Rakentavaa keskustelua voi käydä totuudessa pysyen

Anonyymi

Tasavallan presidentti kiinnitti itsenäisyyspäivän yhteydessä huomiota luotettavan tiedon levittämiseen ja rakentavan vuoropuhelun vahvistamiseen. Tämän suuntaisten signaalien vahvistamiseen onkin korkea aika, sillä myös suomalaisten keskinäiset äänenpainot ovat jyrkentyneet.
Napakkakaan yhteiskunnallinen keskustelu ei ole pahasta, mikäli siinä säilyy kunnioittava suhtautuminen kaikkia keskustelijoita kohtaan. Jeesuskin ilmaisi ajatuksiaan välillä voimakkaasti, mutta kaiken aikaa totuudessa pysyen, keskustelukumppaneitaan rakastaen ja heidän parastaan toivoen.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa tulisi sallia jatkossakin erilaisten näkemysten läsnäolo. Evankelisluterilaisen kirkon piispat kiinnittivät tähän huomiota yhteisessä kannanotossaan viime viikolla. Tuossa kannanotossa piispat toteavat, että moniarvoisessa yhteiskunnassa myös uskonnot kuuluvat julkisen keskustelun alueelle.

Totuuden jälkeiseen aikaan kuuluu faktojen merkityksen pienentyminen sekä tunneperäisen ja tunteita nostattavan viestinnän vahvistaminen. Viime aikoina esimerkiksi poliitikot ovat kiinnittäneet keskuudessaan huomiota myös tahalliseen väärinymmärtämiseen ja faktoista poikkeavan tiedon levittämiseen. Tällainen toiminta murentaa pohjaa rakentavalta keskustelulta.

Totuuden jälkeisen ajan kysymyksiin kuuluu, haluaako ihminen aina edes tietää totuutta vai pelkästään näkökulman, joka vetoaa omaan ajatteluun? Ja mikä on totuus? Onko totuus se, mitä pidetään yleisesti hyvänä, inhimillisesti arvokkaana tai mediassa esillä? Totuus ei ole välttämättä edes arvo, jonka kaikki yhdessä jakavat.

Kristitty haluaa pysyä yhteiskunnallisessa keskustelussakin omalla, Raamattuun perustuvalla arvopohjallaan ja Raamatun mukaisessa totuudessa. Kristityn näkemys on, että Raamatun mukainen usko ja elämä ovat rakentamassa kansaa: ”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä”
(Sananl. 14:34).

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä kysymys: Mikä on totuus? Totuudella ei ole mitään tekemistä hyvän kanssa. Se on yksinkertaisesti asia niin kuin se todella tapahtui. Mikään uskonto ei koskaan pyri löytämään totuutta. Uskominen on luulemista. Raamattukaan ei kerro sitä, miten asiat todella joskus tapahtuneet.

      Tiede pyrkii löytämään totuutta. On huomattavaa kuitenkin, että tiede ei väitä jonkun asian olevan abosluuttinen totuus. Tutkimusten edetessä kuitenkin vähitellen päästään entistä lähemmäksi totuutta. Tiede on kiistatta osoittanut esimerkiksi, että ihminen on asuttanut huomattavasti kauemmin kuin Raamatun mukaan laskettava aika, runsas 6000 vuotta. On kiistatta osoitettu, että eläimistö on muuttunut aivan erilaiseksi kymmenien miljardien vuosien aikana. Nooan arkki ja vedenpaisumus ovat tieteellisesti mahdottomia. Myös monta muutakin kohtaa Raamatusta ei voi pitää paikkaansa.

      • Pötyä.


      • Anonyymi



        Juuri totuus tuo ainoastaan hyvää, ja se löytyy Raamatusta, kenelle se avautuu?
        Se usko, mitä etsii ja on löytänyt totuuden, on usko Jeesukseen Messiaana ja saa näin "arvon", Messiaanisen kansan jäsen.
        Tiedehän ei tiedä tulevaisuutta, mutta Raamatussa ne on.
        Tiede tutkii vain kongretiaa, joka on tarpeen sekin, eikä kristityt näe asioiden välillä ristiriitaa.
        Hieman naurattaa kuitenkin se, että sekulaarit sekoittavat Uskon Jeesukseen tieteeseen? Kaikkea se tyhmyys teettää, tuntematta Jumalan Sanaa.
        Tiede voi todella osittaa useita asioita kiistattomasta, mm sen, että tuli polttaa, jos panee sormen liekkeihin.
        Merkillepantava havainto, ettei polta itseään.
        Absoluuttisuus pakenee aina löydöksien edetessä.
        Kun olet noin vakuuttunut kuuden tuhannen vuoden ajasta, jonka ihminen on Raamatun mukaan elänyt.
        Voisetko esittää faktaa, missä se siellä esiintyy.
        Mutta muutama sana tuosta Noan arkista.
        Maailmassa on lukuisia tieteellisiä tutkimuksia, jossa arkin olemassaolo on vahvistettu.
        Se vaatii hieman eisegeettistä älyä.


    • Anonyymi

      Se on totta.
      Meillä on hyvä Presidentti, sitten Kekkosen.
      Hänen luotettavan tiedon levitys on aivan eriä, mitä Kristillisissä piireissä.
      Hän puhui poliitikkona politiikoille, joilla asiat, sekä käsitykset totuudesta ovat aivan erä, mitä Kristityllä ihmisellä.
      Toki löytyy Suomestakin sellaisia seurakuntia, joiden kaappia ei ole avattu, vaikka sisällä on suuri määrä luurakoja.
      Toisen poliitikon kunnioittaminen on nyt todella ala- arvoista.
      Kunnissa määrää aika paljon eksklusiiviset tahot, joiden voimavara on suhteet, sekä valehtelu, asia joka kulminoituu Pohjois- Pohjanmaalle, erityisesti Oulun alueelle, voinette kukin miettiä, mikä tämä kalifaatti on.
      Tontitkin he saavat aina parhailta paikoilta, omiin rakennuksiinsa.
      Ystävä piiristäni usea on lopettanut poliittisen vaikuttamisen, tämän törkeyden vuoksi.

      >> mutta kaiken aikaa totuudessa pysyen, keskustelukumppaneitaan rakastaen ja heidän parastaan toivoen.** Jeesuksella siinä jengissä ei ole mitään sijaa.
      Tuon näkemyksen läsnäolo on kauhistus, kaikki muu kansa on maksumies.
      Lut kirkon, joka poikkeaa Raamatusta, mm Avioliiton Pyhyydestä, ei juuri ole kompetenssia kyseisiin lausuntoihin.
      Pitää ensin panna oma pesä kuntoon, josko jäsenkato saataisiin jonkinlaiseen järkeen.
      On turha puhua ja lässyttää totuudesta, jos ei itse sitä tiedä.
      Ihmisen totuus on luettavissa Johanneksen evankeliumista. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
      Siinä on TOTUUS, siinä on myös tie, miten sinne päästään, ja siinä elämä.
      Siinä on myös uudestisyntyneille, ei valehteluille, myös Iankaikkinen elämä, Messiaan kansan nimissä.
      Sorry vaan, kun sitä pitää kysellä näin palstalla, se löytyy Raamatusta, mutta arvoista se on ensimmäinen, ja kun sen huomaat, olet jo pitkällä.
      Sen jakaminen on mahdollista, mutta vaatii Parannusta.
      On hyvin moukkamaista ottaa otteita Vanhasta Testamentista, se on Israelin laki sekä ohjeet.
      Kristitty, toisin kun Sinä, ottaa ohjeet Uudesta Testamentista, ja se löytyy Matteus 28; 18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
      19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
      20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
      Ilmeisesti asiat ovat osaltasi vielä Savi astioissa, kosta Paavali kirjoittaa 2 Korinttilaiskirjeessä.
      Mutta siteeraaminen VT;tä käy, jos olet JT tai muslimi.

      r.

    • Paljon on luurakoja.

      • Anonyymi

        ja naimarakoja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      95
      2133
    2. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      129
      1388
    3. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1350
    4. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      29
      1298
    5. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      68
      1223
    6. Introverttinä osastolla

      Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s
      337
      1028
    7. Toivotko, että

      hän tulisi juttelemaan sinulle, vai lähestytkö mieluummin itse?
      Ikävä
      89
      965
    8. Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?

      Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?
      Ikävä
      55
      896
    9. 122
      787
    10. VIELÄKIN NAURATTAA

      Seurustelua haluais. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      776
    Aihe