https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4df36f52-d8fb-4836-ad06-e719d6347248
Naispappeuden myötä homoliittojen vihkimys on käärmeen muodossa tulossa luopiokirkkoon.
Eikä politiikassakaan näytä raposelta eli kummoselta.
Naispappeuden myötä homoliittojen vihkimys on käärmeen muodossa tulossa luopiokirkkoon.
Eikä politiikassakaan näytä raposelta eli kummoselta.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Mikä sen estää, ettei nainen voi olla Pastori?
r
No kun naisella on erilaiset vehkeet.
Näin se on.
Koko SRK;n agenda on perverssi, sukupuolivehkeet.
Hieno tunnistaa vastaaja.
r
>> Mikä sen estää, ettei nainen voi olla Pastori?
r <<
Jos tarkoitat pastorilla seurakunnan johtamista, niin se, että Jumalan säätämys on sellainen: Kristus on ylimmäisenä, hänen alapuolellaan on mies ja miehen alapuolella nainen, niin perheessä kuin seurakunnassakin.
Nainen on heikompi. Eeva oli paratiisissa se, joka houkuteltiin syntiin ensin sielunvihollisen toimesta. Aadamkin söi vasta langenneen vaimonsa kehotuksesta.
Aadam myös oli ensimmäinen ihminen. Hänet tehtiin suoraan maasta. Nainen taas tehtiin elävästä miehestä, miehettäreksi, ja asetettiin miehen avuksi. Olemme siis kaikin tavoin erilaisia aina luomisesta alkaen.
Naisen ei raamatun mukaan kuulu vallita miestä. Jos nainen johtaisi seurakunnassa tai perheessä, hän olisi vallitsevassa asemassa mieheen nähden.
Tämä siis on raamatun alkuperäinen opetus.
Ei kaikilla naisilla ole miestä.
Hah,hah montakohan naista hallitsee perheessä.
Tasa-arvoisessa perhessä, ei ole hallitsijaa.
On totta, mutta me kristityt eläämme Jeesuksen kaksoiskäkyyn alla, emme Jumala Lain, jonka toetuutaminen saa itselleen kirouksen Jumalta.
Alkuperäinen on sitä, mutta kristillisyys ei, sillä Herra on eri.
r
Heittäydy nyt sitten tyhmäksi, kun et muuta keksinyt.
Nimenomaan seurakunnan johtaminen on Luojan säädöksen mukaan miehelle asetettu.
Hyvin kirjoitit.
Puhvelilla ja papilla pittää olla munat. Siionin armoneuwo.
Seurakunnan paimenen virka on alunperin ollut miehelle tarkoitettu. Meillä on sama kanta kuin suurilla kirkoilla, ortodokseilla ja katolisilla.
Varmaan, kun kotona oli useampi lapsi.
1Kor.14:34-38;...joka ei tätä tunnusta (naisen ei ole lupa puhua kokouksissa) häntä itseään ei (Jumalakaan) tunnusteta.
34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, NIIN KUIN LAKI SANOO.
Näin todella kuuluu 34 jae, mutta se on vastus heidän hälinäänsä, koska miehet täyttivät Temppelin ja naiset joutuivat kurkkimaan ikkunoista, tai olemaan parvella.
Jumala ei heitä kiroa, vaan kiroaa Hänet, joka ei usko Pyhään Henkeen ja sen lahjoihin, kuten juuri lestadiolaiset.
Hehän väittävät, ettei Henki enää toimi kenelläkään, vaan se kuului apostoliseen aikaan ja lestadiolaisilla on myös omakohtaista kokemuksia, sillä Heiltä Jeesus otti hoitokokouksessa Hengen pois, ja lahkosta tuli kuiva, ihmis- lahko.
Siitä tässä on kysymys. Ei ole lakossa enää profetioita, eikä ylistystä, vaan pakottamissa sekä kyttäämistä.
Lue jae 37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky.
Mutta sitten tuo jae 34, jossa viitataan Lakiin, siitä taas Jeesus on aivan toisinpäin huolestunut.
Gal. 3:10 Ne taas, JOTKA LUOTTAVAT LAIN NOUDATTAMISEEN, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee."
Mieti, mitä kirjoitat ja vertaa näitä kahta kohtaa keskenään, TOTEAT ITSESI KIROTUKSI, valitan.
Mutta se nainen ei.
r
Raamatun aikaan naisen asema on ollut niin huono, ettei heitä ole laskettu mukaan edes Jeesuksen seuraajiin, vain miehet laskettiin.
Pitäisikö tänäkin päivänä naisen asema olla yhtä huono?
Ei se tietysti ole Raamatun tärkeimpiä kysymyksiä, mutta näin me halutaan uskoa alkuperäisellä tavalla. Se ei ole tasa-arvokysymys, kyse on pohjimmiltaan miehen ja naisen erilaisuudesta. Jumala tuntee luomansa ihmisen.
Naisen asema on ollut huono kautta aikojen, vieläkin vl-liikkeessä.
Minulla on muistikuva, jonka mukaan Jeesus ja Maria Magdalena kippisteli viinipönikän kanssa siellä Genesaretin puutarhassa.
Hiukopalana pari kallaa ja muutama leivänläpyskä.
Eli kyllä Jeesus ymmärsi naisten päälle
Totta, ja koskee koko Israelin aikaa, eikä mukaan laskettu myöskään lapsia.
Onhan meillä pääministeri nainen, joka muistuttaa ulkoisesti salkkarien Elinaa.
Niin,
nykyinen pääministeri Kalevi Sorsakin on joskus ollut uskovainen. Kalevi menetti uskonsa joskus 2- 4 vuotiaana. Presidenttimme Markus Lohi sen sijaan on yhäkin uskovainen, vaikka onkin jo yli 40 v.
Eli miten uskotte?
Raamattuhan sanoo; Gal. 3:28
Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.RK;ssa on taas oma Raamattu, jossa; Nainen pelastuu ainoastaan synnyttämällä, ja samalla siellä on enemmistä myös vahoja piikoja, joten pelastusta ei ole nähtävissä.
r
Se, että "Kristuksessa ei ole erotusta" siinä, kuka kukin on, tarkoittaa Jumalan lapseksi tulemista, uskoon tuloa. Tämä raamatunkohta ei puhu mitään seurakunnan viroista tai muistakaan asemista.
Kuka niin väitti, eihän siitä ole kysmys.
UT sanoo; Olette kaikki pappeja toinen toisilleen.
Vastasin vain kysymykseen.
r
Missä suhteessa naisen asema ollut huonompi Vl liikkeessä?
Mutta sillä on merkitystä kuka pelastaa, ja se ei ole Jumala, vaan Jeesus, siksi kannattaa hakeutua kristilliseen seurakuntaan.
r
Markus Lohiko Presidetti?
Hän on vain myötäiliä, turhanpäiväinen seliiteliä.
r
Jos nyt elettäisiin niin kuin raamatun aikana on eletty, miehillä olisi monta vaimoa.
Eipä ole ihme, että raamatussa on myös kohta, jossa naisia kielletään puhumaan yli seurakunnan.
Me elämme tätä aikaa ja naiset eivät ole enää niin alistettuja, kuin he ovat olleet.
Kätevämpää miehen olla esim.pappina, jos vaikka kotona on useampi lapsi.
Ompa miehillä ollut ennen raskasta. Monta vaimoa.
Kerrotko paikan, missä on Raamatussa; että raamatussa on myös kohta, jossa naisia kielletään puhumaan yli seurakunnan.
Voi olla tukkaa löytää se.
r
Vastaatko siihen, että oliko se Lain mukaan luvallista?
r
Miksei olisi.
Papiksi ja puoluejohtajaksi.
Pappeus, seurakunnan kaitsijan virka ei ole mikään tasa-arvo tai ihmisoikeus kysymys. Se on Jumalan säätämä tehtävä miehelle eikä siitä tarvitse naisten närkästyä ja tehtävää väkisin kärkkyä. Seurakuntien nykyinen surkea tila on paljolti naispappeuden seurausta.
Laitappa raamatunkohta, jossa niin mainitaan.
Kävisikö se niin, että nainen olisi pappina ja mies lapsilauman kanssa kotona?
Kävisihän se niinkin, että nainen olisi pappina ja mies lapsilauman kanssa kotona, koska on tasa-arvokysymys, että mies voi hoitaa lapsia yhtä hyvin kuin nainenkin, yhteisiä lapsiahan he ovat.
Kuitenkin naisen tulisi olla muussa ammatissa kuin pappina Raamatun mukaan. Raamattua on tärkeämpi noudattaa kuin tasa-arvoa, jos näiden kahden kesken on jotakin ristiriitaa. Useimmiten ristiriitaa ei kuitenkaan ole, sillä nainen voi olla Pyhän hengen pappi yhtä hyvin kuin mieskin.
vl
Mistä johtuu, että naisia oli Israelissa opettajina, profeettoina, sekä jopa Tuomateina (Valtion päämiehenä).
Oliko se Jumalan vastaista?
Usein nostetaan myös esiin naiset, jotka Raamatussa olivat johtopaikoilla, erityisesti Vanhan Testamentin: Miriam, Debora, Hulda, Priscilla, Foibe, jne niitä löytyy lisää tarvittaessa.
r
"Kuitenkin naisen tulisi olla muussa ammatissa kuin pappina Raamatun mukaan. "
Laittaisitko raamatunkohdan.
Löytyikö se Lain kohta?
Tiituksen kirje esim. kertoo, että seurakunnan kaitsijat on myös vanhemmiston jäseniä ja miehiä.
Siinä ei mainita missään, ettei nainen voi toima opettajana, mutta antaa miehelle neuvoja, jos ottaa viran vastaan.
r
Käytännössä uskonto ja uskonnollisuus on akkain höpinää.
Kaikki naiset, jotka ovat pastorin koulutuksen hankkineet, eivät johda seurakuntaa.
Ja vaikka naispastorit johtaisivatkin, Herralle se, että uskovien keskinäinen rakkaus toteutuu seurakunnassa, näyttää merkitsevän enemmän kuin raamatun pilkuntarkka ymmärtäminen ja noudattaminen.
>> Kaikki naiset, jotka ovat pastorin koulutuksen hankkineet, eivät johda seurakuntaa. Ja vaikka naispastorit johtaisivatkin, Herralle se, että uskovien keskinäinen rakkaus toteutuu seurakunnassa, näyttää merkitsevän enemmän kuin raamatun pilkuntarkka ymmärtäminen ja noudattaminen. <<
Tietysti Herran tavoite ja tahto on, että me uskovat raamatun neuvojen mukaan myös ojentautuisimme, mutta "rakkaus peittää syntien paljouden", niin kuin raamattukin sanoo. Meillä on armon Jumala, joka rakkaudessaan ja armossaan kasvattaa meitä ymmärtämään ja tottelemaan tahtoansa pala palalta.
Ja kaikkihan me erehdymme, enemmän taikka vähemmän Jumalan sanan suhteen.