Onko kukaan kokenut täydellistä yhtymistä toiseen, sellaista, jossa tuntee että tulee yhdeksi sekä fyysisesti että psyykkisesti, mielen ja kehon tasolla? Sellaista jossa kahdesta tulee yksi, jossa voi vaan nauttia siitä että saa olla yhteydessä toiseen, toisen mielessä ja kehossa. Tilaa, jossa aika ja paikka menettävät merkityksensä ja jonka haluaisi vaan jatkuvan ikuisesti, koska tuntuu siltä kuin olisi saapunut kotiin, saavuttanut päämääränsä, ymmärtänyt elämän tarkoituksen. Onko sellainen mahdollista vai vaan lapsellinen kuvitelma siitä mikä voisi olla mahdollista kahden erillisen ihmisen välillä?
Vastaukset 4
- Anonyymi
Onpa typerä kirjoitus eikä kuulu tälle kanavalle ollenkaan. Täydellinen yhtyminen on idioottimainen ajatus ja osoittaa lähinnä kirjoittajan täydellistä kokemattomuutta tai/ja todellisuuden tajun puutetta. Kasva aikuisex!
- Anonyymi
Hyi hitto mitä p:skaa! Siementä vakoon ja muijaa lakoon. Haaveilut h:vettiin! Naiset tykkää kun miehellä on munaa!
Kyllä olen ja ongelma nykyisessä suhteessani on, että en pääse lähellekkään sitä.
Kysymys on tunteesta. Olen kokenut sen. Se on sanoin kuvaamaton, aivan eri asia kuin pääsy eroon seksuaalisesta paineesta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251145
- 671035
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93823- 77753
- 45716
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38686- 67624
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37508Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467