Uudet Maanvaltaajat Koeteltavana

Rauhan tervehdys.

Tässä tuoreessa puheessani otan kantaa uusiin virtauksiin ja vanhoihinkin, jotka leviää, muuttaa muotoaan ja pyrkii vallottamaan maata, kuten New Wine, The Last Reformation, One Way, Healing Room yms. Tuleeko herätys liikkeen, ihmisen tai suuren joukon mukana? Vai tuleeko eksytyksen toinen tulemus?

"Ja hengessään eksyväiset käsittävät ymmärryksen, ja napisevaiset ottavat oppia." - Jesaja 29:24

Tässä lopussa myös valtavan hyvä herätyslaulu:
https://youtu.be/hmUZ_9aWf4MD

PS. Myös helluntaikirkon tulevaisuus on käsittelyn alla.

Siunauksin, MM.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos oma sanoma ei ole raamatunilmoitusta, sekä työ Herran, niin Herrahan lähettää juuri eksytyksiäkin aikaan. Eli syy on aivan itsessä, jos tuulia puhaltaa.
      Jos Sana on selvä, niin eihän eksytyksen siten pääse perille, jokainen tietää, mikä on ongelma. Asia on siten yksinkertainen.

      Mutta, jos kirkoissa puhutaan pehmosia, perinneoppien kirjoa ym. ym. niin silloinhan ihmisen luonnostaan hakee "uusia tuulia", kun entiset asuvat juoksuhautojen kirkkoisien juttutuvissa. Kun jutut on kuultu riittävän usein lopahtaa elämä.

    • Anonyymi

      Myös sohvasaarnaajat ovat erinomaisia parantajia. He tietävät eritoten, mitä ja missä on vikaa- mutta itse heitä ei näy kentällä tehtäväkuvissa mukana.
      Kun Hursti, näin esimerkkinä tekee kullanarvoista työtä, jossa todella nälkäinen saa apua ja voipi joku jonkun hynttyynkin saada tuulensuojaksi.
      Mitä siitä seuraa?
      Sohvasaarnaajien suurta arvostelua ja neuvontaa, kuinka nälkäiset on jätettävä nälkäiseksi, koska muutoin oppivat laiskaksi, sekä omaa syytäänhän he nälkäisiä ovat.
      Suurella fariseuksen suulla, enkelisiivet selässä, sekä sädekehä päänpäällä sohvalta on hyvä saarnata. Todelliset arkienkelit sitten vääntävät leipänpäälle makkaraa, sekä tarjoavat jotain syötävääkin ja pussin mukaan kotiinkantamiseksi.

      Tällaista se elämä on. Sohvalta on vaikeaa nousta arkienkelin siiville ja viipottaa jonkun vanhuksen luo, vaikka lukemaan raamattua, sekä siinä sivussa sipasta hieman lunta pihasta. Arkienkeleistä on pula.

      • Rauhan tervehdys.

        Sellainen on myös erikoinen tyyppi, jotka luulevat tietävänsä missä joku käy, kulkee arkena, keitä kaikkia palvelee ja millä kaikin tavoin antaa almuja, vaikka eivät tunne kyseistä ihmistä henkilökohtaisesti laisinkaan. Tällöin riskinä on sama, kuin mikä pääministerillemme tapahtui, että antaa väärän todistuksen lähimmäisestään. Mutta usein se roska on siellä omassa silmässä, jolloin se oma malka näkyy toista katsottaessa.

        Harvinaisen usein tämä sama tyyppi on sellaista myös, että he antavat ennakkopäätöksensä, ennakkotuomionsa ja ennakko-arvionsa asiasta kuin asiasta, itse varsinaisesti perehtymättä ja kuulematta koko asiaa. Tässäkin tapauksessa huokuu se, ettei varsinaista linkattua opetusta ole kuunneltu eikä ole ajatustakaan kuunnella, vaan heitetään Ad Hominem heti alkuun kehiin. Tästä meitä viisaampi Salomo antoi aika tylyn vastauksen.

        "Jos kuka vastaa, ennenkuin on kuullut, on se hulluutta ja koituu hänelle häpeäksi." - Sananlaskut 18:13

        Sitten on paljon niitä, jotka esitellevät TV-kanavilla hyviä tekojaan, niin että torven toitotus kuuluu pitkin viikkoa ennen kuin ropo kirstuun tippuun ja sitä sitten kuvataan tarkasti monella kameralla, kun näin tapahtuu. Heitä vielä usein kutsutaan "hyväntekijöiksi", mutta he ovatkin jo palkkansa saaneet.

        "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa. Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle." - Matteus 6:1-4

        Siunauksin, MM.

      • Rauhan tervehdys.

        Tänne tupsahti tämä linkkimies taas paikalle, joka ei ole vielä ymmärtänyt lain ja evankeliumin eroa, uskoo oikeaoppiseen kasteen sakramenttiin ja tällöin tietenkään mahdotonta ymmärtää esimerkiksi Trumppia, joka on historiallisella tavalla pitänyt olla konservatiivisia arvoja, niin että esimerkiksi aborttien määrä on Amerikassa selkeästi laskenut. Tähän vaikuttaa mm. että hän on puhunut YK:ssakin syntymättömien lapsien puolesta. Tämä ei tietenkään ole tärkeää sellaiselle, joka yksikseen mietiskelee kastekysymyksen mysteeriä päivät pitkät.

        "Mutta profetoiminen ei ole merkiksi uskottomille, vaan uskoville." - 1. Korinttolaiskirje 14:22

        Profetiasta on siis mahdotonta avata ja esimerkiksi saattaa näkemään sellaisia asioita, että Jumala salli Estonian upota varoitukseksi juuri ennen kuin pohjoismaat liittyi EU:n. Tällaisia merkit ja ilmiöt jää täysin huomaamatta. Mutta jos on Hengen silmät, niin saattoi huomata yhtäläisyyden Räsäsen kohussa liittyen Raamattuun ja sitä välittömästi seuranneeseen postilakkoon - kun esteltiin Jumalan sanoman lähettämistä, niin Jumala pysäytti meidän kirjeiden liikkumisen.

        Aivan evankeliumin alkeita pitäisi opettaa monille, jotka yrittävät pähkäillä profeetallisen sanan kanssa. Kuten Paavali sanoi, että "maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä" (1.Kor. 3:2).

        Tähän apostoli antaa hyvän ohjeistuksen, nimittäin eräässä ketjussa yksi kiivailija laittoi lähes 500 viestiä, kun sanoin että jos ketjuun tulee 500 kommenttia, niin lupaan vastata hänen kiistaansa laista.

        "Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä." - Roomalaiskirje 14:1

        Siunauksin, MM.

      • Anonyymi
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        EUon ihan hyvä juttu.

      • Anonyymi

        Kun ilmeisesti tunnet Hurstin työtä tarkemmin, niin voisitko kertoa, kuinka suuressa roolissa Jumalan Sana on siinä toiminnassa? Vai onko kyse pelkästään ruuan jakelusta, jota tekevät muutkin kuin kristityt?

        Alkuseurakunnan kohdalla 12 apostolia sanoivat: "Ei ole sopivaa, että me ruuan jakelun vuoksi lyömme laimin Jumalan sanan" (Apt. 6:2). He tahtoivat pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa. Tosin he silloin muutenkin ruuan jakelu tehtiin uskoontulleiden kesken, koska he tarvitsivat apua.

        Mitä jos Hursti julistaisikin evankeliumia siitä, kuinka Jeesus pelastaa ja vapauttaa syntikahleista? Jäisikö silloin monille avuntarvitsijoille enemmän rahaa ruokaankin sen sijaan, että he käyttävät pienet tulonsa päihteisiin ja tupakkaan? Niinhän ilman muuta monen kohdalla heistä on, vaikkei kaikkien.

        Onko siis evankeliumi esillä Hurstin toiminnassa? Se, että joku Juha Tapio viihdyttää köyhien linnan juhlissa ei sitten tarkoita evankeliumin esiintuomista, vaan päinvastoin. Hänhän vaikuttaa enemmän illuminiaatin jäseneltä, kuin uskovalta. Kuinka hän on ainakin aiemmin esiintynyt Hursin tilaisuuksissa? Ei siis vaikuta hyvältä Hurstin toiminta. Suomessa on syytä kiittää JumalaaKELAasta enemmän kuin Hurstista. Enkä tarkoita Anssi Kelaa, vaikka hänkin saattaisi olla Juha Tapiota parempi vaihtoehto, koska hänellä ei ole jumalisuuden ulkokuorta.

        >>>Tänne tupsahti tämä linkkimies taas paikalle, joka ei ole vielä ymmärtänyt lain ja evankeliumin eroa, uskoo oikeaoppiseen kasteen sakramenttiin ja tällöin tietenkään mahdotonta ymmärtää esimerkiksi Trumppia, joka on historiallisella tavalla pitänyt olla konservatiivisia arvoja, niin että esimerkiksi aborttien määrä on Amerikassa selkeästi laskenut.<<<

        Sinä Mauno koet, että joku salamyhkäinen linkkimies jahtaa sinua. Etpä ole pystynyt todistamaan yhtäkään hänen väitettä vääräksi. Kerrot vain omana mielipiteenäsi, että hän ei ole ymmärtänyt kastetta oikein asiaa, etkä perustele kantaasi millään tavalla. Sanottakoon sen verran, että linkkimiehellä on viitaus sellaiseen avaukseen, jossa on paljon paremmin opetettu kasteesta, mitä sinä opetat ja jakeiden kera.

        Sitä minä en ymmärrä mainitsemasi miten laki ja evankeliumi tähän liittyy, koska en löytänyt linkkien takaa sellaista keskustelua, jossa olisi erityisesti käsitelty lakia. Pikemminkin siellä todistetaan sinun harhaoppisi kasteesta ja levittämistäsi vääristä profetioista ja ilmiselvistä Raamatun tekstin vääristelystä.

        Linkkimies on muuten siinä ihan oikeassa, ette tunnusta omia erehdyksiäsi koskaan. Oletko Mauno vähän liikkaa paisunut???

      • Anonyymi
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Rauhan tervehdys.

        Tänne tupsahti tämä linkkimies taas paikalle, joka ei ole vielä ymmärtänyt lain ja evankeliumin eroa, uskoo oikeaoppiseen kasteen sakramenttiin ja tällöin tietenkään mahdotonta ymmärtää esimerkiksi Trumppia, joka on historiallisella tavalla pitänyt olla konservatiivisia arvoja, niin että esimerkiksi aborttien määrä on Amerikassa selkeästi laskenut. Tähän vaikuttaa mm. että hän on puhunut YK:ssakin syntymättömien lapsien puolesta. Tämä ei tietenkään ole tärkeää sellaiselle, joka yksikseen mietiskelee kastekysymyksen mysteeriä päivät pitkät.

        "Mutta profetoiminen ei ole merkiksi uskottomille, vaan uskoville." - 1. Korinttolaiskirje 14:22

        Profetiasta on siis mahdotonta avata ja esimerkiksi saattaa näkemään sellaisia asioita, että Jumala salli Estonian upota varoitukseksi juuri ennen kuin pohjoismaat liittyi EU:n. Tällaisia merkit ja ilmiöt jää täysin huomaamatta. Mutta jos on Hengen silmät, niin saattoi huomata yhtäläisyyden Räsäsen kohussa liittyen Raamattuun ja sitä välittömästi seuranneeseen postilakkoon - kun esteltiin Jumalan sanoman lähettämistä, niin Jumala pysäytti meidän kirjeiden liikkumisen.

        Aivan evankeliumin alkeita pitäisi opettaa monille, jotka yrittävät pähkäillä profeetallisen sanan kanssa. Kuten Paavali sanoi, että "maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä" (1.Kor. 3:2).

        Tähän apostoli antaa hyvän ohjeistuksen, nimittäin eräässä ketjussa yksi kiivailija laittoi lähes 500 viestiä, kun sanoin että jos ketjuun tulee 500 kommenttia, niin lupaan vastata hänen kiistaansa laista.

        "Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä." - Roomalaiskirje 14:1

        Siunauksin, MM.

        Mauno Mattila kirjoitti: >>Profetiasta on siis mahdotonta avata ja esimerkiksi saattaa näkemään sellaisia asioita, että Jumala salli Estonian upota varoitukseksi juuri ennen kuin pohjoismaat liittyi EU:n. Tällaisia merkit ja ilmiöt jää täysin huomaamatta.<<

        En muista yhtään profetiaa, missä Jumala uhkaa upottaa Itämeren laivan, jos pohjoismaat liittyvät EU:hun. Jumalan toimintatapa on aina kertoa tällaiset asias edeltäkäsin, jotta kansa tietää, mistä se saa rangaistuksen.

        "Törähtääkö merkkitorvi kaupungissa ihmisten säikähtämättä? Tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta Herran sitä aiheuttamatta? Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille. " (Aam 3:6,7)

        Mauno Mattila on tehnyt keinotekoisen yhteyden Estonian uppoamisen ja pohjoismaiden EU:hun menemisen välille, mitä voi luonnehtia pikemminkin enteistä ennustelemiseksi. Varsinkin jälkiviisaus tällaisessa asiassa ei näytä hyvältä.

        Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Mattila ennustelee enteistä, mikä on hyvin pakanallinen tapa: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15595661/mauno-mattilan-rimanalitus-selannekoodi-8 13

        >>Mutta jos on Hengen silmät, niin saattoi huomata yhtäläisyyden Räsäsen kohussa liittyen Raamattuun ja sitä välittömästi seuranneeseen postilakkoon - kun esteltiin Jumalan sanoman lähettämistä, niin Jumala pysäytti meidän kirjeiden liikkumisen.<<

        Postilakon seurauksena joutui eroamaa pääministeri Antti Rinne, jolla ei ole minun tietääkseni mitään tekemistä Räsäsen esitutkinnan kanssa. Sitä asiaa on ajanut vihreään puolueeseen kuulunut komisario ja häntä on tukenut vihreisiin kuuluva poliisiministeri. Postilakko on yksi lakko muiden joukossa, joka ajoittu siihen hetkeen, milloin työtehtosopmukset ovat muutenkin katkolla. Mitään ihmeellistä tässä ei ollut. Mattila sen kun jatkaa enteistä lukemista.

        Oletko Mauno alkanut joka aamu tekemään päivän toimintasuunnitelman sen perusteella, miten kahvin porot jäävät kuppisi pohjalle?

        Voitteko hoitaa riitanne keskenänne.

        Eikö uudestisyntyneiden kastettujen tulisi olla puhtaita arvokkaasti ja kunnioittavasti toimivia eikä tapella. Missä se rakkaus näkyy ja erottaa heidät muista. Näin yleisesti vain. Ei kohdennettuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ilmeisesti tunnet Hurstin työtä tarkemmin, niin voisitko kertoa, kuinka suuressa roolissa Jumalan Sana on siinä toiminnassa? Vai onko kyse pelkästään ruuan jakelusta, jota tekevät muutkin kuin kristityt?

        Alkuseurakunnan kohdalla 12 apostolia sanoivat: "Ei ole sopivaa, että me ruuan jakelun vuoksi lyömme laimin Jumalan sanan" (Apt. 6:2). He tahtoivat pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa. Tosin he silloin muutenkin ruuan jakelu tehtiin uskoontulleiden kesken, koska he tarvitsivat apua.

        Mitä jos Hursti julistaisikin evankeliumia siitä, kuinka Jeesus pelastaa ja vapauttaa syntikahleista? Jäisikö silloin monille avuntarvitsijoille enemmän rahaa ruokaankin sen sijaan, että he käyttävät pienet tulonsa päihteisiin ja tupakkaan? Niinhän ilman muuta monen kohdalla heistä on, vaikkei kaikkien.

        Onko siis evankeliumi esillä Hurstin toiminnassa? Se, että joku Juha Tapio viihdyttää köyhien linnan juhlissa ei sitten tarkoita evankeliumin esiintuomista, vaan päinvastoin. Hänhän vaikuttaa enemmän illuminiaatin jäseneltä, kuin uskovalta. Kuinka hän on ainakin aiemmin esiintynyt Hursin tilaisuuksissa? Ei siis vaikuta hyvältä Hurstin toiminta. Suomessa on syytä kiittää JumalaaKELAasta enemmän kuin Hurstista. Enkä tarkoita Anssi Kelaa, vaikka hänkin saattaisi olla Juha Tapiota parempi vaihtoehto, koska hänellä ei ole jumalisuuden ulkokuorta.

        Jumala on luonut Kelan.. Mutta se tarvitsee työssä käyviä veronmaksajia ettäkaikki kelan potilaat elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mauno Mattila kirjoitti: >>Profetiasta on siis mahdotonta avata ja esimerkiksi saattaa näkemään sellaisia asioita, että Jumala salli Estonian upota varoitukseksi juuri ennen kuin pohjoismaat liittyi EU:n. Tällaisia merkit ja ilmiöt jää täysin huomaamatta.<<

        En muista yhtään profetiaa, missä Jumala uhkaa upottaa Itämeren laivan, jos pohjoismaat liittyvät EU:hun. Jumalan toimintatapa on aina kertoa tällaiset asias edeltäkäsin, jotta kansa tietää, mistä se saa rangaistuksen.

        "Törähtääkö merkkitorvi kaupungissa ihmisten säikähtämättä? Tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta Herran sitä aiheuttamatta? Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille. " (Aam 3:6,7)

        Mauno Mattila on tehnyt keinotekoisen yhteyden Estonian uppoamisen ja pohjoismaiden EU:hun menemisen välille, mitä voi luonnehtia pikemminkin enteistä ennustelemiseksi. Varsinkin jälkiviisaus tällaisessa asiassa ei näytä hyvältä.

        Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Mattila ennustelee enteistä, mikä on hyvin pakanallinen tapa: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15595661/mauno-mattilan-rimanalitus-selannekoodi-8 13

        >>Mutta jos on Hengen silmät, niin saattoi huomata yhtäläisyyden Räsäsen kohussa liittyen Raamattuun ja sitä välittömästi seuranneeseen postilakkoon - kun esteltiin Jumalan sanoman lähettämistä, niin Jumala pysäytti meidän kirjeiden liikkumisen.<<

        Postilakon seurauksena joutui eroamaa pääministeri Antti Rinne, jolla ei ole minun tietääkseni mitään tekemistä Räsäsen esitutkinnan kanssa. Sitä asiaa on ajanut vihreään puolueeseen kuulunut komisario ja häntä on tukenut vihreisiin kuuluva poliisiministeri. Postilakko on yksi lakko muiden joukossa, joka ajoittu siihen hetkeen, milloin työtehtosopmukset ovat muutenkin katkolla. Mitään ihmeellistä tässä ei ollut. Mattila sen kun jatkaa enteistä lukemista.

        Oletko Mauno alkanut joka aamu tekemään päivän toimintasuunnitelman sen perusteella, miten kahvin porot jäävät kuppisi pohjalle?

        Kytkennät epäonnen ja vaikutusten välillä on häilyvät. 2015 joku poliitikko sanoi erään johtavan puoluemiehen vaimon syövän johtuvan miehen homoaatteista.

        Syöpä tulee melkein joka toiselle. Onko niiden puoliso aina ajatellut positiivisesti homoista. Vai mistä rangaistus tulee. Kytkennät vaikeita. Kun ihmiselle itselleen tai perheelle tulee vaikeuksia niin tykkääkö että toiset tulee huuteleen ilkeyksiä

    • Anonyymi

      Eli kun puheessasi alat todella puhumaan uusia virtauksia, kun nämä vanhanviinin juojat ovat perinnekirkon viinistä juovuksissa ja heihin ei uusi viini sovi leileihin, niin opeta palevun arkienkelin virka noin jo luonnostaan sydämelle.
      Hieman silmää, kysäsee siitä läheltä ,että tarvitteisiinko apua. Siis siinä kotinurkilla.
      Siinähän saattaa olla vanhus, se yksinäinen Vapahtaja, jolla ei ole puhekaveria, ja on Jumalankuva. Kun häntä menee palvelemaan, niin löytää Vapahtajan ja sekö onkin uudet tuulet. Eikös vain? Tämä ihminen kokee, että hänet veljellisesti, tai sisarellisesti huomataan, hieman sokeutuneet silmät saavat tuoreet silmät, ja huulet, jotka ääntä pitäen lukevat sanaa- sanomalehden, ehkä televisiosta uutisia. Voi vaikka pikkase tiskatakin, jos talolle sopii. jne. Eli mielikuvitusta siitä, että minkä haluat jonkun tekevät sinulle, tee se hänelle.
      Siinä sitä saarnan aihetta olisi tähän Suomen Siioniin, eikä se oikein eksytystä ole, vaan palaamista siihen paratiisimaiseen hetkeen, jossa olisi hyvää.

      Ja jopa sitten viimeisellä tuomiollakin, kun Herra mittaa astian arjenmittaa, ja kun se on pyyteettömästi tapahtunut, hieman kuin huomaamatta, se palkitaan iankaikkisen elämän armolahjalla.

      Eli opetus ja neuvo, kuuluu papin suuhun, kasvattaa tehtäväkenttää ja sen kun saa istumaan sydämeen, niin ei sinne harhat kerkiä tulla matkaan.

      Mutta, jos korvasyyhyyn sunnuntaisin asiaa haastellaan ja lähdetään sohvalle aikaa kuluttamaan, pelien ym. maailman rientoihin, niin nehän ne kaikkein koukuttavimmat eksytykset ovat. Ja siinä ei kostu kukaan, päinvastoin.

      Tällaisia pikkasia näköaloja heitän haasteeksi tästä eteenpäin. Näistä ei kovin puhuta.

      Ja voisihan se olla turvallisempaa mennä vaikka jahvettilaisten tapaan kaksistaan.
      Meinaan raamattuhan sen ohjeistaa, se tavallaan turvaa selustan, että varjeltuu, ettei liha satu ongelmiin ja on toisaalta "todistaja" matkassa.
      Ei se turhaan ole kirjaan kirjoitettu. Vanhuskin saattaa olla hieman dementoitunut ja kun hän hukkaa jonkun, niin sehän se sen vei. Mutta, kun on kaksi, niin se luo tavallaan oikean suhteen asiaan.

      • Rauhan tervehdys.

        Jos huolettaa esimerkiksi kirkolliset harhakäsitykset, niin niitä olen kyllä käsitellyt. Nehän ovat vanhoja, hyvin tunnettuja ja yleisiä vääriä oppeja, jotka jo vauvakristittykin erottaa, mutta niistäkin toki on tarve puhua ja täältä löydät siitä aiheesta opetukset.
        https://maunomattila.org/2019/06/18/kirkollisuus-sakramentalismi-ja-ekumenia/

        Sitten jos taas kysymys on maailman luopioista eli pakanoiden evankelioinnista sekä uskovien kutsumisesta takaisin maailman tieltä uskoon - joka ei ole se eksytys josta Jeesus varoitti (lue Matt. 24:4-24), niin siitäkin toki löytyy opetuksia allekirjoittaneeltakin, vaikka se alue enemmän on evankelistojen heiniä. Esimerkiksi nämä kolme raamattutuntia:

        Pettymyksen puutarha: https://www.youtube.com/watch?v=aFVD2lBIljs
        Elämä Kristuksessa: https://www.youtube.com/watch?v=IvZzJsV7Mgk
        Herännyt: https://www.youtube.com/watch?v=1F06nqRed1U

        Erityisesti kuitenkin lopunaikaa kohti mennessä, tulee ottaa huomion ne opetukset, jotka apostolit ja Herra jätti meille varoitukseksi, ja ne koskee uusia uskonnollista petoksia (uusia vääriä voideltuja ja vääriä profeettoja), josta esimerkiksi Ilmestyskirja puhuu tavattoman paljon ja ne liittyvät kiinteästi antikristuksen astumiseen näyttämölle. Siksi aloituksen opetus.

        Uskon että on tulossa ihmeiden invaasio joka on niin täynnä kirkkautta ja sellaisia ihmeitä, että ihmiset ovat tosi innoissaan. Mutta kaiken takana on oleva vihamielinen eksyttävät voima joka tahtoo eksyttää myös valvovat kristityt. Mutta ne jotka ovat Kristuksessa ja veren evankeliumi sydämessä ovat valmiita, Jumala on varoittanut omiaan. Tämä on kauhea eksytys, sillä se kirkkaus siinä on tämän maailman kirkkautta, loistoa, kunniaa ja ihmeellisiä profetioita. Mutta ristitön, veretön evankeliumi. Ja synnistä ei puhuta koska siitä joku vielä pahoittaa mielensä. Täysin lihalle mieluinen. Ne jotka eivät ole kuunnelleet varoituksia joita Jumala on pitkään puhunut monen kautta, ottavat tämän ihmeiden invaasio vastaan muka suurena herätyksen. Mutta totuus on jotain muuta!
        Vierellä kulkee aito herätys, jossa syntinen kuulee evankeliumin ja tulee aidosti uskoon. Syntinen ja syyllinen ihminen haluaa kohdata Kristuksen jonka veri puhdistaa kaikesta liasta. He eivät halua käydä kaatumassa tai kokemassa ihmeitä, he tarvitsevat Jeesuksen veren voimaa. On pieni joukko joilla ei ole tätä voima oppia, ja he selviytyvät kaikesta turvaten Jumalaan joka on heikkojen voimana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tähän kirjoittamaasi voi todeta lyhyesti: Aamen.

        "Missä kuulet olevan köyhän, yksinkertaisen ja hyljätyn lauman, joka on maailman halveksima ja hylkäämä, liity heihin, sillä missä kuulet rististä siellä on Kristus." - Marttyyri Anneken Jans viimeiset sanat (1509–1539)

        Siunauksin, MM.

    • Anonyymi

      Mauno Mattila ottaa esille videossa Tapani Suonnon ja One Way Missionin. Mattila kertoo, miten One Way varoitti uusapostolisesta liikkeestä, mutta on itse langennut siihen:

      https://youtu.be/hmUZ_9aWf4M?t=2808

      Mauno Mattila ottaa esille myös sen, kun Esa-Pekka Mattila tuli One Waylle töihin. Suonto selitti profeetallisesti ohjelmassa, että Herra oli lähettänyt hänet sinne. Ei kestänyt kauaa, kuin lähes koko henkilökunta erosi One Waystä riitaisissa tunnelmissa, kuten teki myös Esa-Pekka Mattila.

      Mauno Mattilan vidella on raflaava kohtaus, jossa kuullaan kiiväärin latausääni ja aseen ampuminen. Sitten aina yksi One Wayn johtajan kuva vaihtuu toiseksi kun ase lataa ja kivääri ampuu. Kuudesti laukeava apuu kuudesti. Tosin listasta jäi pois Aki Miettinen, joka pakotettiin menemään eläkkeelle vastoin omaa tahtoaan.

      https://youtu.be/hmUZ_9aWf4M?t=2891

      Tämän jälkeen Mattila arvostelee One Waytä lisää muutaman kymmen minuuttia.

      • Rauhan tervehdys.

        Eikö täällä usein väitetä, että "Mattila ampuu kaikki alas", niin tämä ampuminen on hyvin kuvaava vertauskuva ja pitäisi herättää ajattelemaan, että saako One Way liikkeestä uhrata, heittää ulos ja ampua kaikki muut yhden miehen tähden?

        Mutta kuulisin miellelläni juuri noista varsinaisesta puheesta kommentteja, kun kaikki keskustelu pyörii näissä sivuasioissa ja pinnallisissa jutuissa?

        "Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille; arvostelkaa itse, mitä minä sanon." - 1. Korinttolaiskirje 10:15

        Siunauksin, MM.

      • Anonyymi
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Rauhan tervehdys.

        Eikö täällä usein väitetä, että "Mattila ampuu kaikki alas", niin tämä ampuminen on hyvin kuvaava vertauskuva ja pitäisi herättää ajattelemaan, että saako One Way liikkeestä uhrata, heittää ulos ja ampua kaikki muut yhden miehen tähden?

        Mutta kuulisin miellelläni juuri noista varsinaisesta puheesta kommentteja, kun kaikki keskustelu pyörii näissä sivuasioissa ja pinnallisissa jutuissa?

        "Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille; arvostelkaa itse, mitä minä sanon." - 1. Korinttolaiskirje 10:15

        Siunauksin, MM.

        Sinulla on väärä linja. On parempi opettaa, miten tulee tehdä, kuin mainostaa muiden tekemiä virheitä. Sinun videoistasi on tullut pelkkää uskonnollista hupia, mistä etsitään uusimmat juorut. Näyttää siltä, ettet osaa opettaa evankeliumia oikein.

        Aikanaa työelämään mennessäni minulle eräs sanoi näin:

        Taitavista tulee opettajia.

        Jotka eivät osaa opettaa, niin heistä tulee opetuspäälliköitä.

        Jotka eivät pysty edes siihen, niin he alkavat laatia opetusuunnitelmia opetuksen kehittämiseksi jne.

        Niin, Jeesus, apostolit, uskonpuhdistajat kuin Vanhan testamentin profeetat kuului ilmeisesti silloin tähän samaan mainitsemaasi luokkaan, koska he toivat esille uskonnollisten vaikuttajien synnit.

        Se, että luvataan tyhjiä kuten hiljattain Johanna Tunturipuro profetoidessaan Suomeen suurta herätystä, jota koko maailma tulee katsomaan, ei herättele ja sitä kaikk haluaa kuulla eikä se vaadi Herran Hengen voimaa, mutta sitä vastoin sellainen kuin Stefanuksen saarna uskonnollisia eksyttäjiä vastaan, vaatii jotakin mitä ihmispelosta ei uskalleta sanoa.

        "Mutta minä olen täynnä voimaa, Herran Henkeä, oikeutta ja väkevyyttä ilmoittaakseni Jaakobille sen rikokset ja Israelille sen synnit." - Miika 3:8

        Se, että pidät tätä viihteenä ja hupinaa, on taas mahdollista sellaiselle, joka on tottunut viihdyttäviin kirkkokonsertteihin ja sielullista kokemusta tarjoaviin ylistyspippaloihin, jotka ovat korvanneet herätyskokoukset. Niiden antihan perustuu sirkushuveille ja ajalliselle leivälle.

        Tämä on kuitenkin mahdollista, että näin keveästi suhtaudutaan profetaallisiin puheisiin. Jo Israelin kansan kohdalla kävi näin, joka on meille varoittavaksi esikuvaksi.

        Luehan nämä sanat Hesekielistä ajatuksella.

        "Ja sinä, ihmislapsi! Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta'.

        He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä.

        Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan." - Hesekiel 33:30-32

        Kiitos Herralle, on olemassa jäännös tänäkin Sodoman ja Gomorran aikana suuren luopumuksen keskellä, että osa suhtautuu haudan vakavasti Raamattuun. Eksytys ei ole leikin asia!

        Ensiksi pitää keskittyä oman astian puhdistamiseen, ennen kuin voi alkaa moittia toisten astioista.

        Sinä et ole Jumalan profeetta, joten sinun kannattaisi ensin tutkia omaa sydäntä ja vasta sitten muitten.

        "Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi'? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä." (Luuk 6:42)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rauhan tervehdys.

        Niin, Jeesus, apostolit, uskonpuhdistajat kuin Vanhan testamentin profeetat kuului ilmeisesti silloin tähän samaan mainitsemaasi luokkaan, koska he toivat esille uskonnollisten vaikuttajien synnit.

        Se, että luvataan tyhjiä kuten hiljattain Johanna Tunturipuro profetoidessaan Suomeen suurta herätystä, jota koko maailma tulee katsomaan, ei herättele ja sitä kaikk haluaa kuulla eikä se vaadi Herran Hengen voimaa, mutta sitä vastoin sellainen kuin Stefanuksen saarna uskonnollisia eksyttäjiä vastaan, vaatii jotakin mitä ihmispelosta ei uskalleta sanoa.

        "Mutta minä olen täynnä voimaa, Herran Henkeä, oikeutta ja väkevyyttä ilmoittaakseni Jaakobille sen rikokset ja Israelille sen synnit." - Miika 3:8

        Se, että pidät tätä viihteenä ja hupinaa, on taas mahdollista sellaiselle, joka on tottunut viihdyttäviin kirkkokonsertteihin ja sielullista kokemusta tarjoaviin ylistyspippaloihin, jotka ovat korvanneet herätyskokoukset. Niiden antihan perustuu sirkushuveille ja ajalliselle leivälle.

        Tämä on kuitenkin mahdollista, että näin keveästi suhtaudutaan profetaallisiin puheisiin. Jo Israelin kansan kohdalla kävi näin, joka on meille varoittavaksi esikuvaksi.

        Luehan nämä sanat Hesekielistä ajatuksella.

        "Ja sinä, ihmislapsi! Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta'.

        He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä.

        Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan." - Hesekiel 33:30-32

        Kiitos Herralle, on olemassa jäännös tänäkin Sodoman ja Gomorran aikana suuren luopumuksen keskellä, että osa suhtautuu haudan vakavasti Raamattuun. Eksytys ei ole leikin asia!

        Siunauksin, MM.

        Tässä on todisteet siitä, ettei Mauno Mattila ole Jumalan profeetta. Mauno Mattila ei ole sen parempi saarnaaja, kuin mitä ovat ne, joiden harhaopeista hän varoittaa. Mattila vikoilee toisille, että saisi siitä itselleen kunniaa, mutta tätä työtä hän ei tee Jumalan profeettana.

        Mauno Mattilan Youtube-kanavalla on suuria määriä asiavirheitä ja eksytystä. Yleensä Mattila sanoo, että voitko osoittaa jonkun virheen. Sitten kun ottaa esille yhden ilmiselvän virheen, niin Mattila ei edes korvaansa lotkauta korjatakseen virhettä, vaan syyttää hänen arvosteliaa väärässä olemisesta.

        Mattilan yksi pahimista eksytyksistä on väärä oppi kasteesta. Tämän lisäksi opetuksesta löytyy paljon huolestuttavaa harhaoppia. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264659/mauno-mattilan-eksytys-kasteesta

        Tässä on kaksi selkeää tapausta, jossa Mauno Mattila on jopa väärentänyt Jumalan sanaa:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15264659/mauno-mattilan-eksytys-kasteesta#comment-93870433

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15515007/nokia-missio#comment-96136561

        Mauno Mattila itse asiassa tunnustaa olevansa okkultistisessa siteissä näillä sanoilla: - Koska jos ihmisellä on okkultistinen side, niin se vaikuttaa häneen sillä lailla, että hän alkaa väärentää Jumalan sanaa. Hän ei ymmärrä. Niikö minä olen kertonut omasta eksymyksen tiestään. Mut sitten tämä Jumalan sana lähtee pois kans. Ja vaelletaan, niinkö tässä sanotaan, kavaluudessa.

        https://www.youtube.com/watch?v=2UIDzxWVDx4&feature=youtu.be&t=1389

        Mauno Mattilan yksi pahimmista rimanalistuksista oli profeetallisten enteiden kaivelu Teemu Selänteen elämästä: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15595661/mauno-mattilan-rimanalitus-selannekoodi-8 13

        Toinen huolestuttava eksytys Mattilassa on se vieras tuli, mitä hänessä on. Tämän vuoksi Mattila jakaa vääriä profetioita:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15508520/mauno-mattila-jakaa-profetiaa-etta-donald-trump-olisi-jumalan-pasuuna

    • Anonyymi

      Kysymys Mattilalle:

      Mihin nämä One Waystä lähteneet Esa-Pekka Mattila ja Leena Metsämäki lähtivät?
      Oletko siellä heidän kanssaan julistamassa totuutta?

      • Anonyymi

        En ole Mauno Mattila, mutta Esa-Pekka Mattila taisi mennä Espoon helluntaiseurakuntaan. Leena Metsämäki lienee tekemisissä jossain määrin River seurakunnan ja Patmoksen kanssa.

        Mauno Mattilasta huomaa, että hän on väärä profeetta.

        Vaikka One Way itse kieriskelee harhaopeissa, niin ei E-P Mattiat, Metsämät ja Boat olleet vanhurskaita opettajia. Heidän vaimoillaan ei ollut mitään Jumalan kutsua puhua One Wayssä ja toimia pastoreina One Wayssä, joten Mauno Mattila on siinä väärässä, että kyse olisi ollut jostain vanhurskaiden ihmisten kärsimyksestä toisten vainon takia. One Waystä lähti pois ne, keiden pitkin lähteä ja Tapani Suonnon olisi itsekin pitänyt mennä heidän mukana pois, jotta One Way olisi puhdistunut.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. [1. Kor. 14:35]
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        1 Kor 14:32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
        33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
        34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
        35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]
        36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky.
        38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.

      • Rauhan tervehdys.

        Toisessa maailmansodassa Suomella oli valittavana kaksi suuntaa: natsien Saksa ja kommunistien Venäjä. Kumpiko oli oikea ja hyvä liittolainen? Vai olisiko pitänyt miettiä tarkemmin, että oliko molemmat vääriä?

        Joskus on niinkin, että pata kattilaa soimaa, kuten sanotaan, mutta miksi pata ja kattila päätyi siihen että riitaantuminen tapahtui? Tässä keskustelussa veljen kanssa hieman availemme tätä kysymystä One Waysta ja sen johtajien hajaannuksesta.
        https://youtu.be/MyfpNzT59Vw

        "Ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme." - Aamos 5:19

        Sinä Mauno Mattila teit sen virheen, että aloit puolustaa One Waystä lähteneitä pastoreita ja naispastoreita ikään kuin, he olisivat kärsineet tästä riidasta vanhurskautensa takia. Teit itse asiassa huonon videon, vaikka se on totta, että One Way on saatunut harhaopeista, mikä perimmiltään johtuu Tapani Suonnosta.

    • Anonyymi

      Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden! Näitä olisi tullut noudattaa eikä noitakaan laiminlyödä.

    • Anonyymi

      Miksi te teette evankeliumista niin monimutkaisen asian?

      Evankeliumi ja pelastus sen kautta on erittäin yksinkertaista: Jeesuksen täysi sovitustyö jonka kukin vahvistamme kohdallamme ottamalla sen vastaan "uskon" avulla eli kautta, samalla suostuen Jeesuksen herruuteen meissä.

      Ei muuta.

      Itse asia, eli lahjapelastus, on muutoin kyllä suuri ja sisältää eri yksityiskohtia, kuten esim. Pyhän Hengen kaste, joka on uskonelämän vahvistamiseksi saatava yliluonnollinen lisävoima. Tämä ei ole varsinainen pelastuskysymys, mutta eräänlainen provikka. Lisäapu.

      Teillä on kaikenlaista uutta oppia ja ihmeiden perässä juoksua, joka on enemmänkin okkultismia. Itselläni on hyvin vähäinen kokemus uuskarismaattisuudesta. Olen sen vanhan karismaattisuuden kasvatti ja nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Älkää yrittäkökään valehdella muuta. Sillä tässäkin kohdin meissä on eri henki.

      Minulla ei ole samaa herraa kuin esim. teidän benny hillillänne, finkkilällä tai erkinkorvella.

      Uskomme perustus ja voimavaikutus on aivan toinen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      930
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      796
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      710
    Aihe