Palkkataistelut jatkuvat

Vientialojen isot lakot alkoivat, tehtaita pysähtyi ympäri Suomen, työnantajapuoli pitää vakavana tilanteena yrityksille
Lakkoihin osallistuu yhteensä jopa 100 000 työntekijää eri puolilla maata.
https://yle.fi/uutiset/3-11108580

Parempia palkkoja hakevat työläiset, toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt.

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja nyt me ei yhtään ennen anneta periksi ennen kuin työnantajat nöyrtyvät ja suostuvat kaikkiin vaatimuksiimme.

      • Anonyymi

        Lopulta Posti nöyrtyi

        Postin lakossa oli kyse siitä että vuokratyöläiset yrittävät tunkeutua aidan raosta tekemään vakiduunareiden töitä,

        mutta sosialistinen työväenluokka onnistui lopulta torjumaan nämä pyrkimykset lakkoasetta käyttäen

        Ilman lakkoa ei olisi saavutettu mitään

    • Anonyymi

      Postilaisten voitto oli elintärkeä tässä tilanteessa.
      Lakkovartioiden tulee olla tarkkana ettei ulkopuoliset rähinäporukat pääse sabotoimaan. EK varmasti odottaa paikkojen särkijöitä ja väkivallantekijöitä.
      Kamerat valmiustilaan.

      • Lakkolaiset ovat se rähinäporukka ja siinä osassahan lakkovahdit ovat sitä pahinta sorttia!

        Lakko on typerysten ja saamattomien hommaa joka on vieläkin kommunismin kaatumisen jälkeen komuperäinen tyhmyyden osoitus.

        Kokemuksesta tiedän, ettei lakkoja tarvita jos esiintyy työssään tavalla josta näkee miten tuottavasti kykenee toimimaan. Itse olin työssä reilut 40 vuotta enkä päivääkään lakossa. Silti saan työläkettäkin enemmän kuin keskimäärin maksetaan palkkaa. Kannatti siis olla omatoiminen ja kiertää moiset ay tyhmyrit kaukaa.

    • Anonyymi

      Lakkovartioilta vaaditaan tarmokasta valvontaa varakaanarien kaltaisten huligaanien estämiseksi tekemästä pahojaan.

      • Lakko on pahantekoa koska se laskee kansantuloa, työnteko, jota itse aikoinaan työpäivinäni kannatin yli 4 vuosikymmentä on hyväntekoa ja sitä pitää pyrkiä korostamaan.

        Kyllä palkankorotuksen saa kun oppii hoitamaan hommansa tuloksellisemmin kuin aiemmin, siitä on minullekin kokemusta tullut vuosikymmenten mittaan.

        Lakkovahti on huligaani ja ehkä jopa terroristi jos estää muiden työntekoa! Siitä pitää antaa häkkiä ja reilusti. Mitä hiton tolloja te komut kuvittelette olevanne pyrkiessänne määräilemään muita? Minä taas työn vahtina komennen teidät kaikki töihin ja lopettamaan kerjuunne ssiaalitoimiston tiskillä! Siinä on parempi vahdin paikka!

      • Enpä ole aloittanut, en ehkä aloitakkaan mutta söpö parikymppinen tyttö voisi olla houkutteleva kohde moiseen tässä iässä. Varsinkin porsliiniksi sheivattuna ettei mene karvat väärään kurkkuun!

        Työasioissa olen aina ollut asiallinen ja sillä juuri pärjännyt koska olen saanut aikaan. Siihen ei ay pohattoja tarvita missään vaiheessa jos on hyvä työssään!

      • Anonyymi
        varakaanari kirjoitti:

        Lakko on pahantekoa koska se laskee kansantuloa, työnteko, jota itse aikoinaan työpäivinäni kannatin yli 4 vuosikymmentä on hyväntekoa ja sitä pitää pyrkiä korostamaan.

        Kyllä palkankorotuksen saa kun oppii hoitamaan hommansa tuloksellisemmin kuin aiemmin, siitä on minullekin kokemusta tullut vuosikymmenten mittaan.

        Lakkovahti on huligaani ja ehkä jopa terroristi jos estää muiden työntekoa! Siitä pitää antaa häkkiä ja reilusti. Mitä hiton tolloja te komut kuvittelette olevanne pyrkiessänne määräilemään muita? Minä taas työn vahtina komennen teidät kaikki töihin ja lopettamaan kerjuunne ssiaalitoimiston tiskillä! Siinä on parempi vahdin paikka!

        Työn vahtina nimenomaan! Sossun luukulle joutuu kun on näitä työnvahteja, vaikka ei heillä ole mitään merkitystä tänäpäivänä kun netissä CV:t seilaa eri rekrytointiyritystan sisällä ja välillä, ei työpaikoissa.
        Vaan mitäpä sinä ingengör siitä ymmärrät, et mitään!
        Niinhän työnantaja "tollot" määräilevät työntekijöitään, nykyään kun menet ilalla nukkumaan et tiedä oletko töissä vai onko virma myyty, lopetettu tai onko sinut irtisanottu.
        Kyllä palkankorotusen saa kun oppii hoitamaan hommansa, se on olipa kerran silloin kun kyse 1000 sien palkakorotuksista, niin sitä näyttö päivää ei tule ikinä sellaiseele joukolle.
        Ämpärivirmat on erikseen.

        Kyllä palkankorotusen saa kun oppii hoitamaan hommansa, se on olipa kerran silloin kun kyse 1000 sien palkakorotuksista, niin sitä näyttö päivää ei tule ikinä sellaiselle joukolle.
        Ämpärivirmat on erikseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Työn vahtina nimenomaan! Sossun luukulle joutuu kun on näitä työnvahteja, vaikka ei heillä ole mitään merkitystä tänäpäivänä kun netissä CV:t seilaa eri rekrytointiyritystan sisällä ja välillä, ei työpaikoissa.
        Vaan mitäpä sinä ingengör siitä ymmärrät, et mitään!
        Niinhän työnantaja "tollot" määräilevät työntekijöitään, nykyään kun menet ilalla nukkumaan et tiedä oletko töissä vai onko virma myyty, lopetettu tai onko sinut irtisanottu.
        Kyllä palkankorotusen saa kun oppii hoitamaan hommansa, se on olipa kerran silloin kun kyse 1000 sien palkakorotuksista, niin sitä näyttö päivää ei tule ikinä sellaiseele joukolle.
        Ämpärivirmat on erikseen.

        Kaikki riippuu siitä miten itse asennoidut työhösi ja sen tekemiseen. Hyville ja tuottaville/aikaansaaville työntekijöille tuppaa sitäkin sorttia löytymään.

        Yrityksessähän tehdään työnantajan työtä joten siinä öpitääkin määräillä miten se tehdään ja ehkä sekin koska pitää olla valmista.Miten voit perustella 1000 ihmisen ansaitsevan palkankorotusta? Se pitää jokaisen hoitaa itse osoittaen että sen ansaitsee.

        Yrityksen omistus nyt harvoin joka yö muuttuu mutta saattaa joskus muuttuakin. Veikkaan, jos asiat ovat kunnossa niin suuria muutoksia tuskin tulee ainakaan heti. Uusi omistaja tietysti ajan mittaan katsoo mitä väkeä hän oikeasti tarvitsee ja se on hänen oikeutensa. Ylämääräistä väkeä kun ei voi pitää palkkalistoilla. Jokaisen täytyy palkkansa ansaitta.

        Miten voit perustella 1000 ansaitsevan palkankorotusta? 1 tai 2000 ihmiatä anasaitsee palkkansa ja korotukset kun työn tuottavuus nousee TAI VATTIMUKSET nousevat, pitää tehdä enemmän ja erilaisia tehtäviä noin esimerkiksi.
        Yrityksen omistus voi vaihtua montakin kertaa yössä ja Postin yritys muuttaa työntekijöidensä palkkausta huonompaan suuntaan kun työn vaatisuus kasvaa on hyvä esimerkki siitä, että kaikkea ei pidä niellä.
        Jokainen joka on PALKATTU on palkkansa ansainnut.
        Kaupan kassojen työ on helkatin hyvä esimerkki siitä kuinka työn vaativuus voi nousta, mutta palkka ei on pankkipalvelujen tulo kauppoihin. Ei vain nosto- ja talletuspanoja vaan lainojen kirjaamisia, vakuutusten myyntiä jne..

        Postissahan ei pyritty palkan muutokseen vaan sopimuksen! Eikö ay pomojen sopimuksiin voi luottaa? Miten ne ovat voineet hyväksyä tiettyyn työhön sopimuksen joillekin mutta jos sitä muille sovittaa niin se onkin sieltä minne päivä ei paista?

        Selitäpä minulle minkä johtopäätöksen tuosta teet ay kihojen suhteen? Minusta he vaikuttavat sekopäiltä jotka eivät oikeasti tiedä mitä tekevät.

        Missähän olisi ollut nähtävissä jotta palkankorotukset olisivat nostaneet työn tuottavuutta? Minä en usko koska se ei kuulu ay organisaation ajattelumalliin!

        Palkka pitää ansaita suorituksella ja siinä on ay sopimusten rakenne pettänyt talouden. Aika on huono mittari, tulos on ainoa luotettava mittari joka kertoo paljonko on ansaittu!

        Lähes kaikkiin töihin on mahdollista saada uudet perusteet palkanmaksulle, perusteet jotka perustuvat työn tulokseen.

        Sinä nyt söpötät ihan mitä vaan! Oletkos lukenut kuljetusyrittäjän "neuvottelut" postin kanssa, mitä? Posti kohtelee duunareitaan ja alihankkija yrityksiä yhtä "hellästi" duunareille lisää työtä ja vähemmän palkkaa ja alihankinta kuljetusyritykisä odottaa konkurssi kun kulut eivät pienene ja tulot laskee.
        Kuule nyt ingengör: YRITTÄJÄ/YRITYS palkkaa duunarit ja työtä tehdään työnantajan osoittamassa paikassa, työnantajan valvonnan ja ohjauksen alla niin siitä SEURAA, että on ihan yrittäjän PÄÄNSÄRKY tuleeko palkalle katetta vai ei?
        Tämä pätee oli PALKKAUSMUOTO ihan mikä hyvänsä! Että ossaa ingengör olla pölijä!

        Postin riidassa ainakin minä useiten kuulin puhuttavan työehtosopimusten vaihdosta.

        entä sitten? Olivathan molemmat sopimukset ay pomojen allekirjoittamia! Eikö ay johtajiin voi luottaa? Olen samaa mieltä, ei voi ja siksi koko järjestelmä pitää uusia nykyaikaan vanhasta komujärjestelmästä josta ei ole kuin haittaa!

        Mistä sinä olet mieltä ja mitä?
        Kyllä Ay-johtajiin voi luottaa, mutta työnantajiin ei!
        Suomesta on tullut lapsi vihamielinen maa, uusia veronmaksajia ei enää synny ja tänne ollaan rahtaamassa ulkomaisia töitä tekemään. Tiedoksenne te "fiksummat" pölijät ne ulkolaiset ihmiset lisänntyvät samalla tavalla kuin suomalaisetkin.
        Saavatko ulkomaalaisetkin äidit ja isät kenkää kun tulee tietoon, että perheeseen tulee vauva niin kuin suomalaisille vanhemmille on käynyt ja käy, mitä?
        Äitejä ollaan työntämässä "työmarkkinoille" aikaisemmin, työmarkkinoille joita ei oikeasti enää ole! On vain saakelin alustoja joihin tulee tunti sinne, toinen tänne, sitä ja tätä hommaa! Omiin muroihinne kusette!

      • varakaanari
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ne ay pomot sinulle maksavat jotta laskettelet moista hölynpölyä?

        Työnantajat maksavat aina ansaitsemasi palkan ja varsin usein tänään enemmänkin, joka sitten on syynä noihin suuriin työttömien laumoihin.

        Sinä voit olla lapsivihamielinen, minä en eikä Suomi eivätkä suomalaiset yleensäkään. Nykyisen ihmisen elintasovaatimukset ovat se syy joka syntyvyyttä on alkanut laskemaan.

        Lainaan tässä erään toisen kommentoijan ideaa, hän ehdotti, kaikki tuet pitää muuttaa riippuvaiseksi lastesi määrästä niin isillä kuin äideillä. Opintotukeakaan ei pidä maksaa enää 20v täyttäneelle ellei hän ole jo joko äiti tai isä ja kun lapset lisääntyvät niin tuen määrää nostetaan sen mukaan paljonko lapsia on saatu aikaan aina 3:n lapseen asti. Saman pitää koskea työttömyyskorvauksia ja syntyvyyden nousu alkaa olemaan itsestään selvää!

        Kyllä työmarkkinoita on lapseni ovat työssä, heidän lapsensa tosin pääosin opiskelevat ja vain yksi on jo työssä armeijan suoritettuaan mutta opiskelun suunnitellaan jatkuvan.

        On noiden sinun luottomiestesi ansiota jotta työn kuvat ovat muuttuneet, he ovat saaneet aikaan tilanteen jossa eivät työntekijän useinkaan ansaitse palkkaansa joka heille vaaditaan maksettavaksi.

    • Anonyymi

      Lakot jatkuvat lakkolaisten tiukassa valvonnassa. provokaatioista ei ole tullut ilmoituksia.
      EK lupaa nollaa, joten lakkoilu jatkunee myöhemmin.

    • Anonyymi

      Ylemmät toimihenkilöt laajentavat lakkoaan. Mukana on 35 000 toimihenkilöä. Suunnittelutoimistoja menee kiinni. Insinööri ja teknikkotason väki liikkeellä

    • Anonyymi

      on sentään vielä orjalla jotain oikeuksia. verenimiät kiekuu kitalaki punasena että ei oo varaa maksaa. tehkööt työt jotka ottavat rahatkin, tyhjän saa tekemättäkin. ollaan tekevinään kun ovat maksavinaan.

    • Anonyymi

      Vanha sanonta. Jos työ olisi herkkua ja sillä rikastuisi, kapitalistit valtaisivat senkin itselleen.
      Proletaareilla on vahva nainen mukana. Hän on liiton tyttö. Tyttö joka ei pelkää piiskureita, rikkureita, pistinten heiluttajia.
      https://www.youtube.com/watch?v=_tIi5i5ZxjM

    • Anonyymi

      Työntekijöiden lakot loppuvat toistaiseksi. EK tiukkana neuvotteluissa. Se esittää heikennyksiä kun työntekijät haluavat osansa työn tuottavuuden noususta.
      Työnantajapuoli puolestaan lakkoilee itseään vastaan. Useita työhön kieltäviä sulkuja on vireillä tai meneillään.
      https://yle.fi/uutiset/3-11112395

      • Anonyymi

        Nyt kun itse laittoivat tehtaansa kiinni niin tulee varmaan satojen miljoonien säästöt.
        Työntekijöiden lakonaikaan tuli 400 miljoonan tappiot.Millähän logiikalla.Sipilän kakkarallako.

      • Työsulkua pitäisi käyttää enemmänkin ellei ay mafia tule järkiinsä ja lopeta tuota kommunismin viimeistä, tai lähes viimeistä, oikkua kuten lakkoilu.

        Järkevällä neuvottelulla ja kaupankäynnillä päästään kestävämpään tulokseen koska hyvät päätökset eivät syö korotuksia kohtapuoleen hinnankorotuksina. Kannattaa muistaa, että vain kerjäläinen haluaa rahaa ilman vastinetta! Onko ay orjien kuoro myös kerjäläisoopperan kuoro?

        Kun haluaa jotain lisää on tarjottava myös jotain lisää kun tänään ei tarjota muuta kuin samaa jolloin on oikein maksaakin samaa!

        Kun joku alkaa lakkoilun niin kohta vaan koko työmarkkinat sulkuun ja homma kyllä hoituu kun taistellaan samoin asein!

    • Anonyymi

      Vai parempia palkkoja? Metsäteollisuudessa, jossa työsulku päällä tarjotaan -1/5 = 20%:n heikennystä palkkoihin. Mutta kyllähän persut ilomielin tuon suo, kun saa vaan kaveerata työnantajien kanssa.

    • Anonyymi

      Kun Perussuomalaisista riisutaan mamuviha pois, mitään ei jäljelle jää. Työn tekijöiden puolesta ei sanaakaan.

    • Anonyymi

      EK-mafia "ampuu" kovilla. Se lupaa työväen yhteistoiminnan tiivistämistä.
      Mitä tekee "työväenpuolue" Perussuomalaiset? Suu on supussa. Ei sanaakaan palkkatyöläisten puolesta. Persut jauhaa suomalaisten lasten jättämisestä hiekkaerämaan telttakyliin. Siinä heidän isänmaallisuus. Persupuolue on täydellinen roistopuolue.

    • Anonyymi

      Vinkki hallituksella olla kuuntelematta persujen sotapropagandaa sekä irtautua USA:n pakotekauppasodasta.

      "Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa tunnetaan ennen kaikkea monivuotisesta työstään teknologiateollisuudessa ja Nokiassa. Hän on kuitenkin myös vaikutusvaltaisen kiinalais-suomalaisen innovaatiokomitean suomalainen puheenjohtaja.
      – Väittäisin, että suomalaisyritysten on helpompi päästä Kiinan markkinoille kuin juuri minkään muun maan, koska Suomen maakuva on Kiinassa erittäin positiivinen, hän sanoo.
      Maiden välisissä suhteissa ei ole mitään ongelmia ja viranomaiset ovat hyvin myötämielisiä. Kiinassa viranomaisten tuki monella alalla on keskeisen tärkeätä.
      Toki suomalaisyrityksiin kohdistuu samoja perushaasteita, joita Kiinan markkinoilla on, mutta keskimäärin suomalaisyritykset ovat paremmassa asemassa muihin verrattuna, Siilasmaa sanoo."
      https://yle.fi/uutiset/3-11117338

      Suomella on merkittävät mahdollisuudet lisätä vientiä Kiinaan eli työllistää suomalaisia. Kiina on tuonut Suomeen pääomia metsäteollisuuteen ja työllistänyt vaatimatta nato-jäsenyyttä tai muutakaan.
      Hallituksen kannattaisi ottaa huomioon kv-suhteissa avautuvat mahdollisuudet.
      Persuismi haluaa parjata Kiinaa samoin kuin aikanaan parjattiin neuvostokauppaa. Kiinan kanssa tavaranvaihto voi edistää isänmaata jopa enemmän kuin neuvostokauppa.
      Porvarit tuhosivat itse mahdollisuudet Venäjälle vuoden 1991 jälkeen ja muut länsimaat valtasivat markkinat.

    • Anonyymi

      Teollisuusliitto ja EK käyvät neuvotteluja. EK tarjoaa edelleen heikennyksiä.

    • Anonyymi

      Talkootyöt lopetetaan Suomessa!

    • Anonyymi

      Oman toimeentulon puolustajat on Kokomuksen pahimpia vihollsia. Kuten samoin Kokoomus on Suomen ja suomalaisten pahin vihollinen.

    • Anonyymi

      Kokoomus ja persut ovat pahimpia työväen etujen vastustajia.

    • Anonyymi

      Työtaistelujen joulukuu
      Postin työntekijöiden ja ammattiliitto PAU:n työtaistelu näytti kaikille ammattiliitoille mallia onnistuneesta joukkotoiminnasta. Yhtiöiden ja työnantajajärjestöjen yritykset heikentää palkkoja ja muita työehtoja voidaan torjua. Kun työntekijöiden välinen solidaarisuus ja yhteinen taistelu kohtaavat, vaikkapa tukilakkoina, suuremmatkin voitot ovat mahdollisia.
      Kuluva joulukuu on ollut työtaistelujen aikaa. Syynä on se, että uusiin työehtosopimuksiin ajetaan kapitalistien EK:n ja sen jäsenjärjestöjen vaatimuksesta todella isoja heikennyksiä. Niitä vastustamaan ovat nousseet mm. suuret vientialojen ammattiliitot ja liittojen jäsenistö.
      Vaikutuksiltaan suurimmat lakot koettiin Suomen vientiteollisuuden aloilla ja Teknologiateollisuuden jäsenyrityksissä. Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja YTN:n kolmen päivän lakkotaistelussa 9.-12.12. oli mukana 100 00 työntekijää ja 214 työpaikkaa. Pron ja YTN:n lakot jatkuvat vielä kahtena kolmen päivän jaksona 18.12 asti.
      Sähköliiton lakko alkoi jo 5.12. ja päättyy näillä näkymin vasta ensi vuoden puolella 3.1. Lakon piirissä on 12 Teknologiateollisuuden jäsenyritystä. Niitä ovat mm. Meyerin Turu telakka, Konecranes, Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehdas, SSAB ja Outokumpu.

    • Anonyymi

      Ei suoranaisesti palkkataistelua. Tehyläiset osoittavat mieltään paremman terveydenhuollon puolesta.

      Tehyn Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ammattiosasto järjesti ulosmarssin Taysin toimipisteissä torstaina iltapäivällä. Ulosmarssi alkoi klo 14 viidessä eri paikassa Tampereella, Nokialla, Valkeakoskella ja Sastamalassa.
      https://yle.fi/uutiset/3-11126997

      Soten yksityistäminen johtaa valtion menojen kasvuun ja varojen valumista ulkomaisillekin sotefirmoille.
      Samat tahot, jotka yksityistää, leikkaavat soten toimintoja.

    • Anonyymi

      Teollisuusliitto harkitsee jatkotoimia. EK tarjoaa edelleen heikennyksiä.

    • Anonyymi

      Apteekkien työntekijät uhkaavat lakolla. Työntekijöille luvataan vain nollaa.

    • Anonyymi

      EK-mafia järjestää rikkuritoimintaa.
      Raahen ja Tornion terästehtailla yhtiöt järjestävät ammattitaidottomia toimihenkilöitä lakonmurtoon.
      Uudenkapungin autotehdas palkkaa Teletoimi Oy:n järjestymättömiä työntekijöitä tekemään lakonalaisia töitä. Sähköliitto on asettanut Teletoimen hakusaartoon.

      Kapitalistit yrittävät murtaa työtaisteluja rikkureiden avulla. Rikkureiden tulisi ymmärtää, ettei heidän elinolot kohoa pettämällä työtoverit.
      Lakkotoimikuntien velvollisuus on estää rikkurityö. Sitä ei tule sallia.

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-11159388
      Sähköliitto ilmoitti kolmannesta kuukauden mittaisesta lakosta.
      Lakon piirissä ovat samat 12 Teknologiateollisuuden jäsenyritystä kuin aiemmissakin lakoissa.

      Lakoissa on kyse luottamusmiehistä.
      EK-mafia ei hyväksyisi Sähköliiton luottamusmiehiä edustamaan sähköasentajia.
      Sähköliitto toimii oikein. Jos pirulle antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden.
      Muiden ammattiliittojen tulee tukea sähköasentajia.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe