olisinko nyt korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa, vaikkapa suurlähettiläs, ministeri tai piispa ja laiskemmat ja vähemmän viisaat arvostelisivat minua suomi24:ssä ?
Jos olisin ollut ahkerampi koulussa
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onko nyt päinvastoin?
Aloituksesi kertoo ettet ole mikään lahjakkuus etkä ole sen koomin koulussa hyvin pärjännyt. Älykäs ihminen ei milloinkaan tee tällaista aloitusta. Mutta sen sijaan toisia näykkivä saatat olla.
jos jos ja jos,
jos tätillä olisi munta se olisi setä,,,,
Vanhuus lisääntyy, viisaus vähentyy.
Tämä on enimmäkseen henkisesti pahoinvoivien ihmisten terapiapalsta.
Mollaamalla kaikki mahdolliset ihmiset lyttyyn pahoinvoivalle tulee hetkeksi "voitonriemuinen" olo, että sainpa mollattua taas yhden kelvottomana pitämäni ihmisen. Perustelut, ne perustelut kun puuttuvat usein niin kommentit jäävät vain mollaamiseksi mollaamisen takia.
Et olisi. Suomessa et normaalisti saa kunnon ohjausta maisteritason standardiopetuksen jälkeen näet sen jo graduvaiheessa
Jos ajoissa olisit muuttanut usahan olisit professori siellä
Jos haet virkaa nimikkeellä naimisisissa halosen kanssa tai vastaavat tiedot olet araljärvi ja professori vaikka väitellyt vasta eläkeiässä ilman tieteellisiä töitä
Nämä ovat suunnilleen äärirajat hyvän ja nollan välillä
Et olisi. Ruskeaa kieltä siinä tarvitaan ja kaikkea epärehellisyyttä. Yhdessä huoraamista ja ryyppäämistä jos olet miesoletettu. Reittä pitkin jos naisoletettu. Näin se on aina ollut ja näin se on nytkin.
Minä sain ammattikoulusta keskiarvon 8,55 ja tekusta 9,1, mikä oli koko koulun paras keskiarvo. Työn perässä piti ulkomaahan kielitaidotonna mennä. Vuoden päästä takaisin. Kolmivuorotyöhön, missä eläkkeelle asti.
Hyvin menee nyt kuitenkin, en voi valittaa.
Turha on rypistellä per***tään jos pahkat on jo housussa.
Mutta: ehkä olisit, ehkä et kuitenkaan.
Laiskasta lukijasta ei nimittäin ministeriä tule, eikä suurlähettilästäkään. Varsinkaan jos ei ole lukupäätä.
Ei laiskaa luonnetta niin vaan muuksi muuteta. Nähty on. Mallikin lähellä :)
Onko Haavisto lukenut ahkerasti ?
Jos nyt olisit ministeri, niin olisitkohan juuri sinä nyt mokannut ja poispotkittavana. Olisiko kuitenkin paras että arvostaa itse itseään.
Koulumenestys tavallinen, mutta olen satsannut sikana töihini, tehnyt omalla ajalla ja mennyt paikkoihin, joihin ei olisi kuulunut päästä, mutta kovalla opettelulla selvinnyt. Nyt on tyytyväinen olo työputkesta, jota ei toki miksikään upeaksi uraksi voi sanoa, mutta tyytyväisenä mennyttä mietin ja riittävän eläkkeen saan.
Sinulle sanoisin että niin on paras kuin on tapahtunut. Luulen että olet riittävän hyvä.
Et välttämättä olisi missään huippu-urassa tai muussa sellaisessa, mutta tietäisit ja ymmärtäisit enemmän elämästä, maailmasta ja kaikista niitten aiheista. - Nm. Maailmankuva olisi laajempi