Antaisitko anteeksi jos

Mitä se minulle kuuluisi?

Ai sen nykyisen suhteensa lisäksi? En kai minä sitä voi valita jos haluaa olla jonkun muun kanssa niin sitten on.

En. Meitä ei tulisi

Riippuu kaipauksen tasosta... jos ei oltaisi millään tapaa yhdessä, mitäpä se itselle kuuluisi. Jos taas oltaisiin jotenkin yhdessä ja sovittu muuta, en itse haluaisi kuulua samaan yhtälöön.

Jos olen tehnyt tunteeni selväksi ja hän silti minun sijaan ottanut toisen omaa ylpeyttään ja katkeruuttaan ja ulisee täällä ikävää silti minua kohtaan niin en! Mä en enää suhdetta haluaisi. Nöyryytys liian suuri

Mitäs se mulle kuuluu montako suhdetta sillä on, kun ei se ole mun kanssa.

todennäköisesti onkin. En minä mitään tiedä. Aattelen siten, että kun itse näen jotai niin ainutlaatuista hänessä, kaipa muutkin on nähny paljon ennen mua. Miksi hän sitä multa pyytäisi anteeksi, joten ei ole mitään anteeksi annettavaa.

Jokaisella on se vapaus tietenkin.

sullako on ja epäilet, että sua tällä kaivataan kolmannen pyörän toimesta?

Alkaisimme puhumaan kyllä reilusti erosta, jos kyseessä olisi ukkoseni.

Mietin tänään miltä tuntuisi, jos kävelisi vastaan selvästi pariskuntana. Huutaisin äänetöntä tuskanhuutoa (eivät huomaisi mitään). En sille mitään voisi, joten keräisin sydämeni rippeet ja alkaisin niitä siinä sitten parsia.

Annan anteeksi mutta en alkaisi mihinkään kanssaan. On eri asia antaa anteeksi kuin alkaa suhteeseen. Olen itse sitoutunut täydelliseen uskollisuuteen ja selibaattiin naisen vuoksi. Jos ei ole samat arvot ja moraalit niin on turha yrittää sopia yhtään. Se on itsekkyyttä kummaltakin.

Tuota pelkään.

Antaisin anteeksi ja lähtisin.

Anteeksi toki voisin antaa, mutta ottaisin etäisyyttä.

Ai vaimon lisäks?

sehän tekisi minusta ei-toivotun häiriötekijän. Lähtisin asumaan maan alle viemäreihin enkä eläissäni enää päätäni aurinkoon toisi. En antaisi anteeksi, koska ei multa pyydettäisi.

Ykspuolisia mun ihastumiset ovat aina olleet, joten minkäs sille voi, jos on toisen kanssa. Mun näköisestä kukaan ei ole kiinnostunut ja joskus nähnyt sivusta miten mun ihastus pyöri jonkun toisen ympärillä, tietenkin pikkasen kirpaisee, kun en ollut kiinnostuksen kohde. Nytkin eräs mies valitsi nuoremman, nätin tytön mun sijasta, käy hänen luonaan toisella paikkakunnalla.

Nykyaikanahan tämä on normaali ilmiö. Ei sillä että sen hyväksyisin mutta vuosien saatossa aitoja yksiavioisia suhteita muodostuu yhä harvemmin. Eli mitä anteeksi annettavaa siinä olisi..
Mennä ja tulla ilman minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan on helppoa. Tosin hyvin itsekästä.
Tällä toimintatavalla ihmiset ovat luoneet hyväksyttävän elämän tyylin olla välittämättä yksilöstä ja tunteista.

Totta tuo. Nykymeininki paljon tuota. Itse kyllä kaipaisin suhdetta, jossa ei kolmansia osapuolia olisi. Uskollisuutta, luottoa ja vakautta.

En tiedä oisko siinä mitään anteeksi annettavaa, mutta sen tietäisin ettei hän sitten tunne samoin kuin minä ja jatkaisin matkaani.

Eihän mulla olisi varsinaisesti mitään oikeutta hermostua siitä. Emme ole (ainakaan vielä) virallisesti yhtään mitään toisillemme. Kyllähän se toki sattuisi tosi paljon. Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että hänelläkin olisi kasvavia tunteita minua kohtaan. Täytyisi siis todeta, että oletukseni on ollut väärä, hoitaa haavani ja etsiä uusi kohde.

Hänellä luultavasti onkin. Miksi ei olisi. Eihän se minulle kuulu yhtään mitenkään, koska olen itsekin suhteessa toiseen. Enkä käsittääkseni ole hälle kuin joku entinen randomtuttu. Ei ole anteeksiannettavaa taikka -pyydettävää.

Aika jolloin emme seurustele, ei kuulu hänen osaltaan minulle.

Eli ei siinä ole mitään anteeksi pyydettävää edes.

Minua kiinnostaa vain vapaat miehet. En ymmärrä ihmistä, joka etsii mitään, jos on jo (toimiva) suhde olemassa. Pitää reilusti lopettaa vanha, toimimaton suhde, jos haluaa jotain muuta jonkun toisen kanssa.

Olen vanhanaikaisen koulukunnan kannattaja. Mielestäni suhde voi olla vain yhden kanssa kerrallaan. Tällaiseen sitoutuisin itse.

lähtökohta on outo. Jos mä vasta ikävöin täällä anonyymina, eihän hän sitä tiedä eikä siis voi olla mitään anteeksi annettavaa missään. Siksi mua häritsee sun aloitus. Motiivit sille?

Olen antanut (joutunut antamaan 😀). Ei ihmisiä voi omistaa (tai ehkä vähäsen... 😉).

En siinä tapauksessa haluaisi häntä. Hän tietää tunteeni ja jos siitä huollomatta on suhteessa toisen kanssa, ei hän halua minua kuten minä haluan hänet.