Verkkokalvon irtauman ja repeymän kokeneita

Anonyymi

Moikka,
Halusin avata uuden ja hieman tuoreemman keskustelun kohtalon tovereilleni, joilla on ollut verkkokalvon repeymää ja/tai irtaumaa.

Olen 28-vuotias ja kuukausi sitten vasemmasta silmästäni löydettiin muutama verkkokalvon repeämä ja alkanut verkkokalvon irtauma. Vuosia sitten silmälääkärissä todettiin rappaumaa kummankin silmän verkkokalvon reunoilla. Minulla on likinäköisyyttä ( noin -4 kummassakin silmässä hajatataitto), mutta silloin lääkärin mukaan, vaara repeymille ja irtaumalle oli erittäin pieni ikäni vuoksi.

Minulla ei nytkään ollut mitään oireita, vaan ongelmat löydettiin vuosittaisessa rutiinitarkastuksessa. Silmä laaseroitiin välittömästi ja jälkikontrollissa todettiin silmän parantuneen normaaliksi. Vasempaan silmään jäi edelleen "heikkoja kohtia" ja oikeassa silmässä on samanlainen riski repeymiin rappeumien takia.

Lääkäri kehotti jatkamaan aivan normaalia elämää, mitä nyt nyrkkeilyä ja päähän kohdistuvia iskuja kannattaa välttää. Vaikka olen onnekas ja tiedän, että silmä saatiin ainakin hetkellisesti korjattua eikä tulevaisuudesta on turha murehtia, meinaa jatkuva silmän ja näön tarkkailu tuskastuttaa. Silmissäni on aina ollut paljon lasiaisen samentumista tulevia langanpätkiä ja muita, mutta tuntuu, että laseroinnin jälkeen nämä ovat vain lisääntyneet.

Kaipaisinkin siis kohtalon tovereita. Millaisilla fiiliksillä te olleet repeymien/irtaumien jälkeen olleet? Vaikka lääkärini oli todella asiantunteva ja vastaili kaikkiin kysymyksiin, tuntuu, että pää on edelleen täynnä kysymyksiä ja pohdintoja, joita haluaisin jonkun kanssa jakaa. Miten teidän elämät ovat jatkuneet? Väheneekö huoli silmistä ja näöstä ajan mittaan ja oletteko uskaltaneet urheilla ja elää aivan normaalia elämää?

7

915

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Melko innottomia tuntuvat olevan ihmiset kirjoittelemaan

      Täällä on aikanaan kirjoiteltu sekä aiheesta että aiheen vierestä, esim:

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/8092371/pari-nokihiutaletta-liikkuu

      Yhtä innotonta keskustelua:

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/8963161/vitreous-floater

      Itselläni on vain lasiaisen irtauma kummassakin silmässä, ikää on yli 60v. ja muutenkin huono terveys, että eipä oikein jaksa kirjoitella.

      Vanhan uutisjutun mukaan lasiaisen irtauma tulee varsinkin sitten iän myötä useimmille:

      https://yle.fi/uutiset/3-6914837

      🤕

    • Anonyymi

      Minulla on verkkokalvo irronnut, mutta siitä on 20 vuotta, että varmaan lääketiede on kehittynyt noista ajoista.

    • Anonyymi

      Minulla todettiin todettiin toisessa silmässä verkkokalvon irtaumia, kun olin toisen silmän vuoksi tutkimuksissa noin 3 vuotta sitten. Ei siis haitannut mitenkään, enkä edes tietäisi asiasta ellen olisi kuvauksiin joutunut, kun nestekuplat eivät ole tarkan näön alueella ja haittaa näköä. Sitä on nyt seurattu vaihtelevasti mutta ei laseroitu kun toisinaan näyttää paranevan itsestään ja toisinaan ei.

    • Hei,olin itse leikkauksessa 3.12.Lasiainen poistettiin ja verkkokalvo kiinnitettiin.Nyt 120.12 on tarkastus.Miten pian näön pitäisi palautua silmään.Aika samea on silmä.Pelkään,ettei verkkokalvo ole kiinnittynyt tai on irronnut.ajaos jollain kokemuksia,kirjoita asiasta,kiitos.

    • Anonyymi

      Ei se näkö heti ole kirkas. Silmässä on turvotusta leikkauksen jälkeen. Tarkastauksessa sitten näkevät, onko verkkokalvo paikallaan. Usein taitaa näkö jäädä heikommaksi kuin ennen irtaumaa. Korjattu ei ole koskaan ehjän veroinen. Tsemppiä!

      • Anonyymi

        Yleisimmät silmäsairaudet on. Jokin niistä vie näön. Aika näyttää sille, joka näkee. En usko, että hermot kestää näön himmenemistä, kun jo on tiukkaa


    • Anonyymi

      Minulta irtosi toisesta silmästä verkkokalvo kokonaan. Leikkaukseen pääsy viivästyi kolmisen viikkoa jalassa olleen tulehduksen vuoksi. Myöhemmin silmään tehtiin ryppykalvoleikkaus. Nyt vuoden kuluttua tilanne on se, että leikatulla silmällä näkee melko hyvin kauaksi ja lasit tulevat vielä parantamaan tilannetta. Sen sijaan tarkan näön aluetta ei saatane entiselleen leikkauksen viivästymisen takia, joten mm. älypuhelimen käyttö ja lehden lukeminen jäänee terveen silmän varaan. Lisäksi leikattu silmä näkee kaiken vähän pienempänä kuin terve silmä, mutta se ei tunnu haittaavan normaalioloissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe