Sipilä oli ja on miljonäärien asialla

"Juha Sipilä on tehnyt paluun politiikan eturintamaan. Rinteen erottaminen oli hänelle monella tapaa tilien tasaamisen paikka. Ennen kaikkea se oli välttämätön teko Suomen kurjuutta kärsivän miljonääriväestön hyväksi."
https://skp.fi/artikkelit/sipil-edelleen-miljon-rien-asialla

SKP:n pääsihteerin sarkastinen kolumni on hyvin kuvaava viimeisen Sipilän kauden talouspolitiikasta. Silloin otettiin rahvaalta ja varat siirrettiin hyvin toimeentuleville. Ennakoitiin myös rahvaan rahoitusta täysin kannattomaan sotakoneiden hankintaan.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Sipilän asenne tuli hänen pääministerikautensa aikana kaikille selväksi. Vallitseva poliittinen linja oli se, että miljonäärien etua puolustettiin. Yhteiset rahat pyrittiin päättäväisesti kahmimaan yksityisiin taskuihin, työntekijöiden tilannetta heikennettiin niin työajan, ehtojen kuin palkkojenkin suhteen niin paljon kuin suinkin pystyttiin ja kehdattiin. Tietenkin myös peruspalveluita ja sosiaaliturvaa pyrittiin romuttamaan. Miljonäärinäkökulmasta peruspalvelut ovat tarpeettomia lisäkuluja laiskojen hyysäämistä, jotka pahimmillaan antavat ihmisille mahdollisuuden valita millä ehdoilla he tekevät työtä."

      Eikö juuri näin ollut? Olipa hyvinkin. Sarkasmi kertoo todellisesta Sipilän aikaisesta poliittisesta linjasta.
      Miljonäärit valittivat nälkää kun varoja elämiseen ei riittänyt. Rahvaan täytyi tulla apuun. Jopa peruspäivärahalla elävä työtön vaadittiin talkoisiin rikkaan eliitin hyväksi. Ministeri Berner haettiin Sveitsistä yksityistämään julkista infraa. Hän toimikin moitteettomasti yksityisen pääoman voittojen lisäämiseksi.

      • Kommunistit, olivat sitten vaikka sihteereitä, ovat menettäneet vaikutusvaltansa täydellisesti. He kun eivät ole kyenneet tuomaan sitä mitä kansa haluaa eli hyvinvointiin liittyvää tulovyöryä kansalaisille. Se on pitänyt muualta hommata ja siinä oikeiston ja keskustan ylläpitämä yritys ja liike-elämä/maailma ovat olleet ylivoimaisia vasemmistoon ja varsinkin kommunismiin verrattuna.

        Palkat pitää ansaita eivätkä ne voi olla jotain hypoteettista enemmän tarttis saada tyyppisiä. Työn jokaisen kohdalla pitää tuottaa se palkka kokonaisuudessaan sivukuluineen ja katteineen. Muutoin joku toinen joutuu sen tekemään tai yritys on häviämässä maailmasta.

        Missähän se miljonääri mahtaa piileskellä joka nälkäänsä valittaa? Eipä ole silmiin tai edes korviin kantautunut.

        Me tarvitsemme miljonäärejä, suurin osa heistä on vallan fiksua väkeä ja he ovat ne yritykset jotka teitäkin osin työllistävät perustaneet, ilman heitä ei teillä töitä olisi muutoin kuin kerjäläisten jonossa.

        Kun pääoma perustaa yrityksiä eli sijoittaa niihin, niin siitä pitää saada tulosta koska muutoinhan niitä yrityksiä ei kukaan perusta ja te ette kykene kuin kerjäämään. Omatoiminen työllistyminen kun ei tunnu olevan alaanne. Jos olisi niin työttömien määrä olisi olematon kun nyt on tehty 10 ensimmäisen kuukauden aikana tänä vuonna noin miljoona työttömyyskorvaushakemusta!


    • "Palkat pitää ansaita eivätkä ne voi olla jotain hypoteettista enemmän tarttis saada tyyppisiä. Työn jokaisen kohdalla pitää tuottaa se palkka kokonaisuudessaan sivukuluineen ja katteineen."

      Täysin marxilainen arvio. Vain työ tuottaa uutta arvoa. Eikä mikä tahansa työ vaan jatkuvasti tuottavuutta lisäävä työ.

      Marx Pääomassa.
      Jos työaika on 8 tuntia ja tuote maksaa 100 . Jos sitä tehdään 16 tuntia niin se maksaa 200 niin onko kallimpi tuote arvokkaampi! Ei ole.
      Tässä tuottavuuden perusolemus.

      Marxilainen sosiologia.
      Se ei yksin riitä. Jos tuotetaan siten että jätteet heitetään luontoon, työvoima kulutetaan keskimäärin 40 vuotiaana hautaan, työhön laitetaan 7 vuotiaana, sodissa tuhotaan tehtyä, luontoa rosvokulutetaan ja muuta sellaista.
      On otettava huomioon työtä tekevä väestö ja huolehdittava sen yleissivistyksen jatkuvasta kohottamisesta, terveydestä,
      Sota-aseet on kehitetty siihen malliin, että ainoa vaihtoehto on luopua niistä ja kehittää yleismaailmallinen turvallisuusjärjestelmä.

      Siteeraauksen esittäjä on oivaltanut täydellisesti Marxin Pääomassa esitetyn työnarvoteorian ytimen.

    • "Ei ole yllättävää, että Sipilä hermostui juuri nyt kun demareilla oli pientä yritystä kääntää pelilautaa työmarkkinoilla hiukan työntekijälle edullisempaan asentoon. Tulossa on kova lakkokevät TES-neuvottelujen edetessä ja sen ensimmäiset taistelut ovat juuri käynnistymässä. Jos tässä kohtaa hallitus olisi antanut signaalin, että se tukee työntekijöitä, olisi EK:n (miljonäärien) vaatimus 0,5 prosentin palkkalinjasta vakavasti vaarantunut."

      Sipilällä tässä tarkoitetaan poliittista oikeistoa ja pääomien omistajia.
      Kokoomus-Persusuomalaiset koalitio aloittivat yksissä tuumin Rinteen hallituksen parjauksen lähes sosialismin maahan tuonnista. Se näkyy jatkuvan ennen kuin uusi pääministeri on valittu ja hallitus eduskunnassa hyväksytty. Ennakkotietojen mukaan sen ohjelma on Rinteen hallituksen ohjelma.
      Työläiset voittivat. Postin palkanalennuslinjan. Uusia lakkotaisteluja on käynnissä heikennysten estämiseksi sekä jotain lisää työn tuottavuuden noususta.

      Rahapoppoolla on sama valitus vuodesta toiseen. Nousukaudella tulee kerätä taantuman varalle, palkkoja ja muita etuuksia ei voi korottaa. Taantuman aikana vielä suurempi huuto. Jos palkkoja nostetaan talous menisi kerrassaan nurin.
      Rikkaat siis pelkäävät muuttua kurjalistoksi kaikkina aikoina ja palkkatyöläisten olisi aina pitäydyttävä tarpeistaan köyhtyvien omistajien hyväksi. Palkkatyöläisillä näet aina on muutama ropo kenkälaatikossa ja heidän velvollisuus olisi auttaa omistajia köyhtymästä.
      Niinpä niin. Katsotaan vuoden kuluttua, jatkuuko sama laulu.

    • Anonyymi

      Sipilä ja Berner ovat vastuussa Suomen talouskehityksen vaikeuttamisesta pitkälle ensi vuosikymmenelle. Sosiaalisen infran purkamiset kostautuvat vääjäämättä. Yhtenä pahimpana voi pitää yleissivitykseen kohdisttunut viha.
      Tulee kuitenkin muistaa, että kaksikolle vankin tuki löytyi Kokoomuksesta ja Perussuomalaisista.

      • Anonyymi

        Katsokaa miten tiestö rappeutui Sipilän hallituksen aikana. Jätkät pistivät hynät taskuihinsa, ei yhteiskuntaan. Näin käy kun tuollaiset pääsevät valtaan.


    • Anonyymi

      Marinin hallitus on nimitetty. Ennakko-odotus on myönteinen. Se jatkaa kansantalouden rakennustyötä Sipilän persujen Kokoomuksen hallituksesta poiketen. Esitys hallitukselle: 10 mrd sota-aseisiin aiottu velkaraha tulee sijoittaa rauhanomaisen kansatalouden piiriin.

      • Anonyymi

        Kyllähän se 10mrd. haluttaisiin ja menisi ns. ilmaston parantamiseen eli itä-Euroopan maille "hyväntahdon eleenä" heidän hiilijalanjäljen pienentämiseen. :DD
        Suomen valtion ja kansan turvallisuuden kustannuksella taas tätä viherpunahöttöä:D


    • Anonyymi

      Kouvolan kaupunki aikoo tehdä sipilät. Opettajakunta aiotaan lomauttaa!!!!
      Kouvola toteuttaa EK-mafian ohjelmaa sivistysvihamielisellä linjalla.
      Soten yksityistämiseen syydetyt varat aiotaan korvata sivistystoimen alasajolla. Tosi typerää persumaista meininkiä.

    • Anonyymi

      Sipilä teki karkean virheen koulutusmäärärahojen leikkauksessa. Nyt maassa on pulaa kymmenien alojen taitajista.

    • Anonyymi

      Voisiko kommunistilta muunlaista kirjoitusta olettaa :DD
      "Rinteen erottaminen oli hänelle..." jassoo, Sipiläkö erotti??
      Siis toteaako kirjoittaja Rinteen ja muiden valehdelleen,
      (olevan valehtelijoita, valehtelijoita???)
      kun sanovat; hänen tehneen oman, siis oman?! aivan oman?!? ei siis toisen? Sipilän? ratkaisun erotessaan ????

      Vai, että rikkailla menee huonosti :DDD Rikkaat pärjää aina, mutta jos maassa ei ole rikkaita, vaan diktaattori, joka lähipiirilleen hamuaa ensimmäisenä rahat (vihervasemmisto) niin köyhäkään ei pärjää! (vappusataset jää saamatta).Tämä on aivan nähtävissä tämänkin päivän maailmasta. Neuvostoliittoa haikaileville :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1428
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      962
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      682
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      677
    6. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    7. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      634
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      624
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe