Katri Kulmuni
Uutisoitiin keskustan mies-edustajien kommentteja Al- hol leirillä olevien lasten ja naisten palauttamisesta:
”Keskusta ei ole hyväksynyt hiljaisesti eikä äänekkäästi kenenkään lennättämistä tänne”
Puheenjohtaja Kulmuni itse väisti asian aikaisemmin . Kun keskustan isot pojat olivat sanoneet painavan sanansa, niin nyt Kulmunukin uskalsi kiekaista:
"Sellaista toimintalinjaa keskusta ei ole hyväksynyt eikä tue, että kaikki suomalaiset sieltä tuotaisiin tänne, Kulmuni sanoo"
Tämä kaikki lähti siitä kun pääministeri aikaisemmin lausui:
"Marin totesi päivällä, että asiaa on käsitelty hallituksen iltakoulussa ja Haaviston toimintalinjalle on hallituksen hiljainen hyväksyntä."
Siinäpä PUHEENJOHTAJA Kulmuni jälkijättöisesti taas kommentoi hallitusyhteistyötä vaikeuttaen.
Ei hyvältä näytä uuden hallituksen alkutaival Keskustan kanssa. Olisi ehkä paras kun kaatuisi koko lafka hyvissä ajoin. Ei tuon kepun ja Kulmunin kanssa voi yhteispeli sujua. Tekee pahaa katsoa tuollaista töpeksimistä.
Onko se Kulmuni ihan bimbo?
Näillä näkymin Kulmunista on tulossa sarjahukuttaja (hallituksen kaato II), keikuttaa venettä kuten se esikuvansa.
Ei muuta kuin samanlainen karvareuhka nuppiin ja takaisin sinne takahikiälle.
SARJAHUKUTTAJA
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Uutisissa juuri nyt:
"Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni auttaisi al-Holin leirillä olevia suomalaisia lapsia, mutta ei äitejä.
– Sen sijaan äitejä, jotka ovat menneet sinne itse osallistuakseen terroristiseen toimintaan, ei minun mielestäni pidä auttaa, Kulmuni totesi."
Valtiovarainministeri sekaantuu toisen ministeriön asioihin, eikö Katri tunne pelisääntöjä. KK erotettava kuten Rinnekin joka ei osannut olla sekaantumatta.Ei ministeriöiden päätökset ole asianomaisten ministereiden yksinoikeus. Yleensä koko hallitus osallistuu päätöksentekoon ja tehdyt päätökset ovat yhteisiä. Vai mitä tarkoitusta varten kuvittelet hallituksen pitävän kokouksia ja ns. iltakoulujakin? Eikä sekään aina riitä, vaan monesti päätösehdotukset pitää viedä vielä valiokuntienkin syynättäväksi. Ja mikä mutkallisinta näissä ulkopoliittisissa asioissa, jopa presidentilläkin on oikeus työntää niihin pukinsorkkansa.
- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Ei ministeriöiden päätökset ole asianomaisten ministereiden yksinoikeus. Yleensä koko hallitus osallistuu päätöksentekoon ja tehdyt päätökset ovat yhteisiä. Vai mitä tarkoitusta varten kuvittelet hallituksen pitävän kokouksia ja ns. iltakoulujakin? Eikä sekään aina riitä, vaan monesti päätösehdotukset pitää viedä vielä valiokuntienkin syynättäväksi. Ja mikä mutkallisinta näissä ulkopoliittisissa asioissa, jopa presidentilläkin on oikeus työntää niihin pukinsorkkansa.
Marinoitu sanoi ettei tiedä mitään sovitusta ja kulumuuni sanoi tietävänsä,,,eiku toisinpäinhän se tais olla.......onkohan nuo tyttöpoloset liian kokemattomia noinkin vastuullisiin hommiin.....no onneksi sota aikana tuon ikäset tyttäret oli lottina ruumiita pesemässä ym luontevassa äiti asemassa.
- Anonyymi
Miltä se näyttäisi jos ulkoministeri Haavisto alkaisi antaa lausuntoja Valtiovarainministerin postiin kuuluvista asioista.
Kulmuni sooloilee, tämä ei herätä luottamusta muissa hallituskumppaneissa.- Anonyymi
Kohta ei ole muilla hallituskumppaneilla luottamusta yhteen puolueeseen. Kepu kompuroi nyt ja oikein olan takaa. Ei olisi hirvittävästi varaa, kun galluplukema näyttää 10,6 %:nttia. Pian Vasemmistoliittokin kurvaa Kepun edelle. On hyvinkin mahdollista, että joulukuun galluplukema näyttää Kepulle jo alle 10 %:tin kannatusta.
Kepu ei tunnu selviytyvän sisäisestä valtakamppailustaan ja Kulmuni puolueen keulakuvana alkaa vapista kuin haavanlehti. Sipilän ja kumppaneidensa presenssi löyhkää kauas.
- Anonyymi
Iltasanomat
Poliittinen päätös al-Holin leirin suomalaisnaisten ja -lasten palautuksista koettelee tuoreen hallituksen rakenteita.
Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministerin Katri Kulmuni kiertelee ja kaartelee.
Iltapäivällä Kulmuni sanoi, että hallitus ei ole käsitellyt tai käsittelemässä al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten kotiuttamista. Illalla Kulmuni tarkensi Lännen Medialle, että keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin leirillä pidettävien suomalaisten tuomista Suomeen. Pääministeri Sanna Marin (sd) heitti kysyttäessä pallon Pekka Haavistolle
Al-Holissa on hyviä aineksia seuraavaan puhdistukseen. Tällä kertaa luottamusta haetaan erityisesti vihreiden ja keskustan väleistä.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Pääministeri tuossa teki oikein.
Keskustavaikuttajilla tarve on Haaviston kaataminen. - Anonyymi
Voi Katri minkä teit, hieman luotin sinuun, en enää.
- Anonyymi
Kulmunin ulostulo voi vaikeuttaa hallituksen yhteisen linjan löytämistä, arvioi valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta.
– Voi ajatella, että se voi vaikeuttaa hallituksen yhteisen kannan muodostamista, kun yksi hallituspuolueista on jo oman kantansa ilmoittanut. Kulmuni selvästi ilmoitti oman kantansa ja hänen ei ole kovin helppo pyörtää sitä.
Aivan käsittämätön nainen. Juuri muutama päivä takaperin uikutti hallituksen yhteistyön tarpeellisuutta (=YHDESSÄ TEHDYT LINJAUKSET), ja nyt osoittaa sen tällä tavoin.
Persut kiittää!- Anonyymi
Sipilä lestadiolaiskollegioineen pitää Kulmunin puun ja kuoren välissä. Taisi tulla Katrille helvetin opettavainen puheenjohtajakausi. Ja paino sanalla helvetin.
Kyllä peruskeskustalaisia viedään näiden lahkolaisten toimesta kuin kuoriämpäriä. Ennen Keskustaa pidettiin pieni- ja keskituloisten asialla olevana puolueena maatalousagendan lisäksi. Nyt näyttävät pieni- ja keskituloiset olevan Keskustan harrastaman nykypolitiikan maksumiehiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilä lestadiolaiskollegioineen pitää Kulmunin puun ja kuoren välissä. Taisi tulla Katrille helvetin opettavainen puheenjohtajakausi. Ja paino sanalla helvetin.
Kyllä peruskeskustalaisia viedään näiden lahkolaisten toimesta kuin kuoriämpäriä. Ennen Keskustaa pidettiin pieni- ja keskituloisten asialla olevana puolueena maatalousagendan lisäksi. Nyt näyttävät pieni- ja keskituloiset olevan Keskustan harrastaman nykypolitiikan maksumiehiä.Keskusta on suomalainen kummajainen ja jäänne ajasta, milloin elettiin köyhyydessä ja savuisissa torpissa. Onneksi muut saivat suomeen teollisuutta ja talouden kuntoon, siinä on se syy, että miksi keskusta on katoamassa. Muiden varoilla elämiseen on tultava loppu.
- Anonyymi
Unohtiko kulmuni että uuden hallituksen myötä sitoutuminen onkin sama mihin olivat sitoutuneet Rinteen aikana.
Toisekseen kulmuni ei voi isis jutussa antaa täydellistä vastausta. Syy siihen kulmuni on pyytänyt "poliisilta" lausuntoa kaikista vaihtoehdoista mitä tulee tähän isis-lasten ja äitien palautuksiin. Jospa muut puolueet eivät ole huomanneet pientä muutosta Haaviston lausunnoista. Se kuuluu nyt näin, isis-aikuiset ja lapset. Siis tervetuloa myös lapsisiittäjät mukana. Kun n on kuunnellut näitä isis-äitejä hehän kutsuvat itseään siskoiksi (sama mies on useamman naisen kanssa ja tekee kuinka monelle siskolle lapsia). Yksi äiti kertoi 13v tyttärestään kun ei suostu lähtemän Suomeen. Tytär ollut naimisissa 2kk mies ammuttu, äiti ei usko. Mistä tämä kertoo?? Valhetta piisaa. Sattuiko joku eilen katsomaan tv:tä isis naisista juttua. Oli aika törkeä juttu. Jos nuo isis-naiset päästetään Suomeen niin voi suomimies voit kyllä päästä Hengestä. Niin kovia mimmiä et kyllä hutisalo kuin katuu syntymäänsä jos luulee että sopeutuisivat ja noudattaisivat Suomen lakia. Se on utopiaa. Ja kyllähän ne haavistonkin panisivat kattomaan mistä tytöt pissii.
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus suhteellisuudentajun menettäneistä:
https://www.aamulehti.fi/a/df3fcbb2-acb6-4ba5-ada8-2c2e658a140e
"
Al-Holin leirillä olevien Isis-vaimojen ja näiden lasten kohtalosta käytävä keskustelu on karannut täysin käsistä. Ylipolitisoituneessa kiihkossa, jota journalismin nimissä lähdettiin lietsomaan, itse asia unohtui jo lähtökuopissa.
Al-Hol on kuin Guantanamon vankila. Ainut ero on, että al-Holin leirissä pidetään lapsia ja äitejä täysin kestämättömissä oloissa.
Hirveä huuto on syntynyt siitä, että suomalaisviranomaiset ovat valmistautuneet kotiuttamaan suomalaiset pois leiristä. Kummallista olisi, jos virkamiehet olisivat tapittaneet kattoa ja heilutelleet käsiään koko tämän ajan.
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ilmoitti eilen keskiviikkona, että äitejä ei voida ottaa Suomeen. He aiheuttavat turvallisuusriskin.
Joukossamme kävelee tälläkin hetkellä koko ajan murhista tuomittuja ihmisiä ja jos jonkinlaista ”sekopäätä”. On se kumma, jos ei kymmentä naista pystytä vahtimaan nykyisellä tiedustelutekniikalla tai tarvittaessa vaikka jalkapannalla.
Jos asia on juridiikasta kiinni, terrorismilakiin voidaan milloin vain kirjoittaa yksi lisäpykälä ja lyhyt perustelu.
Al-Holin leiri on lapsille, ja miksei myös aikuisillekin, varsinainen terrorismihautomo. Mitä nopeammin leiri tyhjenee ja lapset saadaan sieltä psykiatrisen avun piiriin, sen parempi koko läntiselle maailmalle.
Nyt Isis-vaimojen kohtelua leimaa kostomentaliteetti. Se ei ole sivistysvaltion eikä sivistyneiden ihmisten tapa vastata vihaan ja vääryyksiin.
On sääli nähdä täällä kotimaassa, mihin perussuomalaisten poliittinen nousu on johtanut.
Säälliset ihmiset näyttävät menettäneen suhteellisuudentajunsa ja kykynsä kokonaisvaltaiseen harkintaan, sivistyksestä nyt puhumattakaan.
Kaija Ahtela
"- Anonyymi
Vai olet sitä mieltä että meillä kulkee joukossa...
Samaa kirjoitit jo lehtesi palstalla. Mene sinne leirille haastattelemaan näitä suomalaisia ja pyydä samalla ottamaan kaapunsa pois että nähdään kuka siellä luuraa. Samoin haastattele niitä lapsia, tokihan ne suomea puhuu kuten äitinsäkin. Vai onko kotimaan kieli unohtunut? Tämä niin kutsuttu Sanna kun lähti kotoaan ei välittänyt äidin ja isän pyynnöistä, särki vanhempien sydämet sanomalla että minä kuulun siihen mihin miehenikin. Ei pitänyt kotiin yhteyksiä. Nyt ku on paskat housussa ollaan tulossa kotiin, mihin kotiin. Eihän heillä ole täällä paikkaa/osoitetta ym. Vai Haavisto ko ne henkkohtaisesti hoitelee. Onhan se Veijon talo nyt vapaa. Pekka han voi kyläillä lasten luona. Vai mitä?
- Anonyymi
Nyt kulmuni Sotkeutuu työmarkkina-asioihin.
https://demokraatti.fi/oli-siina-jotain-tuttua-kulmunin-sipilamainen-viesti-tyomarkkinoille-herattaa-kysymyksia/
Kulmuni on aiemmin kertonut olevansa puoliksi ruotsalainen, ehkä hän ei tiedä paikkaansa.- Anonyymi
Kas kummaa. Epäilemättä Sipilä häärii taustalla ja jopa ohjailee Kulmunia. Oma etu vaatii.
- Anonyymi
Yle
Keskustan puheenjohtaja, Katri Kulmuni puolestaan sanoi, ettei terroristiseen toimintaan lähteneitä aikuisia pidä auttaa. Kulmunin mielestä on hyvä, jos Suomi auttaa leirillä olevia lapsia. Tätä kantaansa Kulmuni on tänään toistanut
Keskustan kommentit olivat julkisuuden kautta hallituskumppaneille annettuja toimintaohjeita. Samalla ne olivat myös uuteen pääministeriin, Sanna Mariniin ja ulkoministeri Haavistoon kohdistuneita piikkejä.
Yrittääkö keskusta olla yhtä aikaa hallituksessa ja oppositiossa?
Keskustan toimintalinja herättää kysymyksen: Kokeeko keskusta olevansa yhtä aikaa hallituspuolue ja oppositiopuolue? Nyt keskusta näyttää ajelevan kaksilla rattailla.
lue lisää
https://yle.fi/uutiset/3-11115581?origin=rss - Anonyymi
Kulmuni ei ehkä halua hukuttaa hallitusta, mutta bimbo kun on hän voi saada aikaiseksi hallituksen kaatumisen. Se olisi hyvä asia.
- Anonyymi
Kulmuni pyytää sooloiluaan anteeksi.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006342093.html?ref=rss
Kaikesta päätellen hän itse ei ole tätä sooloiluaan tajunnut, vaan julkinen paine
ja hallituskumppanit laittaneet Kulmunin ruotuun.
Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, ja se on lisärasituksena hallitusyhteistyölle.
Keskustan kenttäväessä toivotaan Saarikon pikaista paluuta ja puheenjohtajan vaihtamista. - Anonyymi
Kulmuni on uudestisyntynyt Väyrynen
- Anonyymi
Tässä Kulmuni ulostulossa on selvästi eroa siihen miten muut puoluejohtajat käyttäytyvät. Ohisalo, Andersson ja Henriksson eivät selvästi ole taustajoykkojen johdateltavissa.
Sen sijaan Kulmuni yrittää olla välittömässä taustajoykkojen ääntä vähän joka paikassa. Marinin pitää tälle häiriköi mille laittaa stoppi.
Kulmuni ulostulot pitää rauhoittaa. Keskustalla on tapana sooloilla hallituksissa, joissa se on ollut mukana.
Sen sijaan nyt kannattaisi, huolimatta siitä, että kesän puoluekokous voi äänestää Kulmuni pihalle, alkaa esiintyä hallituksessa "aikuisten oikeasti". Häiriköijänä oleminen kostautuu tulevaisuudessa.
On uskottava, että keskustan kannatuksesta puolueessa ollaan erittäin huolissaan, mutta tämä ei nyt ole keskustan asia puuttua joka juttuun. Näillä Kulmuni toimilla alamäki vain jatkuu.
Media mielellään pyrkii rakentamaan ja kaatamaan hallituksia, mutta mikään valheeton se ei ole. Jopa tarkastamattomat ja virheelliset valeuutiset lanseerataan hölmölle somekansalle totuutena. Sitten vaan kommentoimaan, vaikka asiasta ei ole ymmärretty mitään.
Pitäs keskustan ymmärtää, että Halla-aho on vienyt keskustan ääniä ja kärkkyy uusia vaaleja.
Halla-ahon tarkoitus on saada sekasortoa ja kaaosta aikaiseksi ja Kulmuni toimii varomattomasti tietämättään persujen aputyttönä, Sipilän hallituksessa asetelma oli päinvastoin takakonttihallitusya synnytettäessä. Kulmuni on kadottanut suhteellisuuden tajun, kun paine omien puolelta ei hellitä.
Instagram kysely oli ajattelemattoman ala-arvoinen yritys olla näppärä. Eikö siellä puolueessa kenellekään välähtänyt, että teko oli ihmisoikeuksia loukkaava ja johdattelevat. Petteri Orpo ja Jussi Halla-aho ottivat varmaan napanderit Kulmuni sekoilun kunniaksi.
Pitääkö olla huolissaan, kun Kepu pettää aina -sanonta on niin totta taas.
.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481199Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101139- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733