https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat
Vuoden 2020 valtion talousarviossa vahvistetaan ulkoministeriön avaintoimintoja - Suomen edustustoverkkoa tullaan kasvattamaan.
Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön vuodelle 2020 ehdotettavat määrärahat kasvavat noin 100 miljoonalla eurolla vuodesta 2019.
-”Suomi haluaa olla kokoaan suurempi maailmalla ja kantaa kansainvälistä vastuuta. Kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja kansainvälisen ilmastorahoituksen kautta olemme mukana ratkaisemassa globaaleja ongelmia ja kantamassa vastuuta ihmiskunnan ja planeettamme tulevaisuudesta”, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari kommentoi. Näillä askelilla Suomi voi vahvistaa omaa näkyvyyttään maailmalla”, tiivistää ulkoministeri Pekka Haavisto.
kehitysyhteityö raha on vähän yli miljardin vuodessa, jota halu kasvattaa 1,65 miljardiin.
Edellinen hallitus teki säästöpäätöksen, jonka mukaisesti ulkoministeriön toimintamenot laskevat edelleenkin noin miljoonalla eurolla vuodessa. Menoleikkaukset eivät kuitenkaan enää koske edustustojen sulkemisia.
Uuteen hallitusohjelmaan on tehty merkintä edustustoverkoston vahvistamisesta.
– Valmistelut ovat käynnissä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
1,65 miljardia tekisi lisänä kotimaan asioihin mannaa.