Marraskuussa 1945 järjestettiin Oulussa SRK:n kutsuma puhujainkokous. Kokous sai käsiteltäväkseen pikkuesikoisten aloitteen ryhtyä neuvotteluihin vanhoillislestadiolaisuuden yhdistämiseksi "työhön ihmissielujen pelastamiseksi". Kokous päätti suostua neuvotteluihin ja valitsi niihin 15 edustajaa, yhtenä heistä Antti Koukkari. Neuvottelu pidettiin Antinpäivänä 30.11.1945 Oulun luterilaisella rukoushuoneella sovinnollisessa ilmapiirissä.
Keskustelunaiheina olivat evankeliumin ja lain suhde sekä seurakuntakäsitys.
Keskustelun pääaiheeksi muodostui kysymys, voiko samalla paikkakunnalla olla kaksi Kristuksen seurakuntaa.
Pikkuesikoisten mielestä jakaantumisessa oli ollut kyse pääasiassa "rakastamattomuudesta", kun taas SRK:n edustajat katsoivat, että kyse oli eriseurasta. Antti toi tämän käsityksen selkeästi esille: Nykyisissä tapahtumissa on haluttu nähdä heijastus Korinton riitaisasta elämästä.
Ajatelkaamme, että hän neuvoisi uskonveljiään. Eikö sen kirjeen olisi mahdotonta joutua teidän luettavaksenne?
Ei ole enää kysymys seurakunnan sisäisestä asiasta, vaan uudesta työmaasta, joka entisestä on eronnut.--Koko eron ydin on siinä, ettei muistettu Jeesuksen sanaa: "Siitä he tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakkauden pidätte." On syntynyt eriseura. Nyt se olisi korjattava.
Kokouksen aikana koettiin yhteisesti, että osapuolet pääsivät sovintoon keskenään, vaikka kaikkia opillisia erimielisyyksiä ei käsiteltykään. Mukana olleet päättivät laatia "julkilausuman", jossa kristittyjä kehotettiin sovintoon. Sitä olivat Antin ohella laatimassa SRK:n edustajista Armas Leinonen ja L.P.(Pekka)Tapaninen sekä pikkuesikoisista Eemeli Salmi, Pentti J.P.Seppänen ja Mauno Aho.
Julkilausuma julkaistiin joulukuussa 1945 sekä Siionin lähetyslehdessä että Rauhan Sanassa.
Tieto sovinnosta ja sen perusteella järjestetyt "sovintoseurat" herättivät kuitenkin hämmennystä. Useimpien pikkuesikoisten saarnaajien puheet osoittivat, etteivät he halunneet nöyrtyä parannukseen eriseurasta. Tämä herätti vastustusta sovintokokouksen päätöksiä kohtaan. Maaliskuussa 1946 pidettiin Torniossa SRK:n puhujainkokous ja sen jälkeen uusi neuvottelukokous pikkuesikoisten kanssa.
Kaikki puhujainkokoukseen osallistuneet L.P.Tapanista lukuunottamatta olivat sitä mieltä, että pikkuesikoisuus oli eriseura, josta oli selkeästi tehtävä parannus. Pikkuesikoiset eivät hyväksyneet tällaista käsitystä.
Antti, joka kuului neuvottelukokouksessa asetettuun työryhmään, myönsi vanhoillisten asenteen muuttuneen, kun parannus ei ollut kantanut odotettuja hedelmiä: Kun lähdettiin hoitamaan Antinpäivä-kokouksen asiaa Suomen Siionissa, lähdettiin vilpittömän hyväuskoisuuden vuoksi pois terveen opin raiteilta. Kun kaksin ja kaksin on liikuttu, on taitamattomasti Jumalan sanaa julistettu ja puhuttu vain rakkauden rikoksista, ikään kuin tulisi asia niin hoidetuksi. Ei ole kyse vain rakkauden rikkomuksista. On eri asia tehdä rikos seurakunnan yhteistä rakkautta vastaan ja sen hedelmänä koota itselleen lauma, joka on eriseura. Sitä ei korjata panemalla kädet kaulaan ja jättämällä asia sikseen.---
Kristuksen seurakunnan velvollisuus on tarkata, ovatko hedelmät parannuksen soveliaita hedelmiä. Eräät erossa olleet tunnustivat avoimesti, että pikkuesikoisuus on eriseura ja sellaisena väärä oppi. Katsomme sen jo vääräksi opiksi, että se on puoltanut eriseuraisuutta muodostamalla erillisen seurakuntayhteyden Kristuksen opista poiketen.---Suurin, mitä syntinen voi sydämeensä saada, on rakkauden lahja. Voiko sellainen opettaa Kristuksen rakkauden käskyä pitämään, joka ei itse sitä pidä? Rikkomus veljellistä rakkautta vastaan on aivan eri asia kuin koko Kristuksen seurakunnan yhteisen rakkauden särkeminen.
Kokous päättyi yhdistymisneuvottelujen lopettamiseen. Monet mukana olleista korjasivat asioitaan evankeliumilla.
Lähdeteos: (Päivämies palkan saa)
Keskustelunaiheina olivat evankeliumin ja lain suhde sekä seurakuntakäsitys.
Keskustelun pääaiheeksi muodostui kysymys, voiko samalla paikkakunnalla olla kaksi Kristuksen seurakuntaa.
Pikkuesikoisten mielestä jakaantumisessa oli ollut kyse pääasiassa "rakastamattomuudesta", kun taas SRK:n edustajat katsoivat, että kyse oli eriseurasta. Antti toi tämän käsityksen selkeästi esille: Nykyisissä tapahtumissa on haluttu nähdä heijastus Korinton riitaisasta elämästä.
Ajatelkaamme, että hän neuvoisi uskonveljiään. Eikö sen kirjeen olisi mahdotonta joutua teidän luettavaksenne?
Ei ole enää kysymys seurakunnan sisäisestä asiasta, vaan uudesta työmaasta, joka entisestä on eronnut.--Koko eron ydin on siinä, ettei muistettu Jeesuksen sanaa: "Siitä he tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakkauden pidätte." On syntynyt eriseura. Nyt se olisi korjattava.
Kokouksen aikana koettiin yhteisesti, että osapuolet pääsivät sovintoon keskenään, vaikka kaikkia opillisia erimielisyyksiä ei käsiteltykään. Mukana olleet päättivät laatia "julkilausuman", jossa kristittyjä kehotettiin sovintoon. Sitä olivat Antin ohella laatimassa SRK:n edustajista Armas Leinonen ja L.P.(Pekka)Tapaninen sekä pikkuesikoisista Eemeli Salmi, Pentti J.P.Seppänen ja Mauno Aho.
Julkilausuma julkaistiin joulukuussa 1945 sekä Siionin lähetyslehdessä että Rauhan Sanassa.
Tieto sovinnosta ja sen perusteella järjestetyt "sovintoseurat" herättivät kuitenkin hämmennystä. Useimpien pikkuesikoisten saarnaajien puheet osoittivat, etteivät he halunneet nöyrtyä parannukseen eriseurasta. Tämä herätti vastustusta sovintokokouksen päätöksiä kohtaan. Maaliskuussa 1946 pidettiin Torniossa SRK:n puhujainkokous ja sen jälkeen uusi neuvottelukokous pikkuesikoisten kanssa.
Kaikki puhujainkokoukseen osallistuneet L.P.Tapanista lukuunottamatta olivat sitä mieltä, että pikkuesikoisuus oli eriseura, josta oli selkeästi tehtävä parannus. Pikkuesikoiset eivät hyväksyneet tällaista käsitystä.
Antti, joka kuului neuvottelukokouksessa asetettuun työryhmään, myönsi vanhoillisten asenteen muuttuneen, kun parannus ei ollut kantanut odotettuja hedelmiä: Kun lähdettiin hoitamaan Antinpäivä-kokouksen asiaa Suomen Siionissa, lähdettiin vilpittömän hyväuskoisuuden vuoksi pois terveen opin raiteilta. Kun kaksin ja kaksin on liikuttu, on taitamattomasti Jumalan sanaa julistettu ja puhuttu vain rakkauden rikoksista, ikään kuin tulisi asia niin hoidetuksi. Ei ole kyse vain rakkauden rikkomuksista. On eri asia tehdä rikos seurakunnan yhteistä rakkautta vastaan ja sen hedelmänä koota itselleen lauma, joka on eriseura. Sitä ei korjata panemalla kädet kaulaan ja jättämällä asia sikseen.---
Kristuksen seurakunnan velvollisuus on tarkata, ovatko hedelmät parannuksen soveliaita hedelmiä. Eräät erossa olleet tunnustivat avoimesti, että pikkuesikoisuus on eriseura ja sellaisena väärä oppi. Katsomme sen jo vääräksi opiksi, että se on puoltanut eriseuraisuutta muodostamalla erillisen seurakuntayhteyden Kristuksen opista poiketen.---Suurin, mitä syntinen voi sydämeensä saada, on rakkauden lahja. Voiko sellainen opettaa Kristuksen rakkauden käskyä pitämään, joka ei itse sitä pidä? Rikkomus veljellistä rakkautta vastaan on aivan eri asia kuin koko Kristuksen seurakunnan yhteisen rakkauden särkeminen.
Kokous päättyi yhdistymisneuvottelujen lopettamiseen. Monet mukana olleista korjasivat asioitaan evankeliumilla.
Lähdeteos: (Päivämies palkan saa)
Vastaukset 5
Vanhimmat
On monellakin tavalla mielenkiintoista saada lukea välillä liikkeen historiasta - kiitos siis näistä katsauksista.
Mielestäni jokaisen olisi syytä silloin tällöin vakavasti syventyä miettimään seuraavia kysymyksiä:
-miksi liikkeestä on käynyt ovi ulospäin näin paljon ?
ja
-miksi ulkona olevan on niin äärettömän vaikea astua yhdistyksen kynnyksen yli?
sekä vielä: voidaanko tämänkaltaisille asioille tehdä jotain, vai olemmeko alistuneet asioiden tilaan?
Tämän kokouksen jälkeen on SRK-lestadiolaisuudessa tullut korostuneesti esille "me vain"-oppi.
Tästä on lukuisia muisteluksia vanhemmilta puhujaveljiltä muistissani aina 50-luvulta saakka.
Meinaatko ettei ennen tätä kokousta V-l:lillä ole ollut Vain me oppia? Ois kiva tietää "Vain me opin" historiasta. Olen ymmärtänyt ettei se ole kuulunut liikkeeseen alku aikoina?
USEAN hajaannusten jälkeen "vain me"-oppi on tullut KOROSTUNEESTI SRK:LÄISILLE esiin.
Lars Leewi ei opettanut "me vain". Se käsitys vl:lle on tullut hajaannusten jälkeen
Koska aloitus oli myös naapuripalstalla, olen sinne tehnyt vastauksen asialliseen kirjoitukseen.
Lukekaapa sieltä asian toinenkin puoli:) http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000007419963