Hän asuu tykönämme

Taas mannaa, eiliseltä. Tämä koskettaa minua hyvin kovasti eli paljon, sillä sen jälkeen kun sain armon uskoa, on usein eloni ollut kuin taivaassa jo olisi, on ollut taivaallisia tuntemuksia, hereillä ja unissakin!

Joh. 14: 23: Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.

”Se, että Jumala asuu tykönämme täällä maailmassa, tietää yksinkertaisesti vain sitä, että kaikki se, minkä teemme, puhumme, ajattelemme ja kärsimme, ehdottomasti on hyvin tehty.
Jos me syömme, juomme, työskentelemme, nousemme, käymme levolle, rukoilemme, opiskelemme, laulamme tai luemme, niin Jumala antaa tämän kaiken kauttaaltaan itselleen kelvata.
Tätähän sopii syystä nimittää taivaan valtakunnaksi. Jospa meillä vain olisi armo oikein avata silmämme ja uskoa se! Taivaallakaan näet ei ole sitä kunniaa, mikä on kristityllä; Jumala ei sano tahtovansa asua taivaassa, vaan sanoo taivasta istuimekseen ja maata jalkainsa astinlaudaksi.
Kristityn sydän sitä vastoin on oleva se oikea asunto, jossa Jumala tahtoo asua, kunhan se vain taitaa niin omistaa Kristuksen, että tietää Hänen meidän edestämme kärsineen ja kuolleen ja tämän hyvän teon tähden Häntä rakastaa.
Kaikki näet riippuu siitä, että Kristus meille kelpaa. Tämä usko ja rakkaus Häneen tekevät kaiken.”

Vaikka välillä minulla onkin taivaallisia tuntemuksia, niin silti tunnen hurjaa kelvottomuutta tuon tekstin rinnalla: Kaikki elo pitäisi tulla ja olla Hänestä ja Hänessä, mutta kuinka harvoin näin toteutuukaan!