Monesti olen oikeasti miettinyt lähtöä pois, kun en pääse ystävyyden tasolta lähemmäs häntä. Elämä, mitä se on. Kävelen, syön ja näytän elävältä, mutta oikeasti olen elävältä haudattu. Niin sen koen. Se on minulle totta joka päivä. Teen hidasta kuolemaa joka hetki. Ja millä tavalla? Kuolema syleilee minua julmalla tavalla, se kiduttaa minua hitaasti. Kidustus sillä, että olet kosketusetäisyydellä, mutta en saa enkä voi koskea. En pääse. Sitä julmuutta ei voi sanoin kuvailla.
Tekee kipeää niin
Anonyymi
32<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Älä pilkkaa kuolemaa.......
timantteja löytyy monenlaista, elä luovuta timantin löytymisessä joskus joutuu sitä hioamaan vähän enemmän että kiiltää ja on virheetön . Nyt minua sattuu kun murehdin sinun puolesta. Onneksi olet olemassa.
Piehtaroit itsesäälissä. Sinulla on moni asia hyvin ja misrä tiedät, mitä sillä kaipaamallasi on elämässään.? Ehkä hän on sairaana, menossa leikkaukseen tms. On aika julmaa piehtaroida itseaäälissä. Ehkä oler ihminen, joka ahneena haluaa kaiken mutta ei antaisi mitään pois!?
Tää on nyt joku muu prokkis oot addikti jollain tasolla. Hei kaikki ei vaan ikinä oo ystäviä keskenään. Ei se sen kummempaa ja miksi pitäis olla.
Tuntuuhan se pahalta, mutta tulee muitakin ilon hetkiä vielä . Nyt olet tuossa hetkessä. Hetki on muuttuva käsite. Tilanteet muuttuvat elämässäsi. Elämä ei ole vain yhtä hetkeä. Tällä hetkellä olet niin tunnesidoksissa tuohon yhteen hetkeen, ettet näe tulevia hetkiä.Elät vain tätä hetkeä varten. Kyllä se löystyy kun tulee tilaa muille ajatukslle ja tunteille. Ihmisen aivot mukautuvat koko ajan. Joku päivä huomaat että onkin helpomoi hetki.
Tätä on kestänyt niin pitkään. Tiedän, ettei tule käymään kuten sanot. Tilanne on oikeastaan mennyt koko ajan pahempaan suuntaan. Minä tiedän.
On vaarallista antaa sellaista lohdutusta, joka ei toteudu.
Tässä on paljon totta. Kukaan ei voi luvata, että kipu, kaipaus tms. menee jossain ajassa pois. Kun ei välttämättä mene. Olen kohdannut kipua joka ei ole vuosikymmenissäkään poistunut.
Jos tuntuu tuolta niin kannattaa hakea apua ja irtaantua tuosta hetkestä.. Älä jää siihen.
En minä hetkestä ole irtautumassa enkä ole hakemassa apua, koska tiedän, ettei sellaista apua ole olemassa. Tämä on vain kärsittävä.
Jos hetki olisi kuin koppi, josta astua ulos, olisin tehnyt sen jo ajat sitten.
Anteeksi, mutta minusta tuntuu, että kommentoit asiaa, josta sinulla ei ole pienintäkään hajua.
Voiko "apuri" esim. tuoda kuolleen ihmisen takaisin?Tai sanoa jotain, joka vähäntää ikävääsi ja tunteitasi. Sitäpaitsi nykyään monet auttajatkin ovat kelmejä, kaikenlaisia löytyy. Joten haepa apua omien neuvojesi jakeluun :D
Eikö edes helpottanut niin että pystyt elämäön etkä haudo pois lähtemistä tästä elämästä?
Jos kaikki on niin epötoivousta, ettei enää kykene elämään vaan haluaa pius kuten alouttaja niin silllin täytyy lähteä hakemaan apua saadakseen sitä jotta jaksaa taas elää.
Itsesäälin vallassa hän on, tosiasiassa hänellä vpi olla kaikki hyvin tai liioittelee. Täällä viihtyvät ihmiset maalailevat kaikenlaista. Toki kipu / suru voi olla olemassa. Mutta tuo ei ole kyllä itseään tappamassa. Elämää voi elää vaikka tuntuisi pajalta ja raskaalta. Avun hakeminen on hyvä, mutta arpapeliä. Voi joutua kelmin kynsiin...
Kelmi koklaa kynsiään kituvaan :D
Tietenkään en voi tietää miltä sinusta tuntuu. Kipunsa on jokaisella. Minulla in olut pitkä ja kuvuluas tie, mutta tössä olkaan vuelä hengissä. Periksi ei kannata koskaan antaa. Itse se on körsittövä mutta siuhen voi hakea tukea. Tuskin olusin tässä, jos en olisi hakenut apua ja tukea. Kukaanhan ei voi asettua tousen asemaan ja yjsin se on taisteltava mutra tukea on lupa hakea. Tuen gakeminen ei tee ihmisestä heikompaa.
Ei voi tuoda takaisin eikä tuen hakemisessa olekkaan siittä kyse.
Empä nyt oikein tiedä onko itsesäälissä kun voihan se olla että pelottaa ja ahdistaa. Hutsi kun silmälaseista hajosi toinen linssi niin kirjoutan miten sattuu, sori.
Monenlaisia on tietenkin avunantajia, heitäkin kihdanneena tiedän keitä vältellä 😁
Äläpä sitten sano, että tuki helpottaa.
Olekko hakenut tukea? Minä hain niin kauan että lopulta sain ja helpitti. Joskys tukea saa helpommin ja joskus se vaatii enemmän mutta periksi ei kannata antaa koskaan vaan taistella. Vielä sieltä arkun kannen väkustäkin huitoa nyrkkiöön 💪
Kipu ei lopu mutta sen kanssa oppii elämään. Jos suruprosessi jatkuu samanlaisena ilman voinnin kohentumista niin silloin on aika hakea apua. Kipu siis ei lopu vaan sen hyväksyy ja sen kanssa oppii elämään tyydyyttävää elämää. Tiedän mistä kirjoitan. Jos masentuu loppuelämäkseen, surutyö on jäänyt kesken. Surutyö kestää useita vuosia.
Sanon.
Pidät varmaan itseäsi suurena auttajana? Oppii sen kivun kanssa elämään ilman auttajaakin. Toisille apu sopii toisille ei. Olen nähnyt liikaa kelmejä elämässä, että luotettavaa apua olisi vaikea löytää. Pitäisi varmaan olla itse Tommy Hellsten että juttelisin asiani. Erittäin hyvälle ystävälle puhuisin.
Ja tälle ystävälle olen puhunutkin.
Eikö sinulla ole ystäviä?
Jos hautoo kokoajan itsemurhaa ja pois lähtemistä niin onko se enää elämää?
Koetko saaneesi häneltä tukea selviämiseen? Tuen hakeminen ei välttämättä tarkouta ammattiauttajia. Tukea on mahdollista saada lähipiiriltäänkin tms.
Joo, elämä on pelkkää kärsimystä. :((
Ihan ollaan kuule samassa veneessä..
On parempi irtautua auttajan roolista, ennen kuin huomaa olevansa itse autettavan paikalla.
Kevyeltä irtoaa kevyitä ja helppoja ratkaisuja, joo, ja mitäpä täällä tapahtuisi jos kaikki olisi kevythoidoilla ratkaistavissa.
Kärsivää ei haluta nähdä, koska onnelliset saavat huonon omantunnon. Ja ne, jotka ovat oman onnensa seppiä kokevat voimattomuutta, mitä eivät halua myöntää, koska ovat tottuneet saamaan helpolla.
Vaikutat katkeralta. Ajatusmaailmasi on kyynistynyt. Oletko kenties jäänyt yksin ja kovettunut näkemään asioiden toista puolta?
Pahimpaan paikkaan voi ihan hyvällä omallatunnolla ottaa turruttavia lääkkeitä eli hakea lääkkeellistäkin apua ja unilääkkeitä niin että päösee pahimman järkytyksen yli. Vertaistukiryhmiä on myös olemassa. Ainakin seurakunnilla on läheistensä menettäneiden ryhmiä sitten kun sinne jaksaa mennä.
Se on ainakin varmaa, ettei täällä palstalla voi kukaan auttaa. Kyllä se apu löytyy ihan muualta.
Onko sinun pakko jatkossakin nähdä häntä? Tuollainen tilanne kuulostaa näännyttävältä. Täytyisi vain hyväksyä, että jos kaveruutta enempää ei voi olla, niin ette ole toisillenne tarkoitettuja vaikka kuinka olisi tunteita. Eteenpäin pääsee vain, jos saa etäisyyttä.