Tietääkö kukaan Islanninlammaskoirista?

Perheessäni on ollut jo pidemmän aikaa isoja metsästyskoiria, kuten sisojia ja noutajia. Jokin pieni koira, jolla ei ole suurta metsästysviettiä, olisi kuitenkin toivottu tulokas perheeseen, lapsien seuraksi. Tutkin koirakirjoja löytääkseni jonkin rodun, jolla ei ole vahvaa riistaviettiä, on tottelevainen, älykäs ja seurallinen. Olisi myös mukavaa, jos sen kanssa voisi harrastaa esim. TOKOa. Ja kuin kohtalon iskusta, koirakirjani aukesi Islanninlammaskoiran kohdalta. Kuvaus kuulosti täydelliseltä. Ongelmana vain on se, että en ole ikinä ennen pitänyt Islanninlammaskoiraa, enkä siis tiedä rodusta paljon. Haluaisin tietää esimerkiksi sen, onko rodulla perinnäisiä sairauksia, tai onko rotu sopimaton ihmiselle, jolla on jo kaksi metsästyskoiraa, eli tuleeko se toimeen toisten koirien ja ihmisten kanssa. Tietenkin tiedän, että sopeutuminen riippuu paljon omistajasta ja elinoloista.
5405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

niin siis miten "lapsien seuraksi?" Islanninlammaskoira tarvii liikuntaa ja kaikkea ihan yhtä lailla kuin joku noutajakin.

Äänestä
  • En tarkoita lapsilla "pikkulapsia", vaan 11-15 vuotiaita. Eikä koira tietenkään ole lapsien vastuulla, ja se kulkisi mukana kävelyllä. Lapsien seurana tarkoitan sitä, että kun kaksi muuta koiraamme ovat metsästämässä tai koirakokeissa, on lapsillakin lenkkeilykaveri. Olet kyllä oikeassa. Tuo asia olisi pitänyt ilmaista vähän eri tavalla. En siis tosiaan tarkoita lapsien kaverina tapperoikäisten nappuloitten söpöä lelua, jota vaan hyysätään sisällä, älä huoli.

    Äänestä

Hupsista! On näköjään tullut kirjoitusvirhe. Tarkoitan seisojia, en sisojia. Jos satut omistamaan
islanninlammaskoiran, voisitko kuvailla sen luonnetta ja käyttäytymistä, esim vieraiden ihmisten kanssa.

PS:minä olen --Mii--, rekisteröidyin vain käyttäjäksi

Äänestä
  • Monta on tullut tavattua. Jokainen tapaamani islantilainen on rakastanut ihmisiä mutta vieraat koirat onkin sitten toinen juttu, sosiaalisiakin varmasti on kuten tuttavani islantilainen.

    Kovia haukkumaan, ainakin näin ihan muuntyyppisen rodun omistajan mielestä. :)

    Näppärän näköinen ja kokoinen koira, varmaan ihan tutustumisen arvoinen.

    Äänestä

Etsiskelin itse alkusyksystä koiraa, ja tämä oli yksi harkinnassa olleista roduista. Omistaja kertomuksista jäi mieleen ainakin jonkunlainen taipumus eroahdistukseen, sekä sse että ainakaan urokset eivät ole erityisen sosiaalisia, jopa huonosti toimeen tulevia muiden kanssa.
Kävitkö jo rotuyhdistyksen sivuilla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--Mii-- kirjoitti:

Perheessäni on ollut jo pidemmän aikaa isoja metsästyskoiria, kuten sisojia ja noutajia. Jokin pieni koira, jolla ei ole suurta metsästysviettiä, olisi kuitenkin toivottu tulokas perheeseen, lapsien seuraksi. Tutkin koirakirjoja löytääkseni jonkin rodun, jolla ei ole vahvaa riistaviettiä, on tottelevainen, älykäs ja seurallinen. Olisi myös mukavaa, jos sen kanssa voisi harrastaa esim. TOKOa. Ja kuin kohtalon iskusta, koirakirjani aukesi Islanninlammaskoiran kohdalta. Kuvaus kuulosti täydelliseltä. Ongelmana vain on se, että en ole ikinä ennen pitänyt Islanninlammaskoiraa, enkä siis tiedä rodusta paljon. Haluaisin tietää esimerkiksi sen, onko rodulla perinnäisiä sairauksia, tai onko rotu sopimaton ihmiselle, jolla on jo kaksi metsästyskoiraa, eli tuleeko se toimeen toisten koirien ja ihmisten kanssa. Tietenkin tiedän, että sopeutuminen riippuu paljon omistajasta ja elinoloista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu