Miten nyt sähkö riittää autoille ennen ei edes hehkulampulle?

Ympäristösyyllistämiselle järki käteen. Sehän kulkee muutamassa vuodessa laidasta laitaan. Ei niin kauan aikaa sitten Suomen yksi ministeri kehotti "mökin mummoakin" sähkönsäästötalkoisiin esimerkkinä että joulupuuron voi kypsyttää pihasaunan lauteilla loppuun. Kansanedustaja kehotti katuvalojen vähentämistä puoleen sähkön säästämiseksi. Nyt muutama koirakin tekee hiilitassunjälkiä auton verran, kun syö lihaa ja sähkö riittää sähköautoihin ja raitiovaunuihin. Taloyhtiöt velvoitetaan lisäämään sähköautotolppia jne, ASUMME MAANTIETEELLISESTI POHJOISESSA SUOMESSA, meidän järkevä energiakulutuksemmekin tulee poiketa jossakin määrin Espanjan aurinkorantojen kulutuksesta. Meillä pienitulosilla ja haja-asutusalueilla ja pohjoisessa maan kolkassa ei saa sitten olla enää edes kulkuneuvoja eikä vahtikoiria. JÄRKI KÄTEEN. Linkolan mallikaan ei vielä ole tullut esiin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ympäristösyyllistämiselle järki käteen. Sehän kulkee muutamassa vuodessa laidasta laitaan. Ei niin kauan aikaa sitten Suomen yksi ministeri kehotti "mökin mummoakin" sähkönsäästötalkoisiin esimerkkinä että joulupuuron voi kypsyttää pihasaunan lauteilla loppuun. Kansanedustaja kehotti katuvalojen vähentämistä puoleen sähkön säästämiseksi. Nyt muutama koirakin tekee hiilitassunjälkiä auton verran, kun syö lihaa ja sähkö riittää sähköautoihin ja raitiovaunuihin. Taloyhtiöt velvoitetaan lisäämään sähköautotolppia jne, ASUMME MAANTIETEELLISESTI POHJOISESSA SUOMESSA, meidän järkevä energiakulutuksemmekin tulee poiketa jossakin määrin Espanjan aurinkorantojen kulutuksesta. Meillä pienitulosilla ja haja-asutusalueilla ja pohjoisessa maan kolkassa ei saa sitten olla enää edes kulkuneuvoja eikä vahtikoiria. JÄRKI KÄTEEN. Linkolan mallikaan ei vielä ole tullut esiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu