Anu Nousiainen HS poliittinen suuntaus?

Aivan järkyttävän puolueellinen artikkeli Hongkongista Helsingin Sanomissa tänään. Jo alkuperäinen otsikko joka jo nyt on muutettu oli äärimmäisen yksipuolinen:

"Anu Nousiainen asui Hongkongissa 1990-luvulla, rakasti joka hetkeä ja sai siellä esikoisensa – Nyt hän palasi kaupunkiin, jossa poliisi hakkaa pampulla tyttären ikätovereita"

Yhtä hyvin toisesta äärilaidasta katsoen olisi otsikon voinut kirjoittaa:

"Anu Nousiainen asui Hongkongissa 1990-luvulla, rakasti joka hetkeä ja sai siellä esikoisensa – Nyt hän palasi kaupunkiin, jossa tyttären ikätoverit hakkaavat mannerkiinalaisia henkihieveriin ilman mitään syytä"

Vähintään olisi pitänyt otsikossa tuoda esiin että tässä ei kyse ole uutisesta vaan toimittajan hyvin subjektiivisestä mielipiteestä. Mikä vielä pahempaa on se että Hongkongissa yli 20v asuneena voin sanoa että juttuun on kerätty kaikki juorut ja väittämät faktoina jotka yhteen asenteelisesti kirjoitettuna vääristelevät kokonaiskuvaa ja kertovat ehkä vain toimittajan poliittisen suuntauksen.

Alkuperäiseen otsikkoon viitaten voisi kysyä kumpi on tuomittavampaa, se että poliisit käyttävät pienintä mahdollista voimaa lainrikkojia kohtaan tilanteissa jossa he uhkaavat ihmishenkiä joita on jo menetettykin "mielenosoittajien" toiminnan tuloksena kuten myös suunnattomia taloudellisia vahinkoja niin yksityisten kuin julkisen vallan omaisuudelle vai se että "mielenosoittajat" pahoinpitelevät ilman kummalisempaa syytä kuin että joku ihminen on vaikkapa mannerkiinasta heidät hautaan tai henkihieveriin? Kuten toimittajakin antaa ajatusmaailman tulla esiin artikkelissa tämä yksittäisiin mannerkiinalaisiin perustuvat väkivallanteot olisivat oikeutettuja kommunististen järjestelmän ei-demokraattisuuden johdosta...

Se kai on ihan tutkittukin että Helsingin Sanomien toimittajista on 2/3 viher-vasemmistoa. Tämä on sääli kun lehdessä on myös hyviä journalististen sääntöjen mukaan tasapuolisesti tehtyjä juttuja, mutta nämä äärivasemmistolaiset toimittajat vievät valitettavasti lehden linjan keskimäärin kokonaisuudessaan jopa yli maltillisen vasemmiston.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luulen, että kyse on pohjimmiltaan siitä, että suomalainen media noudattaa yhdysvaltalaista roistovaltioluokittelua. Manner-Kiina kuuluu tähän ryhmään. Yksittäinen toimittaja kirjoittaa, mitä julkaisija haluaa.

Muuten, tuo juttu oli Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Hienovaraista asenteidenmuokkausta, kuten tehokkaimmassa propagandassa muutenkin.

Äänestä
  • Niimpä, kuten vaikkapa Irakin ja Libyan kohdalla olisikin ollut aidosta halusta demokratiaan, ihmisoikeuksiin jne...

    Nyt sitten Hongkongissa liberaali nuoriso juhlii Trumpin allekirjoittamaa Hongkongin demokratiamielenosoittajia tukevaa lakia ymmärtämättä että kyse on vain yhdysvaltojen taloudellisista intresseistä.

    Äänestä

Näyttäisi olevan vihervasemmistolainen, joku voisi ehkä sanoa äärivasemmistolaiseksi:

"Itsekin ihmettelin tätä Supon arviota ”jatkamisesta”. Ihmettelin myös sitä, eikö se ollut kenenkään mielestä ongelmallinen lausunto."
Twitter 28.12.2019 kommentti Martin Scheinin twiittiin Al-Holin leirien äideistä

"Kun suomalaisia tulvi Irakiin
35 vuotta sitten Irakissa oltiin uudenlaisessa tilanteessa. Maahan tulvi suomalaisia miehiä. Valtaosa heistä oli nuoria ja naimattomia. Sellaisten oli helppo lähteä. Tulijoilla oli vähän koulutusta mutta runsaasti seikkailunhalua. Moni myönsikin lähteneensä rahan perässä."
HS kuukausiliite marraskuu 2015

Äänestä
  • "Ensimmäisessä Kuka kukin on -teoksessa naisia oli vain 7,5 prosenttia – 1900-luvun alussa nainen nousi julkisuuteen, jos oli taiteilija tai sosialisti"

    Äänestä

  • ja plonti paskanjauhajat ja niiitten suomenruottalaiset akkamunakkaat

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aivan järkyttävän puolueellinen artikkeli Hongkongista Helsingin Sanomissa tänään. Jo alkuperäinen otsikko joka jo nyt on muutettu oli äärimmäisen yksipuolinen:

"Anu Nousiainen asui Hongkongissa 1990-luvulla, rakasti joka hetkeä ja sai siellä esikoisensa – Nyt hän palasi kaupunkiin, jossa poliisi hakkaa pampulla tyttären ikätovereita"

Yhtä hyvin toisesta äärilaidasta katsoen olisi otsikon voinut kirjoittaa:

"Anu Nousiainen asui Hongkongissa 1990-luvulla, rakasti joka hetkeä ja sai siellä esikoisensa – Nyt hän palasi kaupunkiin, jossa tyttären ikätoverit hakkaavat mannerkiinalaisia henkihieveriin ilman mitään syytä"

Vähintään olisi pitänyt otsikossa tuoda esiin että tässä ei kyse ole uutisesta vaan toimittajan hyvin subjektiivisestä mielipiteestä. Mikä vielä pahempaa on se että Hongkongissa yli 20v asuneena voin sanoa että juttuun on kerätty kaikki juorut ja väittämät faktoina jotka yhteen asenteelisesti kirjoitettuna vääristelevät kokonaiskuvaa ja kertovat ehkä vain toimittajan poliittisen suuntauksen.

Alkuperäiseen otsikkoon viitaten voisi kysyä kumpi on tuomittavampaa, se että poliisit käyttävät pienintä mahdollista voimaa lainrikkojia kohtaan tilanteissa jossa he uhkaavat ihmishenkiä joita on jo menetettykin "mielenosoittajien" toiminnan tuloksena kuten myös suunnattomia taloudellisia vahinkoja niin yksityisten kuin julkisen vallan omaisuudelle vai se että "mielenosoittajat" pahoinpitelevät ilman kummalisempaa syytä kuin että joku ihminen on vaikkapa mannerkiinasta heidät hautaan tai henkihieveriin? Kuten toimittajakin antaa ajatusmaailman tulla esiin artikkelissa tämä yksittäisiin mannerkiinalaisiin perustuvat väkivallanteot olisivat oikeutettuja kommunististen järjestelmän ei-demokraattisuuden johdosta...

Se kai on ihan tutkittukin että Helsingin Sanomien toimittajista on 2/3 viher-vasemmistoa. Tämä on sääli kun lehdessä on myös hyviä journalististen sääntöjen mukaan tasapuolisesti tehtyjä juttuja, mutta nämä äärivasemmistolaiset toimittajat vievät valitettavasti lehden linjan keskimäärin kokonaisuudessaan jopa yli maltillisen vasemmiston.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu