Antaisitko anteeksi jos

Kaivatullasi olisi toinen suhde?
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Mitä se minulle kuuluisi?

Äänestä

Ai sen nykyisen suhteensa lisäksi? En kai minä sitä voi valita jos haluaa olla jonkun muun kanssa niin sitten on.

Äänestä

En. Meitä ei tulisi

Äänestä

Riippuu kaipauksen tasosta... jos ei oltaisi millään tapaa yhdessä, mitäpä se itselle kuuluisi. Jos taas oltaisiin jotenkin yhdessä ja sovittu muuta, en itse haluaisi kuulua samaan yhtälöön.

Äänestä

Jos olen tehnyt tunteeni selväksi ja hän silti minun sijaan ottanut toisen omaa ylpeyttään ja katkeruuttaan ja ulisee täällä ikävää silti minua kohtaan niin en! Mä en enää suhdetta haluaisi. Nöyryytys liian suuri

Äänestä
  • Niin en minäkään;)

    Äänestä

  • Miksi kukaan noin tekisi?

    Äänestä

Mitäs se mulle kuuluu montako suhdetta sillä on, kun ei se ole mun kanssa.

Äänestä

todennäköisesti onkin. En minä mitään tiedä. Aattelen siten, että kun itse näen jotai niin ainutlaatuista hänessä, kaipa muutkin on nähny paljon ennen mua. Miksi hän sitä multa pyytäisi anteeksi, joten ei ole mitään anteeksi annettavaa.

Äänestä

Jokaisella on se vapaus tietenkin.

Äänestä

sullako on ja epäilet, että sua tällä kaivataan kolmannen pyörän toimesta?

Äänestä

Alkaisimme puhumaan kyllä reilusti erosta, jos kyseessä olisi ukkoseni.

Äänestä

Mietin tänään miltä tuntuisi, jos kävelisi vastaan selvästi pariskuntana. Huutaisin äänetöntä tuskanhuutoa (eivät huomaisi mitään). En sille mitään voisi, joten keräisin sydämeni rippeet ja alkaisin niitä siinä sitten parsia.

Äänestä

Annan anteeksi mutta en alkaisi mihinkään kanssaan. On eri asia antaa anteeksi kuin alkaa suhteeseen. Olen itse sitoutunut täydelliseen uskollisuuteen ja selibaattiin naisen vuoksi. Jos ei ole samat arvot ja moraalit niin on turha yrittää sopia yhtään. Se on itsekkyyttä kummaltakin.

Äänestä
  • *yhteen
    ja oli m>n

    Äänestä

Tuota pelkään.

Äänestä

Antaisin anteeksi ja lähtisin.

Äänestä
  • Juuri näin. Sattuisi aivan liikaa.

    Äänestä

Anteeksi toki voisin antaa, mutta ottaisin etäisyyttä.

Äänestä
  • Miksi et tulisi kolmanneksi pyäräksi? Harkitsisit nyt vielä!?

    Äänestä

Ai vaimon lisäks?

Äänestä

sehän tekisi minusta ei-toivotun häiriötekijän. Lähtisin asumaan maan alle viemäreihin enkä eläissäni enää päätäni aurinkoon toisi. En antaisi anteeksi, koska ei multa pyydettäisi.

Äänestä

Ykspuolisia mun ihastumiset ovat aina olleet, joten minkäs sille voi, jos on toisen kanssa. Mun näköisestä kukaan ei ole kiinnostunut ja joskus nähnyt sivusta miten mun ihastus pyöri jonkun toisen ympärillä, tietenkin pikkasen kirpaisee, kun en ollut kiinnostuksen kohde. Nytkin eräs mies valitsi nuoremman, nätin tytön mun sijasta, käy hänen luonaan toisella paikkakunnalla.

Äänestä

Nykyaikanahan tämä on normaali ilmiö. Ei sillä että sen hyväksyisin mutta vuosien saatossa aitoja yksiavioisia suhteita muodostuu yhä harvemmin. Eli mitä anteeksi annettavaa siinä olisi..
Mennä ja tulla ilman minkäänlaisia velvollisuuksia toista kohtaan on helppoa. Tosin hyvin itsekästä.
Tällä toimintatavalla ihmiset ovat luoneet hyväksyttävän elämän tyylin olla välittämättä yksilöstä ja tunteista.

Äänestä

Totta tuo. Nykymeininki paljon tuota. Itse kyllä kaipaisin suhdetta, jossa ei kolmansia osapuolia olisi. Uskollisuutta, luottoa ja vakautta.

Äänestä
  • Kaipaisin minäkin. Ei vain onnistu. Ihmiset märehtivät omissa luoduissaan ongelmissaan niin syvällä, ettei nähdä elämän mahdollisuuksia. Helpompaa vaihdella kaivattuaan.
    Itse en ymmärä tätä valheellista illusiota ja vieraantumista tavallisesta parisuhteesta.

    Äänestä

En tiedä oisko siinä mitään anteeksi annettavaa, mutta sen tietäisin ettei hän sitten tunne samoin kuin minä ja jatkaisin matkaani.

Äänestä

Eihän mulla olisi varsinaisesti mitään oikeutta hermostua siitä. Emme ole (ainakaan vielä) virallisesti yhtään mitään toisillemme. Kyllähän se toki sattuisi tosi paljon. Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että hänelläkin olisi kasvavia tunteita minua kohtaan. Täytyisi siis todeta, että oletukseni on ollut väärä, hoitaa haavani ja etsiä uusi kohde.

Äänestä

Hänellä luultavasti onkin. Miksi ei olisi. Eihän se minulle kuulu yhtään mitenkään, koska olen itsekin suhteessa toiseen. Enkä käsittääkseni ole hälle kuin joku entinen randomtuttu. Ei ole anteeksiannettavaa taikka -pyydettävää.

Äänestä

Aika jolloin emme seurustele, ei kuulu hänen osaltaan minulle.

Eli ei siinä ole mitään anteeksi pyydettävää edes.

Äänestä

Minua kiinnostaa vain vapaat miehet. En ymmärrä ihmistä, joka etsii mitään, jos on jo (toimiva) suhde olemassa. Pitää reilusti lopettaa vanha, toimimaton suhde, jos haluaa jotain muuta jonkun toisen kanssa.

Äänestä

Olen vanhanaikaisen koulukunnan kannattaja. Mielestäni suhde voi olla vain yhden kanssa kerrallaan. Tällaiseen sitoutuisin itse.

Äänestä

lähtökohta on outo. Jos mä vasta ikävöin täällä anonyymina, eihän hän sitä tiedä eikä siis voi olla mitään anteeksi annettavaa missään. Siksi mua häritsee sun aloitus. Motiivit sille?

Äänestä

Olen antanut (joutunut antamaan 😀). Ei ihmisiä voi omistaa (tai ehkä vähäsen... 😉).

Äänestä

En siinä tapauksessa haluaisi häntä. Hän tietää tunteeni ja jos siitä huollomatta on suhteessa toisen kanssa, ei hän halua minua kuten minä haluan hänet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaivatullasi olisi toinen suhde?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu