Marraskuussa 1945 järjestettiin Oulussa SRK:n kutsuma puhujainkokous. Kokous sai käsiteltäväkseen pikkuesikoisten aloitteen ryhtyä neuvotteluihin vanhoillislestadiolaisuuden yhdistämiseksi "työhön ihmissielujen pelastamiseksi". Kokous päätti suostua neuvotteluihin ja valitsi niihin 15 edustajaa, yhtenä heistä Antti Koukkari. Neuvottelu pidettiin Antinpäivänä 30.11.1945 Oulun luterilaisella rukoushuoneella sovinnollisessa ilmapiirissä.
Keskustelunaiheina olivat evankeliumin ja lain suhde sekä seurakuntakäsitys.
Keskustelun pääaiheeksi muodostui kysymys, voiko samalla paikkakunnalla olla kaksi Kristuksen seurakuntaa.
Pikkuesikoisten mielestä jakaantumisessa oli ollut kyse pääasiassa "rakastamattomuudesta", kun taas SRK:n edustajat katsoivat, että kyse oli eriseurasta. Antti toi tämän käsityksen selkeästi esille: Nykyisissä tapahtumissa on haluttu nähdä heijastus Korinton riitaisasta elämästä.
Ajatelkaamme, että hän neuvoisi uskonveljiään. Eikö sen kirjeen olisi mahdotonta joutua teidän luettavaksenne?
Ei ole enää kysymys seurakunnan sisäisestä asiasta, vaan uudesta työmaasta, joka entisestä on eronnut.--Koko eron ydin on siinä, ettei muistettu Jeesuksen sanaa: "Siitä he tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakkauden pidätte." On syntynyt eriseura. Nyt se olisi korjattava.
Kokouksen aikana koettiin yhteisesti, että osapuolet pääsivät sovintoon keskenään, vaikka kaikkia opillisia erimielisyyksiä ei käsiteltykään. Mukana olleet päättivät laatia "julkilausuman", jossa kristittyjä kehotettiin sovintoon. Sitä olivat Antin ohella laatimassa SRK:n edustajista Armas Leinonen ja L.P.(Pekka)Tapaninen sekä pikkuesikoisista Eemeli Salmi, Pentti J.P.Seppänen ja Mauno Aho.
Julkilausuma julkaistiin joulukuussa 1945 sekä Siionin lähetyslehdessä että Rauhan Sanassa.
Tieto sovinnosta ja sen perusteella järjestetyt "sovintoseurat" herättivät kuitenkin hämmennystä. Useimpien pikkuesikoisten saarnaajien puheet osoittivat, etteivät he halunneet nöyrtyä parannukseen eriseurasta. Tämä herätti vastustusta sovintokokouksen päätöksiä kohtaan. Maaliskuussa 1946 pidettiin Torniossa SRK:n puhujainkokous ja sen jälkeen uusi neuvottelukokous pikkuesikoisten kanssa.
Kaikki puhujainkokoukseen osallistuneet L.P.Tapanista lukuunottamatta olivat sitä mieltä, että pikkuesikoisuus oli eriseura, josta oli selkeästi tehtävä parannus. Pikkuesikoiset eivät hyväksyneet tällaista käsitystä.
Antti, joka kuului neuvottelukokouksessa asetettuun työryhmään, myönsi vanhoillisten asenteen muuttuneen, kun parannus ei ollut kantanut odotettuja hedelmiä: Kun lähdettiin hoitamaan Antinpäivä-kokouksen asiaa Suomen Siionissa, lähdettiin vilpittömän hyväuskoisuuden vuoksi pois terveen opin raiteilta. Kun kaksin ja kaksin on liikuttu, on taitamattomasti Jumalan sanaa julistettu ja puhuttu vain rakkauden rikoksista, ikään kuin tulisi asia niin hoidetuksi. Ei ole kyse vain rakkauden rikkomuksista. On eri asia tehdä rikos seurakunnan yhteistä rakkautta vastaan ja sen hedelmänä koota itselleen lauma, joka on eriseura. Sitä ei korjata panemalla kädet kaulaan ja jättämällä asia sikseen.---
Kristuksen seurakunnan velvollisuus on tarkata, ovatko hedelmät parannuksen soveliaita hedelmiä. Eräät erossa olleet tunnustivat avoimesti, että pikkuesikoisuus on eriseura ja sellaisena väärä oppi. Katsomme sen jo vääräksi opiksi, että se on puoltanut eriseuraisuutta muodostamalla erillisen seurakuntayhteyden Kristuksen opista poiketen.---Suurin, mitä syntinen voi sydämeensä saada, on rakkauden lahja. Voiko sellainen opettaa Kristuksen rakkauden käskyä pitämään, joka ei itse sitä pidä? Rikkomus veljellistä rakkautta vastaan on aivan eri asia kuin koko Kristuksen seurakunnan yhteisen rakkauden särkeminen.
Kokous päättyi yhdistymisneuvottelujen lopettamiseen. Monet mukana olleista korjasivat asioitaan evankeliumilla.
Lähdeteos: (Päivämies palkan saa)
Keskustelunaiheina olivat evankeliumin ja lain suhde sekä seurakuntakäsitys.
Keskustelun pääaiheeksi muodostui kysymys, voiko samalla paikkakunnalla olla kaksi Kristuksen seurakuntaa.
Pikkuesikoisten mielestä jakaantumisessa oli ollut kyse pääasiassa "rakastamattomuudesta", kun taas SRK:n edustajat katsoivat, että kyse oli eriseurasta. Antti toi tämän käsityksen selkeästi esille: Nykyisissä tapahtumissa on haluttu nähdä heijastus Korinton riitaisasta elämästä.
Ajatelkaamme, että hän neuvoisi uskonveljiään. Eikö sen kirjeen olisi mahdotonta joutua teidän luettavaksenne?
Ei ole enää kysymys seurakunnan sisäisestä asiasta, vaan uudesta työmaasta, joka entisestä on eronnut.--Koko eron ydin on siinä, ettei muistettu Jeesuksen sanaa: "Siitä he tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakkauden pidätte." On syntynyt eriseura. Nyt se olisi korjattava.
Kokouksen aikana koettiin yhteisesti, että osapuolet pääsivät sovintoon keskenään, vaikka kaikkia opillisia erimielisyyksiä ei käsiteltykään. Mukana olleet päättivät laatia "julkilausuman", jossa kristittyjä kehotettiin sovintoon. Sitä olivat Antin ohella laatimassa SRK:n edustajista Armas Leinonen ja L.P.(Pekka)Tapaninen sekä pikkuesikoisista Eemeli Salmi, Pentti J.P.Seppänen ja Mauno Aho.
Julkilausuma julkaistiin joulukuussa 1945 sekä Siionin lähetyslehdessä että Rauhan Sanassa.
Tieto sovinnosta ja sen perusteella järjestetyt "sovintoseurat" herättivät kuitenkin hämmennystä. Useimpien pikkuesikoisten saarnaajien puheet osoittivat, etteivät he halunneet nöyrtyä parannukseen eriseurasta. Tämä herätti vastustusta sovintokokouksen päätöksiä kohtaan. Maaliskuussa 1946 pidettiin Torniossa SRK:n puhujainkokous ja sen jälkeen uusi neuvottelukokous pikkuesikoisten kanssa.
Kaikki puhujainkokoukseen osallistuneet L.P.Tapanista lukuunottamatta olivat sitä mieltä, että pikkuesikoisuus oli eriseura, josta oli selkeästi tehtävä parannus. Pikkuesikoiset eivät hyväksyneet tällaista käsitystä.
Antti, joka kuului neuvottelukokouksessa asetettuun työryhmään, myönsi vanhoillisten asenteen muuttuneen, kun parannus ei ollut kantanut odotettuja hedelmiä: Kun lähdettiin hoitamaan Antinpäivä-kokouksen asiaa Suomen Siionissa, lähdettiin vilpittömän hyväuskoisuuden vuoksi pois terveen opin raiteilta. Kun kaksin ja kaksin on liikuttu, on taitamattomasti Jumalan sanaa julistettu ja puhuttu vain rakkauden rikoksista, ikään kuin tulisi asia niin hoidetuksi. Ei ole kyse vain rakkauden rikkomuksista. On eri asia tehdä rikos seurakunnan yhteistä rakkautta vastaan ja sen hedelmänä koota itselleen lauma, joka on eriseura. Sitä ei korjata panemalla kädet kaulaan ja jättämällä asia sikseen.---
Kristuksen seurakunnan velvollisuus on tarkata, ovatko hedelmät parannuksen soveliaita hedelmiä. Eräät erossa olleet tunnustivat avoimesti, että pikkuesikoisuus on eriseura ja sellaisena väärä oppi. Katsomme sen jo vääräksi opiksi, että se on puoltanut eriseuraisuutta muodostamalla erillisen seurakuntayhteyden Kristuksen opista poiketen.---Suurin, mitä syntinen voi sydämeensä saada, on rakkauden lahja. Voiko sellainen opettaa Kristuksen rakkauden käskyä pitämään, joka ei itse sitä pidä? Rikkomus veljellistä rakkautta vastaan on aivan eri asia kuin koko Kristuksen seurakunnan yhteisen rakkauden särkeminen.
Kokous päättyi yhdistymisneuvottelujen lopettamiseen. Monet mukana olleista korjasivat asioitaan evankeliumilla.
Lähdeteos: (Päivämies palkan saa)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin miksi?
Jos Jeesuslapsi seurakunnalta hukkuu, niin ei Hän toisia tönimällä löydy. Eikä Jeesus löydy virheettömiä ja oikeassa olevia ihmisiä etsimällä. Jeesus on siellä missä syntinen ottaa lahjana vastaan Kristuksen vanhurskauden.
Olen kirjoittanut v 1934 kokouksesta aikaisemmin, en nyt vain löytänyt omaa tekstiäni :( Tämä Antinpäivän kokous on jatkoa samalle asialle.
Tuon v:n 1934 kokouksesta ei pikkuesikoisille eli Rauhan Sanan väelle oltu annettu kokouspöytäkirjoja ja juuri sen vuoden pöytäkirjoja on ollut erittäin vaikea saada SRK:sta, muitten vuosien pöytäkirjoja on runsaasti saatavilla. Oliko asia kiusallinen SRK:lle, koska sitä pöytäkirjaa ei otettu lainkaan esille Antinpäivän kokouksessa?
Tässä jälleen lainaus tuosta vuoden 1934 pöytäkirjasta:
sivu 22: Amerikassa käyneisiin veljiin Juntuseen, Krekulaan ja Kaikkoseen ja heidän Suomessa oleviin kannattajiinsa nähden oltiin yksimielisiä siitä, ETTEI HEITÄ VOITU SYYTTÄÄ VÄÄRSTÄ OPETUKSESTA (suuret kirjaimet minun).
sivu 24: Veljiä Krekula, Kaikkonen ja Juntunen ei ole kielletty evankeliumia saarnaamasta kaikille, ei niillekään, joiden luona he käymään joutuivat, muta tämän työn olisi pitänyt tapahtua yhteistoiminnassa Amerikassa olevien sydämen kautta tunnettujen Jumalan lasten, Heidemanin ja hänen ystäväinsä kautta.
----huomautus: miksi Jeesuksen sanojen mukaan ei saanut julistaa kaikkialla maailmassa evankeliumia, vaan se olisi pitänyt tapahtua joittenkin tiettyjen ihmisten kautta? Varsinkin kun mainittu Heideman todettiin myöhemmin talousrikolliseksi:( Hän oli siis niitä "mätiä kaloja" verkossa...
----
sivut 24 ja 25, vielä näin:" Me toivomme ja rukoilemme, että rakas Isä antaisi veljillemme Juntuselle, Kaikkoselle ja Krekulalle parannuksen armon tekemästään rakkauden rikoksesta ja sekaseuraisuuden tukemisestaan. Mutta jollei näin tapahdu, repivät mainitut veljet itsensä irti kristittyjen rakkaudesta."
Syytetyt ja heidän kannattajansa eivät voineet tehdä parannusta tuollaisista syytöksistä, jotka eivät perustuneet Raamattuun. Pöytäkirjaankin oli juuri merkitty, että heitä ei voi syyttää väärästä opetuksesta ja "ei ole kielletty evankeliumia saarnaamasta kakille".--- Voihan ajatella, että todellinen rakkauden rikkoja olikin Heideman, joka valheellisella menettelyllään oli tilanteen aiheuttanut (sen, että ohi Heidemanin ja SRK:n johtokunnan nämä kolme menivät Amerikkaan saarnaamaan), kukaan ei vain häntä syyttänyt:(
Siis vuonna 1934 virallisen pöytäkirjan mukaan ero aiheutui pelkästään rakkauden rikkeestä, kuten Antinpäivän kokouksessa pikkuesikoiset muistelivat (siis vuoden 1934 pöytäkirjaa ei tuossa kokouksessa käytetty;( ), kuitenkin vanhoilliset nyt v 1945 puhuivat jo eriseurasta ja siitä vaadittiin parannusta!! Asia oli siis muuttunut toiseksi tuon kuluneen 11 vuoden aikana:(
Raamattu osoittaa, että seurakunta voi olla sisältä hajanainen, koska apostolien tekojen mukaan seurakunta oli jopa neljässä osassa. Kyse ei kuitenkaan ollut eriseurasta, vaan saman seurakunnan hajaantumisesta ihmisten välisten riitojen takia.
Eriseurasta tein joku aika sitten tälle palstalle avauksen, mutta siihen ei kukaan vanhoillinen välittänyt vastata. Eriseurassa on kyse samasta, kun kerettiläisyydessä (herecy engl.) jossa OPPI on väärä. Nyt tuossa seurakunnan hajaannuksessa vuodelta 1934 todettiin, että oppi EI OLE väärä:(
Hajaannuksissa on useimmiten siis kysymys ihmisten välisistä riidoista. Tässäkin nämä kolme saarnaaja olivat astuneet isoille varpaille, kun menivät SRK:n johdon mielipiteen vastaisesti saarnamatkalle Amerikkaan. Muusta ei ollut kyse. Kun nämä kaksi Jumalan lasten joukkoa olivat pitäneet seuroja erikseen 11 vuoden ajan, niin SRK:n puoli alkoi vaatia parannusta eriseurasta ja "sekaseuraisuudesta" (mikähän sekin on?).
Miten rehelliset uskovaiset ihmiset voivat tehdä parannusta sellaisesta, mitä eivät ole tehneet?
Taitaa olla tässä tilanteessa se rajapyykki, jolloin vanhoilliset alkoivat tuomita muut lestadiolaisuuden haarat vääriksi ja vain itsensä taivaaseen vievässä oikeassa uskossa oleviksi:(, eli tällä palstalla paljonkinesillä ollut "vain me"-oppi tuli hyväksytyksi:(
Tämä on vastoin lestadiuksen työn jatkajan Juhani Raattamaan mielipidettä, jonka hän on SRK:n julkaisemissa kirjeissään ilmaissut.
Vääräoppisten pyynnöstä vääräoppisten luokse olivat menossa.
Suurseuralaisten oppi oli lannavaaran(pikku)esikoisten, haalilaisten ja uusheränneittein lakihenkinen mutta löysän seurakuntaopin sekoitusoppi.
On turha takertua siihen että näitten lähteneitten oppi olisi ollut oikein, kuten pöytäkirjassa lukee. Heillä oli seitsemän vaimon seurakuntaoppi niin että eriseuralaisten työtä lähtivät tukemaan. Rakkauden neuvoille, sille etteivät lähtisi ennenkuin eriseura siellä saataisiin sovitttua, he eivät olleet kuuliaisia, vaikka polvillaaan anottiin etteivät menisi.
...
Valitettavasti en muista lähdettä, josta tätä olen joskus lukenut, mutta tuohon aikaan oli juuri tällaista rajankäyntiä Amerikassa seurakuntaopissa. Siellä oli todellinen sekaannus vallalla ja melko pitkäkin murroskausi jolloin rintamalinjat olivat sekaisin. Niin kuin monesti harhaoppien iskiessä, kestää aikansa ennen kuin saadaan kerättyä voimat vastustukseen. Tuo maininta "oikeasta opista" voidaan helposti ymmärtää tällaiseksi, kun tilanne on vielä ollut selkiytymätön, tai sitten toisaalta niin, että kyseisiä puhujia haastateltaessa ulkonaisesti on oppi ollut "oikeata". Saattaahan kuka tahansa riittävän paljon vl-liikkeestä perillä oleva halutessaan pitää pitää opillisesti "kelpaavan" saarnan. Onhan esimerkiksi vuosisadanvaihteen hajaannuksista jäänyt tietoa siitä, kuinka joku saarnaaja on esiintynyt yhteen suuntaan yhdenlaisella opilla ja toiseen suuntaan toisella. (Esim. Zidbeck).
Jotenkin tuntuu, että jos tuohon yhteen pöytäkirjaan päätyneeseen lausumaan lähdetään vetoamaan (et sinä, vaan Debora), niin kokonaiskuva unohtuu.
Mitä yleisesti eriseuroihin tulee, niin historia tuntee jo Laestadiuksen ja Raattamaan ajalta tapauksia, joista näkyy, että yhteinen uskonymmärrys oli tärkeä asia myös mainituille herroille. (Vaikkakaan en koskaan ole ymmärtänyt esimerkiksi esikoisten painotusta, jossa haetaan eri asioille tukea juuri esim. Raattamaalta, kun kuitenkin kysymyksessä oli yksi kristitty muiden joukossa).
Osaatko kertoa enemmän tästä väittämästäsi talousrikoksesta?
Kiitos valaisevasta kommentistasi. Odotinkin, että tälle kirjoitukselleni löytyisi jokin vastine.
Asia ei kuitenkaan ole vielä selvä ja uusia pöytäkirjoja olisi hyvä sada esiin historian hämäryydestä.
Täytyy jatkaa tästä mielenkiintoisesta aiheesta etsimällä lisää aineistoa.
näitä pikkuesikoisia esikoislestadiolaisiin. Meille esikoislestadiolaisille kaikki tuollaiset riitahenkiset joukot ovat eriseuraa.
diagnooseihisi ja teorioihisi toteaisin vain lyhyesti sen, ettei "rakkauden rikkeestä" parannuksen teolla useinkaan ole toivottua merkitystä.
-Se leikkaa vain latvoja, pitäisi juurineen perkata se, mikä rakkuden rikkoontumisen on aiheuttanut. Karvaasta juuresta versoo uutta kitkerää kasvua.
Monesti vasta aikojen perästä "rakkauden rikkeenä" aluksi ilmennyt eriseuran henki näyttäytyy tunnistettavana. Kaikella on aikansa. Joskus meistä ihmisistä tuntuu, että Jumalan myllyt jauhavat hitaasti.
...Urmas Saarnivaaran julkaisuun "Vanhoillisuuden hajaantumisen historia Amerikassa ja Suomessa".
Löytyy ainakin Oulun maakunta-arkistosta, muista paikoista en tiedä. Ehkäpä Yliopiston kirjastosta Helsingissä.