Halla-aho tylyttää Ohisaloa

Anonyymi

joka nyt haluaisi lisää muslimeita, ja ilmeisesti juuri musunaisia poliiseiksi.

Ohisalo ohittaa täysin sisäiseen turvallisuuteen liittyvät ilmeiset riskit.

"Etenkin keskustan on syytä miettiä asiaa hyvin tarkkaan. Haluatteko selitellä seuraavat kolme ja puoli vuotta äänestäjillenne sitä, että sisä-, ulko- ja ympäristöministeriötä hallitsevat vihreät romuttavat turvapaikkajärjestelmän, junailevat salaisilla operaatioilla isis-naisia Suomeen, rekrytoivat hunnutettuja islamisteja poliiseiksi ja tekevät teollisuuden ja maatalouden toimintaympäristön entistä tukalammaksi?", kommentoi Halla-aho Facebookissa.

Näkyvät islamilaiset uskonnolliset tunnukset kuten hunnut kertovat henkilön tunnustautuvan islamistiksi, poliittisen islamin kannattajaksi. Varsinkin jos henkilö väittää, ettei pysty tai saa työskennellä ilman huntua, kyse on yleensä jo radikaalista islamin tulkinnasta ja se kertoo kyseessä olevan myös poliittisen islamin kannattaja.

8

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ohisalo on satanistiglobalistien hallitusmyyrä jonka tehtävä on tuhota suomi.

      • Anonyymi

        Onko valtio neuvosto tiedottanut asiasta, että tämmöstä suunnitellaan?😁😁😁😁


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Osaako joku selittää ymmärrettävästi ministeri Ohisalon motiivin saada islamistejä Suomen poliisin riveihin? Kansalaiset reagoineet hankkeeseen yllättävän rauhallisesti...ehkä tosiaan itsenäisyys ja oma yhteiskuntajärjestys ei enään kiinnosta ketään.

      • Anonyymi

        Osaatko selittää ymmärrettävästi milloinka Ohisalo on "saattanut" islamisteja poliisiin riveihin. Paljonko islamisteja poliisin riveissä on nyt palkattuna ?

        Älä panttaa tärkeätä tietoa kansalaisilta. Persut eivät salli salaisia suunnitelmia joita ei ole ilmi tullut. Missä ovat islamistipoliisit ? Oletko vihervasemmistolainen kun et tuo julki varmaa totuutta islamistipoliiseista Suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaatko selittää ymmärrettävästi milloinka Ohisalo on "saattanut" islamisteja poliisiin riveihin. Paljonko islamisteja poliisin riveissä on nyt palkattuna ?

        Älä panttaa tärkeätä tietoa kansalaisilta. Persut eivät salli salaisia suunnitelmia joita ei ole ilmi tullut. Missä ovat islamistipoliisit ? Oletko vihervasemmistolainen kun et tuo julki varmaa totuutta islamistipoliiseista Suomessa.

        https://www.verkkouutiset.fi/maria-ohisalo-poliisiin-tarvitaan-lisaa-vahemmiston-edustajia/

        Selvitystyö käynnissä ja pelkään pahinta.Miksi juuri islamin vuoksi pitää ryhtyä muuttamaan Suomalaisen poliisin vaatetusta. Ymmärtäisin jos kaikki muutkin uskonsuuntaukset saavat edustuksensa poliisiin,mutta sitä on mahdoton hyväksyä,että vain ja ainoastaan islamin kohdalla näin menetellään. Onko tämä sitä tasa-arvoa?


    • Anonyymi

      Miksi Ohisalo unohtaa täysin suomalaiset työttömät, ja
      haluaa antaa kaikki rahat KELA-gold porukalle?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1036
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      338
      996
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      822
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      723
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      97
      644
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      631
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      622
    8. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      610
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      600
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      598
    Aihe