Lähimenneisyydessä, on ollut 3 ketjua, joiden keskustelu on pyörinyt ROOT käyttäjän oikeuksilla toimimisesta. Huomion arvoista näissä on ollut se ettei ainuttakaan oikeaa ohjetta ole kyetty antamaan. Ilmeellistä mutuilua kyllä on ollut, joissa vakuutellaan virheellisesti, että näin ja näin se pitää tehdä.
Nyt haastan Mint:in käyttäjät kertomaan kuinka tiedostonhallinta ohjelmaa käytetään ROOT käyttäjän oikeuksin.
Esimerkkinä yksi Ubuntun käyttäjien keskustelu:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10627254/root-kayttajan-puuttuminen
En laita poiston pelossa useampaa linkkiä, etsikää itse.
SUDO on huonosti hallinnassa
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jonniinjoutavaa puuhastelua. Kannattaa poistaa koko linkkura koneelta.
- Anonyymi
"Nyt haastan Mint:in käyttäjät kertomaan kuinka tiedostonhallinta ohjelmaa käytetään ROOT käyttäjän oikeuksin."
Herää tietenkin kysymys, että miksi ja milloin syntyy tilanteita, että Mintin tiedostonhallinta ohjelmaa pitäisi käyttää ROOT käyttäjän oikeuksin, vai pitäisikö?- Anonyymi
Tarpeet ovat hyvin yksilöllisiä, enkä pidä perusteltuna syynä olla osaamatta siksi että jokaiselle ei tarvetta siihen, muuta ellei osaa, voi aiheuttaa ongelmia taitamattomuuden vuoksi. Itse asiassa sain tuon "tiedostohallinta" ajatuksen tämän ketjun opastuksesta, jossa kukaan ei antanut ohjetta sillä tavalla että olisi saanut "whoami" kyselystä vastaukseksi ROOT.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16139691/miksei-sudo-toimi-aina
Ja tuo juuri pisti epäilemään osaako kukaan siirtyä ROOT käyttäjän tilille. Eikä vastausta ole vieläkään tullut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarpeet ovat hyvin yksilöllisiä, enkä pidä perusteltuna syynä olla osaamatta siksi että jokaiselle ei tarvetta siihen, muuta ellei osaa, voi aiheuttaa ongelmia taitamattomuuden vuoksi. Itse asiassa sain tuon "tiedostohallinta" ajatuksen tämän ketjun opastuksesta, jossa kukaan ei antanut ohjetta sillä tavalla että olisi saanut "whoami" kyselystä vastaukseksi ROOT.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16139691/miksei-sudo-toimi-aina
Ja tuo juuri pisti epäilemään osaako kukaan siirtyä ROOT käyttäjän tilille. Eikä vastausta ole vieläkään tullut.Kysymys on, onko tehty root-tiliä. Mint on niin yksinkertainen, ettei se edes halunnut erillistä root salasanaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys on, onko tehty root-tiliä. Mint on niin yksinkertainen, ettei se edes halunnut erillistä root salasanaa.
Se ei ole merkki yksinkertaisuudesta vaan terveestä olettamuksesta, että järjestelmän asentaja on ROOT joka kykenee tarvittaessa antamaa käyttöoikeuksia muille ja vaihtamaan omakin salasanansa. Näin se täytyy ollakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys on, onko tehty root-tiliä. Mint on niin yksinkertainen, ettei se edes halunnut erillistä root salasanaa.
Viimeiksi kun asensin niin kyllä kysyi ja edellisillä kerroillakin.
Asennuksen tekijä osannee päätellä mitä salasanoihin pistää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys on, onko tehty root-tiliä. Mint on niin yksinkertainen, ettei se edes halunnut erillistä root salasanaa.
Root hakemiston saa tehtyä komennolla sudo mkdir root. Sen jälkeen vielä pääkäyttöoikeudet kansioon komennolla sudo chmod root 777.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Root hakemiston saa tehtyä komennolla sudo mkdir root. Sen jälkeen vielä pääkäyttöoikeudet kansioon komennolla sudo chmod root 777.
sudo chmod root 777 ON VIRHEELLINEN ! !
Tätä on pakko kommentoida, koska ohjetta noudattamalla, voi saada aikaan outoja asioita. Tai annetaan kirjoittajalle mahdollisuus korjata ohjeensa. Missään nimessä älkää tehkö ohjeen mukaan!
T. Urpo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Root hakemiston saa tehtyä komennolla sudo mkdir root. Sen jälkeen vielä pääkäyttöoikeudet kansioon komennolla sudo chmod root 777.
Vanha ruutti toki ensin mäkeen.
sudo rm -rf /root
sudo mkdir /root
sudo chmod 777 /root
Edellä mainituilla komennoilla saa juurihakemistoon root-hakemiston, jota voi käytää vapaasti ilman sudoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanha ruutti toki ensin mäkeen.
sudo rm -rf /root
sudo mkdir /root
sudo chmod 777 /root
Edellä mainituilla komennoilla saa juurihakemistoon root-hakemiston, jota voi käytää vapaasti ilman sudoja.Taitaa mennä tuolla järjestelmä uudelleen asennettavaksi, ainakin Mintissä kansiossa on:
572 kohdetta, yhteensä 5,3 MiB (5 511 976 tavua)
No joo, ROOT käyttäjän tilille siirrytään:
sudo su -
Salasanan annettuasi voit tarkistaa kenen tili:
whoami
T. Urpo
- Anonyymi
Ei taida olla Mintin käyttäjistäkään enää minkään tekijäksi, silloinhan täällä ei ole Linux osaajia ollenkaan, pelkästään mutuilevaa rupuporukkaa. Vielä viimme vuoden alkupuolella oli pari osaajaa, kaik on menetetty.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760