Ateistinen maailmankatsomus ei kuoleman edessä

Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon, vaikka sisimmässään uskookin , että Jumala on olemassa. Tähän tulokseen voidaan päätyä, kun katsomme, mitä kuuluisat ateistit, jumalattomat ja Jumalan pilkkaajat ovat kriisin hetkellä lausuneet.

Ranskalainen jumalanpilkkaaja Voltaire (1694-1778) huusi kuolinvuoteellaan anteeksiantamusta. Hänen hoitajatterensa sanoi: "Vaikka saisin kaikki maailman rahat, en haluaisi enää nähdä uskomattoman kuolemaa!"

Englantil. filosofi Thomas Hobbes (1588-1679): "Minulla on kauhea hyppy pimeyteen"

Englannin ylähuoneen ent. presidentti Sir Thomas Scott (1535-1594):"Tähän hetkeen asti olen ajatellut, ettei ole olemassa Jumalaa eikä helvettiä. Nyt tiedän ja tunnen, että molemmat ovat, ja minä olen joutunut kadotukseen Kaikkivaltiaan oikeudenmukaisen tuomion mukaan."

Venäläinen kansainvälisen uskonnonvastaisen liikkeen johtaja Jemeljan Jaroslawski (1878-1943): "Polttakaa kaikki minun kirjani. Katsokaa Pyhää! Hän on jo odottanut minua; Hän on täällä."

Kiinan entine johtaja Mao oli kiivas ateisti. Mutta kun hän 1936 sairastui vakavasti, hän vaati saada kasteen ja niin eräs nunna kastoi hänet.

Venäjän salaisen poliisin päällikkö Jagoda: "Täytyy olla olemassa Jumala. Hän rankaisee minua syntieni tähden."

Tässä vain muutama esimerkki. Ne osoittavat, että ateistinen maailmankatsomus ei kestä kuoleman hetkellä. Siksi se ei kelpaa ihmisen elämänohjeeksi Jumala näytti näille henkilöille juuri enen heidän kuolemaansa välähdyksen siitä, mikä heitä odotti. Raamattu sanoo: Jokaisen ihmisen on kuoltava, mutta sen jälkeen tulee tuomio." (Heb.9:27)

19

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pieni korjaus: Otsakkeesta jäi yksi sana pois. Pitää olla: "Ateistinen maailmankatsomus ei kestä kuoleman edessä"

      • Anonyymi

        Minä olen kuollut, joten miten minut vakuutat olemattomastasi.


    • Valitettavasti esimerkkisi ovat pääosin satua jo ensimmäisestä virkkeestä alkaen. Ja vaikka joskus sattumalta puhuisit tottakin, kukaan ei enää usko.

    • Anonyymi

      Luuletko että jumalasi katsoo hyvällä tuota sinun jatkuvaa valehtelua?

      Tosin sinun onneksi kaikki jumalat ovat mielikuvituksen tuotetta. Sisimässä tiedät tämän, koska ethän muuten tekisi syntiä jatkuvasti.

    • Lisää kuolevien jumalattomien lausuntoja vähän ennen kuolemaa.

      Skotlantilainen filosofi David Hume (1711-1776): "Olen liekeissä"! Kerrotaan, että hänen epätoivonsa oli kauheaa katseltavaa.

      Saksalainen pilkkaaja ja runoilija Heinrich Heine (1797-1856)
      Elämänsä loppupuolella hän kirjoitti runon:

      "Särkynyt on vanha soitin
      kallioon, mi Kristus on!
      Soitin, jota pahaan menoon
      paha henki viritti.
      Se soitin kutsui kapinaan
      soi epäilystä, pilkkaa vaan.
      Oi, Herra, mä etees polvistun
      anna anteeksi laulut mun."

      Ransk. herttua ja valtiomies Talleyrand (1754-1838): "Minä kärsin kadotettujen tuskia."

      Kaarle IX (Ranska) "Olen kadotettu, voin todeta sen selvästi."

      Kerrotaan, että Neuvostoliiton johtaja Lenin kuoli henkisessä pimeydessä. Hän pyysi pöydiltä ja tuoleilta syntejään anteeksi

      • Anonyymi

        Minä olen syntynyt kuoleman porteilta, olenko siis teidän ennustamanne antikristus.
        Minä en tätä allekirjoita, mutta olen ottanut huomioon lynkkauksenne.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Darwinhan sinulta on vallan unohtunut. Eräs amerikkalainen saarnaajanainen vakuutti että Darwin hylkäsi kuolinvuoteellaan pakanallisen evo-opin, ja kuoli hurskaana kristittynä.

      Lähisukulaiset kiistivät kys. saarnaajanaisen koskaan Darwinin kuolinvuoteen äärellä käyneenkään.

    • Anonyymi

      Muistutat alituiseen, ettei uskoa voi ymmärtää ateismista käsin. Vastaavasti pätee se, ettet voi ymmärtää ateismia uskosta käsin.

      Minä en usko Jumalaan, mutta jos joudun Jumalan eteen, kykenen myöntämään pystypäin, että vaikka en ole uskonut niin uskon nyt kun näen.

      Mitähn sinä Mark5 mahdat Jumalan edessä tehdä, kun sinulle valkenee ettei hän olekaan sinun kuvasi? Miten mahdat suhtautua, kun hän muistuttaa sinulle että tekopyhyys ei ole tie taivaaseen?

    • Ja sinähän olet ateisti Mark5 koska uskot vain yhteen jumalaan.

      • Anonyymi

        Hän on ihminen, joka haluaa huomiota ja häntä suututtaa minun kaltaisten olemassaolo.
        Olen puhdas totuus eli ateisti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on ihminen, joka haluaa huomiota ja häntä suututtaa minun kaltaisten olemassaolo.
        Olen puhdas totuus eli ateisti.

        Usko on jokaisen oma asia,näin asian näkevät ortodoksit.


    • Anonyymi

      Jumala todistuu olemattomaksi jo sillä että on näinkin tyhmiä ihmisiä kuin viitosmarkku. Mikä älyllinen suunnittelija muka tuollaista paskaa valmistaisi?

    • Anonyymi

      mark on täysion oikeassa ja aina viitoittaa oikeaa tietä. Kiitos siitä.

    • Anonyymi

      Älä luule, että kaikki olisi idiootteja vaikka sinä olet.
      Vaikka sinä olet hurahtanut uskoon, niin yhä harvempi on.
      Tuollainen liirum-laarum että "kaikki sisimmässän uskoo" on valehtelua. Valehtelet kuin mikäkin kristitty!

      Järki voittaa pikku hiljaa. Miksi uskoa, kun jumalien olemassaololle ei löydy minkäänlaista perustetta?

    • Tässä vielä muutamien kuuluisten ihmisten viimeisiä sanoja ennen kuolemaa:

      Italialainen kardinaali ja valtiomies Cesare Borgia (1475-1507): "Olen elämäni aikana valmistautunut kaikkeen edeltäkäsin, paitsi kuolemaan, ja nyt minun täytyy kuolla täysin valmistautumattomana."

      Neuvostoliiton salaisen poliisin päällikkö Genrih Jagoda (1891-1938): Täytyy olla olemassa Jumala. Hän rankaisee minua syntieni tähden."

      Kuolemaa tekevän Napoleonin lääkäri kirjoitti: "Keisari kuolee yksin ja hyljättynä. Hänen kuolinkamppailunsa on kauhistuttava."

      Yhteenvetoa: On helppo pilkata Jumalaa silloin kun ihminen on nuori, hyvissä voimissa ja kuolema tuntuu etäiseltä. Mutta kerran kuolema tulee lähelle ja silloin ihmisen aikaisemmat sanat ja teot kiertyvät hänen eteensä.
      Raamattu sanoo, että jokaisesta sanasta ihmisen on tehtävä tili Jumalalle.

      • Anonyymi

        Parempi siis elää yksin uskovana, jos joutuu puhumaan niin minimi siinäkin.


      • Anonyymi

        "Raamattu sanoo, että jokaisesta sanasta ihmisen on tehtävä tili Jumalalle."

        Sinulla onkin pitkä tilitys tehtävänäsi. Valheesi ja vääristelysi ja jumalanpilkkasi täyttävät monta sivua Jumalan suuressa kirjassa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      218
      5227
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5030
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      206
      2797
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2368
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      2002
    6. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1804
    7. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1694
    8. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      184
      1333
    9. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      308
      1136
    10. Talokauppoja

      Mikä tuo huutokaupassa Ahventiellä olevan talon historia on kun ei näytä tarjouksia tulevan ? Jo toisen kerran tarjollaj
      Suomussalmi
      8
      936
    Aihe