Jo nyt on nähtävissä, miten vanhoja lahoja puita on kaadettu sieltä täältä okun keskustaa ja pakko sanoa, että hyvältä näyttää! On tullut näkyviin sellaista maisemaa, jota ei ole ennen nähty. Tätä prosessia ei pidä keskeyttää, vaan jatkaa vielä enemmän.
Kun katsoo vanhoja valokuvia keskustasta, näkee varsin hyvin, minkä muotoinen tämä keskusta on, rakennukset näkyy hyvin ja itse asiassa - Outokumpu olisi ainutlaatuinen kylä tällaisenaan - ellei sitä olisi metsitetty pilalle! Metsäkumpareita kyllä Suomessa riittää muutenkin. Myös kauempaa katsottuna näkisi jotain muuta kuin metsäisen mäen.
Niinpä rohkenen ehdottaa, että palataan vanhaan hyvään aikaan, jolloin ei tarvinnut turistejakaan neuvoa ummikkona karttojen puuttuessa, vaan saattoi sormella osoittaa jonkun rakennuksen suuntaan ja sen sijaisevan sormeni osoittamassa suunnassa ja se rakennushan näkyi! Nyt samoissa kohdissa näkyy lähinnä puita, kuin oltaisiin metsässä.
Itse olisin valmis kaatamaan vaikka tuhatkunta vanhaa koivua ja mäntyä pois tämän mäen päältä ja sen jälkeen koko taajama saisi aivan uuden ulottuvuuden!
En tietenkään tarkoita, että kaikki puut pois, mutta vähemmälläkin puiden määrällä selvitään. Ja tuleehan hakkuista, kaadetuista puista varmasti rahaakin, jottei se aivan miinukselle varmastikaan mene.
Sen jälkeen kelpaisi Outokumpuakin katsoa Kuopiontieltä ja hienosti näkyisi niin kuin keretintornikin! Jotta mitäpä mieltä olette?
Lisää puita nurin keskustasta!
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Pusikoita minä vihaisin enemmänkin, keskustan ympäristö kasvaa pajukkoa ja se jos mikä ei ole kaunista katsottavaa. 1970 - 1980 luvulla ei pusikoita ollut kun asuin vakituisesti paikkakunnalla, silloin ympäristöstä ja rakennuksista pidettiin hyvää huolta.
Maailma on muuttunut ja väkimäärä 70 lukuun verraten on puolittunut mutta tekeminen ei. Kaupungin pitää perustaa "puisto-osasto" eli pari riuskaa miestä / naista juuri ympäristöä hoitamaan, lisäarvo tulisi silmin näkyväksi omalle väelle ja ennen kaikkea turisteille.
Lahopuut joutaa toki pois jo turvallisuuden paranemisen vuoksi, muuten tuskin isojen puiden kaatoon tarvetta.- Anonyymi
Aikoinaan näkyi sänkivaaralla sijaitseva Outokumpu OY:n komea rakennus ja vanhemmista valokuvistahan sen näkee nytkin. Sitä kelpaisi katsella nytkin, jos ei puut olisi tiellä.
- Anonyymi
Kyllä noille pusikoillekin tekijät löytyy, ettei tarvetta palkata jatkuvaksi kuluksi, esim paikallisia toimijoitakin löytyy metsäalalle. Mitä noihin puistojen isompiin puihin tulee, niin eipä niistä tiliä tehdä. Monesti pihapuut eivät kelpaa sahatavaraksi, ainoa käyttö hakekasaan kuutioita kasvattamaan. Sekä ongelma puiden kaataminen ei ole mitään halpaa touhua, jos joutuu kiipeämällä tekemään ja monesti vaativat 2. Miestä ns narumies apurina..
- Anonyymi
kaatakaa vain kyllä puut mahtuvat agiin pihaan ei anneta omille työn tekijöille miksi.
- Anonyymi
Miksi pitäisi työmiehille antaa yhteiset puut ?? Rahalla saa kaikkea ja miksei puita myy yksityiset yrittäjät mielellään...
Kaupunki lie laittaa puut hakkurin läpi ja polttaa ne lämpökeskuksella..
- Anonyymi
kyllä paras antaa vikille ei tule kiistaa työn tekijöiden kesken ja tulee vero eurot kunnalle
- Anonyymi
Vai että kunnan puut kunnan "työntekijöille"...vissiin vielä pilkottuna ja liiteriin ajettuna . Ilman muuta sivullisen tekemänä.
- Anonyymi
minusta ne pitää antaa vuokra kämppien lämmityksiin vuokra etuina niinkuin ennenkin
- Anonyymi
sinne vaan tulee takuu varmasti vero tulot kunnan laariin
- Anonyymi
Ihan ensiksi pitäisi saada isompi pömpeli muovijätteille Servon taakse. Nyt pursuaa yli ja tuuli riepotellut muovit pitkin pihoja ja katuja. Haloo jätekukko!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1165010Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293623No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452450- 501568
- 411540
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241454- 141272
- 271168
- 161152
- 1651099