Miten juhlit itsenäisyyspäivää?

Anonyymi

Linnanjuhlia tuijottamalla. Sehän on vain muotinäytös. Sama vanha kaava toistuu vuodesta toiseen. Ei mitään uutta.

62

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ällöttää koko eliitin juhlat kun olisi niillekkin rahoille tärkeämpää käyttöä! Mutta toisaalta pitäähän valtakunnan ykkösriistäjät ja valehtelijat jotenkin palkita kun suuret palkat ja eläkkeet ei vielä riitä, niin sitten mitalia jakoon.

      • Anonyymi

        Toisille jaetaan mitaleja, joilla ei ole mitään merkitystä todellisuudessa.

        Toisille jaetaan ruokakasseja leipäjonoissa. Sillä on merkitystä todellisuudessa.

    • Taas on se päivä vuodesta, kun Suomen yhteiskunnan eriarvoisuus näyttäytyy räikeimmillään ja rehvakkaimmillaan.

    • Anonyymi

      Olemme valinneet linnan juhliin kukin oman edustajamme edustamaan itseämme. Edustajamme nauttii puolestamme linnan boolit ja ruuat sekä lopuksi tanssia rytkettelee mukaan sattuneen seuralaisensa kanssa. Ei ole helppoa olla edustajanamme ja yrittää rellestää kuten me rellestäisimme juhlassa. Vain muutamat onnistuvat siinä ja heidät kannetaan lopulta lepäämään taukohuoneeseen. Edustajan rankaa työtä ei kannata ollenkaan aliarvioida. Monen pää ei sitä kestä.

    • Monella tapaa jotenkin vuoden surullisin päivä. Rikkaat rellestää linnassa ja köyhät särpii samalla Hurstin eväitä. Kenraalit touhottaa kun sotakoneet kolistelee kaduilla. Natsit ja anarkistit marssivat ja rikkovat paikkoja. Järjestetään kulkueita joiden tarkoitus ei ole korostaa yhtenäisyyttä, vaan korostaa vastakkainasettelua. Päivänä, jonka pitäisi edustaa yhtenäisyyttä, näytämme vain kuinka erillämme haluamme olla toisistamme.

      • Anonyymi

        Ja se eriarvoisuuden korostaminen alkaa siitä, kun julkaistaan ihmisten palkkatulot lehdissä, eli, kuka tienaa eniten, kuka on suurituloisin. Ja onko niillä tiedoilla todellista merkitystä? Mielestäni ei ole, koska se ei ole mikään uutinen.

        Sanomalehtien tarkoitus pitää keskittyä asiapohjaisiin uutisten välittämiseen eikä juoruiluun ihmisten vuosittaisista palkka tai pääomatuloista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan niillä merkitystä! Kyllä monen niska alkaa punoittamaan ja otsasuonet pullistuman, kun tavailee, millaisia tienestejä voi olla.
        Kyllä Suomessakin on rikkaita, Kymppitonni kuussa ei ole mikään harvinaisuus. Siitä tosin kiskotaan puolet veroa.
        Kaikki saavat ilmaista rahaa sen verran, ettei nälkään kuole niinkuin joskus on ollut. Vaikka ei kuunna päivänä osallistuisi työn tekoon, saa jonkinlaisen asunnon ja jonkinlaisen elätyksen.

      • Anonyymi

        Suurin osa noista ihmisistä ei ole rikkaita, mutta osalla heistä on merkittävästi varallisuutta.
        Minulla ei ole hääviä varallisuutta, ei edes omaa autoa, mutta ei ole tarvetta kadehtia.
        Suomessa on ollut jo vuosikymmeniä koulutusjärjestelmä joka antaa kaikille erittäin hyvät mahdollisuudet, jos on päätä lukea ja ymmärtää lukemansa.
        Silloin kun minä ja sisarukseni olimme esim. lukioiässä, ei sitä mahdollisuutta ollut. Silloin kouluttautuminen vaati rahaa.
        Siihenhän se olis jäänytkin jos ei olisi ollut palavaa intohimoa mennä eteenpäin.
        Nykyisin lähes ainoat kouluttautumisen esteet löytyvä sieltä itsekunkin perhepiiristä. Vanhempien välinpitämättömyys ja typeryys, lasten saamattomuus ja typeryys. Jos ette pääse elämässä eteenpäin niin katsokaa peiliin ja kiittäkää sieltä näkyvää henkilöä (ja vanhempianne).

      • Anonyymi

        Missä on rikottu paikkoja?

      • Anonyymi

        Köyhät olivat ulkoruokinnalla itsenäisyyspäivänä tyröksiruukusta tarjottiin hernekeittoa sateellakin köyhät aktivoituu lähtemää ilmaiselle sapuskalle. työhön meno on vaikeaa sehän parantaisi hyvinointia jos työpaikka olisi. hyötyäkin on eipä köyhän tarvitse hienostella hienoilla vaaterytkyillä. Kansan kahtia näkö on selvästi näkyvissä. Ulkoruokinta on halpaa että vaatetta päälle lämpimässä kiinteistossä maksaa sähkö,lämmitys kulut pahviastiat ovat halpoja köyhien käytössä ei tarvitse iittalan astiota hankkia. kissakin on paremmassa asemassa sapuskat kelpaa iittalan lasimaljakosta oli juttu iltalehdessä

    • Anonyymi

      Onneksi EU:n liittovaltiossa Suomen ei enää tarvise yksin juhlia itsenäisyyttä juhlat pidetään EU tasolla

    • Vietän itsenäisyyspäivää kaikessa hiljaisuudessa pitämällä television visusti kiinni. En katso rikkaiden mässäilyä, kenraalien pompöösiä patsastelua enkä edes puolipakollista Tuntematonta sotilasta.

    • Ruotsalaisia natseja on jo rantautunut Helsinkiin. Aiemminhan poliisi kielsi Suomen natsien mielenosoituksen, mutta kun natsit marssivat nyt Soldiers of odinien lipun alla, tämäkin on nyt näennäisesti laillista.

      • Anonyymi

        Kommunistien tekemät sotarikosket ovat sallittuja ja hyviä tekoja, natsismi on sensijaan tuomittavaa! Stalin oli kommunisti ja hirvittävä kansamurhaaja mutta ei se mitään haittaa.

        Ihmiset viettää eritavoin itsenäisyyspäivää kuka mitenkin. Olihsan sitä linnan sikailujuhlien rahoille muutakin käyttöä.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006334021.html

      • Anonyymi

        Jes, hyvä juttu #

    • Anonyymi

      jännä että julkisuudessa tapellaan puoluiden kesken mutta nyt sitten ollaan niin hyvää kamaa ja pataa linnan kutsuilla.Mielenkiintoista seurata näin äänestäjänä linnan juhlia.

    • Anonyymi

      Suomen kansa seuraa televisiosta näitä samoja poliitikkoja pukuineen vuodesta toiseen.Ja kun pileet on ohi...kansa saa keppiä.

    • Nyt meni Tynkkynen linnaan mustan poikaystävän kanssa. Tynkkynen taisi olla ainoa kansanedustaja joka epäröi linnaan menoa ja kysyi ihmisiltä onko sopivaa mennä mässäilemään ja juhlimaan. Se oli aika symppistä.

      • Anonyymi

        Kainuun Heikkinen (kesk.) oli ainoa kansanedustaja joka ei mennyt sinne. Persut meni kaikki.

      • Anonyymi

        Et Katso televisio ja kuitenkin tiedät kuka menee kenenkin kanssa. Miten se on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et Katso televisio ja kuitenkin tiedät kuka menee kenenkin kanssa. Miten se on?

        No kun se on selvännäkijä (missäjakuka -selvänä?) ja joka alan asiantuntija.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et Katso televisio ja kuitenkin tiedät kuka menee kenenkin kanssa. Miten se on?

        Vähän aikaa katsoin. Menihän tuonne pitkä jono persuja eliitin juhliin veronmaksajien piikkiin rilluttelemaan. Ja Hussein Al-Taekin oli kuntoutunut Linnan juhlia varten. 😁 Mukavaa oli nähdä vuoden pakolaisnainen linnaan kutsuttuna.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Pidät tv visusti kiinni. On taas tuttua pankkoa. Ja seuraat mv lehteä jota et aukaise.
        Pitää sanoa jotta aika fakiiri olet. Valheet jatkuvat.

      • Anonyymi

        Yllättävän paljon on homo ja lesbohommaa politikkopiireissä? Ilmankos maassa ei lapsia synny kun esimerkki tulee ylemmältä taholta! Ja siihen on velä lapsiperheitä vähemmän suosivaa politiikkaa.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Vähän aikaa katsoin. Menihän tuonne pitkä jono persuja eliitin juhliin veronmaksajien piikkiin rilluttelemaan. Ja Hussein Al-Taekin oli kuntoutunut Linnan juhlia varten. 😁 Mukavaa oli nähdä vuoden pakolaisnainen linnaan kutsuttuna.

        Nämä vuoden pakolaisnaiset ja miehet ovat aina arvoitus. Useimpien takaa löytyy jotain rötöstelyä, kun lehdistö alkaa kaivelemaan. Sitten loppuu hehkutus. Siihen asti ovat aivan suurenmoisia, uskomattomia, sankareita, urheita jne.

    • Anonyymi

      Teil ei oo rahaa kun ette osaa hankkia sitä. Soon tyhymyyttä. Se on kans syy miksette pääse hippoihin

      • Anonyymi

        Nyt minulle tuli tämmönen miete mieleen, että onko EU-direktiivien mukaista järjestää Suomen eliitille oikeat "itsenäisyysjuhlat." Niin, onko lupa?? Ken tietää.?.Tietääkö ne siellä keskuspaikassa = Brysselissä???? Miten muissa EU-valtioissa on pippalot...Kysyn tässä näin hienovaraisesti Itsenäisyyspäivän ratoksi...Pukujuhlaa parhaimmillaan. Kaukana on itsenäisyysjuhlien perimmäinen ajatus...Surkuhupainen esitys, on kun muutama vanha sodankäynyt vanha veteraani haastatellaan ja hetken kuluttua Linnan valsit soi illan ratoksi Saulin ja Jennin johdattamina...

        Kirahvin kurahousut juuri mitään verkko verkkokauppa ja aiheena vyöt oll6 äänestys miina härkä uuniin laittoa Komu tai pienille lapsille uoma hissanmaikk

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirahvin kurahousut juuri mitään verkko verkkokauppa ja aiheena vyöt oll6 äänestys miina härkä uuniin laittoa Komu tai pienille lapsille uoma hissanmaikk

        Miksi linnassa pitää olla valaistus kun siellä naiset, eli kaunottaret sädehtii, hohtaa, hehkuu ja loistaa! Säästyisi sähkölaskussa jos ei olisi muuta valaistusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi linnassa pitää olla valaistus kun siellä naiset, eli kaunottaret sädehtii, hohtaa, hehkuu ja loistaa! Säästyisi sähkölaskussa jos ei olisi muuta valaistusta.

        Se on se pakkeli, potoksi ja kalliit vaatteet mitkä sädehtii. Iliman niitä olisivat ihan tavallisen näkösiä.

    • Oottekos tutustuneet tähän tissinvilautusskandaaliin? Täti vilautti tissiä Linnan juhlissa ja haukkui sitten natsit, Roope Salmisen ja suurin piirtein koko Suomen. Ei osaa enää suomalaiset käyttäytyä arvokkaasti missään.

      • Anonyymi

        Sandran ja Säteen alla oleva yhteispostaus linnanjuhlista tehtiin Instagram-tilille ”MissRukiver”, joka on feministi Säde Vallarenin henkilökohtainen tili.

        ”SOTAVETERAANIT – mikä ihana tekosyy! Lopun vuotta voitte mädäntyä vaipoissanne, mutta kerran vuodessa pääsette naisvihan keppihevoseksi 💞 kiitos kun taistelitte yms. 💞 Huomenna voitte taas mennä takaisin sinne laitokseen, missä kukaan ei teitä muista 💕 kaivetaan teidät taas vuoden päästä esiin, jos jossain vilahtaa nänni 😱 teeskennellään kaikki yhdessä, että vanhukset kiinnostaa 💪 #itsenäisyyspäivä #suomi102”

        Missä kohtaa natseja haukutaan Minusta sotaveteraanit on haukttavana.Miss Kädet ylös haukkujana

        Nuo feministivosut upotettava paskatunkioon.

      • Anonyymi

        Eikös ne vilauttaneet linnan jatkoilla? Tarkkuutta pönttö
        Eikä valheita.

      • Anonyymi

        Eräillä naisilla oli asiatonta pukeutumista tissivako näkyilahetti-terveisia-sanna-marinille-han- kahtia jako oli hyvin edustettuna hernerokkaa sai köyhä ja hyväosaiset pääsee hyville ruokatarjoilulle verorahoilla

      • Anonyymi

        Aivan ensin tuo femakko vilautettuaan reppanaa repunläppäänsä , haukkui Suomen veteraanit. No sateenkaari perheiltä ei voi muuta odottaa... mut hei nykyinen pääministerihän on lesbojen kasvattama !!

    • Anonyymi

      Nämät feministit itse luovat maailman jossa Naiset joutuvat alistetuksi onko heidän kannaltaan mitään järkeä

    • Anonyymi

      Jos sodan käyneet esi-isämme olisivat olleet kuten suvakit, Oman maan kansalaisia solvaavia öykkäreitä, emme olisi saaneet itsenäisyyttämme pidettyä. Se säilyi siksi, että esi-isämme puhalsivat yhteen hiileen!

    • Kenen idea oli kutsua linnaan tyyppi jonka saavutukset on esiintyä instakrammissa pornokuvissa ja vaatia naisille oikeutta näytellä tissejään julkisesti? Näillä ansioilla olisi jo voinut arvata joku mitä tapahtuu.

      • Ehkä ensi linnanjuhliin kutsutaan joku BB-Jorma joka vaatii miehille oikeutta itsensäpaljasteluun, kun se on vaan niin hienoa.

      • Anonyymi

        Pitäisi selvittää linnanjuhliin kutsuttavan taustat, jotta kyseisiä mokia ei sattuisi. Joillakin on pyrkimys hakea julkisuutta omilla tempauksillaan.

        Epäonnistunut tapaus.

    • Anonyymi

      Toivottavasti pian Linnassa vaihtuu uusi sukupolvi ja saa aikaan muutoksen jo aikansa eläneeseen perinnetapaan. Karkelointi kuuluu koko kansalle eikä eliitille!

      • Anonyymi

        Homppelit ja lepakot pysykööt kotonaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homppelit ja lepakot pysykööt kotonaan.

        Äläs ny! Kyllähän Pekka ja Anttuuniö oli niiiiin ihqu pari...

    • Ghännni jhatkhuu hik!

      • Anonyymi

        Ghänni jatkuu, ei nyt sentään känni, mutta kohtuudella jatkuu saunan jälkeen. Keskustelunavaajana ihmettelen tätä kommenttien määrää. Ei minulla siihen selitystä ole, jos joku kysyy.

        Linnanjuhlat alkavat olemaan aikansa elänyt tapahtuma. Vanhojen sotaveteraanien ja lottien esiinmarssiminen presidenttiparin kättelyyn on historiaa ja niiden muutamien sotaveteraanien haastattelut ovat aina mielenkiintoisia. Mutta sekin perinne, vanhojen sotaveteraanien ja lottien poistuttaessa jäljelle jää vain muitinäytökset pukuineen, kampauksineen ja tissien vilautuksineen, ja julkkishenkilöidenesittelyt.

        Onko todellisuudessa linnanjuhlilla mitään merkitystä sen jälkeen, kun viimeinen sotaveteraani poistuu linnanjuhlista? Tuleeko linnanjuhlista muotinäytös juhlapukuineen.

        keskustelun avaaja, terveisin.

        Nykysukupolvella ei ole enää mitään henkilökohtaista kosketusta itsenäisyyden saavuttamiseen eikä niihin uhrauksiin, mitä sen eteen on tehty. Linna on heille pelkkä piletyspaikka tai paikka missä järjestää poliittisia provokaatioita vilauttelemalla tissejä tai kuljeksimalla hirttosilmukka kaulassa. Tissinvilauttajakin kirjoitti omassa blogissaan miettineensä mitä itsenäisyys hänelle merkitsee, ja tulleensa siihen johtopäätökseen, että se ei oikeastaan merkitse mitään. Miksi siis kutsua edes tällaisia ihmisiä itsenäisyysjuhlaan? Linnan juhla on vanhentunut ja joutaisi lakkauttaa. Sitten ei vain kyllä jää itsenäisyyspäivän iltaan enää muuta seurattavaa kuin natsien ja anarkistien lapselliset tappelut. Tällaiseksi on mennyt.

        Kyllä EU ne viimein kieltää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä EU ne viimein kieltää

        Linnan juhlien kustannukset 220.000,- euroa kansalta kerättyjä veroja !!?!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linnan juhlien kustannukset 220.000,- euroa kansalta kerättyjä veroja !!?!!

        Miten se muka hinta on laskenut kun viimevuonnakin meni yli miljoona euroa?

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Nykysukupolvella ei ole enää mitään henkilökohtaista kosketusta itsenäisyyden saavuttamiseen eikä niihin uhrauksiin, mitä sen eteen on tehty. Linna on heille pelkkä piletyspaikka tai paikka missä järjestää poliittisia provokaatioita vilauttelemalla tissejä tai kuljeksimalla hirttosilmukka kaulassa. Tissinvilauttajakin kirjoitti omassa blogissaan miettineensä mitä itsenäisyys hänelle merkitsee, ja tulleensa siihen johtopäätökseen, että se ei oikeastaan merkitse mitään. Miksi siis kutsua edes tällaisia ihmisiä itsenäisyysjuhlaan? Linnan juhla on vanhentunut ja joutaisi lakkauttaa. Sitten ei vain kyllä jää itsenäisyyspäivän iltaan enää muuta seurattavaa kuin natsien ja anarkistien lapselliset tappelut. Tällaiseksi on mennyt.

        Tissien vilautukset tapahtuma oli linnanjuhlien jatkoilla. Ei siis linnassa. Pönttö ota selvää. Älä valehtele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tissien vilautukset tapahtuma oli linnanjuhlien jatkoilla. Ei siis linnassa. Pönttö ota selvää. Älä valehtele.

        Miksi ei Husua näkynyt, kun AlTaeekin oli? Oliko Husun kutsu hävinnyt postissa?
        Olisi heille ollut seuraa toisistaan, paljon kälättämistä kummallakin mitä tuli tehtyä/sanottua?

    • Anonyymi

      Juhlin itsenäisyyden muistopäivää juomalla viinaa ja kuseksimalla ohi pöntöstä...

      • Anonyymi

        Olet ollutkin sitten asialinjalla mikä sopii suomen poliittiseen linjaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ollutkin sitten asialinjalla mikä sopii suomen poliittiseen linjaan.

        Linnan juhliin voisi jatkossa kutsua vain, Suomen puolesta sotineet (jos keitä on enää elossa) ja etenkin meitä sotaveteraanien jälkeläisiä. Olemme saaneet osamme traagisista sotakokemuksista. Sitä Syvärin ym. taistelua meilläkin kuunneltiin muutama vuosikymmen, aina silloin kun isä pakeni sotamuistojaan pontikkaan ja muihin viinoihin. Lopulta päätti päivänsä, jäimme kaikki alaikäisiksi. Ei tullut mitään tukea mistään esim. veteraanijärjestöiltä eikä muualtakaan. Ei tämmönen sodankäyneen ilmapiiri ollut meillekään hyväksi..On ongelmia mm. masennusta ja alkoholismia. --Mutta, ei näihin asioihin nähtävästi oteta enää mitään kantaa yhteiskunnan taholta. ns."Rikos on vanhentunut"

        Yhteiskunta muuttuu pikkuhiljaa! Meidän sotaveteraanit on jätetty vähille ja melkeimpä onniteltu että kun jäivät henkiin ja sitten toruttu kun menitte sinne sotimaan?
        Mutta onneksi tuontisotaveteraanien asiat on paremmalla mallilla kun saavat hyvät korvaukset sekä ruuan ja asunnon, terveydenhoidosta ja vierihodosta puhumattakkaan.
        Muutamanvuoden kuluttua kun ei enää ole kotimaan veteraaneja joutuu tuontisotaveteraanit edustamaan linnanjuhlissa ja lausumaan Saulille ja Jennille runoja ja ellei peräti laulamaan jonkun biisin joka on tehty rankasta matkasta sodan jaloista Ruotsista Suomeen tulomatkalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linnan juhliin voisi jatkossa kutsua vain, Suomen puolesta sotineet (jos keitä on enää elossa) ja etenkin meitä sotaveteraanien jälkeläisiä. Olemme saaneet osamme traagisista sotakokemuksista. Sitä Syvärin ym. taistelua meilläkin kuunneltiin muutama vuosikymmen, aina silloin kun isä pakeni sotamuistojaan pontikkaan ja muihin viinoihin. Lopulta päätti päivänsä, jäimme kaikki alaikäisiksi. Ei tullut mitään tukea mistään esim. veteraanijärjestöiltä eikä muualtakaan. Ei tämmönen sodankäyneen ilmapiiri ollut meillekään hyväksi..On ongelmia mm. masennusta ja alkoholismia. --Mutta, ei näihin asioihin nähtävästi oteta enää mitään kantaa yhteiskunnan taholta. ns."Rikos on vanhentunut"

        "Sitä Syvärin ym. taistelua meilläkin kuunneltiin muutama vuosikymmen, aina silloin kun isä pakeni sotamuistojaan pontikkaan ja muihin viinoihin. Lopulta päätti päivänsä, jäimme kaikki alaikäisiksi."

        Että häh...? Kuuntelitte ukon juttuja muutaman vuosikymmenen ja silti jäitte alaikäisiksi kun ukko päätti päivänsä...?!

        Mikähän oli teilläpäin se täysi-ikäisyyden raja sitten...?

        18 v. 15 v 14v. ja 9 v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        18 v. 15 v 14v. ja 9 v.

        Lisään vielä vuosiluvun = 1973

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään vielä vuosiluvun = 1973

        Mutta ettekö sitten yhtään varttuneet niiden "vuosikymmenien" aikana jotka kerroit kuunnelleenne isäsi sotajuttuja?

        Luulisi että jos "vuosikymmene" kuuntelee jorinaa niin siinä samalla jo ehtii varttua täysi-ikäisiksikin, mutta ehkäpä se ei sitten niin mene jos jutut ovat niin tylsiä että aikakin pysähtyy...

        Jos minä vaikka 9 vuotiaana alan kuunnella ukon jorinaa ja kuuntelen sitä "muutaman vuosikymmenen", kuten kerroit, muutama vuosikymmenhän on enemmän kuin 20 vuotta, sanotaan vaikka 30 niin päästään muutamaan vuosikymmeneen.

        Kun ukko sitten päättää päivänsä joristuaan tuon 30 vuotta (muutaman vuosikymmenen) niin enhän minä suinkaan jää silloin alaikäiseksi vaan olen iältäni jo 39 vuotta. Vuosiluvullahan tässä ei ole merkitystä, mutta kysyn edelleen mitä teillä päin pidettiin täysi-ikäisyyden rajana? 40 vuottako?

    • Anonyymi

      Minä juhlin itsenäisyyden muistopäivää koraaneja polttamalla.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      24
      4611
    2. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      242
      3727
    3. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      72
      3087
    4. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      324
      2051
    5. Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?

      Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe
      Maailman menoa
      260
      1807
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      57
      1726
    7. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      265
      1692
    8. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      96
      1532
    9. Kunnan piikkiin meni nuorten surma

      Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu
      Nurmijärvi
      66
      1417
    10. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1398
    Aihe