Kielletty totuus

Anonyymi

Jos elämä maapallolla olisi suunnittelun ja luomisen tulosta, niin luojan olisi täytynyt suunnitella se elämän ja kuoleman kiertokulun varaan.

Monilla kristityillä on käsitys, jonka mukaan Jumala loi alussa kaiken hyväksi eikä kuolemaa ollut ennen kuin Aatami lankesi syntiin. (itse asiassa Eeva teki ensin sitä, mikä on kiellettyä, mutta silti Aatamia pidetään vastuullisena lankeemuksen aiheuttamaan kiroukseen ja kuolemaan, joka monien kristittyjen mukaan koskee koko luomakuntaa eikä vain ihmisiä)

Monet kristityt uskovat, että eläimet eivät syöneet toisiaan ennen kuin Aatami lankesi syntiin ja että eläimiä ei ollut alunperin suunniteltu syömään toisiaan. Kärsimys ja kuolema olisi Aatamin tekemän synnin seurausta koskien myös eläinkuntaa.

Tämä asettaa nuoren maan kreationismin entistä kyseenalaisempaan valoon. Miten ihmeessä eläimet ovat voineet kehittyä niin nopeasti kasvissyöjistä lihansyöjiksi? Tämähän tapahtui monien kristittyjen mielstä vasta vedenpaisumuksen jälkeen! (4500-4400 vuotta sitten) Sitä ennen kaikki pedot olisivat syöneet vain "ruohoa" ja muita kasviksia.

Jotkut YEC:t ovat antaneet sen verran periksi, että tunnustavat veden alla elävien eläinten ja hyönteisten tulleen luoduiksi elämän ja kuoleman kiertokulkua varten jo ennen Aatamin lankeemusta, mutta heidän äänensä on niin hiljainen, että se hukkuu valtaosan suuriin huutoihin, joiden mukaan

KUOLEMA TULI LUOMAKUNTAAN VASTA AATAMIN LANKEEMUKSEN JÄLKEEN EIKÄ SITÄ OLLUT SUUNNITELTU JA LUOTU ALUNPERIN ELÄVIEN OSAKSI.

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Tämä asettaa nuoren maan kreationismin entistä kyseenalaisempaan valoon. Miten ihmeessä eläimet ovat voineet kehittyä niin nopeasti kasvissyöjistä lihansyöjiksi? Tämähän tapahtui monien kristittyjen mielstä vasta vedenpaisumuksen jälkeen! (4500-4400 vuotta sitten) Sitä ennen kaikki pedot olisivat syöneet vain "ruohoa" ja muita kasviksia."

      Eläinten ei tarvitse kehittyä lihansyöjiksi. Ne saattoivat alkaa syödä lihaa vaikka yhdessä sekunnissa.

      • Anonyymi

        Olitko itse näkemässä kun eläimet alkoivat syödä lihaa? Et ollut!

        Sinulle on tietysti turha edes yrittää selittää, että esimerkiksi kissaeläimet ja hyönteissyöjät eivät pitkään elä pelkillä kasveilla.

      • Anonyymi

        Mikä teki eläimille mahdolliseksi saalistamisen ja lihan syönnin?

        Eikö luominen?

        Eivätkö ne ole luotu saalistamaan ja syömään toisiaan?

      • Eli niillä oli (jostain syystä) valmiina esimerkiksi raateluhampaat, preferenssi jotain määrättyä saalislajia kohtaan, sopiva ruuansulatus, ja ne osasivat sekunnissa alkaa opettamaan poikasiaan saalistamisen taidossa?
        Eehhehee

      • Anonyymi

        Oletkos kuullut geeniterapiasta?
        Tulevassa maailmassa karhut ja kissat syö ruohoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkos kuullut geeniterapiasta?
        Tulevassa maailmassa karhut ja kissat syö ruohoa.

        Tulevassa maailmassasi varmaan lehmtäkin lentävät. Vai etkö ole kuullut satuilusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkos kuullut geeniterapiasta?
        Tulevassa maailmassa karhut ja kissat syö ruohoa.

        Jotkut pedoiksi nimetyt eläimet ovat "kaikkiruokaisia" ja syövät muutakin kuin lihaa (kasveja, marjoja,...), mutta sitten on puhtaasti lihansyöjiä kuten isot ja pienet kissaeläimet, vaikka näistäkin pienet kissalajit saattavat syödä vähän ruohoa sen vuoksi, että karvapallot tulevat oksennuspalloina ulos suusta. Ravinnokseen ne eivät heiniä syö.

        On naivia ajatella, että pedot olisivat syöneet 1500 vuotta kasvisruokaa ja alkaneet yhtä äkkiä tulvan jälkeen syödä lihaa, kun huomataan, miten pitkälle kehittyneet saalistus- ja puolustusmenetelmät eri lajeilla on ja millainen niiden elimistö sekä rakenne on (ruoansulatus, lihakset, luusto, suojavärit, aistit, kynnet, hampaat,...)

        Jos elikot ovat luotuja, niin selvähän se on, että Julle loi toiset niistä tappajiksi ja lihansyöjiksi, toiset saaliseläimiksi ja syötäväksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olitko itse näkemässä kun eläimet alkoivat syödä lihaa? Et ollut!

        Sinulle on tietysti turha edes yrittää selittää, että esimerkiksi kissaeläimet ja hyönteissyöjät eivät pitkään elä pelkillä kasveilla.

        "Olitko itse näkemässä kun eläimet alkoivat syödä lihaa? Et ollut!"

        En ollut, mutta tiedän, että Jumalalle on kaikki mahdollista.

      • Anonyymi
        Mark5 kirjoitti:

        "Olitko itse näkemässä kun eläimet alkoivat syödä lihaa? Et ollut!"

        En ollut, mutta tiedän, että Jumalalle on kaikki mahdollista.

        Paitsi ne asiat, joita sinä et halua Jumalan tekevän ja jotka selität pois siten, ettei Jumalalla muka ollut tarvetta sellaiseen.

        Äitisikään ei enää usko sinua, Jumalasta puhumattakaan.

    • "Monilla kristityillä on käsitys, jonka mukaan Jumala loi alussa kaiken hyväksi eikä kuolemaa ollut ennen kuin Aatami lankesi syntiin. (itse asiassa Eeva teki ensin sitä, mikä on kiellettyä, mutta silti Aatamia pidetään vastuullisena lankeemuksen aiheuttamaan kiroukseen ja kuolemaan, joka monien kristittyjen mukaan koskee koko luomakuntaa eikä vain ihmisiä)"

      Mitään ristiriitaa tässäkään ei ole. Aatami lankesi syntiin, koska hän kuunteli Eevaa, sen sijaan, että olisi totellut Jumalaa, joka kielsi syömästä kielletystä puusta.

      • "Aatami lankesi syntiin, koska hän kuunteli Eevaa, sen sijaan, että olisi totellut Jumalaa, joka kielsi syömästä kielletystä puusta."

        Eihän 1. Mooseksen kirjan 3. luvussa edes mainita syntiä. Ensimmäisen synnin teki Kain kun tappoi veljensä Aabelin. Ja tähänkin syntiin Jahve oli syyllinen kun katsoi suopeasti vain Aabelin uhrilahjoihin, mutta Kainin lahjoja hän ei katsonut. Miksi muuten Aabel oli lammaspaimen, jos lihaa ei saanut syödä vielä ennen vedenpaisumusta? Ehkä Aabel salaa söi lampaita ja Kain päästi hänet siksi päiviltä.

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Aatami lankesi syntiin, koska hän kuunteli Eevaa, sen sijaan, että olisi totellut Jumalaa, joka kielsi syömästä kielletystä puusta."

        Lisäksi voisi todeta, että lammaspaimenen uhrilahja oli lammas.
        "...myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi voisi todeta, että lammaspaimenen uhrilahja oli lammas.
        "...myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. "

        Eläinten uhraajilla on usein tapana syödä itse uhraamiaan eläimiä sen sijaan, että jättäisivät kaiken jumalan tai jumalien syötäväksi (tosiasiassa muut eläimet syövät ne uhrit, jotka jumalille jätetään, ellei niitä sitten tuhota polttamalla).

        Koska Aabel uhrasi lampaan pian paratiisista karkotuksen jälkeen, niin selvähän se on, että eläimiä on tapettu jo silloin ja vieläpä ravinnoksi (tuskinpa Julle niitä lampaita söi? eikö Aabel ja hänen perheensä itse?).

        Eläinten tappaminen ravinnoksi (ihmisten ravinnoksi) ei siis ollut vierasta ennen tulvaa: Raamattu on vain tässäkin asiassa ristiriitainen kuin monessa muussakin asiassa (esim. Julle sanoo Abramille nimekseen Jahve, mutta valehtelee myöhemmin Moshelle, että ei ole ilmoittanut sitä nimeä hänelle, Gen 15:4; Exo 6:2)

        Syntiinlankeemuksenepisodin lopussa Jahve tekee Aadamille ja Eevalle hienot nahkavaatteet. Jostain sekin nahka on revittävä, ellei luoda yliluonnollisella sanalla.

      • Kampelatutkija kirjoitti:

        "Aatami lankesi syntiin, koska hän kuunteli Eevaa, sen sijaan, että olisi totellut Jumalaa, joka kielsi syömästä kielletystä puusta."

        Eihän 1. Mooseksen kirjan 3. luvussa edes mainita syntiä. Ensimmäisen synnin teki Kain kun tappoi veljensä Aabelin. Ja tähänkin syntiin Jahve oli syyllinen kun katsoi suopeasti vain Aabelin uhrilahjoihin, mutta Kainin lahjoja hän ei katsonut. Miksi muuten Aabel oli lammaspaimen, jos lihaa ei saanut syödä vielä ennen vedenpaisumusta? Ehkä Aabel salaa söi lampaita ja Kain päästi hänet siksi päiviltä.

        "Eihän 1. Mooseksen kirjan 3. luvussa edes mainita syntiä."

        Synti on olemassa, vaikka sitä ei mainittaisikaan.

      • Kampelatutkija kirjoitti:

        "Aatami lankesi syntiin, koska hän kuunteli Eevaa, sen sijaan, että olisi totellut Jumalaa, joka kielsi syömästä kielletystä puusta."

        Eihän 1. Mooseksen kirjan 3. luvussa edes mainita syntiä. Ensimmäisen synnin teki Kain kun tappoi veljensä Aabelin. Ja tähänkin syntiin Jahve oli syyllinen kun katsoi suopeasti vain Aabelin uhrilahjoihin, mutta Kainin lahjoja hän ei katsonut. Miksi muuten Aabel oli lammaspaimen, jos lihaa ei saanut syödä vielä ennen vedenpaisumusta? Ehkä Aabel salaa söi lampaita ja Kain päästi hänet siksi päiviltä.

        "Miksi muuten Aabel oli lammaspaimen, jos lihaa ei saanut syödä vielä ennen vedenpaisumusta? Ehkä Aabel salaa söi lampaita ja Kain päästi hänet siksi päiviltä."

        Lampaista saadaan villaa.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Syntiinlankeemuksenepisodin lopussa Jahve tekee Aadamille ja Eevalle hienot nahkavaatteet. Jostain sekin nahka on revittävä, ellei luoda yliluonnollisella sanalla.

        "Syntiinlankeemuksenepisodin lopussa Jahve tekee Aadamille ja Eevalle hienot nahkavaatteet. Jostain sekin nahka on revittävä, ellei luoda yliluonnollisella sanalla."

        Siinäkin on erittäin viisaasti suunniteltu esikuva. Syntiinlankeemuksen yksi seuraus oli häpeä. Eläin jouduttiin tappamaan, jotta ensimmäisten ihmisten häpeä saatiin peitettyä.
        Uudessa liitossa Jeesuksen veri poisti synnin häpeän.
        Näin Jeesuksen uhrikuolema on mukana Raamatussa jo alkulehdiltä alkaen.

    • Anonyymi

      Mitään ristiriitaa tässäkään ei ole. Aatami lankesi syntiin, koska hän kuunteli Eevaa, sen sijaan, että olisi totellut Jumalaa, joka kielsi syömästä kielletystä puusta.

      Eihän aatami tiennyt hyvästä ja pahasta mitään näin ollen ei edes synnistä,ei aatami tiennyt että on paha asia syödä omenaa tai että se olisi joku synti

      aatamihan oli täysi imbesilli ennen kuin söi omenaa niin kuin eläin joka toteuttaa mielihalujaan tietämättä mistään synneistä

      • "Eihän aatami tiennyt hyvästä ja pahasta mitään näin ollen ei edes synnistä,ei aatami tiennyt että on paha asia syödä omenaa tai että se olisi joku synti"

        Aatami tiesi tämän yhden asian pahasta eli, että kielletystä puusta ei saanut syödä.

    • Anonyymi

      Tämä maailma on paratiisi jonka universumi teille mahdollisti. Älkää siis rikkoko tätä maailmaa sillä muuta teillä ei ole. Mikäli rikotte sen niin universumi jättää rukouksenne huomioimatta!

    • Anonyymi

      Uskovaisten paratiisi on taivaassa !
      ja kun kaikki lahko kristityt sinne siirretään aikanaan alkaa hyvin pian miltei heti suuri taivaallinen paratiisin maailmansota ...ja se ei enään ole paratiisi

      ja maanpäällä mikäli yhtään uskovaista ei ole tänne unohtunut alkaa ikuinen rauhan aika

    • Anonyymi

      Liika tieto on pahasta ja ajatteleminen. Ajattelemisesta on tullut sairaus. Mieli on loistava työkalu, jos sitä käytetään oikein. Nyt ollaan tilanteessa, että mieli käyttää meitä. Uskomme, että olemme mielemme. Se on harhaa. Tästä varmaan on varoitettu.

      • Anonyymi

        "Uskomme..."

        Ketkä "me"?

    • Anonyymi

      Liika tieto on pahasta ja ajatteleminen.

      Eiköhän niitä ajattelemattomia ja tietämättömiä ihmisiä ole vieläkin aika paljon

      ajattelevat ihmiset saavat sitten siivota ajattelemattomien sotkuja ja virheitä kyllästymiseen asti

    • Anonyymi

      Mielikuvitusmaailmassa on kaikki mahdollista.

    • Anonyymi

      Lukisitpa nyt en Raamattusi edes kerran lävitse ei tarvitsisi paltoilla itsestäänselvyyksiä kysellä.

      Toki luonnon kiertokulku kuolemisen ja maaatumisen suhteen pitää yllä mineraali- ja kaasutasapainoa uutta elämää ja ihmisen ikuista elämää silmälläpitäen jonka Aatami olisi saanut ellei olis syönyt kielletystä puusta.

      Eikä eläimillä ollut Edenissäkään mahdollisuutta elää ikuisesti joten kun puhveli kuoli vanhuuteen niin leijona söi sen, ja siksi leijonien ei tarvinnut tuolloin pyydystää terveitä eläimiä kuten nykyään tässä vedenpaisumuksen jälkeisessä karussa maailmassa. Edenissä leijonat puhdistaivat luontoa luonnollisella tavalla ja tämä näkyy siinä nykyäänkin ettäleijonalauma käy saalistaessaan puhveleita lauman heikkokuntoisten kimppuun etupäässä. Vai mitä?

      Luehan Jes 65 jossa kerrotaan tulevasta ajasta jolloin eläimet ovat niinkuin Aatamin aikana,

      Ahkeran tutkimisen myötä olen tullut tietämään että Raamatun sanoma on todellisuudessa niin yksinkertaisen selkeä että kuka tahansa lukutaitoinen voi ymmärtää sitä ihan helposti kunhan karistaa ennakkouskomukset joita hän on omaksunut muka oikeaksi uskonnoksi kuten tämån hetken joulu joka on kaikkien tietokirjojenkin mukaan ikivanha pakanallinen mässäilyjuhla. Eikä tosiaankaan sanaa joulu löydy mistään Raamatusta vaikka se onkin pakanallisen kristikuntamnme tärkein uskonnollinen juhla!!!!
      Siis jotain on vialla jossain!
      ---Siis tämä evouskoinen evokrititty kansamme on siis ihan metsässä.

      Mutta meillä on vielä toistaiseksi uskononvapaus joten ....... meitä on moneksi!

      • Anonyymi

        Niin selkeä totisesti on Raamattu, että kristikunta on jakaantunut yli 3000 kirkkokuntaan, lahkoon ja suuntaukseen ja lisäksi niihin jotka eivät edes oikeastaan ole kristittyjä. Ehehehehee.

    • Anonyymi

      > Jos elämä maapallolla olisi suunnittelun ja luomisen tulosta, niin luojan olisi täytynyt suunnitella se elämän ja kuoleman kiertokulun varaan.

      Anteeksi vaan, mutta ei ole yhtään hyvää syytä uskoa noin.

    • Anonyymi

      Niinpä, Jyvällä olet veliseni.
      Luehan 1. Aatamille ja vaimolleen vaatteet eläinten nahoista.

      Tämä pikku vihje auttaa näkemään sen että luonto oli tarkoitettu uusiutumaan niinkin se tekee tänäänkin.

      Siis kun luet Ramattuasi niin olhan tarkkana niin voit oppia jotakin koko ajan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      78
      2977
    2. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      18
      2957
    3. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      61
      2934
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      283
      2212
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2122
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2101
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1321
    8. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      42
      1190
    9. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      5
      1163
    10. Aamun Trump

      "DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.
      Maailman menoa
      99
      1057
    Aihe