Olen 25 vuotias nainen, joka on käynyt jo 10 vuotta hoidossa mielenterveys ongelmien takia ja myös kelan kuntoutus psykoterapiakin on käyty läpi. Nyt olen julkisella puolella avohoidossa. Suurimmat ongelmat on olleet masennus, ahdistus, univaikeudet ja mielialanvaihtelut . Mulla on ahdistukseen lääkitys, joka auttaa jotenkuten pahimmissa tilanteissa. Nyt kuitenkin olen jo pitempään miettinyt psykologi kontaktin lopettamista, koska koen että olen jo ikuisuuden ollut hoidossa. En koe olevani ns. terve tai hyvässä kunnossa, mutta alan olla kyllästynyt tähän jatkuvaan hoitoon. Psykologissani ei ole mitään vikaa ja häneltä saan erittäin hyviä vinkkejä, mutta oma moti ei ole läsnä. Kuolemaan liittyviä ajatuksia on ajoittain, mutta ei mitään itsemurha suunnitelmia tai suoranaista itsetuhoista käytöstä. Epäilen että mulla on tullut vähän psykosomaattisia oireita viime aikoina, ehkä koska en osaa päättää mitä minun tulisi tehdä. Tiedostan lukiessani mitä itse olen kirjoittanut, että ei välttämättä kannattisi lopettaa mutta en vain jaksaisi enää tätä sirkusta. Haluaisin kuitenkin pitää mahdollisuuden uusia lääkitykseni kun niin tarvitsen, luulisi sen onnistuvan. Oletteko te lopettaneet oma-aloitteisesti psykologi kontaktin? Ja mitä ajatuksia tekstinu herättää teissä?
Psykologi kontaktin lopettaminen?
Anonyymi
9233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vaikea sanoa kun et kerro ahdistuksen ja masennuksen syistä ja taustoista, ja miten oikeastaan koit asiat... Ei toki tarvitsekaan kertoa jos et halua. Kokonaiskuva voi olla hyvin erilainen eri ihmisillä. Nähdäkseni ahdistus ja masennus johtuvat tavalla tai toisella aiemmista elämäntapahtumista, jotka ovat olleet jollain tavalla raskaita tai traumaattisia. (Lievempääkin on, mm. elintavoista johtuva ja kaamosmasennus, mutta sinulla kuulostaa olevan vakavampaa kun olet noin kauan hakenut apua. )
Psyyke on todellakin yksilöllinen ja avut eivät voi olla automaatteja. Kun en enempää tiedä, tulee mieleen että kuntoutusterapia olisi jäänyt jotenkin kesken. On monta tapaa millä terapia voi mennä pieleen. Lääkkeiden käyttö voi myös haitata terapiaa, koska se turruttaa tunteita ja estää siten niiden käsittelyä. Monesti lääkkeet myös altistavat masennukselle ja ahdistukselle pitkäaikaiskäytössä. Toimivat siis päinvastoin kuin pitäisi. Käytitkö lääkkeitä terapiankin aikana?
En käyttänyt lääkkeitä psykoterapian aikana ja olen jo pidemmän ajan vältellyt säännöllisiä masennuslääkityksiä osittain juuri siitä syystä mitä kirjoitit. Ahdistuslääkitykseni on tarvittaessa otettava, eli ei säännöllinen. Ajoitain aikaisemmin elämässä on ollut masennuslääkityksiä, muttei oikeen mitään efektiä niistä minulle.
No lyhyesti olen kokenut lapsuudessani vanhempani vakavan sairauden johon vanhempani lopulta menehtyi ollessani 16 vuotias. Vanhempien raskaan eron ja kai jäänyt vaille jonkinlaista huolenpitoa monen sisaruksen ympäröimänä ja nähdyksi tulemista lapsena mitä olisin tarvinnut.
T. Aloittaja
Uskotko tulevasi jo toimeen ilman terapiaa? Entä jos tilasi huononee?
No uskon siihen että ajatusmaailmani on huomattavasti kypsempi kuin vaikka 5 vuotta sitten, mutta kyllä olen edelleen masentunut ja ahdistunut. Tosin eihän psykologi ole se joka tekee minun valintani siitä onko minulla Motivaatio tehdä asioita jotka saisivat minut toivottavasti voimaan paremmin (terveelliset elämäntavat, ongelmien kohtaaminen pakenemisen sijaan, positiivisuuden harjoittelu, merkityksellinen tekeminen jne)
Tosin olen jollain asteella tiedostanut sen surullisen faktan että jos olettaa elämän tuntuvan samalta kun joskus lapsuudessa turvallisen ihmisen sylissä ollessaan, niin sitä ei tule tapahtumaan. Läheisen kuolema vaan on ikuinen asia, jonka kanssa oppii elämään toivottavasti, muttei turvallisuudentunne tule takaisin. Tosin en sano turvallisuuden tunnetta voisi olla mahdollista löytää esim. Parisuhteessa. Kai sitä aina voi hakeutua uudestaan hoitoon jos kokee sille tarvetta ja halua..
Taas yksi yhy yhy. Kattokaa mua.
Säälikää mua.
Ala elää. Ihan itse. Älä aina syytä muita.
Sinäkin eräs heistä, jota ei ole pidetty lapsena sylissä anonyymi 17.21
Jännää että tuut tänne valittamaan tollasta kun nimenomaan otan esille sen että eihän ne muut mua pelasta, eikä olekaan heidän tehtävänsä ja että olen itse vastuussa elämästäni. Ja vain kehun sekä psykologiani että psykoterapeuttiani. Syy miksi kirjoitan tänne on enemmänkin ajatusten pallottelua muiden ihmisten kanssa. Mutta juu tämähän on suomi 24 niin vähintään yhden tuollaisen kommentoijan voi laskea mukaan :)
T. Aloittaja
Urospuolisena+moniongelmatapauksena+minua+ainakaan+ei+ne+laukkaamiset+siellä+julkisella+mielenterveystoimistopuolella+reilun+parin+vuoden+aikana+auttaneet+oikeastaan+kovinkaan+paljoa.+Kerronpa+hieman+omaa+tarinaani+tässä+yhteydessä.
Ikävää että sulla on ollut noin huono kokemus. Tosin täytyy sanoa, että olen useaan otteeseen todennut, että psykologit ovat ne fiksummat yksilöt kun psykiatrit. Toki heillä eri hoitotehtävät onkin..
Millaisia traumoja olet kokenut, jos saan udella.