Suomi on luisumassa anarkiaan. Hallitus ja ulkoministeriö häärii ulkomailla

Anonyymi

ilman valtuuksia ja edellyttää, että virkamiehistö toimii kuin salainen agenttitoimisto järjestäen lapsikaappuksia. Siitä ei ole iso askel, että pyydetään tekemään poliittisia murhia. Ei ole mikään salaisuus, että hallituksessa on ministereitä, jotka ihailevat avoimesti vasemmisto anarkisteja. Olisi syytä selvittää, miten EU suhtautuu Suomen hallituksen toimiin kolmanssissa maissa? Suomen hallituksen toiminta ei ole vastaa EU'n arvoja vaan pikemminkin jonkun terroristivaltion.

3

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asia ei ole yksin Suomen käsisissä. Terroristien siirtäminen salaa Suomen valtion toimesta Suomeen ja samalla EU ja Sengen alueelle ei ole yksistään Suomen päätettävissä. Kuljetukselle on saatava EUn hyväksyntä.

      • Anonyymi

        Suomen ainoa mahdollisuus päästä toimimaan omin neuvoin ja omilla säädöksillään on erota Euroopan Unionista. Eu kahlii Suomen hurjalla tavalla ja sallii terroristien saapua maahamme. Tällaista ei milloinkaan ole aiemmin ollut.

        Suomi pienenä maana ei pysty pitämään kansalaisiaan turvassa terrorismilta ja se on jo useaan kertaan nähty. Tänne on tullut kaulojen katkojia ja nuorten tyttöjen raiskaajia ja vieläkö pahempaa EU haluaa suomalaisille.

        Moni pitää Euroopan Unionia pahuuden valtakuntana, joka haluaa vaan julmuutta ja pahuutta. Olisi mukava tietää onko Euroopan Unionin päättäjissä ainuttakaan, joka uskoo inhimillisesti Pyhään Kolminaisuuteen vaiko vaan se Paha on esillä siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jostain "pyhästä kolminaisuuden" palvonnasta, kun te "näennäiskristityt" ette ole sisäistäneet Jeesuksen oppeja, mm. lähimmäisenrakkautta.

        Kristinusko on muuten lähtöisin lähi-idän paimentolaisilta. Kristinusko ei kuulu suomalaisuuteen, vaan pakanauskonnot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      12
      3169
    2. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1801
    3. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      19
      1642
    4. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1555
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1553
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      23
      1511
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      28
      1360
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1334
    9. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1284
    10. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      34
      1262
    Aihe