Sanna Marinin hallituksen peri pimitys mallin

Antti Rinteen hallituksen aikainen velmuilu näyttää jatkuvan Sanna Marin hallituksessa. Sanna Marin kertoi olevansa tietämättön isis-naisten ja lasten tuomisesta Suomeen.? Voiko päämisteri olla onnellisen tietämätön al-Holin ISIS naisten ja heidän lastensa tuonnista suomeen perustelemalla että on ollut pääministerinä vasta 6 tuntia. Sanna Marin on kuitenkin ollut edellisen hallituksen ministerinä ja suunnitelmat on tehty ja pidetty pimennossa juuri edellisen hallituksen aikana.

Suomella on nyt paljastunut selvä suunnitelma al-Holin leiriläisten kotiuttamiseksi ja suunnitelmalla on hallituksen "hiljainen hyväksyntä" Lennot oli suunniteltu alkaviksi, kun kurdit tuovat suomalaisia Irakin rajalle

Ylen tietojen mukaan suomalaisviranomaiset ovat pyytäneet kurdihallintoa toimittamaan leiriläisiä rajalle. Ylen saamien tietojen mukaan Suomi pyrkii aktiivisesti tuomaan al-Holin leirillä olevat suomalaiset lapset jopa naisetkin kotiin. Ei ole skenaarioita, mihin valmistaudutaan, vaan selvä suunnitelma, joka on aktiivinen, operaation valmistelutyössä mukana oleva henkilö kertoo Ylelle.

Ulkoministeriön nimettömänä pysyvän virkamiehen mukaan ministeriö on selvittänyt ja valmistellut useamman viikon ajan Suomen mahdollisuuksia kotiuttaa al-Holin leirillä olevia suomalaislapsia. Ulkoministeriöstä vahvistetaan, että käytännössä al-Holista pyrittäisiin kotiuttamaan kaikki suomalaiset, myös ISIS äidit.

Toimet Suomen kansalaisten palauttamiseksi alkoivat toden teolla oikeuskansleri Tuomas Pöystin 10:s lokakuuta tekemän ratkaisun jälkeen. Lastensuojelun työntekijät tiesivät jopa niemeltä heille tulevat a l-Holin perheet ja valmistelut palaajien varalta ovat pitkällä.

HS:n tietojen mukaan juuri ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on värvännyt kokeneen diplomaatin johtamaan toimia täysipäiväisesti!

Em. toimintaa viedään vauhdilla ja salaillen eteenpäin, siitäkin huolimatta vaikka Suojelupoliisista todetaan IS:lle, että valtionjohtoa on informoitu palautuksiin liittyvistä uhkista mm. seuraavaa:
- Olemme kertoneet vierastaistelijailmiöön liittyvistä uhkista varsin avoimesti julkisuudessa ja olemme informoineet ilmiöön liittyvistä uhkista ja muista ongelmista myös valtionjohtoa ja muita viranomaisia, sanoo Suojelupoliisin viestintäasiantuntija Minna Passi.
- Supon mukaan Irakin ja Syyrian konfliktialueelta palaavat henkilöt todennäköisesti lisäävät Suomeen kohdistuvaa terrorismin uhkaa.
- Arvioimme, että alueelta mahdollisesti palaavat naiset todennäköisesti jatkavat terroristista toimintaa, verkostoituvat keskenään ja integroituvat jälleen kotimaisiin jihadistisiin verkostoihin, Passi kommentoi.
- Supon käsityksen mukaan Isisin toiminnassa mukana olleet naiset ovat yleisesti osallistuneet lähinnä eri tyyppiseen tukitoimintaan, kuten värväykseen, propagandan tuottamiseen, rahoitukseen ja muihin tukitehtäviin.
- Myös aseellinen toiminta on ollut mahdollista. Naisilla on myös ollut keskeinen rooli jesidivähemmistöön kuuluvien naisten ja lasten orjuuttamisessa.
- Alueelta mahdollisesti palaavat lapset tarvitsevat todennäköisesti laaja-alaista tukea vuosien ajan.
- Jos integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei onnistu, on mahdollista, että myös heistä muodostuu ajan oloon turvallisuusuhkaa, Passi toteaa.

Outoa kähmintää ja pelaamista Pekka Haavistolta ja koko edelliseltä hallitukselta johon nyt uudelleen muodostetun hallituksen tulee ottaa selkeästi kantaa ja päättää ennen "kotiutuslentoja halutaanko tämä riskialtis joukko terroriyhteyksineen lennättää keskuuteemme verkostoimaan uudelleen. Osa lapsista on jo kouluikäisiä, kuinka moni koulu, luokka ja perhe haluaa omaan kouluunsa ja lastensa joukkoon jihadismin kannattajaksi aivopestyjä lapsia?

Vihervasemmisto vetoaa kansainvälisiin sopimuksiin jotka Suomikin on allekirjoittanut! Herää kysymys, onko EU tai jokin muu taho vaatinut Suomea tuomaan terroristiseen yhteisöön vapaaehtoisesti mukaan menneitä naisia tuomaan ns konsulin kyydillä takaisin Suomeen?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Samoja kysymyksiä joudutaan pohtimaan Ruotsissa, Norjassa, Englannissa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu