Väinämöistä. Ainokin mieluummin hukuttautui kuin meni hänen seksiorjakseen. Kun nainen näin ajattelee niin silloin ei ihan pienistä asioista ole enää kyse. Yleensähän päälliköt eli alfaurokset ovat naisten suosiossa ja juuri tällainen aikansa iso herra Väinämöinen runojen mukaan oli.
Oliko ja onko tässä samaa kuin oli Pohjanmaalla häjyjen ihailussa ja kunnioituksessa jälkikäteen.
Suomi ihailee raakaa julmuri ja raiskaajaa
33
66
Vastaukset
- Anonyymi
Kuinkahan paljon näitä Baltzareita on ekolleissa.
- Anonyymi
Missä viipyvät palstan AKS-lahtarit, joiden tulisi nyt kiireesti leimata aloittaja länsimaiden (eli Suomen) häpäisijäksi ja Putinin kätyriksi?
Ilmeisesti vielä kääntämässä Google-kääntäjällä CNN:n "uutisia" Trumpista ja Afganistanin ja Irakin yhä vain paranevista ihmisoikeustilanteista.
Kaatakaa nyt virtsa pois siitä isoisän SS-kypärästä, laittakaa se tukevasti päähän, ja sitten tanassa taistoon kommunismia ja idän inhoja laumoja vastaan!
- Anonyymi
Väinämöinen oli ihailtu tietäjä ja ilmeisesti heimopäällikön tapainen.
Seksiorjia hänellä ei ollut,joskin juoksi nuorten tyttöjen perässä.
Kerrankos sitä.
Häjyjen ihailu perustui häjyjen piittaamattomuuteen yhteiskunnan normeista.
Muutenhan he olivat ryyppymiehiä ja hevosvarkaita,johtomiehet vauraita talollisia.- Anonyymi
-----Seksiorjia hänellä ei ollut,joskin juoksi nuorten tyttöjen perässä.----
Suomi ja muut maat ovat kautta aikojen olleet täynnään nuorten tyttöjen perässä juoksevia vanhoja äijiä mutta ei sen takia tytöt yleensä ole hukuttautuneet. Pelko oli suuri Ainolla. - Anonyymi
"Häjyjen ihailu perustui häjyjen piittaamattomuuteen yhteiskunnan normeista"
Pohjanmaalla ruotsalainen kulttuuri käytti esivaltaa luodakseen pelkoa suomalaisiin ja näitä romanien asuttaman maakunnan aikansa punkkareita alettiin ihailla, kun 'uskalsivat rikkoa normeja', eli kiusata ja pelotella ahkeria ja rauhallisia ihmisiä, ja kiristää heitä mafian tavoin.
On se niinku sillee vitu niinku rohkeeta. Vähä kun ajas viritetyllä mopolla poliisii pakoon ja kuvais sen nettiin. Siis viddu.
Missä runossa kerrotaan Väinämöisen raiskaavan? Entä missä kohdin hän on erityisen julma?
- Anonyymi
Mitä räpäjät? Etkö muka tajua mitä Ainon itsemurha kertoo ? Trollaatko vai mikä sinua vaivaa, luulisi tuon tapahtuman kertovan jo jotain.
Anonyymi kirjoitti:
Mitä räpäjät? Etkö muka tajua mitä Ainon itsemurha kertoo ? Trollaatko vai mikä sinua vaivaa, luulisi tuon tapahtuman kertovan jo jotain.
Luulin, että keskustellaan Väinämöisestä eikä minun oletetuista ominaisuuksistani. Missä runossa siis suorasanaisesti kerrotaan Väinämöisen raiskaavan tai että hän on julma?
Toivon, että jos vastaat, keskityt Väinämöiseen ja pidättäydyt arvioimasta minun henkilökohtaisia ominaisuuksiani, sukujuuriani tai esimerkiksi sukuni naisten siveellisyyttä.- Anonyymi
Sologdin kirjoitti:
Luulin, että keskustellaan Väinämöisestä eikä minun oletetuista ominaisuuksistani. Missä runossa siis suorasanaisesti kerrotaan Väinämöisen raiskaavan tai että hän on julma?
Toivon, että jos vastaat, keskityt Väinämöiseen ja pidättäydyt arvioimasta minun henkilökohtaisia ominaisuuksiani, sukujuuriani tai esimerkiksi sukuni naisten siveellisyyttä."" keskityt Väinämöiseen ja pidättäydyt arvioimasta minun henkilökohtaisia ominaisuuksiani, sukujuuriani tai esimerkiksi sukuni naisten siveellisyyttä."""
Missä kohtaa tuollaisia arviointeja näet, selviä houreitahan nuo jo ovat? Mutta minä annan sinulle hyvän neuvon, mene hakemaan houreisiisi apua lääkäriltä. - Anonyymi
"""Entä missä kohdin hän on erityisen julma?"""
Siinä kohtaa kun sanoo Marjatan lapsesta "poika suolle vietäköhön, puulla päähän lyötäköhön". Anonyymi kirjoitti:
"" keskityt Väinämöiseen ja pidättäydyt arvioimasta minun henkilökohtaisia ominaisuuksiani, sukujuuriani tai esimerkiksi sukuni naisten siveellisyyttä."""
Missä kohtaa tuollaisia arviointeja näet, selviä houreitahan nuo jo ovat? Mutta minä annan sinulle hyvän neuvon, mene hakemaan houreisiisi apua lääkäriltä.Huomaan, ettei minulla ole kunnia jatkaa keskustelua kanssasi pidempään. Jatkaminen edellyttäisi jonkintasoista luetun ymmärtämisen taitoa.
- Anonyymi
Sologdin kirjoitti:
Huomaan, ettei minulla ole kunnia jatkaa keskustelua kanssasi pidempään. Jatkaminen edellyttäisi jonkintasoista luetun ymmärtämisen taitoa.
"Huomaan, ettei minulla ole kunnia jatkaa keskustelua kanssasi pidempään."
Aika kömpelo lause. Opettele lauserakenteita ennenku haluat esiintyä viisaampana.
-Huomauttaisin tässä kohden, että minun ylpeyteni ei salli että jatkaisin keskustelua tämän enempää.
Käytä esim tuota lausetta mieluummin. Anonyymi kirjoitti:
"Huomaan, ettei minulla ole kunnia jatkaa keskustelua kanssasi pidempään."
Aika kömpelo lause. Opettele lauserakenteita ennenku haluat esiintyä viisaampana.
-Huomauttaisin tässä kohden, että minun ylpeyteni ei salli että jatkaisin keskustelua tämän enempää.
Käytä esim tuota lausetta mieluummin.Kommenttini oli hieman sovellettu lainaus klassikkoteoksesta josta olen ottanut nimimerkkinikin. Sinä et ole lukenut sitä, tuskin edes kuullutkaan siitä joten sen nimeä on turha mainita.
- Anonyymi
kuka häjyjä kunnioittaa savolaisten ja karjalaisten seläntakana kukkoilijoita kuten koko pohjanmaa.
- Anonyymi
Noo Suomessa on kyllä paljonkin näitä Kalevalaisia myyttejä, yksi on sampo. Suomessa tulee aina olla vain yksi ala joka elättää koko maan - kuten metsäteollisuus. Ruotsalaisilla ei ole sampo-myyttiä ja siksi hurrit osaa tehdä rahaa kaikella. On Ikeaa, Ericksonia, Volvoa, metsäteollisuuttakin ja paljon paljon muuta...
Mutta Suomessa, saa ja tulee olla vain yksi ala joka nostetaan jalustalle ja kaikkien muiden tulee hyväksyä että juuri tuo ala elättää Suomen - siksi Suomi on Ruotsia selvästi köyhempi.- Anonyymi
Niin, ja ennen kaikkea ruotsalaisilla on OMA VALUUTTA.
Suomen isänmaallinen oikeisto, joka ei halua maksaa verojaan sotaveteraanien ja vanhusten hoitamiseksi, halusi eroon juntista omasta markasta, kun se oli niin vähettävän suomalaista.
Olisivat vain muuttaneet nimen jollekin indomongerruskielelle, kuten latinalaistivat ja nyt ovat englannintaneet valtiokolhoosiensa eli itsensä mukaan muka yritystensä nimet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja ennen kaikkea ruotsalaisilla on OMA VALUUTTA.
Suomen isänmaallinen oikeisto, joka ei halua maksaa verojaan sotaveteraanien ja vanhusten hoitamiseksi, halusi eroon juntista omasta markasta, kun se oli niin vähettävän suomalaista.
Olisivat vain muuttaneet nimen jollekin indomongerruskielelle, kuten latinalaistivat ja nyt ovat englannintaneet valtiokolhoosiensa eli itsensä mukaan muka yritystensä nimet.Hitto miten TYHMÄ sinä olet? Indomongerruskielelle? Kuulostaa autistisen vesipään tekstiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hitto miten TYHMÄ sinä olet? Indomongerruskielelle? Kuulostaa autistisen vesipään tekstiltä.
Niin se varmaan sinusta kuulostaa. Vika vain ei ehkä ole siellä, missä sinä sen kuvittelet olevan.
Mitä ihailtavaa on indomongerruskielissä? Venäjä kyllä sointuu ihan kauniisti.
- Anonyymi
Kalevala runot oli tarkoitettu opetusmateriaaliksi. Aino hukuttautuminen oli varoittava esiemerkki ja se herättää edelleen sen tunteen mihin se on tarkoitettu.
Eli Väinämöinen on (sikäli) fiktiivinen hahmo.
Runon opetus? Älä ryöstä nuoren elämää...ja mitä muuta?
Eli kansanperinne runot TOIMII edelleen.
Tunnetko Suomen vanhaa perinnettä? Siis sitä oikeaa vanhaa kulttuuria? Että tietyt asiat piti opettaa ihmisille jo ennen teini-ikää ....Kalevala opetti mm. moraaalia, ihmisoikeuksia ja etiikkaa. Suomi oli monijumalainen alue/ maa mutta nämä runot opetti mm. käytöstapoja tällä alueella.
Hieno perinne, eikö?
Mikis ihmiset vääntää opetustarinoista itselleen häpeää?
Mikä ihmeen häpeäkultuuri tässä ajassa elää? Mistä sinä olet sen oppinut?
Kalevalan kaikissa runoissa on opetus. Lapsia opetettiin runoilla, ne jää mieleen. Ei ollut kirjoja!- Anonyymi
Miten niin fiktiivinen. Kai tuollaisia perkeleellisiä äijiä oli olemassakin, kun niistä kerran piti lapsia saduilla varoittaa.
Tosin ei kyllä PISA-koulutus ole ainakaan parantunut tilannetta. Nyt puoli- ja täyshullut suomalaiset ihailevat puukkojunkkareita ja tappavat akkojaan ja ukkojaan humala- ja huumepäissään.
Kasvutarinahan se on Seitsemän Veljestäkin, nykyisin ne käy tarkkailuluokan eikä kaikista silti tule Eppu Normaaleja, mutta hyvällä tuurilla kansanedustajia kyllä
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/hakkarainen-juopottelee-brysselissa-halla-aho-ei-voi-mitaan-en-voi-varsinaisiin-kurinpidollisiin-toimenpiteisiin-ryhtya/
https://www.youtube.com/watch?v=uT4lWIqlU1A - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin fiktiivinen. Kai tuollaisia perkeleellisiä äijiä oli olemassakin, kun niistä kerran piti lapsia saduilla varoittaa.
Tosin ei kyllä PISA-koulutus ole ainakaan parantunut tilannetta. Nyt puoli- ja täyshullut suomalaiset ihailevat puukkojunkkareita ja tappavat akkojaan ja ukkojaan humala- ja huumepäissään.
Kasvutarinahan se on Seitsemän Veljestäkin, nykyisin ne käy tarkkailuluokan eikä kaikista silti tule Eppu Normaaleja, mutta hyvällä tuurilla kansanedustajia kyllä
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/hakkarainen-juopottelee-brysselissa-halla-aho-ei-voi-mitaan-en-voi-varsinaisiin-kurinpidollisiin-toimenpiteisiin-ryhtya/
https://www.youtube.com/watch?v=uT4lWIqlU1AMoni ihailtu hahmo on inhimillinen omine heikkouksineen, Gandhi - pedofiili, Hitler - kasvissyöjä, Churchill - tupakoitsija, Kirka - avionrikkoja...
- Anonyymi
Pohjanmaan tulisieluiset nuoret on ihan toinen tarina. Siihen liittyy nuorten työttömyyttä ja yhteiskunnan muutosta. Eikä se ollut ensisijaisesti haijyjen ihailua, vaan uutinen, tapahtuma ja ilmiö. Siellä oli oma rohkeuskulttuuri muutenin.
Ihailua? miten se ilmenee? Niin aika kultaa muistot ja elokuvat värittää tarinoita.
Kuulostat negatiiviselta, pitäis tutustua myös ilmiön taustoihin ja ajan ilmapiiriin.
Tunnetko oikeasti Suomen kulttuurihistoriaa?
Olis kiva tietää, kiten tämän ajan oikeasti raiskatuista kerrotaan 100 vuoden kuluttua? Miten pressa ei sanonut sanaakaan puolustaakseen paikallisia naisia ja lapsia.Sopii tallentaa tämän ajan tarinat runoihin, koska sotapropaganda vääristää mielellään.
Mua oksettaa tän ajan päättäjät ja niiden käytös.
Tämän ajan päättäjät eivät lukeneet omia läksyjään, kerran eivät kunnioita naisrauhaa. - Anonyymi
Enpä ole pitkän elämäni aikana tavannut ketään, joka ihailisi Väinämöistä raakana julmurina ja raiskaajana.Ne elävät vain stallarien mielikuvituksessa.
Tosin en ole juuri tavannut Väinämöisen ihailijoita muutenkaan.
Tarut ovat taruja.- Anonyymi
"Tosin en ole juuri tavannut Väinämöisen ihailijoita muutenkaan."
Ei kai niitä juuri Venäjällä tapaakaan, Pietarim tehtaan ruokalassa varsinkaan. - Anonyymi
Aloittaja on tyypillinen provokaattori, nauttii kun saa jonkun ärsyyntymään yrittämällä hyökätä tämän kulttuuria ja perimää kohtaan.
- Anonyymi
Väiskihän oli Stalinin idoli. Myös Putte diggaa!
- Anonyymi
Se liehuparta oli joku novgorodilainen heimopäällikkö, puhui kai venättä.
- Anonyymi
Seksiorjia oli irstailija marsalkka Semion Budennyillä. Senköhän takia hän antoi sakemannien motittaa Kiovan lähistölle 650 000 ryssän sotilasta? Oli ajatukset vain nuorten tyttöjen kanssa irstailussa mielessä.
- Anonyymi
Niin,oikeastihan Wäinämöinen oli pienikokoinen pahalle haiseva äijänkäppänä,joka oli harvinaisen paha suustaan!Esimerkiksi wäinämöisen ja Joukahaisen välinen kilpalaulanta on nähtävä tätä taustaa vasten!Kaksi perinpohjin juovuksissa olevaa hyypiötä riitelee pitkospuilla,ja tilanne ratkeaa Joukahaisen horjahdettua hetteeseen!
Wäinämöinen riekkuu oletettua "voittoaan" ja Snelmann osti tarinan väkivahvasta laulajasta!Seurauksista on joutunut siitä saakka kärsimään jokainen koululainen! - Anonyymi
” Suomi ihailee raakaa julmuri ja raiskaajaa Väinämöistä. ”
Nämä stallarin avausotsikot ovat suorastaan hilpeitä!
Suomi ei TODELLAKAAN ”ihaile” ketään Kalevalan henkilöä. Harva on EDES lukenut opusta saatikka sitä miettisi kuukausittain!
On täysin samantekevää Väiskin suhteen kuka oli ja mitä teki tai tekikö mitään! Vaikuttaa yhtä terävältä tyypiltä kuin etenevä puna-armeijalainen keski-Euroopassa 1944-45! Häntä taas ihailee avauksen tehnyt stallari! - Anonyymi
Kullervo Kalervonpoika eli Joukahainen makasi sisarensa (sisaren turmelus (Aino?)) ja myöhemmin sen jälkeen surmasi itsensä heittäytymällä miekkaan (Kalevala-eepos),
- Anonyymi
"Kullervo pakenee ja löytää perheensä vahingoittumattomana läheltä Lappia; Kullervo viettelee neidon ja havaitsee tämän myöhemmin omaksi sisarekseen; sisar surmaa itsensä;"
- Anonyymi
Niin, maahanmuuttoa tarvitaan, jos asutus niin harvaa, että vahingossa voi naida sukulaisensa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2157684- 583033
- 1952429
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101883Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1821795Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke241532- 751301
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä281202Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381183Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501039