Kepu petti SDPn

Ja tarinan konna on SDP ja sankari Keskusta. Miten tässä nyt näin kävi.
98<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 98

Vanhimmat

Luultavasti Sipilä aloittaa iltalypsyn heti kun Rinne laskee kynän pöydälle kuitattuaan eropaperin..

Marinhan on pelkkä hallitustunnustelija, eli peli on täysin auki Rinteen haettua eroa.

Mitäs läksitte Kepun kanssa marjaan ;)

Äänestä

En kyllä juurikaan politiikasta mitään tiedä, enkä niin seurannut,mutta pintaraapausulla tutkien maallikon silmissä aika outo tilanne. Tosiasiassa jotenkin Antti Rinne vaikuttaisi syyttömältä .Mielestäni päivämäärillä joihin hän vetoaa on todella suurtakin merkitystä, sillä niiden kautta tulee ilmi milloin , mistä tuli tiedot , milloin , mitä tiedotettiin ja miten hän on toiminut näillä aikajanoilla.Vasta tiedon saatuaan jostakin asiasta johon puuttuu ja jostaa vastaa voi olla tilivelvollinen ja vastuussa tulevista tapahtumista.

Rinnettä painostavan puolen toiminta taasen vaikuttaa jotenkin lapselliselta syyttelyltä eipäs, juupas ilman mustaa valkoisella olevia perusteluja vai joko on tiedossa missä Rinne toimi väärin.

Onko Rinne yrittänyt vilpittömästi noin yleensäkin ja laaja-alaisemmin ajaa pienipalkkaisten ja vähäosaisten asiaa pääministerinä ja hän siksi olisi tässä ajojahdissa.

Jotenkin sellainen olo,että kunnon perusteet julkisuuteen miksi Rinne on menettänyt luottamuksen.Ei riitä typerältä vaikuttava tiedotus,että ollaan jo se kolme kertaa sanottu,ettei luoteta ja lets go nyt me mennään eduskuntaan hommiin vaan tulee tuoda esiin todelliset syy ja faktatt missä Rinne toimi väärin ja lainvastaisesti.Jos näin ei toimita ollaan helposti tekemässä poliittinen oikeusmurha toisen työlle ja asemalle.

Saatan myös aiheettomasti puolustaa Rinnettä kun en tiedä syvintä totuutta ja arvioida väärin vastapuolta, mutta nyt ainakin tilanne näyttää rivikanssalaisen mielestä tältä.

Äänestä
  • Kyllä+rivikansalaset+ovat+sitä+mieltä+(++Gallup+tuloksia+kun+lukee+)+,että+koko+Rinteen+6'kuukautta+on+ollut+kaasosta+,selittelyä+,sekoilua+,jopa+petosmaista+valehtelua+!+Sekä+esiintyminen+hermot+kireällä+ja+sammakoita+heittää+,ilman+ajatusta+!Eli+Al+-Taeen+tapauksesta+opittu+,+Lindmanin+on+nyt+ohjattava+Rinne+lepäämään+!Pääministeri+nimitettävä++ja+puheenjohtaja+vaihdettava+,muuten+SDP+n+kannatus+on+alle+10%++!

    Äänestä

Ei mitään yllätystä tässä, muistetaan vanha fysiikan peruslaki

KEPU PETTÄÄ AINA!

Äänestä
  • Kepu teki rotta liikkeen. Mutta ei hätää, Sanna Marin on tuleva pääministeri ja Kulmuni on pääministerin alainen. ; )

    Äänestä

  • Sitä saa,mitä tilaa. Muistatko Jäätteenmäen tilanteen 🤣🤣💪💪

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu teki rotta liikkeen. Mutta ei hätää, Sanna Marin on tuleva pääministeri ja Kulmuni on pääministerin alainen. ; )

    Käy kyllä jollain tavalla rinnettä sääliksi....mutta lupaukset vappusatasista ja takin kääntäminen kyllä sitä tunnetta lieventävät. Poliitikothan puhuvat ennen vaaleja hunajaisin suin mutta KAIKKI sitten lupauksensa unohtavat...tämä on juuri tätä, mainosta matkien "se on juurikin niin". Siinä pylväsviidakossa asuu valhe, vääryys, mielivalta ja kansan, paitsi hyväosaisten, kyykytys. Takerrutaan lillukanvarsiin ja tärkeimmät asiat jäävät hoitamatta....onko ahneudella mitään RAJAA????? Haistatan Irwin sanoin ja M M:n kannustuksella Arto Nybergin ohjelmassa valtiovallan eli hpkvv!!! Tukehtukaa hevonp:aan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu teki rotta liikkeen. Mutta ei hätää, Sanna Marin on tuleva pääministeri ja Kulmuni on pääministerin alainen. ; )

    Keskusta teki juuri sen mitä oikeamieliset ja rehelliset kansalaiset halusivat !

    Ikävä kylläkin liian paljon jo nyt SDP toiminnassa ollut vilpiä ja suuria lupauksia ja toteutattomia tekoja ?

    Äänestäjät ,eläkeläiset , vanhusten omaiset ja hoitajat on täysin petetty lupauksilla !

    Tosiaan ei kannatus luvut olisi muuttuneet ,jos rehelisyttä arvostavat Suomalaiset eivät olisi huomanneet ,tämä vihervasemiston maailmanparasnus ja sateenkaari porukasta,sen oma itsetietoinen ja jopa tavallista kansaa halveksivat toiminta , on paljastunut 6 kuukauden aikana , nyt on se tuotu esille keskustan johdolle ,joka joutui ja halusi toimia , kiitos siitä!

    Olet erhtynyt, ei pääminsteri ole ministerin esimies samalla tavalla kuin pomo. Pomo voi työelämässä tarvittaessa antaa käskyjä koska työntekijät ovat työnantajan direktio-oikeuden alaisia.

    Hallitus on tasavertaisten jäsenten kollegio, joka päättää yhdessä ja enemmistö voittaa. Ei pääministeri voi erottaa ministeriä, jos ministeri itse ei suostu eroamaan. Ministerin voi erottaa vasten tahtoaan vain Eduskunta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu teki rotta liikkeen. Mutta ei hätää, Sanna Marin on tuleva pääministeri ja Kulmuni on pääministerin alainen. ; )

    Eilisessä haastattelussa Kulmuni oli täysin pihalla. Ei vastannut toimittajan kysymyksiin. Hoki vain luottamuksen pettämisestä koko ajan. Olin sitä mieltä, että jotain mätää asiassa on. Taisi kepulit pojat olla asioita hoitamassa ja Kulmuni hyppi heidän tahdissa. Marin taas oli erittäin uskottava.

    Juuri niin. Kepun oikeistosiiven äijät asialla. Postin hallitus yritti käyttää hyväkseen vasta valittujen ministerien kokemattomuutta ja pudottaa ennestäänkin pienipalkkaisten työntekijöiden palkkoja. Kun SDP:n ministerit havahtuivat ja vähän jälkijunassa estivät manööverin, se ei oikeisto- ja yritysjohtotaustaisille äijille sopinut, ja Rinne piti erottaa. Toivottavasti Sanna Marin on jatkossa jämäkkä ja pitää edelleen hyvinvointiyhteiskunnan puolia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskusta teki juuri sen mitä oikeamieliset ja rehelliset kansalaiset halusivat !

    Ikävä kylläkin liian paljon jo nyt SDP toiminnassa ollut vilpiä ja suuria lupauksia ja toteutattomia tekoja ?

    Äänestäjät ,eläkeläiset , vanhusten omaiset ja hoitajat on täysin petetty lupauksilla !

    Tosiaan ei kannatus luvut olisi muuttuneet ,jos rehelisyttä arvostavat Suomalaiset eivät olisi huomanneet ,tämä vihervasemiston maailmanparasnus ja sateenkaari porukasta,sen oma itsetietoinen ja jopa tavallista kansaa halveksivat toiminta , on paljastunut 6 kuukauden aikana , nyt on se tuotu esille keskustan johdolle ,joka joutui ja halusi toimia , kiitos siitä!

    Juuri näin on asia.! Rinne on sekoillut ja puhunut palturia niin monessa asiassa ja touhunnut muiden ministerien tontilla. Keskusta teki rohkean teon ja pelasti tavallaan Antti Rinteen pahemmalta nöyryytykseltä. Jos olisi tullut välikysymyskeskustelu, se olisi ollut paljon nolompi ja pahempi tilanne Rinteen kannalta. Keskustelu olisi ollut tosi raaka, kun kaikki virheet olisi tuotu esiin. Keskusta toimi hienotunteisesti, antoi Rinteelle tilaisuuden poistua suoraselkäisemin.

    Äänestä

Kepu vie ja SDP vikisee. Sanna sanoo että kyllä rouva, kyllä rouva.

Äänestä
  • No tulette kyllä näkemään, että Sanna Marin on sekä jämäkkä että fiksu, ei kenenkään talutettavissa.

    Äänestä

  • Me asiantuntijat olemme aina tienneet että KEPU EI VOI KOSKAAN, MISSÄÄN OLOISSA, OLLA PETTÄMÄTTÄ!

    Äänestä

  • Tässä oli kaksi vastakkain Rinteen näkemys ja postin hallintoneuvoston ilmoitus omistajaohjauksen pitämisestä ajantasalla vaikea uskoa että jälkimmäinen valehtelisi tässä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä oli kaksi vastakkain Rinteen näkemys ja postin hallintoneuvoston ilmoitus omistajaohjauksen pitämisestä ajantasalla vaikea uskoa että jälkimmäinen valehtelisi tässä

    Sippilän kaveri Pohjola osasi harhauttaa kokematonta Paateroa, varmaan joku Paateron avustajista oli mukana juonessa :)

    Sipilöintiä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä oli kaksi vastakkain Rinteen näkemys ja postin hallintoneuvoston ilmoitus omistajaohjauksen pitämisestä ajantasalla vaikea uskoa että jälkimmäinen valehtelisi tässä

    Ei minusta ollenkaan vaikea. Miksi hallintoneuvosto tuli vasta nyt esille ja kertoi pitäneensä Paateroa ajan tasalla, siis vasta sen jälkeen kun palkanalennusmanööveri epäonnistui. Miksei aiemmin? Olisiko liittynyt siihen että Sipiläläisten taholta tuli toive tällaisesta sanomasta, että nyt sanotaan kaikki näin ja saadaan Paatero ja Rinne näyttämään epäuskottavilta.

    Äänestä

Nämä sossut on herkkäuskoisia, kun niiden ideologia on ihmisyställinen. Porvarin ahneus ja itsekkyys on aate, joka toimii!

Äänestä

Näihin asioihin pääministeri Antti Rinne kaatui - yllätyksiä, epätotuuksia, muiden tontille astumista ja yleistä sekoilua.

Äänestä
  • Totta ,noin sen voi sanoa lyhyesti !

    Äänestä

  • Eikä ollut kauniisti tehty Paaterolle. Harmi, että syytön joutui kilveksi.

    Äänestä

Sdp teki väärin kun antoi Antin erota. Olis antaneet kepun hajoittaa hallitus. Uudessa hallituksessa ei olis ollut sijaa pettureille..

Äänestä
  • Heh, kenen ooppositiopuolueen luulet lähteneen Rinteen kelkkaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh, kenen ooppositiopuolueen luulet lähteneen Rinteen kelkkaan?

    Luultavasti Orpo on nyt tyytymätön, kun uusia vaaleja ei tulekkaan.
    Nyt saamme oikein kunnolla kokea mitä tulevat pissaliisat junailevat kurittaessaan kansamme työtäteviä lisäverotukisien korotuksilla ja autot tulee kieltoon kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luultavasti Orpo on nyt tyytymätön, kun uusia vaaleja ei tulekkaan.
    Nyt saamme oikein kunnolla kokea mitä tulevat pissaliisat junailevat kurittaessaan kansamme työtäteviä lisäverotukisien korotuksilla ja autot tulee kieltoon kokonaan.

    Kurvinen kuin Juudas Iskariot.
    Hän kielsi Rinteen puheenjohtajuuden Iltasanomien avustuksella.

    Äänestä

Kyllä Kokoomuskin olis parei, kun kepupetturit.

Äänestä

Kyllä+SDP+petti+itse+itsensä+alkaessaan+hallituksessa+ay+liikkeen+juoksupojaksi.Parasta,+ainakin+kun+ottaa+gallupit+huomioon+olisi+pitää+vaalit.+Vanhoillakin+päästään+kun+unohsetaan+se+26%+joka+on+pahiten+mokannut+talouden+suhteen+eli+vasemmistotykkänään.+Jos+uudet+vaalit+pidetään+niin+vasemmisto+lienee+alle+20%+kannatuksella+eli+Persut+ajavat+koko+sosialismin+ohi,+valitettavasti+koska+se+ei+ole+paras+puolue+hallitukseen.Jos+muistatte+niin+kohta+vaalien+jälkeen+ehdotin+SDP:n,+PerusS:n+ja+Kokoomuksen+yhteishallitusta+koska+se+olisi+ollut+se+mitä+kansa+haluaa!+Nyt+se+nähtiin,+kansa+ei+ainakaan+SDP:ta+halua!+Siinä+kohden+myönnän+olleeni+väärässä!

Äänestä
  • Edellinen hallitus oli täysin EK:n juoksupoika, eikä silloin kokoomus, persut, kepulaiset valittanut.

    Äänestä

  • Sipilä ja Orpohna itse söivät vaalilupauksensa ennen kuin kerkesi kissaa sanoa, ja valheista jäi pääministeri Sipilä kiinni vaikka kuinka monta kertaa.
    Mutta eipä media pillastunut, silitti vaan päätä. Keppiä tuli Sipilän hallitukselta kansalle oikein olan takaa.
    Nyt sitten kun tämä Rinteen johtama hallitus on alkanut kohentaa heikompien asemaa täällä Suomessa, mutta eihän se todellakaan koskaan sovi oikeistolle, vaan piti masinoida valtava show ja noitavaino.
    Postin lakko loppui ja sopu saatiin, mutta "väärin sammutettu". Joo, toivotaan että tämän shown jälkeen tämä typerä kansa saa mitä "sen enemmistö tahtoo". Persut ja kokoomus valtaan, niin saavat köyhät ja vähäosaiset suomalaiset taas kyykkiä vähän vain entistä syvempään ja pidempään...tämä idioottikansa uskoo median levittämään oikeistolaiseen paskaan propakandaan ja kusee siinä samalla omaan kuppiinsa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilä ja Orpohna itse söivät vaalilupauksensa ennen kuin kerkesi kissaa sanoa, ja valheista jäi pääministeri Sipilä kiinni vaikka kuinka monta kertaa.

    Kepu todellakin nyt pettää ihan aina. Taas se tuli todistettua

    Kepu menetti uskottavuutensa hallituskumppanina kaikkien silmissä nyt vallan kokonaan tämän sipilistisen teatteriesityksensä myötä.

    Kepulle kävi sinipiiat, eli täysin yksin jäivät nyt nykyhallituksessa.

    Eipä käy kepuleita nyt kateeksi tuossa todella kovassa hallituskiimassaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edellinen hallitus oli täysin EK:n juoksupoika, eikä silloin kokoomus, persut, kepulaiset valittanut.

    Olet+väärässä+EK+ei+tarvitse+juoksupoikaa!+Ed+hallitus+oli+työläisen+puolella,+ensinnäkin+se+alkoi+hoitamaan+velkaa+jota+olimme+maailmalle+ja+pääsi+jo+aika+hyvään+tilanteeseen+mutta+vaalikausi+loppui+kesken.Edellinen+hallitus+oli+sikälikin+työmiehen+puolella+jotta+se+halusi+lisää+työpaikkoja+eli+yrityksiä+sillä+ilman+niitä+ei+ole+työtä!Edellisen+hallituksen+ohjelma+oli+vain+liian+vaatimaton+koska+kikykin+olisi+pitänyt+tehdä+luokassa+15+-+20%+jotta+se+olisi+nopeammin+saanut+meidät+jaloilleen.+Nythän+se+oli+vain+4%+luokassa+mikä+oli+melkein+ei+mitään+mutta+silti+se+antoi+vauhtia+nousuun.Nyt+pitää+saada+uusi+hallitus+jossa+on+kunnon+porvarillinen+ohjelma+ja+taas+päästään+parempaan+suuntaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilä ja Orpohna itse söivät vaalilupauksensa ennen kuin kerkesi kissaa sanoa, ja valheista jäi pääministeri Sipilä kiinni vaikka kuinka monta kertaa.
    Mutta eipä media pillastunut, silitti vaan päätä. Keppiä tuli Sipilän hallitukselta kansalle oikein olan takaa.
    Nyt sitten kun tämä Rinteen johtama hallitus on alkanut kohentaa heikompien asemaa täällä Suomessa, mutta eihän se todellakaan koskaan sovi oikeistolle, vaan piti masinoida valtava show ja noitavaino.
    Postin lakko loppui ja sopu saatiin, mutta "väärin sammutettu". Joo, toivotaan että tämän shown jälkeen tämä typerä kansa saa mitä "sen enemmistö tahtoo". Persut ja kokoomus valtaan, niin saavat köyhät ja vähäosaiset suomalaiset taas kyykkiä vähän vain entistä syvempään ja pidempään...tämä idioottikansa uskoo median levittämään oikeistolaiseen paskaan propakandaan ja kusee siinä samalla omaan kuppiinsa...

    Porvarillinen hallitus on se joka kykenee meidät nostamaan lähemmäs hyvinvintia koska yritysten tuloksistahan kaikki on kiinni. Jos yritykset tuottavat tulosta on jakovaraa, jos taas eivät, niin jakovaraa ei ole. Muuta rahaa ei yhteiskunnassa pyöri, kuin sitä mitä yritykset tuottavat ja maksavat siitä sitten veroina yhteiskunnalle montaa reittiä veroina rahaa.

    Ay mafian taholta ei voi odottaa kuin kiukuttelua ja heidän tahtonsa ei ole hyvinvointi vaan huono-osaisten valtio, koska silloin heidän kannatuksensa olisi maksimissaan. Hyvinvointi laskee vasemmiston kannatusta ja samoin ay mafian suosiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu todellakin nyt pettää ihan aina. Taas se tuli todistettua

    Kepu menetti uskottavuutensa hallituskumppanina kaikkien silmissä nyt vallan kokonaan tämän sipilistisen teatteriesityksensä myötä.

    Kepulle kävi sinipiiat, eli täysin yksin jäivät nyt nykyhallituksessa.

    Eipä käy kepuleita nyt kateeksi tuossa todella kovassa hallituskiimassaan.

    Kerrankin nähtiin, ettei Kepu petäkään aina, nyt se piti pintansa ja saattoi jopa pelastaa maamme talouden. Olihan Antti koko ajan pettämässä lupauksiaan. Piti nostaa työllisyyttä vaan sen eteen ei tehty mitään, vaan kuluja lisättiin ja omaa palkkaa nostettiin.

    Siinä oli oikein hyvä esimerkki sosialistisesta huijauspolitiikasta, luvataan kuten aikoinaan naapurikin paratiisia, mutta saadaan helvetti aikaan kun ei ymmärretä taloutta!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Eri mieltä.

    Eihän nyt tässä mitään muuta tapahtunut kuin Suomen pääministeri vaihtuu miehestä naiseksi.

    Sillä sanna marin on nyt ilmeisesti Suomen seuraava pääministeri. Ja Sanna Marinhan on poiliittiselta ideologialtaan paljon enemmä vasemmalla ja vihreitä kuin esimerkiksi Antti Rinne.

    Ja kyllä se kepu pettää edelleenkin ihan aina.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Porvarillinen hallitus on se joka kykenee meidät nostamaan lähemmäs hyvinvintia koska yritysten tuloksistahan kaikki on kiinni. Jos yritykset tuottavat tulosta on jakovaraa, jos taas eivät, niin jakovaraa ei ole. Muuta rahaa ei yhteiskunnassa pyöri, kuin sitä mitä yritykset tuottavat ja maksavat siitä sitten veroina yhteiskunnalle montaa reittiä veroina rahaa.

    Ay mafian taholta ei voi odottaa kuin kiukuttelua ja heidän tahtonsa ei ole hyvinvointi vaan huono-osaisten valtio, koska silloin heidän kannatuksensa olisi maksimissaan. Hyvinvointi laskee vasemmiston kannatusta ja samoin ay mafian suosiota.

    Porvarillinen talous on Suomen pahin syöpä.

    Sillä juuri vasemmisto yhdessä ay-liikkeen kanssa aikoinaan ovat luoneet tämän nykyisen hyvinvointi Suomen.

    Sillä eihän mikään oikeisto koskaan ole sitä halunnut että meillä kaikilla suomalaisilla olisi hyvä olla ja elää täällä Suomessa.

    Mitä höpötät taas, työllisyyshän on parantunut!

    https://findikaattori.fi/fi/41

    Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli lokakuussa 72,0 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 71,5 prosenttia. 15–64-vuotiaiden miesten työllisyysaste nousi edellisen vuoden lokakuusta 0,3 prosenttiyksikköä 72,4 prosenttiin ja naisten työllisyysaste nousi 0,7 prosenttiyksikköä 71,6 prosenttiin.

    SDP Rinteineen on pettänyt Suomen!

    Missä ovat ne suunnitelmat ja ohjelmat joilla saadaan uusia tuottavia työpaikkoja? Niitä kun piti kymmenin tuhansin saada aikaan! Mitä ideoita on Rinteen pikavippihallitus asian tiimoilta mahtanut esittää kun minun korviini tai silmiini ei ole yhtäkään sattunut?

    Tukityöllistäminen on ainoa idea jonka joku esitti mutta se ei ole yhteiskunnan kassan kasvatusta vaikka onkin hyväksi niille työllistetyille.

    Rinteen aikaansaamalta pohjalta ei pitäisi alkaa uutta katastrofia sillä muuhun siitä ei ole!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvarillinen talous on Suomen pahin syöpä.

    Sillä juuri vasemmisto yhdessä ay-liikkeen kanssa aikoinaan ovat luoneet tämän nykyisen hyvinvointi Suomen.

    Sillä eihän mikään oikeisto koskaan ole sitä halunnut että meillä kaikilla suomalaisilla olisi hyvä olla ja elää täällä Suomessa.

    Porvarillinen talous on se ainoa mahdollisuus hyvinvointiin, siinä jokainen ansaitsee sen oman hyvinvointinsa ja homma pelaa.

    Vasemmisto ja ay mafia eivät saa mitään aikaan vaan kaikki aikaansaatu on yritysmaailman tuottamaa. Vai onkon sinulla jotain tietoa siitä mitä ja missä vasurit au mafiosoineen ovat tuottaneet yhteiskunnan kassaan jaettavaksi? Kerro meille kaikille missä ne miljardit ovat odottamassa?

    Oikeisto ja heidän pääosin ideoimansa yritysmaailma on se, joka tuottaa muutakin kuin kurjuutta, jota sitten sosialismeissa on yltä kyllin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä höpötät taas, työllisyyshän on parantunut!

    https://findikaattori.fi/fi/41

    Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli lokakuussa 72,0 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 71,5 prosenttia. 15–64-vuotiaiden miesten työllisyysaste nousi edellisen vuoden lokakuusta 0,3 prosenttiyksikköä 72,4 prosenttiin ja naisten työllisyysaste nousi 0,7 prosenttiyksikköä 71,6 prosenttiin.

    Tuo tilasto on 2018 lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun joten siinä on edellisen hallituksen toimet vielä näkyvissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvarillinen talous on Suomen pahin syöpä.

    Sillä juuri vasemmisto yhdessä ay-liikkeen kanssa aikoinaan ovat luoneet tämän nykyisen hyvinvointi Suomen.

    Sillä eihän mikään oikeisto koskaan ole sitä halunnut että meillä kaikilla suomalaisilla olisi hyvä olla ja elää täällä Suomessa.

    Vain yritykset tuottavat, ay mafia vain vie paratiisitileilleen.

    Vasemmisto ei tuota muuta kuin rettelöitä kuten taas näimme Postin suhteenkin.

    Vasemmsito ei koskaan eikä missään ole onnistunut luomaan hyvinvointia kansalle vaikka pomot elävät siellä ihan eri maailmassa.

    Juuri oikeiton politiikka, joka suosii työtä, on se jolla hyvinvointia saadaan yhä useammalle niistä, jotka siihen haluavat työaikaansa uhrata!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Porvarillinen hallitus on se joka kykenee meidät nostamaan lähemmäs hyvinvintia koska yritysten tuloksistahan kaikki on kiinni. Jos yritykset tuottavat tulosta on jakovaraa, jos taas eivät, niin jakovaraa ei ole. Muuta rahaa ei yhteiskunnassa pyöri, kuin sitä mitä yritykset tuottavat ja maksavat siitä sitten veroina yhteiskunnalle montaa reittiä veroina rahaa.

    Ay mafian taholta ei voi odottaa kuin kiukuttelua ja heidän tahtonsa ei ole hyvinvointi vaan huono-osaisten valtio, koska silloin heidän kannatuksensa olisi maksimissaan. Hyvinvointi laskee vasemmiston kannatusta ja samoin ay mafian suosiota.

    Oikeistohallitus olisi viimeinen niitti, onneksi EK mafian juoksupojat ovat oppositiossa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Porvarillinen talous on se ainoa mahdollisuus hyvinvointiin, siinä jokainen ansaitsee sen oman hyvinvointinsa ja homma pelaa.

    Vasemmisto ja ay mafia eivät saa mitään aikaan vaan kaikki aikaansaatu on yritysmaailman tuottamaa. Vai onkon sinulla jotain tietoa siitä mitä ja missä vasurit au mafiosoineen ovat tuottaneet yhteiskunnan kassaan jaettavaksi? Kerro meille kaikille missä ne miljardit ovat odottamassa?

    Oikeisto ja heidän pääosin ideoimansa yritysmaailma on se, joka tuottaa muutakin kuin kurjuutta, jota sitten sosialismeissa on yltä kyllin!

    Eri mieltä.

    Esimerkiksi juuri Ay-liike antaa äänen pienelle ihmiselle. Jos suomalaisella työväestöllä ei olisi yhteistä rintamaa tukenaan, niin Suomi olisi valitettava esimerkki korruptoituneesta ja eriarvoisesta yhteiskunnasta. Ei olisi viisipäiväistä työviikkoa, ei vuosilomia, ei nykyistä palkkatasoa, ei työturvallisuutta, ei irtisanomissuojaa, ym. ym.
    Ei olisi kansallista terveydenhoitoa, joka on nykyään nyt luisumassa maksulliseksi ihan muutenkin.

    Suomi olisi vieläkin luokkayhteiskunta, jossa köyhät olisivat köyhiä ja köyhtyneet samoin. Vain joku erikoisyksilö voisi päästä vihreälle oksalle huolimatta syntyperästään.

    Vain yksi asia olisi paremmin köyhällä. Hänellä ei olisi omaisuutta, jota voisi vakuuttaa heitä ryöstävissä vakuutuslaitoksissa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Vain yritykset tuottavat, ay mafia vain vie paratiisitileilleen.

    Vasemmisto ei tuota muuta kuin rettelöitä kuten taas näimme Postin suhteenkin.

    Vasemmsito ei koskaan eikä missään ole onnistunut luomaan hyvinvointia kansalle vaikka pomot elävät siellä ihan eri maailmassa.

    Juuri oikeiton politiikka, joka suosii työtä, on se jolla hyvinvointia saadaan yhä useammalle niistä, jotka siihen haluavat työaikaansa uhrata!

    Jos ay-liikettä ei olisi eikä olisi koskaan ollutkaan niin täällä tehtäisiin työtä noin 12-16 tuntia päivässä maanantaista lauantaihin. Sunnuntai olisi päivä jolloin käytäisi kirkossa. Myöskin 10 vuotiaat lapset olisivat töissä ahtaissa kaivoskuiluissa. Myöskin työntekijän voisi irtisanoa jos naama ei miellytä tai jos työntekijä loukkaantuu työtapaturmassa niin potkut tulis. Eikä olisi kesälomia eikä muitakaan lomia.

    Pitäiskö maassamme uhrautua ja suostua halvimpaan mahdolliseen kustannustasoon maailmassa? Häh? Suostua asumaan 4-10 ihmisen kanssa 15 neliön asunnossa josta joutuisi silti maksamaan vuokraa ja vedet ja sähköt kuten Kiinassa ja monissa muissa kolmansissa maissa tapahtuu vaikka firma omistaisi asunnon? Häh? Siihenkö pitäis mennä?

    Tämä ihana globalisaatio tappaa työntekijöitä ja lopuista tekevät orjia. Lopuksi robotit tekevät työt. Viimein robotteja huoltavat robotit. Robotteja rakentavat robotit. Robotteja huoltavat robotit. Robotteja suunnittelevat robotit. Ihmisiltä loppuu ostovoima. Robotit ostavat robottien tekemiä tuotteita ja palveluita. Lopuksi ihmistä ei tarvita mihinkään. Robotit tekevät ja hallinnoivat kaikkea. Se on tulevaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeistohallitus olisi viimeinen niitti, onneksi EK mafian juoksupojat ovat oppositiossa.

    Olet oikeassa, se antaisi lopullisen iskun sosialismia tavoittelevalle vasemmistolle.

    Pikavippi-Anttihan oli taas siihen suuntaan ryntäämässä vanhoilla ay mafioson perinteillään. Vaikka hallitusta muodostettaessa puhuttiin työpaikkojan lisäyksestä ja työllisyysasteen nostosta niin siihen suuntaan ei ollut yhtäkään ajatusta hänen ulostuloissaan mutta menoja saatiin aikaan miljardeilla

    Meillä on toivoa jos saamme oikeito suuntaisen hallituksen koska vain silloin päästään ajamaan taloutta suuntaan jossa jokainen sen leipänsä itse tienaa ja ay kerjäläisten määrää saadaan laskemaan.

    Jos nimität EK:ta mafiaksi niin koska ja missä ne ovat uhkailleet ja kiristäneet yhteiskuntaa ay mafiosojen tapaan ilman, että ay mafiosot ovat jo saaneet pakan sekaisin jajatkosta uhkaa tulla ilman työsulkua aina vain kalliimpi?

    Voisitko kuvailla noita tilanteit tarkemmin?

    Ay mafian toimistahan on esimerkkinä juuri ollut Postijupakka jossa ay mafiosojen töppäykset olivat ainoa syy!

    Kannattaa sinunkin arvoisa Anaalilyyli hieman miettiä mitä kirjoitat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eri mieltä.

    Esimerkiksi juuri Ay-liike antaa äänen pienelle ihmiselle. Jos suomalaisella työväestöllä ei olisi yhteistä rintamaa tukenaan, niin Suomi olisi valitettava esimerkki korruptoituneesta ja eriarvoisesta yhteiskunnasta. Ei olisi viisipäiväistä työviikkoa, ei vuosilomia, ei nykyistä palkkatasoa, ei työturvallisuutta, ei irtisanomissuojaa, ym. ym.
    Ei olisi kansallista terveydenhoitoa, joka on nykyään nyt luisumassa maksulliseksi ihan muutenkin.

    Suomi olisi vieläkin luokkayhteiskunta, jossa köyhät olisivat köyhiä ja köyhtyneet samoin. Vain joku erikoisyksilö voisi päästä vihreälle oksalle huolimatta syntyperästään.

    Vain yksi asia olisi paremmin köyhällä. Hänellä ei olisi omaisuutta, jota voisi vakuuttaa heitä ryöstävissä vakuutuslaitoksissa.

    Työttömyyshän se on se pienen ihmisen ääni, vai? Mitä muita perusteita mahdat löytää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ay-liikettä ei olisi eikä olisi koskaan ollutkaan niin täällä tehtäisiin työtä noin 12-16 tuntia päivässä maanantaista lauantaihin. Sunnuntai olisi päivä jolloin käytäisi kirkossa. Myöskin 10 vuotiaat lapset olisivat töissä ahtaissa kaivoskuiluissa. Myöskin työntekijän voisi irtisanoa jos naama ei miellytä tai jos työntekijä loukkaantuu työtapaturmassa niin potkut tulis. Eikä olisi kesälomia eikä muitakaan lomia.

    Pitäiskö maassamme uhrautua ja suostua halvimpaan mahdolliseen kustannustasoon maailmassa? Häh? Suostua asumaan 4-10 ihmisen kanssa 15 neliön asunnossa josta joutuisi silti maksamaan vuokraa ja vedet ja sähköt kuten Kiinassa ja monissa muissa kolmansissa maissa tapahtuu vaikka firma omistaisi asunnon? Häh? Siihenkö pitäis mennä?

    Tämä ihana globalisaatio tappaa työntekijöitä ja lopuista tekevät orjia. Lopuksi robotit tekevät työt. Viimein robotteja huoltavat robotit. Robotteja rakentavat robotit. Robotteja huoltavat robotit. Robotteja suunnittelevat robotit. Ihmisiltä loppuu ostovoima. Robotit ostavat robottien tekemiä tuotteita ja palveluita. Lopuksi ihmistä ei tarvita mihinkään. Robotit tekevät ja hallinnoivat kaikkea. Se on tulevaisuus.

    Nuo sinun pravda komu kuvitelmasi eivät ihan mene jakeluun. Sinä asetat itsesi lähes jumalien asemaan kertomalla miten olisi, jos ei olisi kuten on! Sinä et voi tietää mitä muita, ehkä parempia tapoja olisi asioiden hoitamiseen kuin komuperäinen nykyinen ay mafia!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Nuo sinun pravda komu kuvitelmasi eivät ihan mene jakeluun. Sinä asetat itsesi lähes jumalien asemaan kertomalla miten olisi, jos ei olisi kuten on! Sinä et voi tietää mitä muita, ehkä parempia tapoja olisi asioiden hoitamiseen kuin komuperäinen nykyinen ay mafia!

    Hmmmmmmmmm...

    Miksiköhän ammattiliitot on aikoinaan perustettu?

    Tuskin ammattiliittoja nyt mitenkään ihan piruuttaan kumminkaan ole perustettu.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Olet oikeassa, se antaisi lopullisen iskun sosialismia tavoittelevalle vasemmistolle.

    Pikavippi-Anttihan oli taas siihen suuntaan ryntäämässä vanhoilla ay mafioson perinteillään. Vaikka hallitusta muodostettaessa puhuttiin työpaikkojan lisäyksestä ja työllisyysasteen nostosta niin siihen suuntaan ei ollut yhtäkään ajatusta hänen ulostuloissaan mutta menoja saatiin aikaan miljardeilla

    Meillä on toivoa jos saamme oikeito suuntaisen hallituksen koska vain silloin päästään ajamaan taloutta suuntaan jossa jokainen sen leipänsä itse tienaa ja ay kerjäläisten määrää saadaan laskemaan.

    Jos nimität EK:ta mafiaksi niin koska ja missä ne ovat uhkailleet ja kiristäneet yhteiskuntaa ay mafiosojen tapaan ilman, että ay mafiosot ovat jo saaneet pakan sekaisin jajatkosta uhkaa tulla ilman työsulkua aina vain kalliimpi?

    Voisitko kuvailla noita tilanteit tarkemmin?

    Ay mafian toimistahan on esimerkkinä juuri ollut Postijupakka jossa ay mafiosojen töppäykset olivat ainoa syy!

    Kannattaa sinunkin arvoisa Anaalilyyli hieman miettiä mitä kirjoitat!

    Oikeistohallituksen myötä voisimme sanoa hyvästit hyvinvointivaltiolle, tilalle tulisi yksityistäminen ja verovarojen siirto paratiisisaarille. Suomalaisten onneksi oikeiston räpeltäjät istuvat oppositiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmmmmmmmmm...

    Miksiköhän ammattiliitot on aikoinaan perustettu?

    Tuskin ammattiliittoja nyt mitenkään ihan piruuttaan kumminkaan ole perustettu.

    Mietis+nyt+vaan+sitä+mutta+tässä+on+hieman+sama+kuin+monessa+muussakin+kun+aikaa+kuluu.+Enää+ei+tarvita+ennen+niintärkeitä+työaloja+kuin+kupparit,+kengityssepät+tai+hevosvetoiset+aurat+joilla+maat+kynnettiin.Vaikka+ay+iike+olisikin+aikoinaan+ollut+puolustettavissa+niin+tänään+se+on+vain+työttömyysgeneraattori+joka+saa+aina+vain+aikaan+suurempaa+työttömyyttä+koska+emme+voi+devalvoida.+Nyt+ay+mafiosojen+pitäisi+ottaa+lusikka+kauniiseen+käteen+ja+alkaa+justeeraamaan+omia+sääntöjään+suuntaan+jossa+sisäi+devalvaatio+tulisi+automaattiseksi+kun+esim+työttömyys+nousee+yli+3%:n.Kuten+Antista+näit,+hän+hallitusta+justeeratessaan+uhosi+työllisyyden+kasvattamisesta75%:n+mutta+kerro+yksi+ajatus,+jonka+hän+olisi+sanonut,+jolla+olisi+innostettu+entiset+yritykset+lisäämään+tuotantoaan+ja+siten+työvoimaansa+tai+mikä+olisi+innostanut+investoimaan+uusiin+yrityksiin?+Minä+en+kuullut+mitään+tuon+suuntaista+vaikka+se+oli+hallituksen+tärkein+tehtävä,+jotta+kasvavia+verotuloja+voitaisiin+käyttää+hyviin+tarkoituksiin+kuten+pääministerin+palkan+korottamiseen!Antti+ja+ammattiliitot+ovat+tänään+yhteiskunnan+rasite,+jotka+pitää+purkaa+siinä+muodossa+jossa+ne+nyt+ovat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeistohallituksen myötä voisimme sanoa hyvästit hyvinvointivaltiolle, tilalle tulisi yksityistäminen ja verovarojen siirto paratiisisaarille. Suomalaisten onneksi oikeiston räpeltäjät istuvat oppositiossa.

    Yritykset jotka ovat hyvinvoinnin perusta koska ne tuottavat kaiken sen millä me hyvinvointia rakennamme. Yritykset ovat pääosin ainakin oikeiston ja keskustanallitsemia.

    Se on siis oikeisto ja keskusta jotka luovat hyvinvointimme koska ne jakamisen lisäksi ymmärtävät sen, ettei voi jakaa ellei ensin ansaitse. Tuo totuus on vasemmistolta ja ay mafiosoilta täysin hukassa kutan nyt näemme Antin hallituksen toimista.

    Jos muistat kun oli joku paratiisi sotku niin paljastui jotta suomalaisella ay liikkeellä oli siellä paratiisisaarien paratiisitilellä suuria summia piilossa.

    Kyllä oikeisto ja keskusta käyttävät varojaan enemmän työllisyyden ja siten hyvinvoinnin eteen kuin mikään ay tai vasemmiston muu instituutio

    Kannattaa äänestää oikeistoa tai keskustaa jos haluaa hyvinvointia mutta jos P-Korean malli kiinnostaa niin vasemmisto auttaa siihen pääsyssä.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mietis+nyt+vaan+sitä+mutta+tässä+on+hieman+sama+kuin+monessa+muussakin+kun+aikaa+kuluu.+Enää+ei+tarvita+ennen+niintärkeitä+työaloja+kuin+kupparit,+kengityssepät+tai+hevosvetoiset+aurat+joilla+maat+kynnettiin.Vaikka+ay+iike+olisikin+aikoinaan+ollut+puolustettavissa+niin+tänään+se+on+vain+työttömyysgeneraattori+joka+saa+aina+vain+aikaan+suurempaa+työttömyyttä+koska+emme+voi+devalvoida.+Nyt+ay+mafiosojen+pitäisi+ottaa+lusikka+kauniiseen+käteen+ja+alkaa+justeeraamaan+omia+sääntöjään+suuntaan+jossa+sisäi+devalvaatio+tulisi+automaattiseksi+kun+esim+työttömyys+nousee+yli+3%:n.Kuten+Antista+näit,+hän+hallitusta+justeeratessaan+uhosi+työllisyyden+kasvattamisesta75%:n+mutta+kerro+yksi+ajatus,+jonka+hän+olisi+sanonut,+jolla+olisi+innostettu+entiset+yritykset+lisäämään+tuotantoaan+ja+siten+työvoimaansa+tai+mikä+olisi+innostanut+investoimaan+uusiin+yrityksiin?+Minä+en+kuullut+mitään+tuon+suuntaista+vaikka+se+oli+hallituksen+tärkein+tehtävä,+jotta+kasvavia+verotuloja+voitaisiin+käyttää+hyviin+tarkoituksiin+kuten+pääministerin+palkan+korottamiseen!Antti+ja+ammattiliitot+ovat+tänään+yhteiskunnan+rasite,+jotka+pitää+purkaa+siinä+muodossa+jossa+ne+nyt+ovat!

    Ammattiliiton jäsenyyshän tuo selkeää turvaa guunarin arkeen. Tässä nykyisessä työn murroksessa ammattiliittoja tarvitaan vain enemmän kuin koskaan.

    Työelämässä ja asenteissa yleisestikin on menossa uusjako. Ay-liikettä arvostellaan ja välillä tuntuu siltä, että ammattiliitot ovat kaiken pahan alku ja juuri. Kritisoidaan, että ay-liike lakkoilee, jarruttaa ja on vanhanaikainen, ay-liike ei ymmärrä elinkeinoelämää tai työelämän muutosta.

    Nyt pitäisi ensinnäkin nähdä sekä sivuille että myös taaksepäin ja eteenpäin. Ammattiliitothan suomessa juuri ovat osa työmarkkinajärjestelmää. Tähän järjestelmään kuuluvat myös työnantajien liitot. Eli kun puhutaan, että työmarkkinajärjestöt jarruttavat jotakin tai saavuttavat jotakin, tarkoitetaan sekä työntekijöitä että työnantajia. Lisäksi järjestelmään kuuluu valtiovalta (maan hallitus) eli asioista sovitaan kolmikannassa. Tämä on ollut perinteinen toimintamalli, mutta nykyään varsinkin oikeistopiireissä kolmikannan merkitystä yriteään selvästi heikentää.

    Perinteisesti yksilön näkökulmasta ay-liikkeen saavutukset on listattu tutulla työehtolistauksella:

    Kahdeksan tunnin työpäivä
    Viisipäiväinen työviikko
    Vuosiloma
    Lomaraha

    Sairausajan palkka
    Ylityökorvaukset
    Työterveyshuolto
    Irtisanomissuoja
    Työttömyysturva
    Vuorotteluvapaa
    Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa

    Näiden lisäksi tulee aina muistaa työmarkkinaosapuolten suuri rooli yhteiskunnan vakauttajana.

    Kun niistä asioista, jotka vaikuttavat laajasti työmarkkinoihin, sovitaan yhdessä, ei koskaan tarvitse pelätä minkäänlaista sooloilua. Työmarkkinajärjestöjen tehtävänä on tuoda ennakoitavuutta talouteen ja varmistaa työrauha. Tässä onkin onnistuttu erittäin hyvin. Suomessa lakkoillaan varsin vähän ja työelämän pelisäännöt on koettu tasapuolisiksi. Eläkeratkaisut, työurien pidentäminen sekä tasa-arvon edistäminen yhteiskunnassa ja työelämässä tukevat koko yhteiskuntaa.

    Ammattiliiton peruslähtökohta on heikomman suojeleminen ja oikeudenmukaisuus. Jokaista työntekijää tulee kohdella tasa-arvoisesti. Työntekijällä on oltava turvalliset ja terveelliset työskentelyolosuhteet ja mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä työn avulla. Nämä asiat eivät ole itsestään selviä, vaan tarvitaan joku huolehtimaan, että nämä asiat todella toteutuvat. Esimerkiksi tasa-arvoasioihin onkin taas syytä kiinnittää enemmän huomiota.

    Yksilönäkökulmasta ammatiliitoilla on todella suuri merkitys ja tämä on oma laaja kokonaisuutensa. Lyhyesti todettuna ammattiliitot tuovat yhteisöllisyyttä, edistävät ammatillista edunvalvontaa, kouluttavat jäsenistöä sekä antavat henkilökohtaista apua ja neuvontaa sitä tarvittaessa. Jokaisella jäsenellä on olemassa väylä, jonka kautta saa vastauksia omaan tilanteeseensa. Ammattiliiton jäsenyys tuo todella paljon turvaa meidän työntekijöiden arkeen.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Tuo tilasto on 2018 lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun joten siinä on edellisen hallituksen toimet vielä näkyvissä.

    Työpaikkojen lisääntyminen on kuitenkin nykyhallituksen ansiota

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Yritykset jotka ovat hyvinvoinnin perusta koska ne tuottavat kaiken sen millä me hyvinvointia rakennamme. Yritykset ovat pääosin ainakin oikeiston ja keskustanallitsemia.

    Se on siis oikeisto ja keskusta jotka luovat hyvinvointimme koska ne jakamisen lisäksi ymmärtävät sen, ettei voi jakaa ellei ensin ansaitse. Tuo totuus on vasemmistolta ja ay mafiosoilta täysin hukassa kutan nyt näemme Antin hallituksen toimista.

    Jos muistat kun oli joku paratiisi sotku niin paljastui jotta suomalaisella ay liikkeellä oli siellä paratiisisaarien paratiisitilellä suuria summia piilossa.

    Kyllä oikeisto ja keskusta käyttävät varojaan enemmän työllisyyden ja siten hyvinvoinnin eteen kuin mikään ay tai vasemmiston muu instituutio

    Kannattaa äänestää oikeistoa tai keskustaa jos haluaa hyvinvointia mutta jos P-Korean malli kiinnostaa niin vasemmisto auttaa siihen pääsyssä.

    Väärin, hyvinvointivaltion on vasemmiston ansiota. Oikeisto on keskittynyt omanedun tavoitteluun ja hyvinvointivaltion alasajoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ammattiliiton jäsenyyshän tuo selkeää turvaa guunarin arkeen. Tässä nykyisessä työn murroksessa ammattiliittoja tarvitaan vain enemmän kuin koskaan.

    Työelämässä ja asenteissa yleisestikin on menossa uusjako. Ay-liikettä arvostellaan ja välillä tuntuu siltä, että ammattiliitot ovat kaiken pahan alku ja juuri. Kritisoidaan, että ay-liike lakkoilee, jarruttaa ja on vanhanaikainen, ay-liike ei ymmärrä elinkeinoelämää tai työelämän muutosta.

    Nyt pitäisi ensinnäkin nähdä sekä sivuille että myös taaksepäin ja eteenpäin. Ammattiliitothan suomessa juuri ovat osa työmarkkinajärjestelmää. Tähän järjestelmään kuuluvat myös työnantajien liitot. Eli kun puhutaan, että työmarkkinajärjestöt jarruttavat jotakin tai saavuttavat jotakin, tarkoitetaan sekä työntekijöitä että työnantajia. Lisäksi järjestelmään kuuluu valtiovalta (maan hallitus) eli asioista sovitaan kolmikannassa. Tämä on ollut perinteinen toimintamalli, mutta nykyään varsinkin oikeistopiireissä kolmikannan merkitystä yriteään selvästi heikentää.

    Perinteisesti yksilön näkökulmasta ay-liikkeen saavutukset on listattu tutulla työehtolistauksella:

    Kahdeksan tunnin työpäivä
    Viisipäiväinen työviikko
    Vuosiloma
    Lomaraha

    Sairausajan palkka
    Ylityökorvaukset
    Työterveyshuolto
    Irtisanomissuoja
    Työttömyysturva
    Vuorotteluvapaa
    Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa

    Näiden lisäksi tulee aina muistaa työmarkkinaosapuolten suuri rooli yhteiskunnan vakauttajana.

    Kun niistä asioista, jotka vaikuttavat laajasti työmarkkinoihin, sovitaan yhdessä, ei koskaan tarvitse pelätä minkäänlaista sooloilua. Työmarkkinajärjestöjen tehtävänä on tuoda ennakoitavuutta talouteen ja varmistaa työrauha. Tässä onkin onnistuttu erittäin hyvin. Suomessa lakkoillaan varsin vähän ja työelämän pelisäännöt on koettu tasapuolisiksi. Eläkeratkaisut, työurien pidentäminen sekä tasa-arvon edistäminen yhteiskunnassa ja työelämässä tukevat koko yhteiskuntaa.

    Ammattiliiton peruslähtökohta on heikomman suojeleminen ja oikeudenmukaisuus. Jokaista työntekijää tulee kohdella tasa-arvoisesti. Työntekijällä on oltava turvalliset ja terveelliset työskentelyolosuhteet ja mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä työn avulla. Nämä asiat eivät ole itsestään selviä, vaan tarvitaan joku huolehtimaan, että nämä asiat todella toteutuvat. Esimerkiksi tasa-arvoasioihin onkin taas syytä kiinnittää enemmän huomiota.

    Yksilönäkökulmasta ammatiliitoilla on todella suuri merkitys ja tämä on oma laaja kokonaisuutensa. Lyhyesti todettuna ammattiliitot tuovat yhteisöllisyyttä, edistävät ammatillista edunvalvontaa, kouluttavat jäsenistöä sekä antavat henkilökohtaista apua ja neuvontaa sitä tarvittaessa. Jokaisella jäsenellä on olemassa väylä, jonka kautta saa vastauksia omaan tilanteeseensa. Ammattiliiton jäsenyys tuo todella paljon turvaa meidän työntekijöiden arkeen.

    Suurin osa työttömistä on tai on ollut ay mafian orjina. Miten ay mafia turvaa heidän työelämäänsä?

    Kerro tuo ja perustele se oikeudenmukaisuus joka on peräisin siitä, etteivät ay ehdot mahdollista heidän työllistämistään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työpaikkojen lisääntyminen on kuitenkin nykyhallituksen ansiota

    Edellisen hallituksen toimet, siis Sipilän hallituksen, toivat lisää työpaikkoja mutta Pikavippi-Antin hallitus ei tehnyt mitään työpaikkojen lisäämiseksi ja nyt on jo YT monessa yrityksessä menossa.

    Rinteen hallitushan on istunut vasta keväästä 2019, eli puolisen vuotta!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Suurin osa työttömistä on tai on ollut ay mafian orjina. Miten ay mafia turvaa heidän työelämäänsä?

    Kerro tuo ja perustele se oikeudenmukaisuus joka on peräisin siitä, etteivät ay ehdot mahdollista heidän työllistämistään!

    Olet taas ihan tapojesi mukaan ymmärtänyt kyseisen asian täysin päin hel.... eiku väärin.

    Sillä eihän nyt ay-liikkeen tehtävä ole ketään työllistää. Ay-liike hoitaa nyt vain sen maksvan jasenistönsä asioita työelämän pyörteissä. Ja todella hyvin se asiat sitten hoitaakin.

    Työnantajathan nyt ne kaikista suurimmat syyliset ovat näihin Suomen todella synkkiin työttömyyslukuihin kun he eivät työllistä jostain kumman syystä tarpeeksi työttömiä töihin.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Edellisen hallituksen toimet, siis Sipilän hallituksen, toivat lisää työpaikkoja mutta Pikavippi-Antin hallitus ei tehnyt mitään työpaikkojen lisäämiseksi ja nyt on jo YT monessa yrityksessä menossa.

    Rinteen hallitushan on istunut vasta keväästä 2019, eli puolisen vuotta!

    Ja Antti Rinteen johtama hallitus jatkaa sitten tästä vielä eteenpäinkin.

    Sillä tänään jo kepuloisille kelpaa se asia, että Antti Rinne valitaan huomenna eduskunnassa uudeksi hallitustunnustelijaksi.

    Kepuloiset ne ny tänäänt huomasivat sen tosiasian, että Antti Rinteellä on nyt mahdollisuus vaihtaa kepuloiset kokoomukseen tulevissa hallitusneuvotteluissa, niin kepussa painettiin saman tien paniikkinappulaa ja alettiin heti "lipomaan" demareita.:-))

    Mutta ei auta, kepuloiset ovat nyt pihalla Suomen seuraavasta hallituksesta. Näin sitten Katri Kulmuni voi vain katsella sinne kuuluisaan peiliin että mitä oikein tässä tulikaan nyt tehtyä.:-)))))))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin, hyvinvointivaltion on vasemmiston ansiota. Oikeisto on keskittynyt omanedun tavoitteluun ja hyvinvointivaltion alasajoon.

    Miten ajattelet vasemmiston tuottavan lisää jaettavaa? Kerropa meille kaikille!

    Se varallisuus mitä meillä on ja mitä koko ajan jaetaan joa ilman vastinetta on kaikki yritysmaailman tuottamaa ja aika vähän niitä yrityksiä toimii sosialistisin perustein.

    Naapurissa yritettiin mutta kupperskeikkahan siitä tuli ja vanhat komu satrapit jakoivat kansan miljariomisuudet keskenään. Kansa kun ei ymmärtänyty pääomien päälle, koska oli opetettu jotta ne ovat hengen vaarallsia.

    Vasemmisto saa aikaan tappioita lakoillaan mutta silti oikeisto ja keskusta ovat kyenneet saamaan aikaan hyvinvointia suurelle osalle kansaa ja globaalisti arvioiden niillekin jotka kuvittelevat heillä menevän huonosti.

    Kaikki se hyvinvointi maksetaan yritysten kassavirrasta poikkeutetuilla veroksi nimitetyillä sivuvirroilla. Niitä virtoja ei ay satraappien taskuista juurikaan ulos tule.

    Jos hyvinvointi olisi vasemmiston tulojen varassa niin se ei kaksista olisi. Yritysten se hyvinvointi on saatava aikaan muut siihen eivät kykene! Siksi ihmettelenkin miksi yritykset ovat vasemmiston vihollisia joita he riistäjiksi väittävät. Te olette tyhmiä ja purette ruokkivaa kättä, tyhmyys johon ei pahainen rakkikaan sorru!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja Antti Rinteen johtama hallitus jatkaa sitten tästä vielä eteenpäinkin.

    Sillä tänään jo kepuloisille kelpaa se asia, että Antti Rinne valitaan huomenna eduskunnassa uudeksi hallitustunnustelijaksi.

    Kepuloiset ne ny tänäänt huomasivat sen tosiasian, että Antti Rinteellä on nyt mahdollisuus vaihtaa kepuloiset kokoomukseen tulevissa hallitusneuvotteluissa, niin kepussa painettiin saman tien paniikkinappulaa ja alettiin heti "lipomaan" demareita.:-))

    Mutta ei auta, kepuloiset ovat nyt pihalla Suomen seuraavasta hallituksesta. Näin sitten Katri Kulmuni voi vain katsella sinne kuuluisaan peiliin että mitä oikein tässä tulikaan nyt tehtyä.:-)))))))

    Todella typerää aivopierun poikasta sinä siinä rupsuttelet!

    Sosialistien kanssa ei koskaan saada mitään järkevää aikaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet taas ihan tapojesi mukaan ymmärtänyt kyseisen asian täysin päin hel.... eiku väärin.

    Sillä eihän nyt ay-liikkeen tehtävä ole ketään työllistää. Ay-liike hoitaa nyt vain sen maksvan jasenistönsä asioita työelämän pyörteissä. Ja todella hyvin se asiat sitten hoitaakin.

    Työnantajathan nyt ne kaikista suurimmat syyliset ovat näihin Suomen todella synkkiin työttömyyslukuihin kun he eivät työllistä jostain kumman syystä tarpeeksi työttömiä töihin.

    Olen huomannut, au mafiosojen tärkein työ näyttää olevan työttömien lisääminen mahdollisimman nopeasti! Kyllä se on näkynyt!

    Työnantajathan työllistävät jokaisen, joka tarvitaan nykyisten markkinoiden vaatimien volyymien valmistamiseen. Ay mafiosojen pitäisi ottaa huomioon kilpailukyky ja siinä palkat ovat avainasemassa kun vienti on kyseessä.

    Enempää ei voida työllistää kuin mitä markkinat suostuvat palkkaamaan!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Miten ajattelet vasemmiston tuottavan lisää jaettavaa? Kerropa meille kaikille!

    Se varallisuus mitä meillä on ja mitä koko ajan jaetaan joa ilman vastinetta on kaikki yritysmaailman tuottamaa ja aika vähän niitä yrityksiä toimii sosialistisin perustein.

    Naapurissa yritettiin mutta kupperskeikkahan siitä tuli ja vanhat komu satrapit jakoivat kansan miljariomisuudet keskenään. Kansa kun ei ymmärtänyty pääomien päälle, koska oli opetettu jotta ne ovat hengen vaarallsia.

    Vasemmisto saa aikaan tappioita lakoillaan mutta silti oikeisto ja keskusta ovat kyenneet saamaan aikaan hyvinvointia suurelle osalle kansaa ja globaalisti arvioiden niillekin jotka kuvittelevat heillä menevän huonosti.

    Kaikki se hyvinvointi maksetaan yritysten kassavirrasta poikkeutetuilla veroksi nimitetyillä sivuvirroilla. Niitä virtoja ei ay satraappien taskuista juurikaan ulos tule.

    Jos hyvinvointi olisi vasemmiston tulojen varassa niin se ei kaksista olisi. Yritysten se hyvinvointi on saatava aikaan muut siihen eivät kykene! Siksi ihmettelenkin miksi yritykset ovat vasemmiston vihollisia joita he riistäjiksi väittävät. Te olette tyhmiä ja purette ruokkivaa kättä, tyhmyys johon ei pahainen rakkikaan sorru!

    Aika erikoista nyt että sinä näytät luulevan että kaikki yrittäjät ovat jotain oikeistolaisia.
    Asia ei todellakaan ole nyt noin kuin sinä luulet.

    Minä itsekin nyt olen pienyrittäjä, enkä todellakaan omasta mielestäni nyt ole mikään oikeistolainen yrittäjä.

    Aika harva yrittäjä on vasemmistoon sitoutunut, mitä enemmän työllistää niin sitä pidemmälle siirtyy oikealle. Se on viisainta, jos aikoo jatkossakin pitää tuon porukan leivän syrjässä kiinni.

    Vasemman laidan talousmalli ei oikein saa yrityksiä menestymään. Siitähän on suurena ja opettavana esimerkkinä entinen sosialistinen naapuri joka pilasi monen muunkin kansan talouden tyystin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilä ja Orpohna itse söivät vaalilupauksensa ennen kuin kerkesi kissaa sanoa, ja valheista jäi pääministeri Sipilä kiinni vaikka kuinka monta kertaa.
    Mutta eipä media pillastunut, silitti vaan päätä. Keppiä tuli Sipilän hallitukselta kansalle oikein olan takaa.
    Nyt sitten kun tämä Rinteen johtama hallitus on alkanut kohentaa heikompien asemaa täällä Suomessa, mutta eihän se todellakaan koskaan sovi oikeistolle, vaan piti masinoida valtava show ja noitavaino.
    Postin lakko loppui ja sopu saatiin, mutta "väärin sammutettu". Joo, toivotaan että tämän shown jälkeen tämä typerä kansa saa mitä "sen enemmistö tahtoo". Persut ja kokoomus valtaan, niin saavat köyhät ja vähäosaiset suomalaiset taas kyykkiä vähän vain entistä syvempään ja pidempään...tämä idioottikansa uskoo median levittämään oikeistolaiseen paskaan propakandaan ja kusee siinä samalla omaan kuppiinsa...

    Tästä showsta olen ihan samaan mieltä ja siinä keskiössä on olleet iltapäivälehdet ja yhden oppsitiopuolueen johtaja on siellä ollut aika tyytyväisen näköinen. Ja kyllä ministeriöden asiat jutut on tuuletettu niin hyvin ulkomaailmaan, että vieläkin verhot lepattaa ko ministeriöissä. Yksityisellä puolella vastaaavanlaiset työntekijät olisi aikaa sitten kilometritehtaalla. Ja jossain ympäristöstö ministeriössä rutistaan jostain virkamiesten työnkierrosta, kun yksityisellä puolella työnkierto menee työvoimatoimiston kautta. Usa:ssa kun valta vaihtuu, niin siellä vaihtuu päälle 4000 virkamiestä samalla.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Aika harva yrittäjä on vasemmistoon sitoutunut, mitä enemmän työllistää niin sitä pidemmälle siirtyy oikealle. Se on viisainta, jos aikoo jatkossakin pitää tuon porukan leivän syrjässä kiinni.

    Vasemman laidan talousmalli ei oikein saa yrityksiä menestymään. Siitähän on suurena ja opettavana esimerkkinä entinen sosialistinen naapuri joka pilasi monen muunkin kansan talouden tyystin.

    Taaskin olet ihan pihalla kyseisen asian suhteen.

    Ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista yrittäjistä on poliittisesti täysin sitoutumattomia.
    Eivät siis maksa oikeistopuoluieille tai vasemmistopuolueille koskaan yhtään mitään.

    Sinä se et nyt näytä tyhmyyksissäsi lainkaan ymmärtävän sitä tosiasiaa, ettei nyt ainakaan mihinkään rehelliseen työntekoon ja yrittämiseen koskaan mitään politiikkaa yhtään missään tarvita.

    Äänestä

Säilyi 700 postin työntekijää

Äänestä

Koko demari puolueen johto kannattaa katsoa peiliin !
Samoin kaikenlaista suhmurointia on onneksi Suomen median taholta paljastettu ja onneksi ei olla Pohjois-Korean mallisessa yhteiskunnassa ,vaikka Rinne jopa esitti ,ettei ole hyvä kun SDP jäsenien töppäyksiä käsitellään mediassa ja niitähän oli koko ajan ,myös tämän Rinteen" sammakot " joita kauhisteli jopa hallitus kummpanit .
Eli kyllä Rinne töppäsi alunalkaen jo vaalipuheissa lupauksillaan ja sen jälkeen koko kuuden kuukauden kuluessa ,ei olut johtajuutta johon olisi kansalaiset voinut luottaa eikä edes Keskustan johto , huvittavaa on ,että vielä eilen niin SDP muu johto ja RKP ja vihreät sekä vasemistoliiton johto antoi Rinteelle TÄYDEN TUKENSA ,jota Rinne korosti ? Eli kyllä se ministerin titteli PALKIO ja muut edut on TÄRKEINTÄ !

Äänestä
  • Mites se noin vuosi sitten kun tuli peräkonttipuolue siniset eduskuntaan ja kukas näitä oli äänestänyt? Ja Sipilä ei tiennyt mitään koko asiasta? No sitä saa mitä tilaa, mutta jospa vihdoin Suomen päättäjät laitetaan vastuuseen Suomen velasta suomen tiestön kunnosta mitä luulet moniko "kansanedustaja" on käsi pystyssä et olen syyllinen? Aivan yhtäkään ei löydy syyllinen on tämä Suomen kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mites se noin vuosi sitten kun tuli peräkonttipuolue siniset eduskuntaan ja kukas näitä oli äänestänyt? Ja Sipilä ei tiennyt mitään koko asiasta? No sitä saa mitä tilaa, mutta jospa vihdoin Suomen päättäjät laitetaan vastuuseen Suomen velasta suomen tiestön kunnosta mitä luulet moniko "kansanedustaja" on käsi pystyssä et olen syyllinen? Aivan yhtäkään ei löydy syyllinen on tämä Suomen kansa.

    Anarkistit ovat ainakin siinä oikeassa, että ei äänestämisessä ole mitään mieltä.

    Äänestä

Kyllä kepun kannatus nyt syöksähtää ylöspäin.
Kurvisesta tullut salakavalasti yksi keskustan johtohahmoja.

Äänestä

Hyvä Pojat! .........tytöt!

Äänestä

Seuraava katastrofi on viimeistään keväällä, jos nykyinen hallituspohja jatkaa. Uudet vaalit siirtää Suomen Europpalaiseen vallitsevaan politiikkaan.

Äänestä

Kuka tahansa joka pyyhkii AY-änkyrä Alamäki-Antilla lattiaa toimii Suomen kansan parhaaksi

Äänestä

Paatero ja Rinne pettivät SDP:n. Ministerit sotkeutuivat työehtoneuvotteluihin. Se oli emämunaus. Kenkää tuli.

Voi olla, että pääministeripuolue vaihtuu. Emme kaipaa Englannin Boris Johnsonin tyylistä öykkäriä, Lindtmania. Eduskunnan enemmistö on porvarienemmistöinen. Sen takia ei kaivata pääministeriksi Rinnettä vasemmalla olevaa Sanna Marinia, Tampereen valtuuston puheenjohtajuus on eri asia kuin kansainvälisten yhteyksien hoito.

RKP:n Henricsson voisi olla hyvä pääministeri. Ei tarvitse ottaa Sipilää takaisin.

Äänestä

Kepu maksoi potut perunoina SDP:lle. " Puhun niin totta kuin osaan" Tämä lausahdus käy myös Rinteenkin suuhun.

Äänestä

Anteeksi nyt vaan, mutta eikös Rinne ole SDP ja valehteli, petti sen minkä kerkes, sen toisen SDP ministerin kanssa. Vai onko niin, kun on kyse SDP se ei ole pettämistä? Nyt ne ruusunpunaiset lasit pois silmiltä.

Äänestä

Varokaa Sipilää,,, selkään puukottaja!!! Kepu pettää aina. Lukekaa IL:n Karvalan kirjoitus niin silmät aukeaa ja joku vielä äänestää kepua. Ei jumalauta!!!

Äänestä

Eriarvoistavin hallitus oli sipilän, no olihan se "kristillinen" ainakin tasa-arvon suhteen eli sillä, jolla on, sille annetaan mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois se vähäkin eli kaikki selkärangasta ja tuhkatkin pesästä. Kepu leikkii pylväsviidakon hiekkalaatikolla aivan jonkun muun kuin pohjoisen missin tahtiin! Eihän "kissan" häntää nosta kukaan muu kuin " kissa" ja toinenkin eläin on mukana eli ketun häntä on kepulla kainalossa!!!!!!

Äänestä

Pelureita Kurvinen ja Kulmuni on syytä varoa ja pelätä tulevaisuudessa.
Epäluotettavat lapsoset.

Äänestä
  • Hupaisaa... Parasta on kuitenkin, että eduskunnalle valehdellut petosmies Rinne sai potkut.

    Äänestä

Iki vanha totuu toteutui taas kerran KEPU PETTÄÄ AINA

Äänestä
  • Puntit ovat nyt tasan. Kumpikin on puukottanut toistaan selkään. Kepu voisi vielä lisätä suolaa demareiden haavoihin, jotta kunnolla kirvelisi.

    Äänestä

Ay-mafia paikka ei ole pääministerinä.

Äänestä
  • Ay-rotta sai rotan kohtalon.

    Äänestä

Kepu on röyhkeä, armoton, raukkis. Siinä ne kuuluisat arvot.

Äänestä
  • Miksi valehteleva ay-politrukki olisi pitänyt armahtaa?

    Äänestä

On aika hepposella pohjalla tuo Keskutan epäluotamuslause jos ei edes tiedetä mistä toimista /mitä Antti Rinne on täsmällisesti tehnyt sellaista mistä tuo epäluottamus on kummunnut. Tuohon ei Yle aamussa osannut edes Antti Lindman vastata kun kysyttiin mitä Rinne on tehnyt tuon epäluottamuslauseen saadakseen Kekustalta. Tuo on vähin mikä pitää esitää kun epäluottamus toimiin tuodaan julki.Nyt tuota syytä ei ole tuotu esiin tai sitä ei ole tai sitä pimitetään.

Se tiedetään että Sipilä on toiminut taustalla:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/604d5454-52f8-43f6-8ca2-443fa26e331f

Äänestä
  • Suomessa eduskunnalle valehteleva pääministeri joutuu sivuun. Onneksi näin.

    Äänestä

Kepu pettää aina. Ja miten ääriuskovainen Sipilä toimii niin? Mielestäni hänen toimintansa ei ole kovin uskovaisen toimintaa.

Äänestä

Saatanan Sipilä' , kempeleen kaheli . Eikö siitä päästä?? Ja Jaajolle haluatko hepeli köyhäksi . pääset kohta . mokoma pitkätukka. Moukka.

Äänestä
  • Hihihih kun olet hassu.....kyllähän se harmittaa kun demareilta ei onnistu mikään.....hihihiii

    Äänestä

Täällä palstalla on kuultu monet ja uskomattoman mielikuvitukselliset salaliittoteoriat, mutta kyllä nuo poliitikot epärehellisyydessään, ahneudessaan ja kieroudessaan jaksavat yllättää foliohatunkin.

Viittaan vain tähän keissiin, kohta ilmeisesti käy SDP:n ja Kepun lähetystö anelemassa Rinnettä takaisin hallitukseen!

Äänestä
  • Demarit ovat todella tyhmiä. Ensin erottivat ministerin ja sitten vielä pääministerin.

    Tilalle valitaan joku untuvikko joka jää sairaslomalle terveydellisistä syistä viimeistään vuoden sisällä valinnasta. Ellei hallitus kaadu ennen sitä. Se pelastaisi untuvikon.

    Äänestä

KYLLÄPÄ NAURATTAA TYÖVÄEN DEMARIEN HÖLMÖILY KAPITALISTIEN KEPU KOKIN JA KOK KOKIN KANSSA VELJEILY, PASKAA SAI DEMARIT NISKAANSA SAAVITOLKULLA NISKAAN. DEMARIT HÄVIS KUN AKAT TAPPELUSSA MENKÄÄ KÖYHÄIN SOPPAJONOON

Äänestä
  • Antti Rinne on pelkkä pikkurikollinen joka on kyennyt väärentämään matkalaskuja ja kavaltamaan taloyhtiön varoja. Pääministeriksi hänestä ei ollut.

    Äänestä

Tuo Extyökkäri on oikeasti huvittava, mutta Suomihan tarvitse valtakunnapellenkin, oisko ihan Juhana itse. Mutta vakavasti, voiko ja saako tuollaisella ajatuksenjuoksulla olevalla henkilöllä olla oikeus äänestää.

Äänestä

Ettei totuus unohtuisi. Muistakaamme, että

KEPU PETTÄÄ AINA!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ja tarinan konna on SDP ja sankari Keskusta. Miten tässä nyt näin kävi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu