Marinin hallitus valmis hakemaan Teuvo Hakkaraisen kotiin

Marinin hallitus valmis hakemaan Teuvo Hakkaraisen kotiin



Suomen hallitus on päättänyt, että perussuomalaisten europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen lennätetään takaisin Suomeen. Päätöstä pohjusti tulinen keskustelu siitä, miten Brysselissä jo useita kuukausia asunut Hakkarainen sopeutuisi takaisin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Suojelupoliisi on varoittanut, että europarlamentissa mahdollisesti radikalisoitunut Hakkarainen on kansallinen turvallisuusriski.

“Varsinkin pikkujoulukautena Hakkaraisen profiiliin sopivien yksilöiden alttius väkivaltaan ja jopa poliitikkojen seksuaaliseen ahdisteluun kasvaa. Lisäksi uhkana on kristinuskon pyhättöjen häpäisy, jopa varkaudet”, Suposta tiedotetaan.

Euroopan parlamentin puheenjohtaja David Sassoli totesi puolestaan, että parlamentissa olevat, Hakkaraisen kaltaiset ja vaikutteille alttiit yksilöt ovat vaarassa omaksua äärimmäisiä ideologioita.

”Se, että nämä ihmiset ovat täällä, ei tarkoita, etteivät he olisi uhkaksi koko maailmalle”, Sassoli muistutti.

Aiemmin tällä viikolla ulkoministeriöstä vuosi ulos Operaatio Sahana tunnettu suunnitelma, joka sisälsi Hakkaraisen paluuta koskevia yksityiskohtaisia käytännön toimia. Suunnitelman mukaan Hakkarainen saapuisi Suomeen lentoyhtiö airBalticin reittilennolla sunnuntaina. Matkaan kuuluu reilun kuuden tunnin välilasku Latvian Riikassa ennen Helsinki-Vantaan lentoasemalle jatkamista.

Suomen valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) painotti keskiviikkona, että keskusta hyväksyy Hakkaraisen paluun. Sama ei kuitenkaan koskisi Hakkaraisen kollegaa, niin ikään Brysselissä loppukesästä asti asunutta europarlamentaarikko Laura Huhtasaarta (ps).

“Huhtasaari lähti Brysseliin täysin tiedostaen toimintansa vakavuuden. Häntä ei mielestäni pidä auttaa”, Kulmuni painotti.

Oikeuskansleri taas varoitti jo aiemmin joulukuussa, että Hakkaraisen erottaminen Huhtasaaresta voisi vain lisätä miehen kärsimystä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kritisoi hallituksen päätöstä tuoda Hakkarainen takaisin kovin sanankääntein.

“Punavihreä ja fanaattinen hallitus on näyttänyt todelliset värinsä. Mistä Suomea rangaistaan?”

44

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Khihihihihiiiiiiii

      • Anonyymi

        Tenuvasurin "älykkyys" on huikeaa ,DDDDDD


      • Anonyymi

        Tenuvasurin "älykkyys" on huikeaa ,DDDDDDD


      • Anonyymi

        Virheensä on varmaan Teuvossa, mutta vertailun vuoksi kaivakaapa esim. vihreät tai vasemmistoliitto riveistänne joku henkilö, joka yrittäjänä on menestynyt edes Teuvon lailla ja tuonut verorahaa valtiolle. Selvyydeksi lähtötietoihin täsmennän vielä, että yliopistolle genitaalialueen ihokarvan käyristymistä poliittisella mandaatilla tai vakaumuksensa avulla tutkimaan päätynyttä tohtoria tai yliopistotutkijaa ei tässä vertailussa lueta yrittäjäksi. Ei siinäkään tapauksessa että häntä olisi asiantuntijana haastateltu ylen ohjelmissa. Apurahoista maksettu ennakkopidätys ei myöskään ole yrittäjän maksamaa veroa missään muodossaan. Ei vaikka Teuvon kaltaiset yrittäjät ovat apurahoja ja sosiaaliavustuksia olleet kustantamassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virheensä on varmaan Teuvossa, mutta vertailun vuoksi kaivakaapa esim. vihreät tai vasemmistoliitto riveistänne joku henkilö, joka yrittäjänä on menestynyt edes Teuvon lailla ja tuonut verorahaa valtiolle. Selvyydeksi lähtötietoihin täsmennän vielä, että yliopistolle genitaalialueen ihokarvan käyristymistä poliittisella mandaatilla tai vakaumuksensa avulla tutkimaan päätynyttä tohtoria tai yliopistotutkijaa ei tässä vertailussa lueta yrittäjäksi. Ei siinäkään tapauksessa että häntä olisi asiantuntijana haastateltu ylen ohjelmissa. Apurahoista maksettu ennakkopidätys ei myöskään ole yrittäjän maksamaa veroa missään muodossaan. Ei vaikka Teuvon kaltaiset yrittäjät ovat apurahoja ja sosiaaliavustuksia olleet kustantamassa.

        Teukan sahs on yrityksenä menestynyt erinomaisesti EU-tukien kahmijana.


    • Anonyymi

      Onneksi tulijoiden desinfiointia on keretty harjoittelemaan.
      Tuollaiset ääriainekset pitää heti ottaa huostaan ja selvittää onko mitään rikoksia omallatunnolla. Kotouttaminen saattaa olla pitkäkestoinen ja aiheuttanee suuria kustannuksia. Onneksi ps puheenjohtaja Aho on vuotanut asiasta etukäteis tietoa lehdistölle. Muussa tapauksessa asia olisi tullut Supolle täytenä yllätyksenä.
      Tälläinen vaarallisten henkilöiden olosuhde shoppailu pitää heti pistää kuriin!
      Brysselin terroristit kuriin.

      • Anonyymi

        Teukka taitaa jäädä sille matkalle, eikä taida edes kusta tänne päin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teukka taitaa jäädä sille matkalle, eikä taida edes kusta tänne päin?

        Saa sydärin tenuttaessaan. Naama kirkkaanpunaista lössöä, varma tunnusmerkki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teukka taitaa jäädä sille matkalle, eikä taida edes kusta tänne päin?

        Meneekö tyttöystävänsä vanhempienluo jouluksi?


    • Anonyymi

      teukka on elintasosurffari joka on aika palauttaa rakentamaan omaa maataan brysselistä

    • Sahuri laki Suomeen. Pää pölkylle ja pölkyllä pää poikki.

      • Anonyymi

        Tuotako se tarkoittaa arabimaissa?


    • Anonyymi

      Hakkaraista ei pidä tuoda Suomeen. Hän on turvallisuusuhka.

      • Anonyymi

        Ainakin itselleen.


      • Anonyymi

        Eikun se kolmas nainen junkkeri on uhka naismaisilla provokaatioillaan


    • Anonyymi

      Tämäkin asia on valmisteltu salaa!

      Ja juuri keskellä vilkkainta pikkujoulusesonkia. Onko se muka sattuma?

      • Anonyymi

        Pikkuparlamenttiin viety jo heteka ja kymmene pussia samarinia.


    • Anonyymi

      Eikö olisi hallituksen syytä tehdä päätös mahdollisesta karanteenista?

      • Anonyymi

        Kumpi pantaisiin karanteeniin, ameeba vai sen isäntä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi pantaisiin karanteeniin, ameeba vai sen isäntä?

        Voiko niitä erottaa toisistaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko niitä erottaa toisistaan?

        isäntää ja vasuria on mahdoton erottaa....


    • Anonyymi

      Hakkaraisen kuskaaminen Al-ko-holin leiriltä ihmisten pariin taitaa kuitenkin olla turhan kallista veronmaksajille. Jo tuollaisena tenukeppinä ja mannerten välisenä nahjuksena lilluessaan hän maksaa pitkän pennin. Vieroitushoitojen kustannukset ylittävät veronmaksajan sietokyvyn.

    • Anonyymi

      Pitäisi miettiä halutaanko Teuvoa takaisin.

      Onko meillä tarpeeksi viinaa täällä jos Teuvo tulee juomaan ne? Kuka vastaa alkoholin saatavuudesta? Ottaako sisäministeri henkilökohtaisen vastuun siitä, että viinaa riittää?

      • Anonyymi

        Suomussalmelle ei ainakaan. Hopeisia kynttilänjalkoja muistellaan. Nykyiset on puusta.


    • Anonyymi

      Hakkaraiselle on katsottu jo ensisuoja töölöläisen kerrostalon pesutuvasta. Kuuleman mukaan.

      • Anonyymi

        teukan brysselin saunaakin missä teukka asuu ollaan tuomassa salaa suomeen


    • Anonyymi

      Tuo olis kyllä hyvä puhe EU parlamenttiin

      kertoo nykyhallituksesta ja suomesta paljon

      PS kiittää ja kasvaa

      uunonappi

      • Anonyymi

        Teukkaa ei saa maalittaa vaikka onkin nyt virkamies!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teukkaa ei saa maalittaa vaikka onkin nyt virkamies!

        Kyllä hän ihan itse itsensä maalitti, kun antoi kännispäissään haastattelut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teukkaa ei saa maalittaa vaikka onkin nyt virkamies!

        Teukka on ihan normi virkamies! Miksi nostetaan tikun nokkaan


    • Anonyymi

      Katkaisuhoitoa vailla.

    • Anonyymi

      mikä on teukan seksuaalinen suuntaus

    • Anonyymi

      Konsulikyydillä Teukkakin aikanaan kotiin palaa.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Rajat kiinni Teuvoille!

    • Anonyymi

      Muslimit eivät juo viinaa. Hakkarainen on vain halunnut näyttää ettei ole muslimi.

      • Anonyymi

        Kyllä juovat, itsekkin ryypännyt muslimin kansssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä juovat, itsekkin ryypännyt muslimin kansssa.

        "Vääräuskoinen kafferi pakotti juomaan viinaa????"


    • Anonyymi

      Nyt äkkiä välikysymys, onko joku salannut tietoa Hakkaraisen noutamisesta! Kyllä sillä saadaan hallitus nurin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuohan on normaali vasemmiston ongelma.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      5453
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      569
      2717
    3. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      22
      2689
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      151
      2551
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      24
      2237
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1674
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1555
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      134
      1374
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      129
      983
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      87
      936
    Aihe