Aika, jossa elämme, korostaa suvaitsevaisuutta, menestystä ja rohkeaa itsensä esille tuomista. Vaatimattomat ja ujot saattavat jäädä varjoon ja muiden jalkoihin. Suvaitsevaisuuden esillä pitämisestä huolimatta saatetaan olla hyvinkin armottomia vääriin tekoihin joutuneita kohtaan. Tällaista armottomuutta Raamattu nimittää omavanhurskaudeksi.
On inhimillistä, että joskus on vaikea hyväksyä toisten virheitä ja antaa niitä anteeksi. Silloin on kuitenkin vaarana, että ihminen ei näe omaa syntisyyttään Jumalan edessä, vaan alkaa pitää itseään muita parempana. Näin ei Raamattu opeta.
Valtavirran hengellisyydessä puhutaan kyllä paljon Jumalan armosta, mutta ei useinkaan muistuteta synnin todellisuudesta ja uskon kilvoittelun tarpeellisuudesta. Näin taivaan tie on vaarassa hämärtyä. Siitä saattaa seurata sydänten paatuminen, uskon sammuminen ja synnintunnon ja jumalanpelon katoaminen. Ilman uskoa on kuitenkin mahdotonta kelvata Jumalalle.
Armo ja totuus kuuluvat kiinteästi yhteen. Toisen puuttuessa puuttuu toinenkin. Apostoli Johannes sanoi, että armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen kautta (Joh. 1:17). Saarnaaja Leonard Typpö totesi aikanaan, että jos ihminen elää armossa ja totuudessa, hän elää Kristuksessa.
Jumalan armosta elävällä ihmisellä on totuus, sillä Jeesus asuu uskon kautta ihmisessä. Jeesus itse sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6). On suurta rakkautta opastaa tilaisuuden tullen myös kanssaihmisiä parannukseen ja uskonkilvoitukseen.
Jumalan lapsi tuntee syntisyytensä, mutta turvaa Jumalan edessä Jeesuksen, hänen rakkaan Poikansa ansioon. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ja syntinsä tuntevaa.
Kun Jumala avaa ihmisen sydämen uskomaan, tämä saa suuren syntivelkansa anteeksi. Olemme armosta uskomassa. Uskon tiellä kulkeva tarvitsee myös jatkuvasti anteeksiantamuksen voimaa. Siellä missä on anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus, on Martti Luther todennut.
Jumalan valtakunnan asukkaat kirkastavat Kristuksen sovitustyön kalleutta ja kutsuvat parannukseen. He lohduttavat, että synnit, heikkoudet ja epäilyksetkin saa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Jumala on rakastanut syntisiä ihmisiä niin paljon, että antoi Poikansa sovintouhriksi heidän syntiensä tähden. Se on suuri ihme ja kiitollisuuden aihe.
Markku Seppänen
On inhimillistä, että joskus on vaikea hyväksyä toisten virheitä ja antaa niitä anteeksi. Silloin on kuitenkin vaarana, että ihminen ei näe omaa syntisyyttään Jumalan edessä, vaan alkaa pitää itseään muita parempana. Näin ei Raamattu opeta.
Valtavirran hengellisyydessä puhutaan kyllä paljon Jumalan armosta, mutta ei useinkaan muistuteta synnin todellisuudesta ja uskon kilvoittelun tarpeellisuudesta. Näin taivaan tie on vaarassa hämärtyä. Siitä saattaa seurata sydänten paatuminen, uskon sammuminen ja synnintunnon ja jumalanpelon katoaminen. Ilman uskoa on kuitenkin mahdotonta kelvata Jumalalle.
Armo ja totuus kuuluvat kiinteästi yhteen. Toisen puuttuessa puuttuu toinenkin. Apostoli Johannes sanoi, että armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen kautta (Joh. 1:17). Saarnaaja Leonard Typpö totesi aikanaan, että jos ihminen elää armossa ja totuudessa, hän elää Kristuksessa.
Jumalan armosta elävällä ihmisellä on totuus, sillä Jeesus asuu uskon kautta ihmisessä. Jeesus itse sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6). On suurta rakkautta opastaa tilaisuuden tullen myös kanssaihmisiä parannukseen ja uskonkilvoitukseen.
Jumalan lapsi tuntee syntisyytensä, mutta turvaa Jumalan edessä Jeesuksen, hänen rakkaan Poikansa ansioon. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ja syntinsä tuntevaa.
Kun Jumala avaa ihmisen sydämen uskomaan, tämä saa suuren syntivelkansa anteeksi. Olemme armosta uskomassa. Uskon tiellä kulkeva tarvitsee myös jatkuvasti anteeksiantamuksen voimaa. Siellä missä on anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus, on Martti Luther todennut.
Jumalan valtakunnan asukkaat kirkastavat Kristuksen sovitustyön kalleutta ja kutsuvat parannukseen. He lohduttavat, että synnit, heikkoudet ja epäilyksetkin saa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Jumala on rakastanut syntisiä ihmisiä niin paljon, että antoi Poikansa sovintouhriksi heidän syntiensä tähden. Se on suuri ihme ja kiitollisuuden aihe.
Markku Seppänen
Vastaukset 3
Vanhimmat
Markku rakas,
Miksi kirjoitat toisin, mitä meidän ainoa oikea uskomme opettaa?
"On inhimillistä, että joskus on vaikea hyväksyä toisten virheitä ja antaa niitä anteeksi. Silloin on kuitenkin vaarana, että ihminen ei näe omaa syntisyyttään Jumalan edessä, vaan alkaa pitää itseään muita parempana. Näin ei Raamattu opeta."
Me vanhoilliset emme vain pidä itseämme muita parempina, me myös olemme parempia!
Ollaan kuitenkin se ainoa oikea porukka, joka sinne taivaaseen pääsee.
Markulle pitää hommata kunnon hoitokokouskurmootus kun nöyristelyn syntiin syyllistyy.
Hyvä kirjoitus aloittajalla.
Jos nuo sanat käännetään
väärään järjestykseen
tulee hirvittävää sotkua.
Hk aika esimerkkinä.