Sanonta perjantai ja kolmastoistapäivä tuottaa epäonnea, piti Mäkäräisen perjantain pikamatkalla hyvin paikkansa, kun sijoituskin oli 13. Oman kertomansa mukaan flunssa ei ole vieläkään täysin hellittänyt ja oli jo yhdessä vaiheessa harkinnut kotimatkaa, no sunnuntaina on takaa-ajossa mahdollista parantaa sijoitusta.
Mäkäräisen pikamatka
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Oliko nissanääliö kakkinut ladulle?
- Anonyymi
hijasta on suksilla kulukeminen. pitäs kaisankii ruveta nissanilla ajelemaan. ostas nissanin ja siihen hyvät sumutus valot ja vakonopeusrypistimen. oispa hyvä ajella vaikka liikenneylpyröissä ja ohitella. ja ois paljo joutuummin perillä kuin suksimalla. kakka jos vielä tarttuu suksen pohjukseen niin ei oo kyllä mukava ennee se. tosin haittoo ne kakit joskus ylpyröissäkii kun mänöö nissanin pyörät kakkaan. jokut ne kun kakkii ylpyröihin. ei pitäs ylpyröihin kakkii. häh. kuulittako
- Anonyymi
Suomi jää kaipaamaan Kaisaa, kun varmaan lähivuosina lopettaa haukuttavana olemisen. Eipä käy kateeksi näitä huippu-urheilijoita, kuinka kovan työn he tekevät, mutta nykyisin onneksi tuolla tasolla saa hyvän korvauksen urakoinnista, toisin kuin ennen.
- Anonyymi
Onhan se vähän surku, jos/kun Kaisa lopettelee ja mitä meille jää? Onko luu vetävän kädessä ja meille jää vain tämä vähä-älyinen nissan-paskoja, joka ei halua/osaa käyttää sumuvaloja, eikä hallitse vakionopeudensäädintä, eikä edes osaa kirjoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

kiitos suuri kiinnostuksestasi nissani asioloita kohtaan. yritän pitää sinut ajan tasalla nissan asioloihen uusimmista kääntymyksistä. oletkos muuten tietoinen että liikenne ylpyröihin kakkiminen ei ole suotavaa. minä opin sen ennemmin kun kirjuttamisen. kirjuttaminen alako sujuu kun olin koulussa pienenä tuolla rovas niemen ylimmäisellä opistolla. sieltä piti lähtee äkkii nissanilla karkuun kun akkoin ukot meinas purra multa munat mäskiks. Tiällä joisuussa on nissani kuskin hyvä elellä. tiällä on yksinään huolehtija tystyjä. niitä voipi hakee nissanin kyytiin kimmeli paarista. ja tiällä on hyvii liikenne ylpyröitä joissa voipi ohitella nissanilla. oonko muuten maininna jotta nissanilla ohitellessa kannatta olla nissanissa sumutusvalot päällä ja vakonopeuspäristin aktiivitoituna. missä sie opikselit kirjuttelemaan. Mie aina kirjuttelen sulle näistä nissani asioloista jotta pysyt ajan tasalla

Tulisiko järkytyksenä, jos kertoisin, ettei paskajuttujasi kaivata täällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulisiko järkytyksenä, jos kertoisin, ettei paskajuttujasi kaivata täällä?
ei piekää kakkoja kaivella liikenne ylpyröissä. ihan out oikeessa. olokoot siellä kaivelemata kun ovat kerta jotkut kakkinu ylpyröihin. jotta ei sulle tulis jäkrytystä niin mie sulle voin kirjutella nissaniloista. kun oot niin kiinnostunu nissani asioloista. on se mukava kun on siun laisii nissaniloista kiinnostuneita immeisii. se on hyvä harsastus se nissanilla ylpyröissä ohittelu

Meijjän nuapurissa asu aikonnaan yks mummo joka horis samalla tavalla omijjaan melekosen ettäällä siitä aihheesta mistä muut hutvatti. Se ol semmonen tementoitunut (nissan)mummo vuan. No kieltämäti sille naarettiin mut ei ihan sen nokan eissä.
Toisinnaan se kysy neuvvoo johonnii onkelmaansa mut ko sai neuvon ni tekihhii ihan toisin ko ol neuvottu. Eli oiskkoon ollunna sukkuu tälle nissanpaskojalle.
No nyt on mummo kuollu ja kuopattunna.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770