Siinä sinä seisoit, katsoen minua, mutta en vaan kerta kaikkiaan tuntenut yhtään mitään. Jälkikäteen mietin, miksi asia jotenkin jäi vaivaamaan minua, mutta en, en tuntenut yhtään mitään. Mikä sinussa oli, joka jäi mieleen, en edes osaa yksilöidä sitä mitenkään, mutta en vaan tuntenut mitään tunteita. Olit kuin jonkinlainan ristiin katsova robotti, joka tuijottaa kaikkia muita, mutta ei minua, oikeasti. Aivan kuin en olisi edes olemassa, mietin itse joskus tällaista asiaa. Mutta rehellisesti, ihan kuin lopullisena summa summarumina, en vain tuntenut mitään.
Mies en tuntenut yhtään mitään
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hienoa kuulla, tuleeko asianomainen tietämään?
Merkki fingeroosin pahenemisesta.
Tälläinen trolli tänään!
Tällainen tänään.
Kyllä se kuule voi olla tällaanenkin!
Et tuntenut mitään, koska olen ujo.
Lisään vielä, että olen mies joka lapsesta asti on joutunut olemaan aikuinen, olin sydämestäni särkynyt, kun katselin vanhempieni riitelyä, koko lapsuuteni. Hoidin kaikki työt. Nuorena aikuisena, sSuhteeni olivat myös niitä, joissa kaikki hyväksikäyttäjät, yrittivät rikkoa minua lisää. Vähemmästäkin on saanut 🖤
Vaikeaahan se on tietää. Koeta vaikka tutusta sellaisiin joiden kanssa sulla on jotain puhuttavaa.
Miksi vastaatte trollin aloituksiin
Itsekin vastasit?
Miksi sitten 18.57 teet aloituksia jos tarkoituksesi trollata?
Ei multa, tunsin liikaa...😶