Uutisissa on ollut, että media on saanut poliitikkojen viestejä. Eikö viestin lähettäjää koske vaitiolovelvollisuus, viestintäsalaisuus ja kenties myös salassapitosopimus?
Ei sen paremmin viestin lähettäjää kuin vastaanottajaakaan mitenkään automaattisesti koske mikään vaitiolovelvollisuus, viestintäsalaisuus tai salassapitosopimuskaan.
Itse lähettämänsä tai vastaanottamansa viestin saa lähtökohtaisesti antaa eteenpäin tai julkaista.
Viestin sisällöstä sitten riippuu voiko kyseeseen tulla jokin rikos.
0Äänestä
Anonyymi
Kuiskaus oikealta: ei saa haukkua...
0Äänestä
Anonyymi
Julkisuudessa olleita poliitikkojen viestejä voisi pitää yksityiselämää loukkaavana tiedon levittamisenä (rikoslaki 24:8).
Säännöksen 2 momentissa kuitenkin todetaan: "Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi."
0Äänestä
Anonyymi
Juu. Yksityiselämää se ei loukkaa. Mutta loukkaako vaikka viestintäsalaisuutta? Ne ovat eri asioita.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Viestintäsalaisuutta ei loukkaa missään tapauksessa silloin, kun asianmukaisesti lähetetyn viestin julkaisee sen vastaanottaja. Mainittu rikos toetutuu, jos joku kaappaa viestin sen ollessa matkalla tai siten, että käyttää tunnuksia luvatta tai suojauksen muuten murtaen.

Aloittajan esiin nostamassa s-postissa ei ole mitään viestintäsalaisuutta tai vaitiolovelvollisuutta. Kurvinen on ihan TV:n välityksellä toistanut moneen kertaan että hän oli aktiivinen viikko sitten Rinteen luottamuspulan informoinnissa.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei sen paremmin viestin lähettäjää kuin vastaanottajaakaan mitenkään automaattisesti koske mikään vaitiolovelvollisuus, viestintäsalaisuus tai salassapitosopimuskaan.
Itse lähettämänsä tai vastaanottamansa viestin saa lähtökohtaisesti antaa eteenpäin tai julkaista.
Viestin sisällöstä sitten riippuu voiko kyseeseen tulla jokin rikos.
Kuiskaus oikealta: ei saa haukkua...
Julkisuudessa olleita poliitikkojen viestejä voisi pitää yksityiselämää loukkaavana tiedon levittamisenä (rikoslaki 24:8).
Säännöksen 2 momentissa kuitenkin todetaan:
"Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi."
Juu. Yksityiselämää se ei loukkaa. Mutta loukkaako vaikka viestintäsalaisuutta? Ne ovat eri asioita.
Viestintäsalaisuutta ei loukkaa missään tapauksessa silloin, kun asianmukaisesti lähetetyn viestin julkaisee sen vastaanottaja. Mainittu rikos toetutuu, jos joku kaappaa viestin sen ollessa matkalla tai siten, että käyttää tunnuksia luvatta tai suojauksen muuten murtaen.
Aloittajan esiin nostamassa s-postissa ei ole mitään viestintäsalaisuutta tai vaitiolovelvollisuutta.
Kurvinen on ihan TV:n välityksellä toistanut moneen kertaan että hän oli aktiivinen viikko sitten Rinteen luottamuspulan informoinnissa.