Tutuillani on iso koira joka pelkää kaikkea paukkua. Olen tuntenut koiran jo useamman vuoden mutta se minkä näin sai minut itkemään. Koira on vasta kolmisen vuotta vanha eli sen ajan suurinpiirtein olen sen tiennyt/tuntenut.
Tuli mieleeni oma sakuni viime hetkillään joka olisi halunnut mennä mutta ei pystynyt. Vasemman puolen takajalka laahasi maata. Tuloksena lopetus.. Pelännyt ei mitään.
Tuttujen koiran näin pihassa ja sen piti lähteä hädälle. Se tuli maata pitkin (ryömien) jonkun matkaa mutta kääntyi pian kotiin päin. Ei siis lähtenyt minnekään. Edes oma koirani joka on kaveri ei auttanut asiaa yhtään. Haistoi kerran ja se siitä. Syy on paukkuarkuus, täällä tehdään kaikkea kaiken aikaa. Rakennuksen ääniä kuuluu usein. Nyt kyllä oli jo ilta eikä ääniä kuulunut.
Sanoin että pitäisi koiralle hakea apua, tämä on jatkunut pitkään. He ovat löytäneet jonkin suihkeen joka auttaa sisätiloissa mutta ei ulkona.
Hetken päästä näin koiran kuitenkin menevän emännän kanssa ulos ja kulki jos hieman oli pälyilevää niin normaalisti.
Mitä itse tekisitte tässä tapauksessa jos itselläsi olisi vastaava koira.
Minulta pääsi itku kun katselin sitä, tuntui tosi pahalta.
Pelkäävä koira
0
63
Luetuimmat keskustelut
Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää811119Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani198809- 40735
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br208710Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai178688- 101656
- 41630
- 54598
- 49558
- 24528