Taas mannaa, eiliseltä. Tämä koskettaa minua hyvin kovasti eli paljon, sillä sen jälkeen kun sain armon uskoa, on usein eloni ollut kuin taivaassa jo olisi, on ollut taivaallisia tuntemuksia, hereillä ja unissakin!
Joh. 14: 23: Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
”Se, että Jumala asuu tykönämme täällä maailmassa, tietää yksinkertaisesti vain sitä, että kaikki se, minkä teemme, puhumme, ajattelemme ja kärsimme, ehdottomasti on hyvin tehty.
Jos me syömme, juomme, työskentelemme, nousemme, käymme levolle, rukoilemme, opiskelemme, laulamme tai luemme, niin Jumala antaa tämän kaiken kauttaaltaan itselleen kelvata.
Tätähän sopii syystä nimittää taivaan valtakunnaksi. Jospa meillä vain olisi armo oikein avata silmämme ja uskoa se! Taivaallakaan näet ei ole sitä kunniaa, mikä on kristityllä; Jumala ei sano tahtovansa asua taivaassa, vaan sanoo taivasta istuimekseen ja maata jalkainsa astinlaudaksi.
Kristityn sydän sitä vastoin on oleva se oikea asunto, jossa Jumala tahtoo asua, kunhan se vain taitaa niin omistaa Kristuksen, että tietää Hänen meidän edestämme kärsineen ja kuolleen ja tämän hyvän teon tähden Häntä rakastaa.
Kaikki näet riippuu siitä, että Kristus meille kelpaa. Tämä usko ja rakkaus Häneen tekevät kaiken.”
Vaikka välillä minulla onkin taivaallisia tuntemuksia, niin silti tunnen hurjaa kelvottomuutta tuon tekstin rinnalla: Kaikki elo pitäisi tulla ja olla Hänestä ja Hänessä, mutta kuinka harvoin näin toteutuukaan!
Joh. 14: 23: Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
”Se, että Jumala asuu tykönämme täällä maailmassa, tietää yksinkertaisesti vain sitä, että kaikki se, minkä teemme, puhumme, ajattelemme ja kärsimme, ehdottomasti on hyvin tehty.
Jos me syömme, juomme, työskentelemme, nousemme, käymme levolle, rukoilemme, opiskelemme, laulamme tai luemme, niin Jumala antaa tämän kaiken kauttaaltaan itselleen kelvata.
Tätähän sopii syystä nimittää taivaan valtakunnaksi. Jospa meillä vain olisi armo oikein avata silmämme ja uskoa se! Taivaallakaan näet ei ole sitä kunniaa, mikä on kristityllä; Jumala ei sano tahtovansa asua taivaassa, vaan sanoo taivasta istuimekseen ja maata jalkainsa astinlaudaksi.
Kristityn sydän sitä vastoin on oleva se oikea asunto, jossa Jumala tahtoo asua, kunhan se vain taitaa niin omistaa Kristuksen, että tietää Hänen meidän edestämme kärsineen ja kuolleen ja tämän hyvän teon tähden Häntä rakastaa.
Kaikki näet riippuu siitä, että Kristus meille kelpaa. Tämä usko ja rakkaus Häneen tekevät kaiken.”
Vaikka välillä minulla onkin taivaallisia tuntemuksia, niin silti tunnen hurjaa kelvottomuutta tuon tekstin rinnalla: Kaikki elo pitäisi tulla ja olla Hänestä ja Hänessä, mutta kuinka harvoin näin toteutuukaan!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aamen.
Joku omakin ajatus? Ammenmiehie tai - naisia on vaikea ymmärtää keskustelupalstalla.
Siis yhtyvätkö kirjoitajan koko kirjoitukseen, vai johonkin osan siitä?
" Kun sain armon uskoa" ja mikä ihme kelvottomuus hänellä ja sittenkö sinullakin on?? Onko pakko itsensä kelvottomaksi tuntea? Onko?
Se kuuluu tuohon oppiin että itää olla surkea ja kurja ennen ei voi saah asitä armoa.
sellainen puolijumalainen ei saa ollenkaan niitä vähiäkään syntejään anteeksi, ei pitää olla täydellinen ensin pahuudessa ja sitten hyvyydessä.
Lisään aloitukseeni tämän päivän uskonpuhdistajamme kirjoitusta, tekstinä Mark. 1: 15.: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!
"Parannuksen tekemiseksi sanotaan siis sitä, että ihminen tietää ja sydämestään tunnustaa olevansa synnissä siinnyt ja syntynyt ja näin luonnostaan vihan lapsi, iäiseen kadotukseen vikapää, ja että tässä kaikki teot ovat mitättömiä ja ainoastaan pahennukseksi, niillä kun pyritään toteuttamaan sellaista, joka kuuluu yksin Kritukselle, ainoalle Jumlalan ja ihmisen väliselle sovittajalle, jonka kautta meillä on syntien anteeksiantamus...
...Oikea parannus on siis sitä, että minä uskon Jumalan Sanan, joka vakauttaa minua siitä, että minä Jumalan edessä olen kirottu syntinen, ja sydämestäni kauhistuin sitä, että olen ollut Jumalalle kovakorvainen ja että en koskaan ole oikein arvossa pitänyt enkä tutkinut Hänen käskyjään, vielä vähemmän pitänyt suurinta tahi pienintä niistä, mutta että minä kuitenkaan en jää epätoivoon, vaan annan johdattaa itseni Kristuksen tykö, etsimään armoa ja apua Häneltä, ja lujasti uskon sen löytyväni."
Onpas taas "mentävä itseeni", mietittävä tekojani, kyseltävä ymmärtäväisiltä näistäkin asioista.