Sanna Marinin vaalikampanjaan kuului ehdotus 6 tunnin työpäivästä. Nyt hän on pääministeri eli Suomen vaikutusvaltaisin henkilö. Alkaako Marin nyt ajaa 6 tunnin työpäivän asiaa ?
Vastuunkantaja vai keijukaissatuja kertova kvotus-skanpuhuja ?
Vastuunkantaja vai keijukaissatuja kertova kvotus-skanpuhuja ?
Vastaukset 199
Vanhimmat
Työpäivän+pituus+voisi+vallan+hyvin+vaihdella+päivittäin+.+Tämähän+on+jo+valtionhallinnossa+mahdollista+ollut+pitkään.+Osa+virkamiehistä+ei+tule+edes+enää+työpaikalle+vaan+lukee+lehtiuutiset+kotisohvalla+työaikana.+Jos+suomessa+olisi+virkamieskunta+joka+tekisi+töitä+edes+pienen+määrän+palkkansa+eteen+saisimme+tuottavuutta+kasvamaan.+Mutta+kun+ei.+Suuri+osa+virkamiehistä+on+porvareita+,+tilastollisesti80%.+Porvarit+ovat+huolissaan+velkaantumisesta.+Jos+porvarit+laskisivat+palkkoja+ja+palkkioitaan+30%+ei+lisävelkaa+tarvittaisi.+Jos+teollisuuden+porvarit+pudottaisivat+palkkojaan+30%+olisi+se+sellainen+loikka+kilpailukyvylle+että+naapurit+kalpenisivat+kateudesta.+Vastuu+suomen+taloudesta+on+tuolla+porvariryhmällä+,+mikä+80%+osuudella+kuluttaa+80%+kaikista+verovaroilla+kustannettavista+menoista+,+kuten+virkamiesten+palkoista.
Tuo+on+vain+tyypillien+ay-trollin+yritys+kääntää+kysymyksen+kärki+pois+asiasta+levittämällä+punaista+savuverhoa+hämäykseksi.
Pointti+on+siinä+että+Sanna+Marin+on+ansainnut+pääministerin+paikkansa,+jos+nyt+ei+tässä+kohtaa+ihan+suoranaisella+valehtelulla,+niin+puhumalla+110+%+satusoopaa+asiasta+jonka+itsekin+tietää+olevan+täyttä+utopiaa.+(Ei+kai+hän+tyhmä+ole.)+
Kumpaa+on+enemmän+Marinin+-+Rinteen+hallituksessa,+tyhjää+puhetta+vai+täyttä+valetta+??+Hyvä+kysymys.+Kannattaa+suomalaisen+äänestäjän+miettiä.
Sannan lausuma ei ole mikään uusi ajatus. Tutkijoiden tuloksien mukaan jo 80-luvun alussa ihminen on tehokkain 6-tunnin työpäivän ja 6 päivän työviikoilla. Viisipäiväisenä malli olisi ollut paikallaan Suomen syvimmän laman aikoina, kun työntekijöiden kapasiteetti olisi otettu täysin käyttöön ja lähes kaikilla työtä.
tässä nyt ei oo järjen hiventä , syvin lama ja lähes kaikilla työtä ??
höpö höpö.
Tämä kaikkien ihmisten ymmärtää olipa vallassa mikä Hallitus tahansa, jatkuva talous kasvu on mahdoton maapallolla jatkuva Talouskasvu on todellisuudessa täyttä utopiaa tämänhän ummärtää vaikka kuka kaikella on rajansa ja työttömiä Suomessa on satojatuhnsija ? Missä kaikille on yrittäjät jotka työllistää työttömien armeijan ?????
Totta. Niin totta.
Huippupalkat ja tietokonefirmojen ohjelmatoimitukset vievät kuntien verorahat eikä mitään rahaa jää enää asukkaiden elämänlaadun ylläpitoon. Matkailijoiden haalimisessa mennään monessa kunnassa jopa naurettavuuksiin.
Perustaisi edes joku, vaikka kunta, vaatetehtaan kotimaan veronmaksajien pukemiseen. Tai kenkätehtaan. Mutta ei. Pelkkiä matkailuhöpötyksiä ja urheilukeskuksia, joissa ei liikaa väkeä näy.
Sietämättömän tyhmää touhua Suomen kunnissa, joita on aivan liikaa. 50 riittää.
Tuo on tuota persujen maalittamista, poliisipäälikkökään ei ole siltä välttynyt, toivottavasti viranomaiset alkavat kovalla kädellä karsimaan uhkailua ja maalittamista. Muunnellaan sanomisia, irrotetaan asiayhteyksistä ja aloitetaan kaiken kattava vääristely-, panettelu- ja uhkailukamppanja. Työaika voi jossakin historian vaiheessa lyhentyä radikaalisti. Toiset työnantajat luulevat työntekijän olevan tehokas, jos tekee 12h päivässä, tuo luulo on täyttä soppaa, työnantaja maksaa väsyneiden työntekijöiden oleilusta.
Sonnan+ajatus+vaikuttaa+yhtä+rehelliseltä+kuin+vappusatanen+ja+virheiden+ilmastotalkoot,+jossa+köyhää+kyykytetään+entistä+kovemmilla+tasaveroilla+jotka+ovat+kaukana+tasa-arvosta,+kun+bensapumpulla+piipahtaa+”suojelemassa”+luontoa.
Onhan+se+”luonnollista”,+että+100%+biojätediesel+hiilineutraalina+on+reilusti+bensaa+kalliimpaa,+kun+kyykytetään+ensin+kunnolla+diesel-auton+dieselverolla+duunaria?
Demareita ne viranhaltiat on, mutta porvarillinen ote kapitalismiin.
Niinpä, minulle riitti tää Persujen soppa kun luin kuinka Mynämäellä Persujen johtohahmo vaati että kaikki pakolaiset leirillä on ammuttava. En halua enää koskaan lukea enkä kuulla murhasuunnitelmista enempää, samoin nämä muut kannat sisältää sen saman arvolatauksen.
ei ainakaan tällä yrittäjävihamielisellä hallituksella asia parane. Tuotantoyksiköitä ajetaan alas, uusien luvat torpataan ja tuotanto siirtyt ulos. Nyt viimesimpänä töräyksenä se sellutehdas joka rakennetaan venäjälle suomen sijaan. Maailma pelastuu, venäjällähän on njet problem.
Kun+on+olemassa+työt,+jotka+pitää+tehdä+yksityisellä+sektorilla+tai+julkisella+sektorilla+niin+niiden+tekemiseen+tarvitaan+tietty+määrä+mies-+tai+naistyötunteja.+Työstä+pitäisi+maksaa+miehille+ja+naisille+palkkaa,+joka+mahdollistaa+vähintäin+kohtuullisen+elintason.+Jos+nyt+työaikaa+lyhennetään+kuuteen+tuntiin+niin+pitäisikö+palkkaa+alentaa+25%+jotta+yrittäjät+ja+valtio+kykenevät+palkkaamaan+lisää+työntekijöitä?+Vai+pitäisikö+työntekijöitä+hiostaa+ankarammin+jotta+7,5+tai+8+tunnin+työ+tulisi+tehtyä+6:ssa+tunnissa?+Monen+mielestä+jo+nykyään+hiostetaan+liikaa+ja+työhyvinvointi+kärsii.+
Jos+nyt+jälkiteollisissa+maissa+olisi+ennen+globalisaation+armottominta+vaihetta+ehditty+työn+tuottavuutta+nostamalla+ja+tuloeroja+kaventamalla+pudottamaan+työaika+6:een+tuntiin+niin+nyt+varmaan+sitten+selitettäisiin,+että+se+tehokkain+työaika+olisikin+4+tuntia+-+ja+se++olisi+aivan+läpihuutojuttu+toteuttaa.+
En+nyt+jaksa+tähän+kommentiin+alkaa+selittämään+taas+kerran,+että+mitä+se+globalisaatio+työntekijöille+tarkoittaa,+ei+se+näytä+uppoavan+kansan+koviin+kalloihin.+Totean+vain,+yksikantaan+että+aika+tyypillinen+työaika+halvan+työn+maissa+on+6/24+12+tuntia,+ylitöistä+ei+makseta+ekstraa+ja+tuolla+työmäärällä+ei+rahaa+saa+päivässä+palkkaa+puoltakaan+siitä,+mitä+matalapalkkainen+suomalainen+saa+tunnissa.
Totta tämä. Miustan itse 2000luvulla, oli tästä juttua myös.
Yhteiskunta elättää
ja Jussi Halla-ahoa
vituttaa.
Nyt olen ton anonyymin kanssa samaa mieltä??? Miksei toi anonyymi ole vaikuttamassa? Politiikassa? Latoo omia sairaita ajatuksiaan vaan nettiin, sieltä kotisohvaltaan? Hönössä ja ansaitut tuet? Kai tilillä näkyivät? Ei kai kukaan normaali edes tollattii kirjoittele?
Aivan silkkaa trollisontaa.......
Missä se raja on? Ollaanko puolessa välissä vai vasta alkumatkalla vai missä? Maalissa emme ole ainakaan?
Vaalivilpillisen nykyhallituksen puheita ei kukaan ota kovin vakavasti. Plussaa nykyjärjestelmässä on se, että oppositiossa ko öykkärit olivat vieläkin rasittavampia kannattajiensa someraivoilussa.
Jep mutta kas kun ei ne hyvätuloiset suinkaan halua omasta palkastaan luopua muuttamalla omaa työpäiväänsä lyhyemmäksi.
Ay-liike ja osakkeenomistajathan ne tässä keskenään toimii jatkuvasti koko kansaa vastaan, kun heillä ei tunnu löytyvän halua pitää omia etuja sellaisella tasolla, että saataisiin aikaan muillekin riittävä työn kysyntä. Maan hallitus julkisine sektoreineen on samassa sopassa mukana.
Niinpä, sanoa saa mitä vaan, mutta sanoista joutuu kantamaan (toivottavasti) vastuun, varsinkin edustustehtävissä. Jos tämä mynapersu on näin sanonut niin kengänkuva persuksiin. Ainoa järkevä ratkaisu.
Kun lukee läpi näitä kansanedustajien tekemiä rikoksia, rikkeitä yms. tulee väistämättä mieleen, että heillä on tavan kansalaisiin verrattuna enemmän rötöksiä listoillaan. Olisko niin, että kyseinen ammatti vetää puoleensa epärehellisiä ja rikoksiin taipuvaisia ihmisiä?
Etsipä muuten sellainen puolue, jossa ei houkkia olisi. Räikeimmästä päästä Kokoomusnuorten ex puheenjohtaja joka laskee tiilenpäitä naapurinsa murhasta?
Et todellakaan ymmärrä mistä kirjoitat.
Talous kasvaa koko ajan, mutta kaikille ei riitä töitä, koska myös tehokkuus nousee kaiken aikaa.
Jotain on pakko tehdä, jotta hyvinvointi jakautuu oikeudenmukaisesti. Vaihtoehtoina ovat lähinnä perustuloa ja työajan lyhennys.
Ay-liike ja SDP ei vieläkään ole oppinut, että työ ja yritystoiminta on ainut keino pitää valtion talous kunnossa. Velka on maksettava eikä otettava lisää. Yhteiskunta olemme me ja valtion velka on meidän yhteinen velka. Nykyinen hallitus on Lintilää lukuun ottamatta surkeaa porukkaa joka ajaa taas kerran Suomen talouden velkakierteeseen.
Älähän nyt.
Tsekkaappa Sannan ansioluetteloa, niin huomaat miten aikaansaapa ja monessa mukana ollut pääministeri meillä onkaan. Nuori ikä on vain hyve, Sanna johtaa suomea seuraavat 50 vuotta...ikänsä puolesta.
Kyllä Sannan alku on tosi ahkera, kokouksia kokouksien perään vallan vaihtumiseksi ja heti EU:n kokous . Sanna ei jätä myöskään kunnanvaltuutetun paikkaa ja ihan pienen lapsen äitikin hän on, jota ei ole salattu, vaan äitien imetyskin on esitelty kuvien kera. Lapsi ja odotusaika ei siis enää ole naisen uran esteenä.
Sannalla voi olla henkilökohtaisia ansioita mutta se ei riitä korvaamaan niitä 100 miljoonaa menetettyä työtuntia kun miljoonat suomalaiset siirtyvät tekemään 6 tunnin päivää 8 tunnin sijaan.
Uskooko Marin ja hänen äänestäjänsä että pienet vihreät miehet marssista tulee tekemään suomalaisten työt
Sanna on kyllä ahkera ja varmaan hyvä äitikin. Mutta se on huonompi juttu että hän puhuu mielikuvitusjuttuja suomalaisista työmarkkinoista ja sitten päätyy pääministeriksi.
Suoraan sanoen, Marin ei ole uskottava pääministeri yhtään sen enempää kuin Antti Rinnekään, ellei jotain todella hyvää selitystä näille työaikatarinoille löydy.
Pitäiskö siellä olla paskaa puhumassa joku rikollinen persu
Ei tietenkään. Edes viisi persua ei kykene samaan jargoniaan kuin tää stallari.
Persun rilokset ovat totuudenkertomista maahantulijoosta. Muiden oikeita rikoksia ja maanpetoksia.
Kyllä yks perssuomalainen duunari elättää heittämällä kymmenen virhevasukkia ja maahantunkeutuvaa elintasopakolaista nykyhillutuksen harhoissa.
6 6=12 työpäivät pitenee ja väki lisääntyy -> työllisyys/tuotanto kasvaa, sairauspoissaolot vähenee ym...
hyvä jos ede 5 kuukautta..
Tarkoitus säästää sairaspoissaoloissa. Jotka kuormittaa veronmaksajiakin
Kait Haavisto ja Urpilainen noita huippuosaajia piankin tuo tähän valtavaan työvoima pulaan, ja miten nuo nuoret miehet tuolla Migrin vieressä huutavat yötä päivää että haluavat jäädä Suomeen , no onhan heitä jo neljä vuotta ruokittu hyvin noissa vastanottokeskuksissa joten eiku töihin tai pois maasta.
Ja pitäis kelvata homofoobikoille,
kun on parisuhteessa elävä hetero
meidän nykyinen pääministeri Sanna
Marin vaikka Sannan vanhemmat ovatkin
lesboja.
Älä usko mihinkään demarien lupauksiin eläkä joulupukkiin.
MTK on se taikasana mikä takaa 2 tuntisen työpäivän jäsenilleen. Vain maanviljelijä ja virkamies saavat täyden palkan tuolla työllä. Merimiehet on velvoitettu jopa 4 tunnin työpäiviin järkyttävää riistoa kaikki.Merimiehen loppupäivä on ylityötä kaksinkertaisella palkalla.
Oletkohan selvinpäinkään? Olen aikoinaan, tosin -60 luvulla ollut merimiehenä lähes vuoden. Silloin varsinaisilla merimiehillä oli 8 tunnin työpäivä joka jakaantui kahteen 4 tunnin jaksoon. Minulla sähköttäjänä oli 8 tuntia siten, että kahden tunnin työjaksojen välissä oli aina tunnin tauko joten päivät olivat pitkiä joskin siinä hommassa leppoisia. Nykyisin laivoissa ei enää ole sähköttäjiä!
Niin, ja 1 merimies vastaa viittä persuhöpöttäjää, joilla on suuret puheet ja luulot, mutta vähän todellista osaamista. Persun saa huudon keskellä hiljaiseksi, kun kysyy kuin sinä Persut hoitasit asian, vastaus on öh,tuota, öhhh,tuota, pakolaiset leireille, öh tuota....
..mikä ihme tuo merimiesten työaika kritiikki on? merillä tehdään aina töitä, tarvittaessa yötäpäivää. Maataloustukippummit ovat aivan eri porukkaa. merillä ollaan pyörremyrsykyissä, ajetaan aikavyöhykkeet alusta loppuun ja päinvastoin, kannetaan suomenlippua kaikenmaailman takamailla, laki valittsee laivayhteisöissä. tullaan 45 asteisesta lämmöstä pakkasseen. Älkää pumit verratko merimiehiä mihinkään pummien touhuihin. Laivassa muuten hytissä on maakravuille oma paikkansa; se on pummisohva..
Kommunistit väsyisivät maataloushommissa parissa päivässä.Enkä tarkoita mitään renkejä.
Totta puhut 60 luvulla ei vielä ollut automaatiota ja 4/6 vahtia kun teki niin kyllä oli työtä. mutta meriaika oli ainut mistä sain koulurahani ja paransin kielitaitoani. Siellä ei ollut vara laiskotella.
Kommunistien kolhoosit olivat
täyttä hulluutta. Sosialidemo-
kraatit kun olivat yhtäjaksoisesti
päähallituspuolueena Ruotsissa
vuosina 1936-1976, niin Ruotsissa
ei puhuttu että Ruotsin maaseutua
kollektivisoitaisiin. Josif Stalin kulki
harhapolkuja pitkin, hän ei ollut
aito vasemmistolainen poliitikko ja
johtaja, pelkkä juonitteleva vainohullu
sortaja Neuvostoliitossa vuosina
1924-1953.
Tuo on vallan helppoakin kun luovutaan nykyisestä palkan määritystavasta aikaan perustuen. Palkkaa pitää alkaa maksaa sen perusteella mitä työntekijä saa aikaan. Silloin voidaan mennä vaikka yhden viikkotunnin järjestelmään jos työntekijä katsoo pärjäävänsä sinä aikana aikaansaamansa avulla.
Nykyinen tapahan on jo vanha ja kaikkihan muuttuu miksi ei sitten työstä maksamisenkin tavat parempaan suuntaan?
Siinähän jokainen voittaisi, koska voisi itse valita sen kauanko haluaa työskennellä kun tietäisi mitä sillä aikaansaamisella on mahdollisuus saada rahaa taskuunsa eikä työnantajankaan tarvitsis kenellekään maksaa tyhjästä!
Palkan määräytyminen aikaansaannoksen peruisteella kyllä johtaisi irtisanomisiin, kun paljastuisi suuret erot niiden välillä, jotka työpaikalla tekevät tulosta ja niiden välillä, jotka eivät tee. Nyt ensiksi mainitut tekevät viimeksi mainituilta tekemättä jääneitä töitä. Palkkaerotkin kasvaisivat ja sehän on tietysti suuri vääryys!
Päinvastoin jos palkkaa maksetaan sen mukaan mitä työntekijä saa aikaan niin se on mahdollisimman oikeudenmukaista niin työntekijöiden kuin työnantajankin suhteen. Silloin saat valita työaikasi jos valmistumisen päivämäärä vain on saavutettavissa. Muiden ei tarvitse ansaita saamattomien palkkaa koska jokainen vastaa itsestään.
Palkkaerotkin olisivat oikeudenmukaisia, saat sen minkä ansaitset! Mikä sen oikeammin voisi olla? vai oletko laiska komutupeksija joka ei saa mitään aikaan ja jo valmiiksi alkavat housut tutista?
Työnantaja taas saa sen mistä hän maksaa eli kaikki ovat tyytyväisiä paitsi ehkä kaltaisesi komulusmu, joka ei viitsisi tehdä mitään koska kaverit /toverit kyllä pitävät siitä huolen ja ay jaskat estävät irtisanomisen. Kasvata siinä sitten mahdollisuuksia hyvinvointiin!
Satiiria yritin, mutta ei mennyt tarkoitetulla tavalla jakeluun ...
Ja se, miten lasketaan, "mitä työntekijä saa aikaan" siitä on jokaisella omat laskukaavansa.
Ei se tulojen jakaminen ja laskeminen valitettavasti ihan näin yksinkertaisesti käy, että puhutaan vaan jostain aikaansaamisesta, ja kuka senkin sitten määrittelee. Markkinatkaan sitä ei voi määrittää kun kyse on kuitenkin tulonjaosta jossa myös osakkeenomistajan osallisuutta pitäisi jotenkin mitata.
Osakkeenomistajat osaa kyllä esittää itselleen edullisia laskelmia kaikesta aina, siksi näitä laskelmia pitää katsella muultakin kantilta. Pääoma voi teoriassa vaatia itselleen tuottoja ei-mistään, joten kyllä sitä pääoman osallisuuttakin prosessissa pitää arvioida, pääomaa tulee keskuspankistakin miinuskorolla.
Kyllä se niin on että talous on niinkuin tangoa, siinä ei yhden osapuolen asioita voi jatkuvasti asettaa tikunnokkaan, pitää nähdä niiden muidenkin osapuolien aikaansaama kontribuutio.
BUAHAHAAAA
Yksikään yrittäjä ei suostu siihen että palkkio menestymisestä menisi työntekijöille. Sen sijaan tappiot jätetään mielellään työntekijöiden maksettavaksi.
Naurettava ajatus että päätösvalta olisi pomolla ja vastuu alaisilla.
Luultavasti komupravda on sekoittanut pääsi. Mitään tuollaista en ole ehdottanut.
Työn ja palkanmaksun luonne vain muuttuisi siten, että kun työntekijältä tilataan joku työ niin samalla sovitaan siitä maksettava korvaus ja muut työehdot sen työn suhteen. Asia on perin selvä ja jos työnantajan tarjous ei kelpaa niin haetaan uusi tekijä.
Kaikki työt pitää muuttaa yrittäjä muotoon jolloin turhaa tyhjäkäyntiä ei laskuteta!
Mielestäni+ajatus+6+tunnin+työpäivistä+on+vähintäänkin+pohtimisen+arvoinen+asia.+Tällä+hetkellä+Suomessa+lienee+liki+500+000+työtöntä+jos+mukaan+lasketaan+kaikki+tempputyöllistetyt+ja+muutamaa+tuntia+viikossa+työtä+tekevät.+Vuonna+2016+työttömyysturvaan+ja+työvoimapalveluihin+upposi+5,6+mrd+euroa.+Mikäli+tehtäisiin+6h+työpäiviä+tulisi+työpaikkoja+valtavasti+lisää.+Tehtaat+ja+laitokset+ja+kaupat,+jotka+pyörivät+24h/vrk+tulisivat+tarvitsemaan+kokonaisia+vuoroja+lisää+henkilökuntaa.+Myös+muissakin+työaikamuodoissa+tulisi+lisätyövoimalle+tarvetta,+koska+kaikkea+ei+6+tunnissa+ehdittäisi+tekemään,+vaikka+työteho+nousisikin.+Voisi+käydä+niin,+että+työkykyisiä+työttömiä+ei+juurikaan+olisi.+Säästöä+voisi+kertyä+helposti+4+mrd+euroa.
Nykyisellä+systeemillä+yhä+useampi+nuori+jää+mielenterveydellisistä+syistä+eläkkeelle.++Jyväskylän+Yliopiston+tutkimuksen+mukaan+mielenterveydellisten+ongelmien+hoitoon+kuluu+välillisine+kustannuksineen+vuosittain+6+miljardia+euroa,+joissain+lähteissä+puhutaan+jopa+11+mrd+eurosta.+Uskoisin,+että+ihmisten+kokonaisvaltainen+hyvinvointi+tulisi+paranemaan+mikäli+tehtäisiin+6+tunnin+työpäiviä.+Työt+jakaantuisivat+tasaisemmin,+ei+hukuttaisi+työtaakan+alle,+ja+toisaalta+nykyisillä+työttömillä+olisi+töitä+ja+sitä+myöden+rahaa.+Työttömyys+on+esimerkiksi+alkoholismin+suurimpia+syitä.+Säästöä+voisi+kertyä+kenties+2+mrd+euroa.
Työaika+lyhenisi+siis+40h+viikossa+työtätekevillä+30h+viikossa,+eli+25%.+Mikäli+bruttovuosiansiot+olisivat+nykyisin+40+000e+käteen+jäävä+osuus+taitaa+pyöriä+n.+32+000e+kieppeillä.+Jos+bruttoansiot+laskisivat+25%,+eli+30+000euroon+vuodessa,+käteen+jäänee+noin+25+000e.+Eli+verotuksen+keventyessä+todellinen+vähennys+nettosaatavissa+olisi+7000e+vuodessa.+Tämä+siis+mikäli+työajanlyhennys+otettaisiin+suoraan+työntekijän+palkasta.+
Voitaisiin+kuitenkin+ajatella,+että+työnantaja+olisi+valmis+tulemaan+vastaan+palkankorotuksen+muodossa.++Suomessa+1990-luvulla+tehdyssä+työajanlyhennyskokeilussa+havaittiin+6-tuntiseen+työvuoroon+siirtymisen+nostaneen+tuottavuutta+tunnissa+jopa+33%.+Ruotsissa+vanhainkodissa+kokeiltiin+6+tunnin+vuoroja+ja+havaittiin,+että+sairauspoissaoloja+oli+50%+vähemmän+kuin+verrokkina+olleeseen+samantyyppiseen+laitokseen,+jossa+tehtiin+8+tunnin+vuoroja.+Mikäli+nämä+kokeiluissa+havaitut+tulokset+ovat+lähellä+todellisuutta,+työnantajalla+olisi+varaa+nostaa+tuntipalkkoja+esim.+10%.
Tämän+lisäksi+myös+valtio+pystyisi+laskemaan+veroja,+koska+menoihin+tulisi+merkittäviä+pienennyksiä.+Jos+valtio+ja+työnantaja+tulisivat+yhteensä+vastaan+15%+jäisi+silloin+työntekijän+osuudeksi+10%.+Vieläkin+melko+iso+osuus,+mutta+itse+olisin+töissä+ollessani+mielelläni+ottanut+25%+pienemmän+työajan+10%+pienemmällä+palkalla.+Mielestäni+on+parempi+tehdä+töitä+elääkseen+kuin+elää+tehdäkseen+työtä.+Mikäli+olisi+6+tunnin+työpäivät+mitä+todennäköisemmin+minäkin+olisin+nyt+töissä,+enkä+ansiosidonnaisella.+Kuinka+paljon+sinä+olisit+valmis+alentamaan+palkkaasi,+mikäli+työaikaa+pienennettäisiin+25%:lla?
Voi+olla,+että+ajatusmallissani+on+virheitä,+mutta+mielestäni+asiaan+sisältyy+kyllä+myös+mahdollisuuksia.+Työnantajan+osuutta+voitaisiin+kasvattaa+sopimalla+esim.+ylitöiden+hinnoista.+Jos+nykyisin+2+ensimmäistä+tuntia+on+50%+korotettua+voitaisiinko+se+laskea+25%:iin.+Pekkasiakin+voisi+olla+mahdollista+vähentää,+sunnuntain+tuplapalkkakin+voisi+olla+neuvoteltavissa.+Mielestäni+vain+on+typerää,+että+toiset+hukkuu+töihin+ja+maksaa+kovat+verot+samalla+valtava+joukko+on+ilman+työtä+ja+elää+yhteiskunnan+tuilla.+Voi+olla,+että+syntyvyyskin+lähtisi+nousuun,+kun+olisi+enemmän+aikaa,+eikä+kaikki+puhti+kuluisi+työpaikalla.
Matalapalkka-aloja+varten+voisi+olla+tarpeen+ottaa+negatiivinen+tulovero+tai+keksiä+jokin+muu+ratkaisu+matalaan+palkkaan.
Osa-aikatyötä on tarjolla ainakin suuremmissa kaupungeissa jos nyt joku niin haluaa lyhyempää työaikaa. Vaan kun palkka ei riitä ... No mistä sitten rahat saadaan ? Tyhjästähän se syntyy, ilmeisesti. Tähän asti kaikki rajoittuneet on vaan erehtyneet uskomaan että hyvinvoinnin eteen joutuu tekemään työtä.
Tässä on Marinilla ilmeisesti Venezuelan ja muiden punaisten hyvinvointivaltioiden talousmalli ollut mielessä. Eli rahaa saadaan ilman työtä aikaan niin että laitetaan setelipainot laulamaan. Kyllä se tällä systeemillä suomalainen hyvinvointi ja tasa-arvo kohenee. Hienoa että me on vihdoinkin saatu pääministeri joka uskoo setelipainojen voimaan !
mutta kun niitä suojatyöpaikkoja ei enää ole
"mikäli tehtäisiin 6h työpäiviä tulisi työpaikkoja valtavasti lisää."
ja sitten "Voi olla, että ajatusmallissani on virheitä".
No joo taatusti on virhettä.
Voisitko perustella miksi työpaikkoja ei tulisi lisää? Suomesssa on paljon laitoksia jotka pyörivät 24/7, näihin tulisi välttämättä työpaikkoja lisää. Ja koska työnantajan kustannukset eivät tulisi radikaalisti nousemaan, ei teollisuudella olisi tarvetta siirtyä ulkomaille. Perusteena tälle väitteelle työtehon kasvaminen ja sairauspoissaolojen väheneminen. Ongelmana olisi ennemminkin osaavan työvoiman löytäminen. Nykyisellä menolla automaatio tulee joka tapauksessa vähentämään työpaikkoja, niin ellei mitään muutosta tapahdu tulee työttömyys lisääntymään. Työttömien lukumäärän kasvaessa täytyy taas nostaa veroja, mistä seuraa palkankorotus vaatimukset. Sitten yrityksissä joudutaan taas tehostamaan ja irtisanomaan väkeä tai siirtämään tuotantoa ulkomaille.
ai miksikö ei tule . no sen takia että jonkun täytyy maksaa ne palkat. toinen vaihtoehto on venetsueelan malli eli palkkarahat tehdään setelipainossa.
Oot nero kyllä. tommonen malli tekisi elämästä täydellistä. 6h päivä esim. jossain kamalassa tehtaassa olisi paljon mukavampi kuin 8h.
Muuten+olen+kanssasi+samaa+mieltä+että+järjetöntä+on,+että+osa+työkykyisistä+tekee+työt+että+kaikki+saavat+rahaa.
Olisin+heti+valmis+25%+työn+ja+25%+bruttopalkan+alennuksiin.+Kenellekään+ei+tarvitsisi+enää+maksaa+työttömyyskorvauksia+ja+kaikilla+nykyään+töitä+tekevillä+olisi+enemmän+vapaa-aikaa.
Ainut+huono+on+tuo+mahdollinen+syntyvyyden+lisääntyminen.+Ihminen+on+se+joka+maailman+saastuttaa,+siksi+lapsen+hankintaa+ei+pitäisi+kannustaa+lapsilisillä+vaan+verottaa+saasteverolla.
Sonnan puheet ei petä, ne on sitä itseään, eli punikkipopulismia.
8 tuntia on toverikansan mielestä liikaa ja 6 tuntia lisää tuottavuutta? Miksi ei sitten suoraan 3 tuntia töitä ja saman verran työmatkoja omistusautolla ruuhkissa vuorojen vaihtuessa 8 kertaa vuorokaudessa? Valtion tuottavuus jo nykyisellä autoilun verotuksella kasvaisi moninkertaiseksi ja sitä voisi hyödyntää uusien poliitikkojen palkkaamisessa?
Puhut asiaa. Miksi ihmisten pitää odottaa eläkkeelle pääsyä, että voivat alkaa elämään. Nyt monet irrottautuivat oravanpyörästä ja jäävät kokonaan pois työelämästä, että voivat nauttia elämisestä. Ihmisit on myös varustettu eri energiatasoilla, jotkut jaksavat enemmän jotkut vähemmän. Tätä ilmiötä kutsutaan myös virheellisesti laiskuudeksi ja ahkeruudeksi. Työmäärä olisi hyvä suhteuttaa ihmisen tarpeeseen, minkä verran on valmis käyttämään aikaansa työntekoon ja minkä verran haluaa saada vapaa-aikaa ja käyttää aikaansa johonkin muuhun mielenkiinnon kohteeseensa. Näin myös matalamman energiatasoa omaavat ihmiset jaksaisivat tehdä töitä joka mahdollistaisi lyhyemmän työajan suuremmalle määrälle työntekijöistä.
Automatiota on turhaa pelätä, pitää vain välttää noita yksinkertaisia sarjatyönä tehtäviä töitä.
Yksikään robotti ei vielä ainakaan korvaa ajattelevaa ihmistä eli nyt vaan hommaamaan tohtorin hattua tai muuta parempaa asemaa yhteiskunnan työhierarkiassa.
Kannattaa pennuilleen iskostaa päähän, jottei koulutusta pidä väheksyä vaan hoitaa homma kotiin.
Kyllä hyväkuntoiset vammaiset
tekevät hanttihommia nälkä-
palkalla, jota kutsutaan työosuusrahaksi.
Työtoiminnan työaika määräytyy aina yksilöllisesti. Osa työtoimintaan osallistuvista tekee töitä viitenä päivänä viikossa, osa harvemmin. Myös työpäivän pituus voi vaihdella yksilöllisesti. Työtoiminnasta maksetaan työosuusrahaa, joka on 0-12 euroa päivässä, keskimäärin 5 euroa päivässä. Työosuusraha ei ole veronalaista tuloa, mikäli sitä maksetaan enintään 12 euroa päivässä. Työosuusrahan määrästä päättää työkeskus ja työkeskusta ylläpitävä organisaatio. Yleensä työntekijä maksaa toimintakeskukselle ylläpitomaksun esimerkiksi lounaasta ja kahvista. Ylläpitomaksu voi olla korkeampi kuin työosuusraha.
Tämähän olisi liiankin täydellistä, paitsi että Suomessa ei ole oikeasti työttömiä työnhakijoita niin paljon, että tämä järjestely olisi mahdollista. Liikaa juoppoja sekä työnvieroksujia.
Meenkö lastenkotia leikkimään ei voi toivo paljon enemmän on saaman ikäisiä ku Sanna . PENIKKA JA KOKO NUKKETEATTERI kaiki ulos ja perus suomalaiset.sinne ei pahalla 😈 mutta jos synty amerikassa niin on sen maan kansallinen mutta nää terroristi pentu on vissin siellä syntynet niin eihän ne silloin oo ku syrian kansalaisia eikä viedä mummon rahat raja kaikken ei halua terroristijärjestö tänne suomen mutta KUIN ON PÄÄTTÄJÄT YHTÄ TYHMIÄ KU KASTEMATO NIIN NO MUTTO ESPANJAN EIPÄ SIELLÄ OO RAHA ANTA NIILLE KUTEN RUOTSI KOHTA RAHAT LOPPU KIITOS KAIKKI MAMMUT...
Ilman syntyvyttä voidaan kaikki tappaa heti itsemme
Työväenliikkeen tavoite on kautta aikain ollut päästä eroon palkkatyöstä. Työtä ei ole siellä koskaan arvottu vaan se on ollut välttämätön paha.
Työtä ei ole koskaan arvottu? Pitäiskö olla työarpajaisia? Ihan uus näkökulma. Ja voittaja on se joka voittaa arvottavan työn vai sekö joka ei voita?
Ei mikä tahansa työksi luokiteltava
tehtävä voi olla motivoivaa, kuten
hanttihommat eivät ole useinkaan
motivoivia, joillekin fyysinen työ
on motivoivaa, vapaapäiville taikka
lomille lähtiessä tietää tehneensä jotain muutakin kuin lörpöteltyä työkaverien
kanssa, siemailtua kahvia/teetä taikka näpelöityä kännykkäänsä.
Johan Edvard "Eetu" Salin ja Matti Paasivuori halusivat parantaa työntekijöiden oikeuksia ja työoloja tuolloin 1900- ja 10-luvulla kun
työntekijät olivat huonossa asemassa
tuon ajan Suomessa. Nyt on työn-
tekijöillä ollut hyvät oltavat 100
vuoden aikana, vain Kokoomus
haluaa polkea maan rakoon köyhälistön
ja lakkauttaa SDP-vetoisen ay-liikkeen
Suomessa. Petteri Orpo sai näpäytyksen
sormilleen 14.4.2019 kun Kokoomus
joutui oppositioon. Mitäs ei Orpo hoitanut
hommiaan kunnolla Juha Sipilän pääministerikaudella, sen siitä sitten saa,
oppositiojohtajan paikan.
Niin metsä vastaa kuin huudetaan.
Se riippuu sinusta itsestä. Ei kaikkea tarvi odottaa hallituksen tuovan vaan voi lopettaa valittamisen ja tehdä elämsätä sellaisen kuin haluaa.
Näinpä, voisi vaikka syntyä jonkun miljardöörin vauvaksi?? Ei tarvitsisi kituutella. Elämä on omia valintoja? Kivoja neroja täälläkin kommentoimassa.
Hallitusohjelma sitoo hallitusta. Ei pääministeri voi lähteä sooloilemaan omiaan. Juurihan äänestivät vanhan ohjelman psta.
Itse kannatan 6 h työpäivää.
millainen meteli lie aikoinaan noussut kun työ aika oli 12h ja lauantai oli työpäivä? sitten tuli 8h päivä ja lauantai vapaa, on siellä ollu valitusta kun nyt seuraa tänpäivän vastustusta 6h, työpäivään: 🤔 onhan sitä tullu tehtyä sorvin äärellä kuukausi jopa kaksi ylitöineen yhdellä vapaa päivällä,🎂
Jos tuommosta yritetään näinä globalisaation ankeina aikoina niin aika monelle tulee 0-tuntinen työpäivä - siis niiden satojen tuhansien lisäksi, joilla se jo on.
Emme tietenkään saa koska 6-tunnin yleinen työaika poistaisi työttömyyden, ja Suomi-porvari haluaa ylläpitää työttömyyttä ainakin 75 000 hengen suuruisena eikä sillä ole mitään sitä vastaan jos se sattuukin humpsahtamaan yli 500 000 kuten humpsahti silloin Aho-Viinasen hallituksen aikana toimeenpannussa suuressa puhalluksessa jolla ryöstettiin ainakin 40 000 pientä ja keskisuurta yritystä jonkin salaperäisen tahon hyväksi.
Ei kuulunut vaalikampanjaan, se oli visio paneelikeskustelussa, jossa käsiteltiin sitä, miltä työ voisi näyttää joskus tulevaisuudessa. Oikeasti kyse on tästä:
"4 päivän työviikko tai 6 tunnin työpäivä elämiseen riittävällä palkalla on tänään ehkä utopiaa, mutta voi olla tulevaisuudessa totta."
Roskalehdet muuttivat sanomaa, nostivat otsikoksi, jonka sinä ja sinunkaltaiset ihmiset ottivat totuutena.
Yhteiskunnallinen keskustelu olisi helpompaa, jos meillä olisi lukutaitoisia ihmisiä...
Marinin lupaukset 6 tunnin työpäivästä kuuluu niihin demareitten höpö höpö lupauksiin joilla puolue pyrki kusettamaan äänestäjiään.
Saas nähdä millaisia lupauksia demarit lupailee ensi vaaleissa kalastelleessaan ääniä. Luulis jo äänestäjien oppineen.
Varmaan joku vielä uskoo vappusataseenkin.
Tuo propaganda on kommunismissa aina hyvin hallittu.
Tämän+hallituskauden+aikana+luvattiin+se+vappusatanen,+e
ivät+ole+vuottakaan+istuneet+ja+30%+lupauksesta+täytetty?+En+edes+epäile,+etteikö+lupausta+viedä+maaliin.+Tyhmät+vaan+ei+ymmärrä,+että+luvattu+määräaika+ei+ole+vielä+lähelläkään+loppua,+kun+pitää+munapystyssä+arvostella+keskeneräisiä+projekteja.
6 tunnin työpäivä, poistaisi kyllä tästä maasta monta ongelmaa. Mm: työttömyys vähentyisi ja roimasti, mutta poliitikot puhuu ja puhuu rahan ylivalta ratkaisee tämänkin asian.
Mikään ei estä siirtymästä 6 h työpäivään, jos se tarkottaisi sitä, että siitä maksetaan myös 6 h palkka!
Jos taas kuvitellaan, että me, simsalabim, korptamme äkistään palkkataso neljänneksen ylöspäin niin varsin moni ammatti ja tuota lakkaisi kannattamattomana kokonaan ja Suomen kilpailukyky romahtaisi maailmalla!
Merimiehillä on ollut käytössä työaikajärjestelmä missä vuotuinen tuntimäärä on n. 1450 tuntia vuodessa. Tämä on vähemmän kuin Marinin ehdotus 6 tunnin työpäivästä. Tämä sopimus on ollut käytössä jo ainakin vuosikymmenyksen verran , eikä kukaan muu ammattiryhmä ole tätä itselleen vaatinut. Kuitenkin merimies saa täyden palkan tällä vuosityöajalla , leikattu ei ole.
Mutta merimies ei tee työtä kotoaan käsin eikä välttämättä edes kotimaassaan, joten sitä sopimusta omn tuha rinnastaa muihin!
Merimies viettää 7 kuukautta kotona täydellä palkalla , ei suinkaan tee mitään työtä kotona ollessaan. Tämä on totta kun vuosityöaikaa vertaillaan.
Ei tee moni muukaan
Pitää odottaa ensi vappuun, kun SDP on oppositiossa.
Tietenkin tulee 6 tunnin työpäivä ja 12 tunnin palkka, jos Sanna niin määrää. Sanna on kuningas ja diktaattori, jota työnantajat kumartavat ja pelkäävät.
Pelkäävät tai ei niin noilla ehdoilla työn teettäminen tulisi niin kalliiksi, että työtä ei jatkossa enää ole! Ei kellään!
Ikänä en ole töitä tehnyt ja siksi vastustin aktiivimallia. Oli tosi hankala vältellä aikaisia herätyksiä ja mikä pahinta,olin joutua töihin. Ennen oli paremmin kun sai kuukausitolkulla olla työttömyyskorvauksella. Kiristäkää vaan vasemmisto palkkaveroa,jotta saatas se kansalaispalkka ja sais olla rauhassa,eikä näkisi painajaisunia työnteosta.ja rikkaat vois muutenkin laittaa lisäveroille jonka tuotolla sais moni työtön olla omissa oloissaan.eikös ne työssäkulkijat voitas velvoittaa tuomaan hurstilta sapuskaa työttömille,samalla kun tulevat töistä kotiin. Ja ilmastovero jotka kulkevat töissä kun ne tekevät aamuin illoin niitä hiilijalanjälkijä,niinkuin tuokin naapuri joka on nuohooja ,kun silläkin oli aamulla ihan mustat hiilijäljet. Anteeksi kirjoitustaitooni kun oon vähän kaasuissa...
Mikähän vittu sunkin lukemisen ymmärtämisessä mättää?? Olet varmasti ylikouluttautunut suomalainen ' rahamies'?
Nythän on näin, ettei kuuden tunnin työpäiväsisältynyt Marinin vaalikampanjaan. Tuon aloitteen hän teki vasta ministerinä ollessaan. Nyt riippuu tietysti siitäkin kuinka paljon kokoomus ja persut vastustavat ja mitä tekee kepu, yksin ei paraskaan ministeri saa ratkaistua asiaa.
se on vielä pahempi että teki ministerinä ollessaan . luultavasti tarkoittaa sitä että oli ihan tosissaan ... ja nyt on pääministerinä. kun hän kuulemma on lujatahtoinen henkilö niin vois odottaa että asia tulee esiin ihan lähiaikoina uudestaa
Keskustelun aloittaja taitaa itse olla luuseri, kun kirjoittelee keskellä työpäivää, ei taida työt maistua, etes sitä 6:tta tuntia. Mene töihin.
6 tunnin työpäivä no haloo ei onnistu
Merimiehillä se onnistuu vallan mainiosti , veronmaksajat maksaa tekemättömät tunnit.
Olisin heti valmis vaihtamaan 6 tunnin työpäiviin ja alentamaan palkkaa samassa suhteessa. Aiemmin tein vuosia töitä 30-40 tuntia sopimuksella ja olin onnellisempi kuin nyt 40 tunnin sopparilla. Olin firmassa ainoa, joka teki lyhyempää viikkoa, mutta tein paljon enemmän tulosta kuin muut. Kun jäin opintovapaalle, minut korvattiin kahdella työntekijällä.
Työ aikaa pitää pidentää 10tuntiin lisätä paikallista sopiminen
Mä en tee enään töitä tälle paska valtiolle . Orjuutus riitti 40 vuotta ja muuta ei saanut kuin tyhjän . Ilmaa on vaan mitä hengittää , ei muuta ole kertynyt .
Minäkin olen koko ikäni ollut työnantajan orja. Olen viettänyt koko elämäni työpaikalla
ja saanut niin pientä palkkaa, että olen tullut nipin napin toimeen. Maksanut suurta vuokraa meluisasta vuokrakämpästä ja loppu palkasta on mennyt ruokaan ja elämiseen. Eduskunta, jotka ovat lait ja asetukset näin laatineet, ovat tämän on mahdollistaneet. Minä en ole kyennyt näiden laatimilla laeilla viettämään yksityiselämää, eli elämään, niin kuin olisin itse halunnut.
Nuoruudessani olin kesätöissä maanviljelystilalla, jossa perhe oli pienviljelijöitä, eli tuottivat itse elämisen tarpeet ja myivät maidon meijeriin. Työ siellä oli ihmisarvoista elämää, eikä verottajan koura yltänyt sinne tyhjentämään ihmisten tekemän työn hedelmää. Lapset saivat viettää kodissa lapsuutensa ja nauttia rauhallista elämää ilman yhteiskunnan vaatimuksia. Oppia rauhassa kotielämää ja vanhemmat toimivat heidän opettajinaan. Itse kasvoin kaupungissa työläisperheen lapsena. Tästä on aikaa 60v ja kun laitan rinnakkain nämä kaksi elämänmuotoa, voin todeta, että siellä maaseudulla kotiolosuhteissa lapset elävät sellaista lapsuutta, mikä lapselle sopii parhaiten. Perheen omat lapset olivat lähteneet jo kodistaan. Tällaisen kotielämän olisin itselleni halunnut, mutta jouduin elämään työnantajan orjana kaupungin kasvattina, jossa kaikki pahat tavat leviää tehokkaasti.
Saatte an te valittajat nytkin olla töissä vain 6 tuntia, mutta 6 tunnin palkalla.
Halutessanne vaikka jakaa aamulehti 2-4 tuntia aamuisin ja tulla sillä toimeen.
6 tunnin työpäivän voi saada vain jos tuottavuus on riittävä. Mm. Porsche on siinä onnistunut.
Pitäisi ensin saada joku pakollinen lääkitys työhulluille, muuten ne tekis tupla päivän 12 tuntia ja samalla polkisivat niiden palkkoja joille 6 tuntia olisi ihan riittävästi.
Teen nyt kahta työtä yhteensä noin 200 tuntia kuussa. Teen koska pienillä tuntipalkoilla on pakko tehdä, että pysyy hengissä.
Minulle kelpaisi kyllä tuo noin 120 tunnin työkuukausi, mutta rahaa tarvitsen vähintään saman, minkä ansaitsen nyt tuosta 200 tunnista.
Työni ovat raskaita ja olen hyvä, tehokas työntekijä.
Töitä tekisin mielelläni vaikka vain 100 tuntia kuussa, mutta silloin nykyisen noin 10 euron tuntipalkan on tuplauduttava 20 euroon. Muuten ei täällä kalliissa Suomessa elä tällaisessa tilanteessa, kuin esimerkiksi minä olen nyt.
saat ihan mitä haluat kunhan vaan joku muu maksaa.
Typerys, olin 60 vuotta työssä ja sain palkkaa juuri sen verran, että pysyin hengissä meluisassa vuokralokerossa. Sen vähäisen vapaa-aikani, mikä työstä minulle jäi, ompelin vaatteet itselleni, koska palkka oli niin pieni, ettei sillä enää vaatteita osteltu. Joka murun minkä suuhuni laitoin, maksoin ihan omalla työlläni. Jokaisesta askelesta, minkä vuokrakämpässä suoritin kuluttaen vuokrakämpän lattiaa, maksoin korkeaa vuokraa. Siitä huolimatta jouduin valvomaan monet yöt naapureista kuuluvan metelin vuoksi ja menemään väsyneenä työhön. Seinän takana asui pakolaisia, jotka saivat elellä monta vuotta yhteiskunnan kustannuksella ja häiriköidä työssä käyviä Suomen kansalaisia. Jouduin vielä nukkumaan eteisen lattialla yöni, että saan edes vähän nukuttua. Minulla ei ollut mitään omaa elämää, sillä kävin työssä, että saan meluisan vuokraluukun ja elää työlle, että pysyn hengissä. Työni oli 8 tuntia joka päivä, mutta jouduin tekemään sen 4 tunnin pätkissä.
6 tunnin työpäivät ja nelipäiväinen työviikko, 4kk lomaa vuodessa!
Kannatetaan!!!
Virkamiehillähän se on jo ollut useita vuosikymmeniä.
Vai eikö AY-liike uskalla? Kikyyy ... tulee MYRKYY, jos aletaan kuseen poliisivaltion päälle.
Ne verot mitä maksatte muuten menee "demokratian ja tasa-arvon" ylläpitämiseen ... tossa itään miljaardej, sulle muuten MYRKKYY, jos et maksa.
Ystävällisin terveisin,
STASI
Mitä 6 tunnissa saa aikaan?
EI YHTÄÄN MITÄÄN! Jos ei ole virkamies, tai joku muu paskanjauhaja.
Jakaa 6:lla virkamiesten palkat, niin tulee kikyä, ja tehtaat tupruttaa.
Joku voisi survoa banaanin perseeseen noille vihreille ja kansallissocialisteille.
Valtion tapa muuten varastaa, on MYRKYTTÄÄ teidät!!! Steroideja.
Ihan hullun hommaa tuollainen 6h päivässä. Miksi ihmeessä, vallan mainiosti riittää yksi tunti viikossa jotain puuhastelua. Ei sitä työtä enempää kaipaa.
Kyl KePuliini-mafia tietää, miten kusetetaan.
KePuliineil tukijaisii, muille MYRKYY ... pysyyvät kännis kuin KÄET, virtaa ei ole.
Ystävällisin terveisin,
Sexy Silvio
Opetusvideo muslimeille, kuinka nylkeä elävänä Suomalainen nainen. EU-tukee hanketta noin miljardilla. Naru kaulaan ja nätisti viiltää nahan irti ... tosin ensin huumeita Syyriasta reilusti ettei huuda liikaa. Merkell tykkää, Haavisto tykkää, PuTin tykkää, Halonen taputtaa railakkaasti.
Im starintin tu like thiiis joob
Useless No Tax Payer
Sanna ei tuollaisia vaalilupauksia enää muista kun on ne orpolapset vaan mielessä, hän kun on itsekin äiti niin ymmärtää miten tärkeää on terroristin lapsen hyvinvointi. Oottakaanhan vaan kun se terroristin lapsi kasvaa isoksi ja kuulee mitä sen isille tehtiin :)
Jotenkin tuntuu, että se Postilakko oli kabineteissa kehitetty hämäys jolla saatiin Rinne pois vastustamasta terroristien kotouttamisia, Al-co-hol keskustelut käynnisty nimittäin heti seuraavana päivän kun postilakko loppu :)
Jotenkin huvittava seurata tätä suomen nykyhallitusta kun on koko syksy mollattu Trumppia joka ikisestä jutusta ja nyt hallitus ite on sekoillu ja valehdellu joka asiassa, kukaan heistä ei joutunut vastuuseen, vaihtoivat vain istumapaikkoja :)
Eniten on itteä ihmetyttäny suomen vihree puolue, jo pitkään, vuonna 2015 VW jäi kiinni päästöhuijauksesta, koko vihree puolue ajoi silloin Green Dieseleillä, kun oli oma lehmä ojassa, niin turvat pysy visusti kiinni, eivät ole Soininvaaraa lukuunottamatta ottaneet tuohonkaan mitään kantaa, mutta nyt kaikkien pitäsi ostaa sähköauto juurikin volkkarin takia :)
Volkkari on juuri ilmoittanut, että se aikoo jatkaa polttomoottoriautojen valmistusta täysillä vielä 20 vuotta. Että ei ole mikään kiire sähköautoa ostelemaan.
Lämpimikseen ne lässyttää joutavia ennen vaaleja ja vielä jäläkeen hyvin monet hesassa ja etuskunnassa.. Turhia lupauksia ja toivoa antavat vaan mutta eivät tekoja..
Suomalainen on siitä tyhmää kansaa että he uskovat politiikoiden puheet ja lupaukset. Suomalaista on helppo vedättää.
Haaveita vaan saa aina heittää.
6h työpäivät lisäisi uusia työpaikkoja ja työn tehokkuus lisääntyisi. Tästä olisi vain hyötyä.
Kyllä+ilman+muuta+näin+on,+6+tunnissa+monella+työpaikalla+tekee+saman+kuin+8+tunnissa,+lyhempi+päivä+nostaa+motivaatiota+ja+jaksamista.+Vapaa+aika+lisääntyy,+samalla+kulutus+kasvaa++ja+markkinatalous+voi+hyvin,+palkat+vaihtelisivat+75-100%+välillä+verrattuna+8+tuntiin.
+Itse+(jo+eläkkeellä)+jos+nyt+aloittaisin+yritystoiminnan+valmistuspuolella+niin+pelkän+päivävuoron+sijaan+teetättäisin+2x6+tuntista+vuoroa,+2h+50+min+ja+20+min+ruokatauko+ja+taas+2h50+min,+urakkatahti,+palkka+80-100%+vrt+8+tunnin+päivään+varmasti.
++Suomessa+muutenkin+tehdään+tehottomasti+vain+8+tunnin+päivää+pelkässä+päivävuorossa++monessa+firmassa,+jolloin+koneet,+laitteet,+rakennukset+ovat+vain+22%+ajasta+käytössä,+tämä+laskee+työn+tuottavuutta+suhteessa+sijoitettuun+pääomaan.
+3-vuoro+säilyisi+pääosin+8+tuntisena,+esim+prosessiteollisuudessa,+koneet+ja+laitteet+kun+tekevät+työt,+tehokkuutta+ei+voida+lisätä.
+Putkiremontti+on+hyvä+esimerkki+2-vuorosta,+kokeilivat+Helsingissä,+remontti+taloyhtiössä+nopeutui+puolella,+asukkaat+erittäin+tyytyväisiä.
+Joten+kyllä+työelämässä++paljon+kehittämisen+varaa+on.
+Tuosta+2x6+tunnin+työvuorosta+vielä,+aamu+6-12+ilta+12-18,+jopa+iltavuorossa+jäisi+vielä+ilta+vapaaksi+ja+aamuvuorossa+olis+jo+puolilta+päivin+omissa+askareissa+ja+harrastuksissa,+tästä+seuraisi+se+että+lomia+voisi+lyhentää+helposti+samassa+suhteessa,+25%.
hetkinen, 6 tuntia työpäivä, sehän tarkoittaa et yksi tekee kahta tuuria? Mikäs järki tässä taas on? ehkä se että jos työpiste vaatii 24h miehityksen niin tällöin kaksi ihmistä pystyy hoitamaan homman?
60 tunnin työviikko nyt on normaali. Ainiin, aivan unohtu, olen yrittäjä eli pyhäpäivätkään ei häiritse työntekoa.
Sinun yritystoimintasi on sitä, että yrität saada mahdollisimman paljon asumistukea ja toimeentulotukea työmarkkinatuen lisäksi.
Demarit hakemat palkkojen alennusta.
Ylitöillä jatkuvasti tuplavuoron teettäminen olisi kalliimpaa kuin uuden henkilön palkkaaminen. Mahdollista olisi tietenkin sopia että tehdään putkeen esim. 3x12h vuoroa, mutta sitten seuraisivat pitkät vapaat niin että saavutettaisiin oikea viikkotyötuntimäärä.
Vaikka nykyisessä työsopimuksessa on ylityölisät, se ei tarkoita että 6 tunnin työsopimuksessa tulisi olla minkäänlaisia ylityölisiä
Työntekijöiden kannalta olisi älytöntä suostua sopimukseen, jossa ei ylitöistä saisi lisiä.
Suostuisin+heti+että+6+tuntia+työtä+8+tunnin+palkalla+=(100+eur+netto)++ja+yksi+25min+palkallinen+tauko+sisältyy+ja+5+viikkoa+palkallinen+loma+vuodessa+++lomatapaluu+raha+50%+päälle,+5+työpäivää+viikossa,+ateriaetu+sisältyy,+mihin+voi+ilmoittautua?+Olisi+riitävän+hyvä+sopimus
Kuuden tunnin työpäivä käy jos tehdään lauantaikin töitä.
Ei siitä mitään tule jos laiska tehdasduunari ei tee senkään vertaa töitä mitä nykyään.
Muutaman tunnin prisman kassalla notkuminen ei ehkä anna pääministeris-tytölle parasta mahdolllista selkänojaa ymmärtää työnteon ja talouselämän liittymistä toisiinsa. Populistina Marliini olisi voinut samoin tein puolittaa tunnit,,, tai sanoa, että makoillaan kotopuolessa samalla ansiotasolla.
Mä+haluun+(tulen)+suomen+seuraavaksi+diktaattoriksi.+Lupaan+jotain+sellaista+mitä+kukaan+ei+ikinä+ole+luvannu:
-+11+kuukauden+kesäloma
-++vuoden+aikana+yhteensä+22+päivää+4+tunnin+työjuttuja,+näistä+suurin+osa+kuluu+kahvilla+pullaa+mussuttaessa+ja+pitkä+lounas+tietty,+just+just+ehtii+sähköpostit+tuon+lisäksi+lukasta+ja+sitten+voiki+jo+lähteä+tärkeempiin+askareihin+kuten+salille+tai+uimaan.
-+palkka+6+miljoonaa+euroa+vuodessa,+verot+1+%.
Siitäs+sait+Mari+N.
EU ei ikinä hyväksy Suomelle kuusituntista työpäivää eläke-edut säilyttäen vaan Eu tarvitsee Suomen rahastoidut eläkeraha matujen käyttöön jaettavaksi työssäkäymättömille kehitysmaalaisille. Eurostoliitovaltion uutisia. Miksi Sveitsissä ja Norjassa pärjätään paremmin? Tämä selviää vartissa, kun kuuntelet
Mepin raportin Brysselistä
EU-parlamentaarikko Laura Huhtasaari kertoo Euroopan Unionista ja sen päätöksenteosta ja antaa vaihtoehtoisen näkemyksen valtamedialle, joka ei aina kerro asioiden todellista laitaa.
https://www.tv7.fi/vod/player/71900/
Kato me diktaattorit ei EU:lta lupia kysellä, just sen takia te valitsette mut, että päästään irti siitä vitun EU:sta, annoitte sille vitun EU:lle vallan päättää siitä miten suomessa eletään, Hitlerin natsit veti teitä kunmolla höplästä ilman ainuttalasn lauksusta. Tyhmät. Teitä tyhmiä vedettiin paksulla parrulla perseeseen.
Marin on vasemman laidan sossu ja tekee sen mukaista politiikkaa. Tilin pitäis pudota jokaisen syliin vailla vastiketta yhtä suurena,, paitsi sossulle suurempana ja vastuu vihervasurihallitusken päätösten toteuttamisesta kuuluu muille ja etenkin vastuu jos tulee lunta tupaan. Saappaan oloinen täti, vasemman jalan.
6 tuntinen työpäivä ei omalla alalla olisi mahdollista mitenkään. Kyseessä on tekninen valvomotyö, missä vuorot pyörivät 24/7/365. Työvuorot vaihtelevat 8-11 tunnin väliltä. Jossain perustoimistotyössä tuo 6 tuntinen voisi toimia ihan hyvin, mutta sitä ei pystyisi levittämään koskemaan jokaista ammattia.
Vitun työhullu, millä tahansa alalla voidaan tehdä vaikka tunnin työvuoroja, palkataan työttömät töihin. Nyt te työhullut painatte pitkää päivää ja iso osaa tekijöistä makaa kotona työttömänä.
Niin, voihan sitä tehdä vaikka vartin töitä päivässä, mutta ttälä sossulassa on ilmeisesti edullisempaa teettää työ niillä joilla se luonnistuu kuin palkata palkannostajia.
Aloittaja on täysi pölvästi, eikä ansaitsisi näitä muutamaa lausetta. Mutta kuten tiedämme, päänministeri eikä kukaan muukaan ministeri päätä työpäivän pituudesta. Aloitus on tätä ääliöpersujen yksikertaista pölinää toisille samanlaisille yksinkertaisille.
Jaaha,+kommentti+haihtunut+kuin+pieru+Saharaan+-+eikä+tietenkään+taaskaan+muistanut+ottaa+kopiota+ennen+lähetystä.+No+ei+se+miittään,+yritetään+uudestaan+ja+pannaan+paremmaksi.+
Ei+kannattaisi+alkaa+selittämään+ihmisille+globalisaatiota,+eihän+se+kummiskaan+uppoa+ihmisten+koviin+kalloihin.+Kansalaisten+enemmistö+on+ihan+pihalla+maailman+menosta,+vielä+pahempaa+kuitenkin+on+jos+maan+hallitus+haluaa+olla+samalla+pihalla+kuin+se+hölmö+enemmistö.+Totean+tässä+kuitenkin+yksikantaan,+että+halvan+työn+maissa+tyypillinen+työaika+on+6/7+ja+12/24,+ylitöistä+ei+makseta+ekstraa+ja+palkka+on+päivässä++tuskin+puolta+siitä,+mitä+Suomessa+matalapalkkainen+tienaa+tunnissa.+Ihmisiä+ne+työntekijät+siellä+halpamaissakin+silti+ovat.
Voihan+sitä+täällä+Suomessa+olla+välittämättä+koko+globalisaatiosta.+Voidaan+vaikka+alkaa+Pohjois-Koreaksi.+Siirrytään+omavaraistalouteen.+Ei+olla+riippuvaisia+viennistä+eikä+tuonnista.+Rajat+kiinni,+ketään+ei+päästetä+sisään+ja+vielä+vähemmän+ulos.++Tai+sitten+aletaan+Venezuelaksi.+Suurimmalla+osalla+kansaa+työpäivä+on+0+tuntia.+Valtio+maksaa+ihmisten+elatuksen+niin+kauan+kuin+jaksaa.+Tiedot+sieltä+Venezuelasta+päin+kerovat+ettei+valtio+enää+jaksa.+Ihmisiä+pakenee+naapurimaihin.+Sitten+ois+vielä+mahdollista+ottaa+malli+vähän+kauempaa+menneisyydestä.+Muinaiset+spartalaiset+eivät+tehneet+töitä+ollenkaan,+helootit+teki+kaiken+duunin+ja+spartalaiset+vain+katsoi+päältä.+Eli+Suomessa+voitas+tehdä+niinkuin+Soinivaara+on+ehdottanut.+muutama+miljoona+matuja+tänne+tekemään+duunit+niin+kantasuomalaiset+vois+vaan+katella+vierestä.+Tässä+mallissa+on+vain+yksi+paha+puoli.+Spartalaiset+olivat+kovakuntoista+porukkaa,+ne+pystyi+pitämään+helootit+kurissa.++Sama+ei+onnistuisi+läskiperseisiltä+ja+kaljamahaisilta+suomalaisilta.+Matut+tekisivät+kapinan+ja+perustaisivat+tänne+jonkun+helskatin+kalifaatin+ja+siihen+loppuisi+se+tarina.
Jos+nyt+mietitään+tätä+6-tuntista+niin+kai+se+nyt+on+selvää,+että+kun+on+tehtävä+tietyt+työt+niin+niihin+tarvitaan+tietty+määrä+mies-+tai+naistyötä.+Jos+vähennetään+työaikaa+25%+niin+pitää+palkata+lisää+väkeä+25%,+että+työt+tulee+tehdyksi.+No,+ainakiin+loppuisi+työttömyys+sanoisivat+idealistit.+Mitä+sitten+ihmiset+tykkäisi+siitä,+että+palkkoja+pitäisi+alentaa+25%,+että+yrityksillä+sekä+valtiolla+ja+kunnilla+olisi+varaa+maksaa?+Välttämättä+sekään+ei+auttaisi+koska+ainakaan+työttömiä+ei+löydy+tarpeeksi+täyttämään+aukot+-+ei+ainakaan+työhaluisia+työttömiä+puhumattakaan+osaavista.+Voihan+sitä+väittää,+että+työteho+nousisi+niin+paljon,+että+kuudessa+tunnissa+ehdittäisiin+tekemään+se+sama+mihin+nyt+menee+7,5+-+8+tuntia.+Millaistahan+hiostamista+se+vaatisi?+Nytkin+jo+valitetaan+liiasta+hiostamisesta+ja+työstressistä.
No,+eihän+ihmisiin+tehoa+mitkään+asialliset+perustelut+kun+ne+alkaa+haaveilemaan+ja+kehittelemään+pilvilinnoja.+Realismi+opitaan+sitten+kantapään+kautta+kun+lähdetään+hölmöilemään.
Kommentista+tuli+nyt+sitten+tuplasti+pitempi+kuin+se+joka+haihtui+"in+thin+air".+Otetaan+kopio+ja+yritetään+uudestaan.+Tsemppiä+vaan,+katajainen+kansa!
Taitaa+olla+niin,+että+näissä+halpatyömaissa+työntekijöiden+palkan+vievät+valtion+ja+yritysten+päämiehet.+Ja+koska+armeija+ja+poliisi+on+heidän+hallussaan+on+kansan+vaikea+saada+muutosta+aikaan.+Tälläistä+tuskin+kukaan,+lukuunottamatta+ehkä+muutamia+yritysjohtajia,+haluaa+suomeen.+Suomi+ei+tähänkään+asti+ole+pärjännyt+kilpailukyvyssä+halvoilla+palkkakustannuksilla+vaan+muilla+avuilla,+kuten+tehokkailla+laitoksilla+ja+hyvillä+tuotteilla.+Ja+mitä+Venezuelaan+tulee,+sielläkin+suurimpana+ongelmana+taitaa+olla+se,+että+maan+öljyvarannoista+on+rahat+mennyt+pienelle+piirille+tai+valuneet+ulkomaille.+Tavalliselle+kansalle+ei+juurikaan+ole+öljytuotoista+ollut+hyötyä.+Mikäli+Venezuelaa+ei+oltaisi+ahneuksissa+ajettu+nykyiseen+tilaan,+vaan+rahoja+oltaisiin+käytetty+ihmisten+työllistymiisen,+niin+maa+olisi+turvallisempi+ja+voisi+saada+esim.+turismista+valtaisia+tuloja.
Ja+kuten+sanoit+palkka+ei+matalapalkkamaissa+ole+välttämättä+päivässäkään+lähelläkään+sitä+mitä+suomessa+tienataan+tunnissa,+mutta+silti+ihmiset+jotenkin+pysyvät+leivässä..+Eikö+meillä+Suomessa+olisi+varaa+jakaa+työtaakkaamme+tasaisemmin.+On+älytöntä,+että+maksamme+kovia+veroja+työttömyyden+takia+ja+samalla+työssäolevat+hukkuvat+töihin.+
Suomalaisten+keskipalkka+pyörii+3000e+kieppeillä+kuussa.+Mikäli+tästä+lähtisi+25%+jäljelle+jäisi+kuitenkin+2250e.+Näilläkin+tuloilla+nykysuomessakin+pärjäisi+valllan+mainiosti,+jos+talouden+hallinta+on+kunnossa.+Jos+ja+kun+työttömyys+samalla+vähenisi+huomattavasti,+verojakin+voitaisiin+laskea.
Työntekijöiden+löytäminen+voisi+olla+hankalaa,+mutta+esim.+oppisopimuksella+saisi+nopeasti+työntekijöitä+koulutettua.+Turvapaikanhakijoiden+kotouttamisessa+työnteko+olisi+mitä+parhaimpia+tapoja.+Nykysysteemillä+ei+taideta+saada+kovin+hyviä+tuloksia.+Turvapaikanhakijat+pääsisivät+töissä+tekemisiin+suomalaisten+ja+suomalaisen+kulttuurin+kanssa.+Oppisivat+Suomea,+koska+joutuisivat+käyttämään+ja+kuuntelemaan+sitä+töissä,+ylipäänsä+integroituisivat+suomalaiseen+yhteiskuntaan.+Tällöin+he+eivät+olisi+suomalaisten+työntekijöiden+elätettävänä,+vaan+tekisivät+oman+osuutensa.+Nykyisellään+turvapaikanhakijat+näyttävät+pyörivän+vain+omissa+porukoissaan.
Eikö haise halpamaiselle kirjoittaa ensin näsäviisas kommentti ja kirjoittaa heti perään uusi, edellistä omaa kommenttia kehuva ja mairitteleva kommentti?
Emme saa..
Olet ilmeisesti niin nuori ettet ole vielä ymmärtänyt eroa ennen ja jälkeen vaalien.
(tai iästäsi johtuen päässyt sitä kokemaan),,
Kertauksena ENNEN VAALEJA luvataan vaikka mitä.. mutta kansanedustaja ehdokkaan muisti on lyhyt sillä vaali iltana kello 20.00 kun ääsnestyshuoneiden ovet sulkeutuu on JOKAINEN EHDOKAS UNOHTANUT mitä on luvannut.. ja palaamme siten arkeen n. 3,5 vuodeksi ,, kunnes vaalivalehtelu taas alkaa.
Näinhän se on.
missä se niin lupas ?
Sehän riippuu ihan työpaikasta missä työskentelee mutta jos kaupan-alalla ollaan niin 6-7tuntia on jo siinnä rajoilla varsinki jos isompi kauppa ja maksimissaan sen 8-9 henkilöä töissää Niin siinnä koetellaa jo henkilökunnan paineensietokykyä varsinki joulun aluspyhie aikaan.
6 tuntia päivässä, mutta palkka vain 2h/päivä ja suomi nousuun.
Kriitikoille tiedoksi suomi tarkoituksella pienellä.
Kom Marin tiedotteita
Väitetään, että Kela maksaa ISIS-jihadistien elintason, kun ne nyt tuodaan Suomeen perhekunnittain
Ei pidä paikkaansa
Sillä sinä maksat. Veroissa
Kävit töissä tai ei, niin maksat aina. Veroa jihadisteille
Ei jihadisteja pommeineen, aseineen
ja veitsineen Suomeen!
Suomi oltava vastedeskin
kristitty maa, niin kuin Suomi
on ollut vuodesta 1155 lähtien,
Piispa Henrikin (s. 1100 - k. 1156)
ajoista lähtien.
Sharia-lakiin voimme pyyhkäistä
kakkapyllymme vessassa käynnin
yhteydessä.
Aloitus on katkeran persun kirjoittama valhe. Marin eikä SDP ole kampanjoinut missään kuuden tunnin työpäivästä. Ehdotus on sikäli ihan kannatettava, mutta tässä tapauksessa virheellinen väittämä.
Tarina tosi elämästä!
Itse olen osatyökyinen ihminen ja olen tuhlannut elämäni aina toisten ihmisten eteen. Nyt olen ollut kolme vuotta kuntouttavassa 4 tuntia viikossa - neljä päivää viikossa. Yksi päivä viikossa on hyvinkin vapaata ja kaksi ettei tarvitse tehdä suurestikkaan mitään. Menen vaan tiettyyn paikkaan ja tarvittaessa olen tavoitettavisa. Sopimusta on kestänyt reilut kolme vuotta.
No. Nyt kun tehtiin uutta sopimusta, niin olisi ollut työllistämistuki mahdollisuus. Minulle olisi kelvannut tälläinen ole kotona sopimus, mutta minimi työaika olisi ollut 22h/ viikko. Päätin jäädä yhdeksän euron kuntoittavaan koska katsoin sen olevan itselleni edullisempi. Kädet ristissä yritän olla käytettävissä kymmenen vuotta.... Luoja näyttää onnistuuko 10v vai tuleeko tunnit täyteen jo puolessa välin.
ELi se siitä kuuden tunnin päivästä, jos työtä ei ole kunnolla edes kuuteentoista tuntiin.
Totuus Mari N lupauksista
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ministeri-sanna-marinilta-hurja-ehdotus-4-paivan-tyoviikko-ja-6-tunnin-tyopaiva-seuraava-askel/bb5c2c81-2fe0-3595-8577-de1abd24d61b
Tamperelainen liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd) lausui hurjan ehdotuksen sdp:n 120-vuotisjuhlan paneelikeskustelussa Turussa lauantaina.
Marin esitti muutamia konkreettisia asioita, joita hän toivoisi sdp:n ottavan agendalleen ja tulevaisuudessa toteuttavan. Yksi niistä oli selvästi nykyistä lyhyempi työviikko.
”Neljän päivän työviikko, kuuden tunnin työpäivä. Miksi se ei voisi olla se seuraava askel? Onko kahdeksan tuntia se lopullinen totuus? Minun mielestäni ihmiset ansaitsevat enemmän aikaa perheidensä, läheistensä ja harrastustensa sekä muunkin elämän, esimerkiksi sivistyksen parissa. Tämä voisi olla meille se seuraava askel työelämässä”, Marin sanoi tamperelaisen poliitikon Kaisa Pennyn (sd.) juontamassa paneelissa, jonka tallenne oli sunnuntaina katsottavissa sdp:n Facebook-sivuilla. Marinin ehdotuksesta kertoi ensin Demokraatti.
40 tunnin sijaan 24 tuntia duunia, kannatetaan jos palkka pysyy samana eikä estä palkankorotuksia jatkossakaan.
Kun siirryttiin 45 tuntisesta 40 truntiseen työviikkoon olin ainoassa ammattiryhmässä jolta palkkaa putosi ja sitä jatkui nyt alla puuttuu väkeä kun kukaan ei halua niihin hommiin
toisille sitä palkkaa löytyy
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ohi-jopa-rinteesta-marinin-hallituksella-on-82-poliittista-avustajaa-monelle-maksetaan-10-000-kk/592e809b-318c-4958-b7a6-6decbdcbb4b7
Sanoisin että mitä jos pudotetaan verotuksen progressiota. Tykkään tehdä töitä ja haluaisin tienata enemmän, jopa ylitöillä.
On todella väärin että minua rangaistaan siitä että olen ahkera.
Suomessa on jo aivan liian alhainen verotus valtion kuluihin nähden. Merenkulku syö satoja miljoonia vuodessa verotukea ja jonkun tuki on maksettava , nykyisin velkarahalla. Ylitöitä sää monella alalla tehdä ja jossain niistä jopa maksetaan.
Aika moni tekee jo nyt kuutta tuntia lyhyempää työtä. Näitä löytyy isoista yrityksistä ja valtion sekä kuntien listoilta. Lehdet selataan ja netissä roikutaan, sitten mennään venytetylle kahvi ja ruokatauolle. Lomaa pidetään lähemmäs kaksi kuukautta vuodessa, väli ja pyhäpäivineen, plus sairaslomat ja niin todelleinen työaika vuodessa jää yhdeksän kuukauden paikkeille. Siinä sitä kikyä aivan liikaa, laiskat vain itkevät lisää lomaa. Taitaa olla liikaa vapaa aikaa kun se vähäkin työ on liikaa.
palkka tulisi sitoa työsaavutukseen. Lusmu ei tällöin saisi samaa rahaa mitä ahkera, joka on räikeä vääryys nykyisessä mallissa, huuhaainnanen saa saman rahan kuin ahkera. Tosin sitä on turha kysellä kuka saa kenkää jos irtisanomisia tulee....
Kuullostaa aika pitkältä tuo 6h työpäivä. Valtio saisi kustantaa ilimaset laatuoluet meille työn raskaan raatajille. Suunnitteluhommat on kovvoo hommoo, siksi jalo olut. Kitos!
Onko tässä maassa vieläkin idiootteja jotka uskoo poliitikkoja
Täyttä paskaa mitä ne lupaa että pääsevät hyville palkoille
ei muuta!!!!!!!!!!
Mukavaa työtä teen 24/7.
Sanna marin puhui jo tren hallituksessa hoitaja mitoituksen lisäämisestä. Kun tuli äänestyksen aina niin äänesti kumminkin vastaan. Joten mitä luulette? Nukkeministeri hänkin ja tekee mitä ylhäältä sanotaan. Asiat ei muutu mitä kovemmin äänestää. Tarvitaan hyväveli verkostojen tutkimista ja purkamista. Korruptio tutkittava niin politiikassa kuin liike-elämässä sekä valtion aloilla. Reformi on tapahduttava, muuten sama meno jatkuu.
Demareiden lupaukset on yhtä tyhjän kanssa. Rinteen vappusataset ja Marinin 6 tuntiset työpäivät on lupauksia, jotka eivät toteudu koskaan. Sitä paitsi työnantajathan ajavat pitempää työaikaa.
Aina te jaksatte hokea tuota "lupaukset yhtä tyhjän kanssa" kun on kyse Sosialidemokraateista
päätöksentekijöinä. Voin itse yhtä lailla sanoa
Kokoomuksen kohdalla että "lupaukset yhtä tyhjän kanssa".
Niin metsä vastaa kuin huudetaan.
Ja ota huomioon, Forssan kokouksen pöytäkirja hyvinvointivaltion reunaehdoista elokuulta 1903 on toteutunut pääpiirteittäin Suomessa, vain kirkon erottaminen valtiosta on
jäänyt uupumaan tuosta pöytäkirjasta.
Sosialidemokraatit olivat laatimassa tuota
pöytäkirjaa tuolloin elokuussa 1903 Forssassa.
Transujen+ja+Sateenkaari+asiat+näytti+olevan+etusijalla,kun+häntä+YLEssä+haastattelivat.
Tuollahan+tähän+maahan+saadaankin+se++75+%+työllisyysaste+varmaan++helpostikin.
Ilmasto-asiat+hoituu+sähköautoilulla,+mutta+mistäs+suomalainen++niihin+saa+rahat,+kun+ei+oo+töitä+ja+tämäänkin+ajamme+lähes+suurin+osa+suomalaisista+1000€:n+autoilla++?
Ja+pian+meillä+on+sama+tilanne+kun+Kuubassa+noiden+kulkimien+kanssa.
Minä++veikkaan+että+ei+mene+enää+kauaa+kun+meidän+on+ostettäva+Virosta+ja+Venäjältä+käytetyt+autot,+jos+meinataan+jolain+muulla+kun+polkupyörällä+ajella.
Ei ympäristöpoliittisia selontekoja
hoideta pelkällä lässytyksellä, vaan
konkreettisilla teoilla.
Pannajulistus
• Muovituotteet ja -materiaalit.
• Polttomoottoriautot.
• Lihankulutus minimiin.
• Lisäaineilla pilatut ruoat pois
myynnistä.
• Kivihiilestä lämmöntuotannossa
luovuttava pikimmiten.
• Epäeettisesti ja -ekologisesti
tuotetut vaatteet pois myynnistä.
• Eläinperäiset kosmetiikkatuotteet
pois myynnistä.
• Viheralueet ja saaret säilytettävä
asuttamattomina Helsingissä.
tässä joitakin ehdotuksia.
Ai ettäkö joku 30-40 vuotta vanha
neuvostolada jokapäiväiseen
ajeluun...anna mun nauraa...Ladat
olivat suosiossa silloin 1970- ja
80-luvulla suomalaisten keskuudessa,
onneksi eivät ole enään suosiossa.
Ehdottaisin näitä toimenpiteitä kiinaan ja intiaan ja venäjälle niin sillä olis jotain merkitystä. mitähän hyötyä siitä on että suomipoloinen taas lirauttelee housuihinsa
Olohan ois kun Merkikkelillä päähän lyöty, kun alkaa ymmärtää, millä paskalla tää Suomi-Neito oikein liukuu eteenpäin. Mielivaltainen VAG:inan vatkaajien valtio.
On Erostiquetta. Kyllä.
Lisää Pervotiinia.
Kyllä se työnantajille kelpaa. Palkka tehdyn työn mukaan.
Jaksaa paremmin,jos olisi vain 6tuntia töitä.
Eikun 8 tunnin työpäivä on jämpti
niin kuin se on ollut 18.4.1917
lähtien. Marinin puolue Sosiali-
demokraatit olivat tätä ajamassa
yhdessä SAK:n kanssa tuolloin
1910-luvulla. Tuon ajan tunne-
tuimmat työväenliikkeen miehet
olivat Sosialidemokraattien poliitikot
Johan Edvard "Eetu" Salin ja Matti
Paasivuori.
Mitä se Marin oikein horisee,
ettäkö työntekoa vähennettäisiin
radikaalisti...ei tule kuuloonkaan!
Jos elämässä parisuhteen, seksin
ja hyvän ruoan lisäksi on joku kannustin
niin reilun summan kuukausipalkka tilille maksettuna tehdystä palkkatyöstä.
Näin on!
Tämä aloittaja on näköjään perillä kaikista asioista?? Varmasti persu? Oliko muita tietäjiä? Jotka sanovat 6 tunnin työpäivän olevan edes joku osa Marinin vaalikampanjan teemoista? Vai kertooko aloittaja vain omasta ylivertaisesta tietämättömyydestään??
Ei+ala.+Yrittäjäpohjaiset+persut+rulaa+80%+kannattajista+yrittäjiä?+Loput+tulonsiirroilla+eläviä+pitkäaikaistyöttömiä.+Olis+kiva+nähdä+miten+"+yhteinen+päämääränne"+konkretisoituisi,+jos+Suomen+Sisun+miehestä+tulisi+pääministeri?+Viimeksi+johtajanne+"jytkyttäessä"+pakolaisia+pois?+niitä+tuli+joku+30+000+lisää??+Jytkytelkää+rauhassa.+Poliittisella+tietämyksellännehän+te+Hakkaraisenkin+EU+parlamenttiin+saitte.+HAH+HAh.+Mieshän+on+siellä+parantanut+huomattavasti+teidän+asioita??+Teetti+itsellensä+hampaat?+Eikä+niistä+kuudesta+"ensi"+hampaasta+maksettu+suomalaiselle+yrittäjälle+eurookaan.+Mutta+tehkää+ja+äänestäkää+ketä+tai+mitä+haluatte?+Ei+kuulu+mulle,+vain+koska+elän+itse+omaa+elämääni.
Tytönhupakko puhui ennen vaaleja lämpimikseen peetä. Yrittäjänä tiedän sen mistä tämä maa elää . Sen pitää pystyssä pienet ja keskisuuret yritykset ja ilman näitä valtion tukipilareita Suomi olisi jo ajat sitten mennyt konkurssiin .Eikä poliitiloille olisi palkanmaksajia ,eli valtion lypsylehmiä jotka maksaa veroja ja työllistää,mutta ei lähde kuuden tunnin lastentarhaan mukaan. Sanon vaan että politiikkaan ei täyspäisiä montaakaan lähde mukaan ,vaan se on ponnahduslauta pönkittää itsetuntoaan sellaisille jotka ei tiedä oikeasta työnteosta ja työllistämisestä yhtään enempää kuin sika jalkapallosta.
Onhan sitä muualla yrittäneet tulla toimeen työtä tekemättä. Hieman erilaista toimintatapaa kokeilevat norjalaiset. Pumppaavat öljyä Pohjanmerellä ja vaikka saavat hirmuiset öljytulot, niin tekevät töitä kuten ennenkin. Suomalaiset eivät moiseen erehtyisi jos meillä olisi samanlainen öljytulovirta. Me lopettaisimme töiden teon arabien tapaan ja työt teettäisimme kitupalkalla pakistanilaisilla ja muilla vierastyöläisillä.
Suomalaisilla ei ole koskaan aikaisemmin ollut nykyistä lyhyempää vuosityöaikaa, nykyistä enempää vapaa-aikaa, nykyisiä tuloja parempaa tulotasoa eikä nykyistä enempää velkaa. Olemme kuin kreikkalaiset sillä erotuksella, että vaikka maksamme kreikkalaisten velkoja, niin kukaan muu kuin suomalaiset itse eivät maksa meidän velkojamme. Tämän totuuden sanoi jo Iiro Viinanen 1990-luvun laman aikana eikä se totuus ole siitä miksikään muuttunut.
Puheet 6 tunnin työpäivästä ja 4 päivän työviikosta ansiotasoa vähentämättä ovat samaa tasoa Rinteen vappusatasen kanssa. Mistään emme saa niin paljoa velkaa, että se onnistuisi edes vuodeksi mutta onnea yritykselle, pää pensaaseen vaan.
Ainakin meidän työpaikalla saa halutessaan 30 h/vko sopimuksen. Monella sellainen onkin. Silloin työpäivä yleensä 6h/pvä. Voi olla 7,5 h joskus mutta silloin yleensä 4 pv/vko töitä.
Toki näillä osa-aikatöitä tekevillä voi olla kiireaikoina joskus 7,5 h /pvä ja 5 työpäivää/vko. Tälläisiä kiireaikoja ovat esim. joulu- , pääsiäis- ja juhannusviikot.
Itsekin harkitsen osa-aikatyöhön siirtymistä, vaikka palkka vähän pienenisikin.
Minäkin+haluaisin+lyhentää+työaikaani+noin+25%+mutta+meillä+se+ei+käy+kun+on+kuulemma+vaikea+löytää+uutta+henkilökuntaa+tilalle.
Tottakai+bruttopalkka+putoaa+samassa+suhteessa,+mutta+progressiivisesta+verotuksesta+johtuen+nettopalkka+putoaa+vähemmän.
Pitäisi+tulla+laki+että+kaikki+halukkaat+saa+tehdä+lyhennettyä+työaikaa,+ja+työnantaja+ei+voi+sitä+kieltää.
Hienoa, että Marin on rakentamassa suomeen 6 tunnin työpäivää tai vastaavasti 4 päivän työviikkoa, koska tämä tulee voimaan ja lakiin on kirjattava minimi palkka 3000 euroa/kk
Kuusi tuntia on liikaa työtä. Hallitus antaa paljon lyhyemmän työpäivän ja palkka on 30€ / päivä
Ei ymmärrä, tehdään työtä 1€/h 9€ päiväavustus ja loppu kelasta, tähän tarvitaan muutama miljoona afrikasta, ne kellä työtä on vedetään piippuun teettämällä koko firman työt, sillä säästetään työnantajakulut että mistähän tämä saadaan oikaistua kuntoon.
Nyt suomi parka on saanut sellaisen hallituksen ,että ei mitään tolkkua ja samalla sanon suomen kansalle...Varautukaa pahan päivän varalle...nyt mennään alaspäin..muualla kuin etelässä se on jo arkipäivää ,mutta sitten kun se alkaa kunnolla etelässä ja kalliit lainat päällä niin älkää köyttä pitäkö kotona ..se on huono vaihtoehto.
Jos saatte asuntonne vielä myytyä niin myykää etelässä ja muuttakaa maalle .....
Sanna Marinin ajatukset vaalikampanjasta voi joutua vähän koetukselle, kun alkaa selviämään nuo tulossa olevat kuntakokeilutkin, jossa työttömiä yritetään ilmeisesti jopa väkisin saada johonkin puuhahommaan palkatta.
Täytyy lukea tekstejä vielä lisää, mutta se kuulostaa jo melko huonolta että työttömien henkilökohtaisia tietoja aletaan siirtämään sellaistenkin henkilöiden tietoon ja käsiteltäväksi joilla ei ole edes virkavastuuta. Saattaa alka päätyä tilanne julkiseksi nöyryyttämiseksi, tiedä vaikka olisi henkilökohtaiset työasiat kohta kauppojen ilmoitustaululla kaikkien pällisteltävänä.
Antti Rinteen puheista jo aiemminkin oli ihan selvästi kuultavissa että hän haluaa jatkaa edelleen tätä fasismia joka Suomeen on rakenneltu, ay-liike siis pitää kartellinsa työmarkkinoilla ja ylihinnoittelee palvelunsa osakkeenomistajien kanssa, ja vahingot työn kysynnän puuttumisesta siirretään vaikka pakkotöiden muodossa työttömille ilman korvausta.
Aktiivimallin poisto ei ollut mitään muuta kuin silmänlumetta, siinähän ei ollut kyse mistään huonoihin sopimuksiin pakottamisista tai painostamistoimista tai nöyryyttämisestä yms. Se oli ainoastaan leikkuri, jonka seurauksena piti hakea enemmän toimeentulotukea.
Suomessa tehdään liian laiskasti töitä, mutta se ongelma ei johdu työttömistä, vaan erilaisten työmarkkinakartellien toimista, koska eivät suostu tekemään niitä toimia joilla esim. työn kysyntä Suomessa kasvaisi. Heidän toimillaan pikemminkin ylihinnoitellaan jatkuvasti eturyhmissä olevien työ, ja sen seuraus on sitten volyymien aleneminen ja työttömyydet.
Nyt Sanna on alkanut ehdottomaan 4 tunnin työpäivää, sekä eläkeläisiltä poistetaan taitettu indeksi.
Demari toveri Lipponenhan sen aikoinaan teki, eli omiaan korjaavat kun indeksi poistetaan, hienoa Sanna.
Kyllä!+
Jos+ei+kuuden+tunnin,+niin+kävisikö+6,5+h?
Ilman+tilastokikkailua+työttömien+määrä+Suomessa+lienee+noin+0,5+miljoonan+luokkaa.+Robotisaation+myötä+työpaikat+tulevat+vähenemään.+
Työnantajalle+(työnostajalle)+ei+pitäisi+olla+suurta+merkitystä,+mikäli+tehokas+työntekijä+(työnsä+myyjä)+pystyy+samaan+tulokseen+kuudessa+tunnissa:
+-tuottavuus+pysyy+samana,+koska+virheet+vähenevät,+kulut+pysyvät+samana
-vähemmän+taukoja+
-100+%+tehokkuus+koko+työajan
-inhimillisten+virheiden+minimointi,+koska+vireytila+huippussaan
-vähemmän+työtapaturmia,+sairauspoissaoloja+
-terveemmät+työntekijät,+työhyvinvointi,+ilmapiiri+kohenee,+me-henki+kasvaa
-enemmän+aikaa+perheelle,+aikaa+harrastaa+vaikka+liikuntaa,+onnellisemmat+ihmiset++(naapurikin+moikkaa)+=+parempi+maailma.+
Vaikea+nähdä,+miksi+työantajalle+ei+sopisi+työntekijän+lyhyempi+työpäivä+jos+se+on+winwin.+
Itse+olen+tehnyt+raskaita+metallialan+töitä+pahimmillaan+16+h/pv,+parin+kuukauden+jälkeen+olin+niin+väsynyt+etten+saanut+edes+unta.+Voin+kertoa,+että+työtapaturmien+ja+virheiden+mahdollisuus+kasvaa+exponentiaalisesti.+Siten+luulisi+vakuutusyhtiöidenkin+kannattavan+lyhyempää+työpäivää.
Olen+tehnyt+myös+9+h/pv+sekä+6+h/pv.++Kuuden+tunnin+työpäivän+aikana+tarvitsin+vain+yhden+10+minuutin+kahvitauon.+Voin+kertoa,+että+vireystaso+ja+energisyys,+kaikilla+elämän+osa-alueilla+koki+renesanssin.
+Myös+joustava+työaika+on+hyväksi.+Parin+tunnin+liukuma+antaa+työntekijälle+mahdollisuuden+levätä+hieman+pidempään+silloin+kun+se+on+tarpeellista+(esim.+ruuhkakvuodet)+tai+hoitaa+asioitaan.+Mielestäni+on+kilpailuetu+jos+sinulla+on+mahdollisimman+terveet,+tyytyväiset+ja+tuottavat+työntekijät.+Tarjoaisin+myös+kattavan+työterveyshuollon,+mukaanlukien+hammaslääkäri.++Näin+saisin+parhaat+mahdolliset+työntekijät+ja+se+jos+jokin+on+kilpailuetu.
Yritys+voi+vähentää+kulut+verotuksessaan+ja+taitaa+Kelaltakin+saada+tuntuvaa+tukea.
Mikäli+lyhyempi+työaika+jossain+vaiheessa+nostetaan+oikeasti+pöydälle,+voitaisiin+ehkä+samaan+pakettiin+neuvotella+ylityökorvauksista,+tämä+asia+ikään+kuin+täkynä+työantajapuolelle.+Tarvitaan+jotain,+joka+saa+molemmat+osapuolet+innostumaan+asiasta.+Eikö?
Itse tein joskus aikoinaan nuorempana muutaman viikon noin 100 tunnin pituisia viikkoja, 7 päivää viikossa ja muistaakseni jotain keskimäärin 14h per päivä. Tehdastyötä, ei ehkä ihan raskainta mahdollista, mutta kuitenkin myös lihastyönä tehtäviä hommia jonkin verran.
Hyvät rahat siitä sai, mutta ainakin se kävi selväksi että raskaissa töissä ei varmasti pysty koko vuotta saati sitten monia vuosia tekemään pitkiä työpäiviä, varmasti 50-60 tuntiset työviikot on todella raskaita jos niitä jatkuvasti tekee.
Hiukan on tietysti vaikutusta työn kuormittavuudellakin, kyllä se on myös vaativa ajatustyökin (josta on suunnittelijan työn kautta kokemusta) sellaista joka kuormittaa paljon siinä ei oikein jaksa enää töiden jälkeen mitään.
Työttömänä toki nyt pitkään jo, mutta vähän typerältä tuntuu kun jatkuvasti huudellaan työmoraaleista ja muusta vastaavasta, niin eipä ole monillakaan oikein tietoa, millaisia työsuorituksia monetkin työttömät on oikeasti tehneet kun työlle vielä oli kysyntä. Rahan takiahan noissa on oltu, ei niihin koskaan oman kärsimyksen kasvattamisen takia mennä, täytyy kuormittavalle työlle olla kuitenkin myös sopiva korvaus.
Taitaapa olla laiskin porukka siellä, missä eniten etuja omiin taskuihin kauhotaan, käyttämällä jotakin valta-asemaa markkinoilla, esim. työmarkkinajärjestöjen toimintahan on esimerkki siitä. Koskee toki sekä työntekijöitä että työnantajia.
Vantaalla terveyskeskus suljettiin 2 kk koska lääkäreitä ei terveyskeskukseen löydy.....nyt pitäisi olla velvollisuus lääkäreillä työskennellä terveyskeskuksissa..
Ja lääkäreitähän ei ole siitä syystä, että lääkärien koulutusmäärät halutaan pitää riittävän alhaisina, jotta palkkatasot niillä aloilla saadaan pidettyä superkorkeina.
Tämä on jonkin lääkärialojen liiton vaikutusta, eli taas jälleen esimerkki siitä, miten jotkin eturyhmät työmarkkinoilla kykenee omia etujaan maksimoidessaan vahingoittamaan koko yhteiskuntaa ja estämään muiltakin työpaikat.
Kyllä kai pääministerin sanaan voi luottaa. Mikäli lupaus ei toteudu, pääministeriä ei enää kannata äänestää.
Valitettavasti aika on vain toinen, kuin silloin jolloin siirryttiin 8 tunnin työpäivään. Yhteiskunta ei ollut teollistunut vaan elettiin pääasiallisesti maataloudesta. Toki nytkin voidaan siirtyä 6 tunnin työpäivään, jos vain se tapahtuu koko Euroopassa. Suomi elää vientiteollisuudesta eikä kilpailukyky nykyäänkään ole paras mahdollinen. Meillä on huono syrjäinen sijainti yksi huono juttu, raaka-aineet pitää rahdata muualta ja valmiit tuotteet taas vietävä samoja reittejä ulos. Tämä kaikki maksaa, jos vertaa Keski-Eurooppaan. Ruotsikin on paremmassa asemassa.
Mistä myös sataisiin se työntekijöiden määrä. Väki vanhenee ja hoitohenkilöitä ei tahdo riittää tekemään 8 tuntia ja paljonko lisäystä tarvitaan 6 tunnin työpäivään. Helppo on puhua naisen suulla pehmeitä. Demarit ovatkin lupajapuolue jollei ole ei ole niin tärkeä totuuden puhuminen. Vihervasemmisto ei ole vastuullinen taho.
Viennin hyvää vaikutusta talouteen on tuhoamassa ahkerasti jokainen eturyhmä, niin työntekijät, osakkeenomistajat kuin maan hallituskin julkisine sektoreineen.
Ongelma on pitkälti sellainen, että pitäisi saada varsinkin viennin alat rekrytoimaan, mutta se rekrytoinnin lisääminen ei onnistu siinäkään tilanteessa että vienti tekisi yhtäkkiä parempaa tulosta, koska se tulos jaetaan pikavauhdilla kaikkien eturyhmien keskinäisissä neuvotteluissa, ennenkuin sitä olennaista työn kysyntää ja investointien lisäämistä alkaa tapahtumaan.
Kyse on ikäänkuin hinnan ja volyymin tasapainosta, hinta on kustannukset, volyymi on työllisyys, ja jos omia etujaan vahtivat porukat koko ajan nostaa kotimaan kustannuksia jotka viennillä maksetaan, ei työllisyyttä koskaan tule kuten haluttaisiin.
Lisäksi syy koko tilanteesta siirretään systemaattisesti työttömien syyksi, vihapuheita jatkettu vuosikausia ja haettu poliitista hyväksyntää kasvattaa työttömiä vastaan myös massiiviset juutalaisjahdit ja muu vahingonteko. Poliitikotkin tietävät täyttävänsä taskujaan paljon enemmän kuin olisi varaa, mutta huomio on käännettävä äkkiä työttömiin koska kansa uskoo helpommin työttömät syypääksi mihin vain.
Kyllä saamme Sanna hoitaa meille hyviä etuja.
Orpo ja Sipilä veivät köyhiltä kaiken rikkaille, ahneita paskamahoja.
Nyt olemme saaneet jämäkät, sanavalmiit ja hyvät johtajat.
Vnaht pierut saa jäädä eläkkeelle, isoine vatsoineen. kOkoomus murenee ja kokoomus Orpo ja Mykkänne nuolee perusjen hanuria.
Naiset pitää suomean jatkossa pystyssä ja ukot kuihtuu ja saavta jäädä pois. Perusita ei ole mihinkään ja Kokoomus kutistuu perusjen kanssa räksyttävinä "ämminä".
Toiveikas ajattelu on lohdullista, mutta vaikka itsekin uskon punamultaan toimivampana hallituskokoonpanona, näen myös selviä riskejä sille, että esim. ay-liike alkaa käyttämään valtaansa väärin naapurikansalaisiaan kohtaan. Se kävi aika hyvin ilmi Antti Rinteen kommenteista, arvatenkin älysi olevansa väärillä jäljillä vaalikannatuksen näkökulmasta joten hiljaisempaa on ollut nyt.
Hallitusohjelman sisältö ja se, miten se todellisuudessa sitten toteutetaan on olennaista, koska tämä maa ei voi toimia sillä tavoin kuin se on vuosikymmeniä jo toiminut eli simputetaan vain heikommassa asemassa olevia lisää, ja sitten devalvoidaan vähän väliä.
Jollain tavoin kyllä luotan että hallituksessa nuorempien naisten johtopaikoilla olisi nyt iso merkitys siinä, että saataisiin tätä vanhoja setämiehiä palvelevaa taloussysteemiä korjattua enemmän siihen suuntaan että nuorempiakaan ei syrjittäisi taloudellisesti maassa huonoon asemaan.
Katsotaan miten käy, toivottavasti ovat ainakin varautuneet hyvin siihen että välikysymyksiä varmasti yritetään koko ajan, viimeisimmän hallituksen hajoamisen haasteen Rinne hoiti kyllä ihan mallikkaasti ja vaihtoi suosiolla paikkansa Marinin hoidettavaksi, niin hallitusohjelma saa edelleen jatkua.
Sitä, mitä siitä hallitusohjelmasta tosiaan lopulta tulee, vaikea ennustaa, mutta olen ainakin melko varma että jos KOK lähtisi nyt johtamaan maata niin siitä tulisi kaaos ja hengenvaaraa tuhansille suomalaisille. Meininki KOK joukoissa on täysin kansanvastainen, sitä porukkaa ei saisi maan johtoon päästää enää.
Kuuden tunnin tyopaivalla ei voi saada
kuuden tunnin palkkaa. Ehka kolmen.
Vaihtoehtoja on kaksi. A) Kyllä, pääministeri on Suomessa diktaattori ja voi yksinään päättää asioista. B) Mieti nyt vähän ennen kirjoittamista.
6h työpäivän avulla olisi mahdollista jakaa olemassaolevaa työtä useammalle. Mutta se ei tuo lisää rahaa, ja monelle tulee sitten aiempaa pienempi palkka, ja siihen ei monikaan suostu.
Aika vaikea nähdä sellaista tilannetta, että 8h päivän sijasta 6h, mutta palkka pysyisi edelleen 8h tasolla, tuskinpa onnistuu.
Mutta jos työn tuottavuutta kyetään kasvattamaan, silloin olisi mahdollista. Tokihan tähän taas tarvittaisiin myös investointihaluja, ja Suomessahan rahaa ei investointeihin haluta laittaa vaan se raha pikemminkin verosuunnitellaan Kokoomuksen toimilla ulos maasta.
Suomi joutuu näivettyneeseen tilaan jos raha ei liiku kotimaan tuotannon kehittämiseen. Halpa työkään ei auta mitään, koska se tuhoaa ostovoiman, joka taas tuhoaa kotimarkkinan toiminnan, kierre lähtee käyntiin, jossa vaikea tehdä hyviä investointeja kun kaaos ympärillä.
Selkeesti monikulttuurillisuus "ajanut Suomi-Neidon sisään", joutuu aina toteamaan näiden blondien kanssa deittaillessa, että VÄHÄN VÄLJÄHÄN SE OLI.
T: Jytkytin
Kovaa työtä 6h riittää ihan hyvin:))
Kuuden tunnin työpäivää ei ole tulossa. Sen sijaan saamme ehdotettuna 22 sotealuetta tai millä nimillä niitä nimitetäänkin. Näiden seurauksena käymme entistä useammin yksityisellä lääkärillä, mutta niiden kalleuden vuoksi harvemmin. Ymmärrä tämä, miten sen haluat.
Tämän sosialistitoverisi lahjoittaa, äänestettyäsi häntä vaaleissa. Lipponen aikanaan teki saman 90-luvun lamassa, myytyään velkaantuneet velkaorjiksi norjalaisille. Lipponenko köyhä vasemmistolainen? Ethän sinä tiedä, paljonko hän sain tiskin alta kompensaationa velkaisten myynnistä, sillä kauppamies hän on ja rikas.
Menihän Suvi-Anne Siimeskin äärivasemmistolaisena Lääketeollisuus ry:n toimistusjohtaksi. Voiko ajatella vastaavaa siirtoa Sanna Marinista? Onhan Lipponen myös kaasuyhtiön merenalaisen asentamisen lobbari miljoonakorvauksilla, oletettuna arviona.
Aika pervoa, eikö olekin. Väpättääkö alaleuka, syytä ainakin olisi vasurilla. Aatteen huoraaminen, ei ole tehnyt tiukkaakaan kahdella mainitulla nimellä.
Moni suomalainen tulee saamaan 0 tunnin työpäivän "huulipunahallituksen" aikana.
Marin ja Kiuru on luotettavia naisia
Marin tuo meille 6 tunnin työpäivät ja 4 työpäiväiset viikot.
Kiuru kirjoittaa parissa tunnissa yhden rivin muutoksen 0,7 hoitajamitoitukseen.
Jos nuo ei toteudu niin syy on Sipilän hallituksen!
tulotaso 80 luvun tasolle. silloo puusta sai vähäpäälle 300 markkaa kuutio kesällä avohakuulla havupuusta. Nyt hinta jää alle 60e. Miksi duunari ei tee toitä samoila ehdoilla?