Totta vai tarua?
Tarua, sillä
Ihmistiedemiestemme mukaanhan ihminen ei muutu, vaikka lupaisi muuttua. Tällöin sitä, että tanssiharrastuksensa aloittaneesta ja sitä kaikesta huolimatta jatkavasta ihmisestä näyttää tulevan väkivaltaisempi ja vainoharhaisempi, ei saa markkinoida tanssiharrastuksen ihmistä muuttavana vaikutuksena, koska ihmistiedemiestemme mukaan kysymys on silloin ainoastaan tanssiharrastusympäristössä tapahtuvasta luonteenpiirteen korostumisesta aivan samalla tavalla kuin kadulta löytyneen suuren rahatukun äärellä, jossa pohjimmiltaan rehellinen ja epärehellinen ihminen toimii toisin eikä rehellinen ihminen edes yritä väittää, että se tukku teki hänestä epärehellisen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja sekin, että ihminen näyttäisi alkavan liikkua kuin puupökkelö, johtuu kyseisen ihmisen luontaista puupökkelömäisyyttä pikantilla tavalla korostavasta tanssiharrastusympäristöstä eikä siis siitä, että tuosta ihmisestä tulisi puupökkelömäinen heti sen jälkeen, kun hän aloittaa tanssiharrastuksen.
Kyllä se vähän niin taitaa olla, että suurpitäjässä, missä kukaan ei käytä taskuja, taskuvaras kuolee nälkään. Eikä se todellakaan jotunut mestaritaskuvarkaan nälkäkuolema silloin siitä, että hänestä olisi suurpitäjään muutettua kehno taskuvaras vaan siitä, että suurpitäjän ympäristö ei lainkaan suosinut saati korostanut mestaritaskuvarkaan luontaisia pärjäämisominaisuuksia. Tai korosti toki, mutta tavalla, johon mestaritaskuvaras ei ollut osannut varautua.
Tanssiharrastuksen alkumetreillä oltaessa kaikki eivät todellakaan ole varautuneet siihen, kuinka pikantilla tavalla tanssiharrastusympäristö korostaa heidän puupökkelömäisyyttään ja muutamia muitakin sosiaaliselle kanssakäymiselle epäedullisia luontaisia piirteitä. Tästä seuraa se, että alkumetreillä olevista ainoastaan he, joiden luontaisiin piirteisiin kuuluu puupökkelömäisyyden lisäksi psykopaattisuus ja eritoten besservissermäisyys, jatkavat tanssiharrastusta härkäpäisesti, koska he kokevat aidosti viihtyvänsä siinä.
Viimeinkin joku kirjoittaa jotain todellakin järkevää tänne lava- ja ravintolatanssisomeen!