Kyllä nuo lapset al-Holista voidaan tuoda...

..Suomeen ilman äitejään.
Toimitaan samoin kuin toimitaan alkoholisoitujen äitien kanssa, jotka eivät ole kykeneneväisiä hoitamaan itse lapsiaan. Lapset otetaan heiltä huostaan.
Nuo Isis-naiset ovat samoin kykenemättömiä ja vaarallisia lapsilleen, joten lapset voidaan ottaa heiltä huostaan ja tuoda Suomeen.
47<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

kyllä, nuo äidithän ovat ajaneet perheensä tilanteeseen jossa lapset kärsivät.
huostaanotto pitäisi olla mahdollista.

Äänestä

Minkäikäisiä mahtavat olla, moniko lapsista puhuu suomea, tai edes tietää suomesta mitään ja länsimaisesta kulttuurista - kuin sen että se on pahaksi ja vaarallista.

Eipä taida olla tarvetta lapsillekaan suomessa - valitettavasti, mutta se on ollut vanhempien valinta, todellakin huono valinta, mutta onko tuo se paikka josta on aloitettava valtion huolenpito kansalaisistaan - kun eivät niin kovinn huolestuneita ole kuljettamaan esim. oman maan kansalaisia sairastapauksissa kotimaahan.

2Äänestä
  • Mitäs ne Suomeen viimeksi tulleet "alaikäiset"

    Äänestä

Nythän pitää muistaa että perheenyhdistämisen myötä sieltä tulee myös kaikki siskot,veljet,äidit,isät, serkut,tädit,sedät ja isovanhemmatkin.

Tämä on vihervassujen tahto.

1Äänestä
  • sinäkös ne sukulaiset tänne kyyditset, kun ulkoministeriö ei aio niin tehdä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sinäkös ne sukulaiset tänne kyyditset, kun ulkoministeriö ei aio niin tehdä?

    Eikö vihervassu tunne perheenyhdistämistä???

    Otapa selvää.

    Ankkurilapsi ensin, sitten loput perässä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö vihervassu tunne perheenyhdistämistä???

    Otapa selvää.

    Ankkurilapsi ensin, sitten loput perässä.

    Ja persut hakee sen ankkurilapsen, jottei halla-ahon sanat taas paljastu potaskaksi. persujen Charter kiihdyttää jo moottoreitaan...

    Äänestä

"ei ole suomessa tarvetta lapsille"? mitä oikein ajattelet lapsista?
käsittämätöntä heitteille jättöä ja piittaamattomuutta. ei terveen puhetta.
lapset oppivat (toisin kuin ehkä persulapset?) nopeasti uusille tavoille, sen kaikki tietävät. aivan kuten pakolaistenkin lapset, jotka ovat tänne tulleet ja saaneet jäädä.
karun kylmää kohtelua sinulta syyttömiä hädässä olevia lapsia kohtaan, ei mitään armoa, hyi hitto.

Äänestä
  • Juuri siten niin kuin pitääkin näissä olosuhteissa, enemmin minua ihmetyttää se, minkälaisen mielikuvan se sinussa herätti - kyse on siis sinun ajatusmaailmastasi, jota kuvaa muyuten kohtalaisen sairas heittosi "persulapsista".

    Onko meilläjokin syy rahdata tänne terroristien kanssa eläneitä lapsia, nuoria . . tietoa kun ei ole ikärakenteesta - suomeen, ja nähdä heidän kanssaan vuosikymmeniä vaivaa, ja mahdollisesti saada kitkettyä ISIS-aatteet heistä, edellyttäen että heidät erotetaan äideistään. Entäpä jos ei onnistutakaan purkamaan sitä aivopesua, vaan tuomme tänne lisää potentiaalisia terroristejä, joiden aktivoitumisesta ja sen tavasta ei ole mitään tietoa, tai edes mahdollisuutta sitä arvioida.

    Olisi mielenkiintoista tietää, ottaistko, otatko nuo, tai tuolta lapsen hoteisiisi, vastuullesi, omien mahdollisten lapsiesii kanssa elämään. Hoidetaan ne tuhannet lapset joita meillä on hädässä kotimaassa, sen jälkeen voidaan alkaa pohtimaan ulkomailta tuotettavia ongelmatapauksia.

    Ja kyllä, hyi hitto tuollaista välinpitämättömyyttä täällä jo olevista, kanssa ihmisistäsi, jotka olet halukas vaaraan asettamaan siksi, että koet olevasi parempi, ylempi ihminen jonka moraali ja hyvä tahto on ylimaallista. Rahoita tuon porukan elämän parantaminen tuolla, missä nyt ovat. Ei muuta kuin pistät rahat liikenteeseen, niin saavat aseita hankittua.

    Äänestä

  • AdDicte kirjoitti:

    Juuri siten niin kuin pitääkin näissä olosuhteissa, enemmin minua ihmetyttää se, minkälaisen mielikuvan se sinussa herätti - kyse on siis sinun ajatusmaailmastasi, jota kuvaa muyuten kohtalaisen sairas heittosi "persulapsista".

    Onko meilläjokin syy rahdata tänne terroristien kanssa eläneitä lapsia, nuoria . . tietoa kun ei ole ikärakenteesta - suomeen, ja nähdä heidän kanssaan vuosikymmeniä vaivaa, ja mahdollisesti saada kitkettyä ISIS-aatteet heistä, edellyttäen että heidät erotetaan äideistään. Entäpä jos ei onnistutakaan purkamaan sitä aivopesua, vaan tuomme tänne lisää potentiaalisia terroristejä, joiden aktivoitumisesta ja sen tavasta ei ole mitään tietoa, tai edes mahdollisuutta sitä arvioida.

    Olisi mielenkiintoista tietää, ottaistko, otatko nuo, tai tuolta lapsen hoteisiisi, vastuullesi, omien mahdollisten lapsiesii kanssa elämään. Hoidetaan ne tuhannet lapset joita meillä on hädässä kotimaassa, sen jälkeen voidaan alkaa pohtimaan ulkomailta tuotettavia ongelmatapauksia.

    Ja kyllä, hyi hitto tuollaista välinpitämättömyyttä täällä jo olevista, kanssa ihmisistäsi, jotka olet halukas vaaraan asettamaan siksi, että koet olevasi parempi, ylempi ihminen jonka moraali ja hyvä tahto on ylimaallista. Rahoita tuon porukan elämän parantaminen tuolla, missä nyt ovat. Ei muuta kuin pistät rahat liikenteeseen, niin saavat aseita hankittua.

    minut ei tarvitse heitä ottaa. suomessa on maailman paras lastensuojelusysteemi joka hoitaa nämä lapset kyllä niinkuin vastuullisesti kuuluukin.
    he kasvavat suomalaiseen yhteiskuntaan aivan samoin kuin tänne tulleiden pakolaistenkin lapset ja meidän omatkin lapsemme, sulautuvat hyviksi työntekijöiksi ja veronmaksajiksi.
    ne eivät tule todennäköisesti sinun naapuriisi, jota voit olla huoletta.
    jos niitä tulee sitten joskus vastaan, voit sulkea silmäsi hetkeksi tai kääntää pääsi muualle jos et kestä heitä katsella.
    ihmeellisiä ennakkokäsityksiä, valmiiksi luotuja päähänpinttymiä persuilla, voi äiti!

    Se maailman paras lastensuojelusysteemi kuuluu samaan sarjaan, muiden Suomen maailman parheiden juttujen kanssa - erilaiset haistapaskavertailut ovat rakentaneet meille sellaisen "Neuvostoliittomaisen" totuuden, josta edelleenkin halutaan pitää kiinni, ja siksi julkaistaan ja ylläpidetään suomessa meteliä "maailman parhaista" toimista, tavoista ja organisaattioista.
    Pakolaislapset yleisesti otaaen tuskin ovat asuneet ISIS-perheissä, siihen kasvatettuina, vaan ollessaan ISIS-alueilla, ovat kokeneet lähinnä ISIS-terroria, joten siinä mielessä lähtökohdat ovat aivan erilaiset jatkolle. ja siitä huolimatta tuppaavat radikalisoitumaan nuo pakolaisten lapset, varsinkin Muslimi-alueilta tulevat.
    Hyviksi veronmaksajiksi . . . 🤣 kts. edellinen lause.
    Persut eivät liity asiaan mitenkään, mutta tuo kommenttisi kertoo kyllä sen, että tässäkin tapauksessa, sinä olet se sairas - sinä syötät koko ajan Persut, Persut Persut, tässä asiassa ei ole persuilla osaa eikä arpaa, eikä myöskään äidillä.

    "ootsie mustilainen ku oot noi hyvä ennustammaa? ennustatsie miullekkii?"
    kuvitelmissa on hyvä elää, ei tuu päivät pitkäksi kun jalat tukevasti irti maasta elää, hohhoijjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "ootsie mustilainen ku oot noi hyvä ennustammaa? ennustatsie miullekkii?"
    kuvitelmissa on hyvä elää, ei tuu päivät pitkäksi kun jalat tukevasti irti maasta elää, hohhoijjaa.

    Tuntuu olevan sinulle ominaista se "leijuminen" jalat irti maasta, ainakin kommentointisi ja perustelusi ovat sitä luokkaa, jossa olet onnelisesti jalat irti maasta ja pää pilvissä. Reaaliteeteistä ja faktoista viis.

    Heh heh, tuohon se sitten loppui se älykäs keskustelu. Hohhoijaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    minut ei tarvitse heitä ottaa. suomessa on maailman paras lastensuojelusysteemi joka hoitaa nämä lapset kyllä niinkuin vastuullisesti kuuluukin.
    he kasvavat suomalaiseen yhteiskuntaan aivan samoin kuin tänne tulleiden pakolaistenkin lapset ja meidän omatkin lapsemme, sulautuvat hyviksi työntekijöiksi ja veronmaksajiksi.
    ne eivät tule todennäköisesti sinun naapuriisi, jota voit olla huoletta.
    jos niitä tulee sitten joskus vastaan, voit sulkea silmäsi hetkeksi tai kääntää pääsi muualle jos et kestä heitä katsella.
    ihmeellisiä ennakkokäsityksiä, valmiiksi luotuja päähänpinttymiä persuilla, voi äiti!

    "Vihervassut luonnollisesti olettavat että me suomalaiset veronmaksajat kustannamme heidän harrastukset."

    Äänestä

  • AdDicte kirjoitti:

    Tuntuu olevan sinulle ominaista se "leijuminen" jalat irti maasta, ainakin kommentointisi ja perustelusi ovat sitä luokkaa, jossa olet onnelisesti jalat irti maasta ja pää pilvissä. Reaaliteeteistä ja faktoista viis.

    Lasten vihaaja. Syyttömien lasten vihaaja. Vihaat varmaan omia lapsiasikin? Toivottavasti sinulla ei niitä ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lasten vihaaja. Syyttömien lasten vihaaja. Vihaat varmaan omia lapsiasikin? Toivottavasti sinulla ei niitä ole.

    Ei, kyllä lapset ovat olleen ja ovat aina olleet rakkaita ja tärkeitä, siksi haluan heitä kotimaassaan, kotonaan suojella potentiaalisilta terroristeilta. Kuten myös muiden lapsia, perheitä - kaikkia suomalaisia jotka ovat päättäneet turvallisessa maassamme pysyä, osallistumatta terroritekoihin maailmalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh heh, tuohon se sitten loppui se älykäs keskustelu. Hohhoijaa.

    Juntin kanssa ei kannata keskustella, koska se ei johda mihinkään.

    Äänestä

  • AdDicte kirjoitti:

    Ei, kyllä lapset ovat olleen ja ovat aina olleet rakkaita ja tärkeitä, siksi haluan heitä kotimaassaan, kotonaan suojella potentiaalisilta terroristeilta. Kuten myös muiden lapsia, perheitä - kaikkia suomalaisia jotka ovat päättäneet turvallisessa maassamme pysyä, osallistumatta terroritekoihin maailmalla.

    Mutta sinulla ri ole niitä itsellä.
    Kaltaisellasi tyypillä onkin parempi niin, ettei ole.
    Kasvaisivat vihaamaan , mustavalkoisesti ajatteleviksi junteiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta sinulla ri ole niitä itsellä.
    Kaltaisellasi tyypillä onkin parempi niin, ettei ole.
    Kasvaisivat vihaamaan , mustavalkoisesti ajatteleviksi junteiksi.

    Kyllä on, kaksikin - ja vaikka olet noin vastenmielinen ja typerä yksilö, siltikin suojelen myös sinua vaaroilta, vaikka oikein kerjäät ongelmia, etkä niistäkuitenkaan ole itse valmis vastuuta ottamaan, vaan Valtionhan se pitäisi, lastensuojelun, eikö tuollainen "sankaruus" ole aika säälittävää - ihan vihervasemmistolaista kylläkin. Muut hoitakoot.

    Äänestä

Miksei Persujen naapureihin? Kävisikö kattila liian kuumana heillä?

Äänestä
  • No siinähän taas tuli pikku-Petteriltä oikein "liturgia".

    Äänestä

  • 🤡 👍🏻

    Äänestä

Aloittaja ei ymmärrä sitä, että Suomen laki on voimassa vain Suomessa.

Äänestä
  • Sinä et ymmärtä, että Suomalaisia lapsia koskee laki myös ulkomailla.

    Äänestä

Vihervassut täällä ulisevat isislapsista.
Itse eivät halua tehdä mitään, mutta vaativat persuja hoitamaan homman??

1Äänestä
  • Vihervassut luonnollisesti olettavat että me suomalaiset veronmaksajat kustannamme heidän harrastukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihervassut luonnollisesti olettavat että me suomalaiset veronmaksajat kustannamme heidän harrastukset.

    Olemme maksaneet sinunkin sinunkin neuvolakäyntisi, koulusi, teveydenhuoltosi ym ym.
    Tuntuu siltä, että täysin turhaan.
    Harrastusksia sinulla ei varmasti ole ollut, koska olet noin kyvytön sosiaalisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olemme maksaneet sinunkin sinunkin neuvolakäyntisi, koulusi, teveydenhuoltosi ym ym.
    Tuntuu siltä, että täysin turhaan.
    Harrastusksia sinulla ei varmasti ole ollut, koska olet noin kyvytön sosiaalisesti.

    kyllä persutkin pärjäävät harrastuksissa muiden kanssa, kunhan ensimmäinen viikko koulutetaan "tunti turpaan tasatunnein"-menetelmällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olemme maksaneet sinunkin sinunkin neuvolakäyntisi, koulusi, teveydenhuoltosi ym ym.
    Tuntuu siltä, että täysin turhaan.
    Harrastusksia sinulla ei varmasti ole ollut, koska olet noin kyvytön sosiaalisesti.

    Vahvasti epäilen tuota "maksamistanne", sellainen joka on tämän yhteiskunnan rakentamiseen osallistunut, ei halua sitä vaarantaa potentiaalisilla terroristeilla.

    Tenu-vasuri osaa tuon tyhjänpäiväinen lässytyksen, mutta ei sitten muuta.

    Sinuun käytetyt rahat ovat kyllä selvästi menneet hukkaan...

    Äänestä

  • AdDicte kirjoitti:

    Vahvasti epäilen tuota "maksamistanne", sellainen joka on tämän yhteiskunnan rakentamiseen osallistunut, ei halua sitä vaarantaa potentiaalisilla terroristeilla.

    Kyllä sotaveteraanitkin ylivoimaisena enemmistönä suvakkeja olivat, vaikka Neuvostoliittolaisia täältä pois hätistelivätkin.
    Mun faija mm. oli niissä hommissa silloin joskus, jotta Suomalaiset saisivat elää vapaassa maassa.
    Tälläista persuvihatouhua ei olisi varmasti ikinä halunnut Suomeen pesiytyvän.

    Sinä et tiedä, mitä sotaveteraanit ovat ja ovat olematta. Sinun on aivan turha esiintyä sotaveteraanien nimissä ja puhehenkilönä, sinulla ei ole siihen oikeutta.
    Sinä olet tuomassa tänne turvallisuusrikejä, vaikka faijasi on hommissa ollut, se ei tee sinusta ammattimiestä, eikä anna sinulle minkäänlaista puheoikeutta veteraanien nimissä.

    Siis voi v, minkälaisia sittiäisiä nämä räkänokkaiässä olevat persut ovat. Olis jmalauta puunhalkaisuvälineellä töitä.
    Vapaata Suomea ei teitä varten todellakaan ole rakennettu. Painukaa v täältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis voi v, minkälaisia sittiäisiä nämä räkänokkaiässä olevat persut ovat. Olis jmalauta puunhalkaisuvälineellä töitä.
    Vapaata Suomea ei teitä varten todellakaan ole rakennettu. Painukaa v täältä.

    Ei kyllä sinuakaan varten. Vaikka isäsi olikin hommissa.

    Äänestä

Katsokaa ja erityisesti kuunnelkaa tarkasti CNN:n tekemä haastattelu Sannasta, jossa myös haastatellaan hänen murroikäistä tytärtään. He haluavat Suomeen, mutta haluavat noudattaa uutta uskontoaan ja erityisesti sharia-lakia myös Suomessa. Lapset puhuvat suomea keskenään, kun yrittävät saada äitinsä huomioita. Murrosiäiseltä kysyttäessä hän toteaa, että haluaa käyttää mustaa kaapuaan myös Suomessa, koska naisen niin kuuluu tehdä. Eli hän on oppinut, että kuljetaan kaapu päällä ja ei halua täälläkään kulkea ilman sitä. Toinen erikoisuus on, että hän kyllä haluaa käydä koulua, mutta ei muiden lasten/nuorten kanssa vaan kotikouluna. Jne

Väkisinkin tulee mieleen, että mikä on todellinen sopeutuminen tämän suomalaisen yhteiskunnan oikeaksi työtä tekeväksi osaseksi, kun jo lähtökohdat sopeutumisessa ennakkoon kysyttäessä kuulostavat vastentahtoisilta.

Äänestä

Antaa märäntyä sinne !
Opetettu Isis tavoille jo kapaloiästä lähtien!
Sananlasku ei omena kauas tipu pitää kutinaa

Äänestä
  • Joo, kyllä parivuotias jo aikuisen persun helposti peittoaa.
    Ainakin älyssä.

    Äänestä

  • No noi OMENATHAN ne vasta varsin vaarallisia onkin! Kyl tullin läpi nyt aina muutamat sannat mahtuu, mut Omenat on saatanasta! 👿

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, kyllä parivuotias jo aikuisen persun helposti peittoaa.
    Ainakin älyssä.

    ... todisteena siitä gradun tasoinen aukoton analyysisi perussuomalaisten älykkyydestä! :)

    *läpy läpy*

    Ja sit 🍼 suukkiin ja hiekkikselle 🐫 reippailemaan et veri alkaa taas kiertämään päähän asti! :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, kyllä parivuotias jo aikuisen persun helposti peittoaa.
    Ainakin älyssä.

    Taas kerran omille nilkoillesi meni.

    Äänestä

Otetaan huostaan MITEN?
Ne skidit siis sijaitsee kurdien ylläpitämällä vankileirillä. Hyvin kiistanalaisella kurdien johtamalla alueella, jossa ei o tällä hetkellä oikeen mitään virallista hallintoa, jolta vois pyytää edes virka-apua.

Joten mites sä toteuttaisit ton? :) Rambo tyyliin? Bull Mentulalle hikinauha otsaan, ja se rysähtää catling laulaen Al Holin portin läpi, vetää sannoja pataan, ja nappaa skidit?

Joku muu: mikä: ___________?

Äänestä

Miten meinasit hoidella leirin vartijat, kurdit kun ovat ilmoittaneet, että erottaminen ei käy? Vuokratko ISIL taistelijoita, vai menetkö itse rynnäkkökiväärin kanssa?

Äänestä

Kääntyisivät ristityiksi, olisi ottajia. Ei vääräuskoisia oteta. Olisi räsäsie ja pappija puolustamassa.

Äänestä
  • Kauan veikkaat et Al Holissa säilyy hengissä jos alkaakin yht’äkkiä killuttamaan mustakaapunsa rinnuksilla jeesus-ristiä? ;) :D

    Äänestä

Etenkin noiden naisten ns. deradikalisoituminen on täällä tai missään muussakaan lähtömaassa mahdotonta. Jihadisteja on jo kaikissa länsimaissa, täälläkin. Ne ovat yhteyksissä toisiinsa, siis myös isis naisiin, jotka olisi lähtömaihinsa palautettu. Yhteistyöstä kieltäytyminen merkitsisi naiselle loppua, vaihtoehtoja ei ole.

Äänestä

Jos otettaisiinkin ne äidit tänne Suomeen ja lapset jätettäisiin sinne muslimi sukulaisten paapottavaksi poistuisi moni ongelma. Nämä naiset voisivat aloittaa uuden elämän ja ottaa kristityn aviomiehen Suomesta. Kaavut tietysti poistettaisiin jo lentokentällä . Paperi naaman eteen ettei enää osallistu terrosismiin, eikä kalifaatin rakentamiseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

..Suomeen ilman äitejään.
Toimitaan samoin kuin toimitaan alkoholisoitujen äitien kanssa, jotka eivät ole kykeneneväisiä hoitamaan itse lapsiaan. Lapset otetaan heiltä huostaan.
Nuo Isis-naiset ovat samoin kykenemättömiä ja vaarallisia lapsilleen, joten lapset voidaan ottaa heiltä huostaan ja tuoda Suomeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu