Miksi lehdet kirjoittaa vain SDP.stä, eikö keskusta profiloitunutkaan vahvaksi puolueeksi hallituksessa. Mikä meni taas vikaan?
Media unohti keskustan
33
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kepu on surkeiden inisijöiden kehäraakki puolue. Puolue häviää kuolevan maaseudun mukana ja niin pitääkin.
- Anonyymi
Keskustan ryhmä ei ole tyyni eikä yhtenäinen.kepua johtaa Oulu ja Sipilän lestat.
Oletteko muuten kuulleet, Kepu pettää aina.
Postin alipalkatut lajittelijat VS traktori tuki yrittäjät, siinä asetelma. Lakko väärin sammutettu.
T. Uber alles ministeri Bernerin Amme kepu (kok)
- Anonyymi
Miten ne voi olla niin tyhmiä että vaihtavat Rinteen terävään, säihkyvään ja ulosanniltaan erinomaiseen nuoreen naiseen, ei voi kuin ihmetellä kepun ajatusten juoksua.
Kepu profiloitui jälleen kerran poliittiseksi juonittelijaksi. En pistäisi tätä kuitenkaan Kulmunin syyksi. Hän näytti joutuneen IL:n Parkkosen ilmaisun mukaisesti valokeilaan samalla tavoin hämmentyneenä kuin maantielle eksynyt peura. Tämän peuran sinne käskivät Kepun sipilistit.
Kepu pyrkii valokeilaan myös siksi, ettei se jäisi huomaamattomaksi. Puolue on ollut jyrkähkössä alamäkikierteessä. Sakkausvaarassa olevalla puolueella ei ole median eikä kansan kiinnostusta ilman näitä temppuja.
Kepu edustaa reippaasti viime vuosisadalle juuttunutta maaseutupuoluetta, joka haikailee vanhoista Suomi-filmeistä tuttujen viljapeltojen näkymiä. Kepulla on tällaista romantisoitua kaikokaipuuta menneeseen. Kulmunikaan ei ole vielä juuri muuta osannut hokea kuin että hänen mielestään koko maa täytyy pitää asuttuna. Tätä hän hokee joka tilanteessa vaikka kyse olisi ulkosuomalaisten konsulipalveluiden parantamisesta tai kesä- ja talviajan tarpeellisuudesta.- Anonyymi
Kuules nyt Mielipidepankki. Rinteen eron aiheutti Rinne. Poliittista juonittelua ei tarvittu. Jos sitä oli, se tapahtui silloin, kun ay-pomot juoni Rinteen kanssa, kuinka PAU:n lakosta olis saatavissa sulka pääministerin hattuun, ja demarien sukeltava suosio taas nousuun.
Sähläri Antti ei PAU:ta auttamaan rientäessään kuitenkaan muistanut, mitä mitä Postin kanssa oli sovittu, vaikka vastuuministeri oli häntä asiasta informoinut (sähköposti). Sitten alkoikin selittelyjen aika, jossa yksi epämääräinen selitys korjattiin vielä epämääräisemmällä selityksellä, ja Rinne sekosi yhä syvemmälle vajaan totuuden suohon. Lopullinen niitti tuli, kun hän eduskunnan edessä haukkui postin johdon, joka korjasi faktat, ja Rinne pelastaakseen oman nahkansa erotti Paateron. Jupakan syyttömimmän osapuolen. Tekaistuilla perusteilla. Anonyymi kirjoitti:
Kuules nyt Mielipidepankki. Rinteen eron aiheutti Rinne. Poliittista juonittelua ei tarvittu. Jos sitä oli, se tapahtui silloin, kun ay-pomot juoni Rinteen kanssa, kuinka PAU:n lakosta olis saatavissa sulka pääministerin hattuun, ja demarien sukeltava suosio taas nousuun.
Sähläri Antti ei PAU:ta auttamaan rientäessään kuitenkaan muistanut, mitä mitä Postin kanssa oli sovittu, vaikka vastuuministeri oli häntä asiasta informoinut (sähköposti). Sitten alkoikin selittelyjen aika, jossa yksi epämääräinen selitys korjattiin vielä epämääräisemmällä selityksellä, ja Rinne sekosi yhä syvemmälle vajaan totuuden suohon. Lopullinen niitti tuli, kun hän eduskunnan edessä haukkui postin johdon, joka korjasi faktat, ja Rinne pelastaakseen oman nahkansa erotti Paateron. Jupakan syyttömimmän osapuolen. Tekaistuilla perusteilla.Olen samaa mieltä siitä, että Rinne sekoili postiasiassa, mutta se johtiko hän todella eduskuntaa tahallaan harhaan, on vähän kiistanalaista.
Tärkeä kysymys on se, miksi vain Kepu halusi päästä Rinteestä eroon. Esim. RKP:n Henriksson ilmoitti muitta mutkitta, että hän luottaa Rinteeseen, vaikka kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Nyt ei siis ole kyse mistään vasemmistopuolueesta vaan RKP:stä. Eivät Vihreät ja Vasemmistoliittokaan asettunet niin poikkiteloin, että olisivat vaatineet Rinteen eroa. Vain Kepu halusi ja kovasti halusikin. Miksi siis vain Kepu.- Anonyymi
Mielipidepankki kirjoitti:
Olen samaa mieltä siitä, että Rinne sekoili postiasiassa, mutta se johtiko hän todella eduskuntaa tahallaan harhaan, on vähän kiistanalaista.
Tärkeä kysymys on se, miksi vain Kepu halusi päästä Rinteestä eroon. Esim. RKP:n Henriksson ilmoitti muitta mutkitta, että hän luottaa Rinteeseen, vaikka kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Nyt ei siis ole kyse mistään vasemmistopuolueesta vaan RKP:stä. Eivät Vihreät ja Vasemmistoliittokaan asettunet niin poikkiteloin, että olisivat vaatineet Rinteen eroa. Vain Kepu halusi ja kovasti halusikin. Miksi siis vain Kepu.Eikö pitäisi ennemminkin kysyä, että miksi vas, vihr, ja rkp ei halunnut erottaa Rinnettä?
Miksi ne halusivat valehtelevan petosmiehen jatkavan? - Anonyymi
Mielipidepankki kirjoitti:
Olen samaa mieltä siitä, että Rinne sekoili postiasiassa, mutta se johtiko hän todella eduskuntaa tahallaan harhaan, on vähän kiistanalaista.
Tärkeä kysymys on se, miksi vain Kepu halusi päästä Rinteestä eroon. Esim. RKP:n Henriksson ilmoitti muitta mutkitta, että hän luottaa Rinteeseen, vaikka kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Nyt ei siis ole kyse mistään vasemmistopuolueesta vaan RKP:stä. Eivät Vihreät ja Vasemmistoliittokaan asettunet niin poikkiteloin, että olisivat vaatineet Rinteen eroa. Vain Kepu halusi ja kovasti halusikin. Miksi siis vain Kepu.Rinne johti eduskuntaa harhaan, joko tahallaan tai sitten ymmärtämättömyyttään. Onhan mediassa jo esitelty se Paateron sähköposti, jossa hän vetää yhteen Postin tilanteen, päivätty 29.8.2019. Siis jo ennen liikkeenluovutusta. Rinne oli vastaanottajien joukossa.
Rinne oli siis informoitu, ja siitä on dokumentti, silti hän väitti eduskunnan edessä, ettei tiennyt asiata mitään. Jos pääminsiteri ei ymmärrä edes lukemaansa, miten häneen voidaan luottaa missään asiassa? Toki Rinteen väittämissä on paljon muutakin ristiriitaa, mutta tuo sähköposti ainakin riittävän selkeä myös Mieliupidepankin vajavaisella ymmärryksellään ymmärtää.
Keskustassa pelättiin, aivan aiheesta, Rinteen sotkevan lisää vaikeaksi arvioitua työmarkkinatalvea puuttumisillaan neuvotteluihin, ja tukemalla yksipuolisesti vain työntekijäosapuolen näkemyksiä. Rinne antoi vahvan näytön tuosta tässä postilakossa.
Rinne itse neuvoi edellista hallitusta kuinka työmarkkinoihin poliitikkojen sekaantuessa tuloksena on sutta ja sekundaa. Nyt hän itse edusti sekundaa pahimmillaan. Moisesta menettää politiikassa luottamuksen. Keskusta on hallituksen talouspoliittisesti vastuullisin puolue, siksi se varmasti koki suurinta epäluuloa Rinteen toimintaa.
Rinteen ura olisi päättynyt ennemmin tai myöhemmin kesken, siis parempi nyt kuin lisäsotkujen jälkeen
- Anonyymi
Nytkään ei yhtään juttua kepusta lehtien sivuilla, SDP loisteessa. Menikö tää juttu reisille?
- Anonyymi
Eiköhän Sippilän tarkoitus ole kariuttaa SDP:n hallitustunnustelut, jotta pääsee rakentamaan kokoomuksen kanssa porvarihallituksen. Lapsitähti Kultsu tässä vain assistenttina.
Sipilöintiä.- Anonyymi
sipilä haluaa takaisin ministeriksi ja perusjunttura- keput kannattavat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sipilä haluaa takaisin ministeriksi ja perusjunttura- keput kannattavat
Samaa mitä joku puhui? Antti tuli ja möläytti omiaan?
- Anonyymi
Samarinista uusi pääministeri!!
- Anonyymi
Ketä kepu kuvittelee kiinnostavansa tällaisten tempausten jälkeen.
- Anonyymi
Kepun peli on taustavoimien aikaansaamaa. Kiinnostus loppu tähän lopputulokseen.
Media on jo menossa kaatamaan jotain muuta, kun on veren maku suussa, ei media nyt luovuta vaikka jäisi itse rekan alle . Ylös vaan ja raatelemaan.
Muuten kumpi voittaisi missikisat? Kulmuni vai Marin. Entä kummalla on sujuvampi ulosanti. Entä jäisikö hiukan suttuinen ja nuhruinen, jopa syntisen yleiskuvan omaava, maalaispukeutuja Kulmuni, raikkaan samenttiposkisen, hyvin pukeutuvan, hiukset kauniisti kammattuina ja iloisen ilmeen omaavan Marinin varjoon? Ryhdistäydy nyt Katri ja hanki itsellesi stailausapua, ei kolmekymppisenä tarvii viiskymppisen näköiseltä kymmenen lapsen äidiltä näyttää. Mediakin voisi sitten kiinnostua hiukan.
Tämä näyttää nyt juuri siltä kabinettisuhmuroinnilta, josta kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on ehtinyt hallituspuolueita syyttää.
Vaikka Orpo kuinka räkyttäisi, on hänelle jäämässä käteen kuitenkin tyhjä arpa, kuten myös perussuomalaisten puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle. Gallupit eivät ole nyt muuttumassa heille vallaksi.
Ymmärtäähän sen oikeiston suuren vitutuksen määrään, kun tämäkään ei tuonut yhtään mitään ja kepua uitettiin mukaan kölin alta. Elämä siis oppositiossa on rankkaa, kepulaiset.
- Anonyymi
Kepu pissas taas omiin muroihin.
- Anonyymi
Sippilä kusasi Kepun muroihin, sillä valta kiinnostaa.
Sippilä tietää, miten sen voi muuttaa rahaksi!
- Anonyymi
Media MITÄÄN unohtanut!
Kulmunillahan oli ÄSSÄ hihassa MUTTA ei käyttänyt sitä vaan sanoi että SDP:n pitää tehdä tästä nyt johtopäätökset!
Sen sijaan JOS Kulmuni olisi suoraan sanonut että SDP:n pitää vaihtaa pääministeri NIIN Kepu & Kulmuni olisi ihan eri sfääreissä tässä asiassa - Vai pelkäsikö Kepu & Kulmuni tätä?
Nythän Rinne pääsi vielä keräämään pisteitä tiedotustilaisuudessa kun hän sanoo eroavansa jotta hallituspohja ja sen hyvää ohjelmaa voidaan jatkossakin toteuttaa! - Anonyymi
Koko episodihan oli alun alkaenkin median kautta masinoitu, joten sen säveliä soittelet, jonka leipää syöt.
Ei siinä mitään, sinisten inkarnaatioksi muuttunut keskusta saa sanoa hyvästit hallitustaipaleelleen tämän teatteriesityksensä myötä.- Anonyymi
Kepun kannattaisi palkata joku media-assistentti vaikka velkarahalla ennen kuin puolue tuhoutuu lopullisesti.
- Anonyymi
No siis periaatehan oli hyvä (pääministeriltä ei hyväksytä tällaista käyttäytymistä) nyt se toteutus vaan jäi hieman puolitiehen kun ei reilusti sanottu sitä itse asiaa.
No joka tapauksessa sanoisin että kyllä tämä pidemmässä juoksussa sataa kepun laariin kun osoitettiin että jotain selkärankaa löytyy! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siis periaatehan oli hyvä (pääministeriltä ei hyväksytä tällaista käyttäytymistä) nyt se toteutus vaan jäi hieman puolitiehen kun ei reilusti sanottu sitä itse asiaa.
No joka tapauksessa sanoisin että kyllä tämä pidemmässä juoksussa sataa kepun laariin kun osoitettiin että jotain selkärankaa löytyy!Ei sada, meinaatko, että eteläisessä Suomessa yksikään duunari tulee enää ikinä äänestämään keskustaa tämän jälkeen..?
Niinpä.
Ja loputkin loikkaa persuihin maakunnissa.
Seuraavat vaalit voivat olla sangen mielenkiintoiset kun keskustasta tulee tynkä ja persut kasvavat suurimmaksi puolueeksi...
- Anonyymi
Kepusta täytyy lopulta päästä eroon. Se on aina vain pahempi mafia nyt kun se on lestadiolaisten käsissä.
- Anonyymi
Ilmastonmuutoksen torjunta pitää aloittaa Pohjoisesta, siellä ei millään ole mitään väliä, paskat kipataan mihin vain sopii:
https://docplayer.fi/15761536-Meri-lapin-ymparistolautakunta-13-27-01-2015-uhkasakon-asettaminen-aulis-kulmunille-131-11-03-02-2014.html - Anonyymi
Näihin asioihin pääministeri Antti Rinne kaatui - yllätyksiä, epätotuuksia, muiden tontille astumista ja yleistä sekoilua
Rinne itsehän sanoi, että hän astui liian vähän muiden tontille vaan luotti siihen, mitä hänelle kerrottiin. Tämän Rinne kertoi yhdeksi perussyyksi siihen, miten kävi.
Päämisterin rooliin kyllä kuuluukin se, että hän vastuuministerin ohella vastuussa kaikesta. Eli kyllä se on kaikissa hallituksissa tärkeää, että pääministeri on hyvin kartalla siitä, missä mennään.- Anonyymi
Tokko keskusta hyväksynyt sitä että porilaiset saa jatkaa entisellä palkalla?
- Anonyymi
Sinä tollikka luotat siis Rinteen sanomisiin enemmän kuin muuhun.
Seuraisit itse tapahtumia, niin ymmärtäisit. Rinne meni Paateron varpaille jopa niin, ettei antanut tämän vastata eduskunnan kyselytunnilla tälle esitettyyn kysymykseen; Rinne riensi vastaamaan itse ja haukkui Postin hallituksen. Lähtölaukaus lähdölleen.
Pääministerin rooliin ei kuulu sooloilla ohi tai yli vastuuministerin, vaan tukea ja ohjata vastuuministereitä. Vaikka vastaa kaikesta, ei se tarkoita, että voi noin vaan huitaista omia ajatuksiaan asiasta kuin asiasta.,
Toki on aina muistettava, että Rinne on juristi. Juristeille tyypilliseen tapaan hänelle kokonaistotuudella ei ole merkitystä, ymmärrys kun ei juristeilla riitä monitahoisten asioiden hahmottamiseen, vain omaa tarinaa tukeva osatotuus kelpaa. Niinpä Rinnekin valitsi osatotuuksia omaan viestintäänsä, eritoten lopunaikojen kriisiviestintäänsä. Loppu nähtiin tänään.
Media tykkää tarinoista, joissa on alku, keskikohta ja loppu sekä yksi selvä päähenkilö tai pääyhteisö, kuten puolue. Tämä tarina alkoi Postin pakettilajittelijoista, joiden media olettaa ehkä vanhakantaisesti olevan demareita. Siitä se jatkui demariministereiden möhläysten esittelyllä ja jatkuu nyt uusien demarijohtajohtajien kilpailulla pääministerin paikasta. Kun uusi pääministeri on nimitetty, tarina jatkuu vielä noin kolmen kuukauden ajan median ja uuden pääministerin keskinäisellä kuhertelulla. Sitten tarina päättyy.
- Anonyymi
Media rakastaa myös kohuja ja vastakkainasetteluja. Osa mediasta suorastaan elää kohuista.
Politiikka ja poliitikot tarjoavat kohuja, ja politiikassa on paljon vastakkainasettelua, oppositio vastaan hallitus, oikeisto vastaan vasemmisto, persut vastaan kaikki muut ja niin edelleen.Jos kunnon vastakkainasettelua ei ole, niin media sellaisen tekee. Kun poliitikko sanoo jotain varomatonta tai ristiriitaista, toimii omavaltaiseti tai tekee jotain muuta normista poikkeavaa, media saa aikaan melkoisen kohun.
- Anonyymi
sippilähän ei työmarkkina-asioihin puuttunut millään tavoin? Kiky, omarahaleikkaukset, pakkolait, postin hallituksen kokoonpano.......
sippilän pukinsorkka pilkottaa koko ajan kaikessa kepun toiminnassa. Kulmuni on pelkkä marionetti.
Kepu pettää aina.- Anonyymi
Rinteen avulla postilaisten TES-halpuutus estettiin.
Väärin sammutettu, sanoo sippilä. Kulmuni rassukka hokee valmiiksi syötettyjä rapliikkejä.
- Anonyymi
Kulmunana on noloa olla jo nyt, ja varsinkin sitten kun Juha-Lesta Sipilän touhut paljastuvat taas kerran kaikelle kansalle.
Eduskuntavaalit opettavat sipilistejä kuten viimeksikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770