Holá!
Terveiset Barcelonasta! Työn täyteinen reissu. Vaikka välimatka oli pitkä tänne Suomeen, se ei haitannut kun olin matkapuhelimella yhteydessä tänne lumimyräkän yllättämään Suomeen ystäviini ja mm. kummiin!
Matka meni hyvin. Menomatkalla päätin, että palaverissa käyn siellä, oli mikä oli. Löysinkin sitten mutkien kautta yhden englanninkielisen ryhmän S.Miguelin kirkon juurelta. He ottivat vastaan oikein lämpimästi pohjolasta tulleen eksoottisen vieraan. Käskivät kertoa terveisiä Suomalaisille AA- sisarilleen ja veljilleen.
Kokouksessa oli ”hieman” hilpeämpi meininki, kuin mitä täällä meidän kokouksissamme. Mutta samat ilot ja ongelmat tuntuvat meillä alkoholisteilla olevan, asutaan me sitten täällä pohjolassa tai siellä etelässä. Mutta oikein mukava kokous oli ja olihan siellä tarjolla sitä hyvää kahviakin, espressoa.
Kyseessä oli ns. askelkokous ja kuinka ollakaan, oli toinen askel kyseessä. Sama askel, jonka kanssa painiskelin itsekin. Kokouksessa jäi pieni ajatus itämään tuosta Korkeimmasta Voimasta – Jumalasta. Pohdiskelin sitä vielä moneen kertaan viikon aikana.
Loppuviikosta sitten jäi sen verran aikaa, että ehti ostoksille. Vähän oli sellainen sekava olo päässä, että päätin mennä ensin sinne samaan S.Miguelin kirkkoon istahtamaan ja mietiskelemään päätäni selväksi. En ole yleensä niitä tyyppejä, että housun takamukset normaalisti kuluisivat kirkonpenkeillä istuessa, mutta ajattelin katsastaa kirkon sisäpuoleltakin. Kun siinä sitten kirkon penkillä yksin istuin, mieleeni tulvahtivat monet menneet asiat. Oli kuin filminauha olisi pyörinyt aivoissani. Mieleeni tuli niin pahoja, kuin hyviäkin asioita. Tuli sellainen kumma tunne, kuin nyt pitäisi tehdä tai sanoa jotain, mutta en keksinyt mitään. En ole uskonnollinen ihminen ollut koskaan ja nyt tuntui, kun olisin entistä tyhjempi.
Jostain se vaan tuli kuitenkin ja päästin sen suustani ulos: olen valmis, tapahtukoon sinun tahtosi.
Minua rupesi itkettämään. Yritin pyyhkiä kyyneleitä, ettei kukaan huomaisi. No en ollut ainoa itkevä, joten ei ollut mitään hävettävää. Mutta mitä oli tapahtunut. Olinko tullut uskoon. En varmaankaan, koska olen ikäni inhonnut uskontoa ja kirkkoja. Ja tuon sanonnan ”tapahtukoon sinun tahtosi” olen varmaan kuullut jossain palaverissa. Mutta jotenkin tuli sellainen helpottunut ja keveä olo. Mutta olihan hurja kokemus. Lähdin kirkosta kuitenkin kevein mielin ihmisvilinään takaisin.
Kun kerroin kokemuksestani kummilleni, hän sanoi että olet tehnyt nyt toisen ja kolmannen askeleen ja siksi koin helpotuksen tunteen. Lakkasin kuulemma taistelemasta ohjelman hengellisyyttä vastaan. Kysyin tietysti, mitä vielä on tehtävä näiden ensimmäisten kolmen askeleen eteen. Hän sanoi, ettei mitään olet ottanut ne jo ja seuraavaksi ensiviikolla käymme neljännen ja viidennen askeleen kimppuun.
Että tällaiset oli minun Espanjan tuliaiset…
Terveiset Barcelonasta! Työn täyteinen reissu. Vaikka välimatka oli pitkä tänne Suomeen, se ei haitannut kun olin matkapuhelimella yhteydessä tänne lumimyräkän yllättämään Suomeen ystäviini ja mm. kummiin!
Matka meni hyvin. Menomatkalla päätin, että palaverissa käyn siellä, oli mikä oli. Löysinkin sitten mutkien kautta yhden englanninkielisen ryhmän S.Miguelin kirkon juurelta. He ottivat vastaan oikein lämpimästi pohjolasta tulleen eksoottisen vieraan. Käskivät kertoa terveisiä Suomalaisille AA- sisarilleen ja veljilleen.
Kokouksessa oli ”hieman” hilpeämpi meininki, kuin mitä täällä meidän kokouksissamme. Mutta samat ilot ja ongelmat tuntuvat meillä alkoholisteilla olevan, asutaan me sitten täällä pohjolassa tai siellä etelässä. Mutta oikein mukava kokous oli ja olihan siellä tarjolla sitä hyvää kahviakin, espressoa.
Kyseessä oli ns. askelkokous ja kuinka ollakaan, oli toinen askel kyseessä. Sama askel, jonka kanssa painiskelin itsekin. Kokouksessa jäi pieni ajatus itämään tuosta Korkeimmasta Voimasta – Jumalasta. Pohdiskelin sitä vielä moneen kertaan viikon aikana.
Loppuviikosta sitten jäi sen verran aikaa, että ehti ostoksille. Vähän oli sellainen sekava olo päässä, että päätin mennä ensin sinne samaan S.Miguelin kirkkoon istahtamaan ja mietiskelemään päätäni selväksi. En ole yleensä niitä tyyppejä, että housun takamukset normaalisti kuluisivat kirkonpenkeillä istuessa, mutta ajattelin katsastaa kirkon sisäpuoleltakin. Kun siinä sitten kirkon penkillä yksin istuin, mieleeni tulvahtivat monet menneet asiat. Oli kuin filminauha olisi pyörinyt aivoissani. Mieleeni tuli niin pahoja, kuin hyviäkin asioita. Tuli sellainen kumma tunne, kuin nyt pitäisi tehdä tai sanoa jotain, mutta en keksinyt mitään. En ole uskonnollinen ihminen ollut koskaan ja nyt tuntui, kun olisin entistä tyhjempi.
Jostain se vaan tuli kuitenkin ja päästin sen suustani ulos: olen valmis, tapahtukoon sinun tahtosi.
Minua rupesi itkettämään. Yritin pyyhkiä kyyneleitä, ettei kukaan huomaisi. No en ollut ainoa itkevä, joten ei ollut mitään hävettävää. Mutta mitä oli tapahtunut. Olinko tullut uskoon. En varmaankaan, koska olen ikäni inhonnut uskontoa ja kirkkoja. Ja tuon sanonnan ”tapahtukoon sinun tahtosi” olen varmaan kuullut jossain palaverissa. Mutta jotenkin tuli sellainen helpottunut ja keveä olo. Mutta olihan hurja kokemus. Lähdin kirkosta kuitenkin kevein mielin ihmisvilinään takaisin.
Kun kerroin kokemuksestani kummilleni, hän sanoi että olet tehnyt nyt toisen ja kolmannen askeleen ja siksi koin helpotuksen tunteen. Lakkasin kuulemma taistelemasta ohjelman hengellisyyttä vastaan. Kysyin tietysti, mitä vielä on tehtävä näiden ensimmäisten kolmen askeleen eteen. Hän sanoi, ettei mitään olet ottanut ne jo ja seuraavaksi ensiviikolla käymme neljännen ja viidennen askeleen kimppuun.
Että tällaiset oli minun Espanjan tuliaiset…
Vastaukset 11
Vanhimmat
mikä sitten???Kehoittaisin kyllä sinua menemään,ennen jonkin kirkon miehen,tai uskovan luokse,juttele heidän kanssaan mene sitten vasta kummisi luo.Kyseessä voi olla kohdallasi aivanmuu kuin kolme ensimmäistä askelta!!!Olen myös AA-lainen.Tämä on alkoholi palsta,en halua tällä palstalla enempää puhua,kirkosta,enkä uskosta.AA-ssa minäkin hoidan alkoholismi nimistä sairauttani.Mutta ajatele::_---__ Jumalalla "korkeimmallavoimallasi" voi olla sanomansaatamisen lisäksi muutakin annetavaa tai tehtävää varallesi!!!!!
Kiitos Barcelonan terveisistä, veli espresso.
Pidä kiinni siitä, mitä olet kokenut. Ja eteenpäin valitsemallasi tiellä! Muista, että on aina ihmisiä, jotka yrittävät selittää ja kenties mitätöidäkin kokemuksemme.
En missään tapauksessa halua kyseenalaistaa,veli espresson kokemusta!!Enkä selitelläkään,haluaisin hänen parastaan.mitä hän menettäisi jos toimisi niinkuin ehdotin??
Tervetuloa takaisin kotimaahan ja näille palstoille! On todella mahtava asia, kun voi toteuttaa matkansa raittiina, sortumatta alkoholin pauloihin. Kokemuksesi vahvistaa muitakin tekemään matkoja, ennenkaikkea raittiina.
Eräs aa-ystäväni lähti Kanarialle viettämään 50v.
juhliaan. Hän ei hakeutunut ryhmään, vaan kapakkaan. Kahden viikon kuluttua viranomaiset ilmoittivat hänen kuolemastaan. Arkku tuli Suomeen vähän myöhemmin. Kymmenen vuoden raittius
ei riittänyt torjumaan alkoholin himoa.
Toivottavasti joku toinen kertoo iloisempia tervetuliaskokemuksia.
Voi hyvänen aika!!
Vain ensimmäisen askeleen alkoholisti ehkä kykenee sulattamaan ja nielemään. Muut yksitoista askelta ovat ihannekuvia ja päämääriä
joita kohden AA-ssa pyritään menemään päivä kerrallaan ja ajan kanssa. Ei neljättä/viidettäkään askelta tekaista. Niitäkin tehdään koko loppuelämä samoin kuin 2-3 askelta.
Täälläkin palstalla on kerrottu askelien otosta ja jopa sen oikeasta sanamuodosta. Siihen en kommentoi lisää.
Mutta tuohon ”uskolla jos heikolla” ja ”thin tea” kirjoituksiin haluan kommentoida tässä yhtä aikaa.
Ensinnäkin en kuulu kirkkoon, enkä aio ihan heti liittyäkään. Olen kuvitellut olevani ateisti, mutta olen ollut väärässä. Tuo matka oli ilmeisesti koettava, jotta löysin jopa itseäni suuremman voiman, toiset kutsuu sitä Jumalaksi, minulle se on Korkein Voimani. Isossa Kirjassa sanotaan ”Monet meistä sanoivat luojalleen, sellaisena kuin me Hänet käsitimme…”
Olen ymmärtänyt, että tämä AA-ohjelma on hengellinen ohjelma, eikä sillä käsittääkseni ole uskonnon kanssa mitään tekemistä. Voihan siellä kirkossa käydä ”pakanakin” ja se nyt sattui olemaan sillä hetkellä hiljaisin ja rauhallisin paikka, kun sitä kaikelta ”hulinalta” tarvitsin. Voin vakuuttaa, ettei se varmaan ole pöllömpi paikka mietiskellä omia asioita.
Toiseksi noihin askeliin. Montako kertaa olet thin tea ottanut toisen askeleen? Sehän kuuluu: ”Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveutemme”.
Onko sinulla tullut välillä epäilys KV:ta kohtaan ja olet joutunut ottamaan sen uudelleen?
Neljättä ja viidettä askelta ei pidä koskaan ”tekaista”, kuin ei muitakaan askelia.
”Jos olemme olleet perusteellisia itsetutkistelussamme, on kirjoitettua tekstiä paljon”. Niin myös minunkin tapauksessa. Mutta onneksi on tulossa on pitkät pyhät ja olen varannut omaa ja kummini aikaa näille 4/5 askelille. Kun ne ovat tehty, jätän ne taakseni. Jos tarvetta ilmenee, voin palata uudelleen niihin.
Olen täältä viisaampieni teksteistä ja kummini kanssa keskustellut, näistä askelten otosta. Askeleet 10-12 ovat niitä jokapäiväisiä askelia, joilla hallitaan tätä jokapäiväistä raittiutta ja arkipäivää. Muut askeleet tehdään vain kerran ja toivottavasti vain kerran. Nuo askeleethan sisältävät sen kaiken, mitä tarvitsen, eikä minulla ole syytä palata aiempiin askeleisiin, jollei sieltä ole jotain jäänyt tekemättä.
10. askel: Jatkoimme itsetutkistelua ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti.
11. askel: Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme Jumalaan, sellaisena kuin hänet käsitimme, rukoillen ainoastaan tietoa hänen tahdostaan meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.
12. askel: Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.
Miksi minun pitäisi tehdä askelia 2-3 lopun elämääni? Minun ihanne kuvani ja päämääräni on päästä noita 10 – 12 askelia tekemään.
valinnut!!Kaikkea hyvää sinulle!!Kummisi varmaan tuntee sinut,tapauksesi..Toivon kaikille raitista pääsiäistä!!!!
noin minäkin ohjelmamme ymmärrän. Ne asiat, jotka olen "siivousaskelissa" käsitellyt ja hyvittänyt, on tehty eikä niihin tarvitse palata. Joitakin uusia asioita on noussut mieleen vasta viimeisen vuoden aikana, ja niitä teen pois aika ajoin kummini kanssa.
Toisen askeleen kanssa jouduin "jaakobinpainiin" (mitä ikinä se tarkoittaakin! :-o) vasta toisen raittiin vuoteni aikana. Onneksi Iso Kirja lupaa, että *halu uskoa riittää*. Sellaisina hetkinä, kun en ole löytänyt itsestäni halua uskoa Korkeampaan Voimaan, olen mennyt eteenpäin "acting as if" -menetelmällä, koska minulla on kuitenkin ollut se halu.
10. ja 11. askel ovat arkipäivässäni kaikkein tärkeimmät. Joka kerta, kun alan kiihtyä, masentua, ärtyä tms, takaa löytyy poikkeuksetta Kauna, Itsesääli, Epärehellisyys tai Pelko (eli KIEPutusta :-)).
Toisinaan teen tietoisen valinnan ja annan niiden vyöryä päälle; painun täkkiterapiaan säälimään itseäni tai sähisen mielessäni kiukkua jotakuta kohtaan. Mutta silloin se on oma valintani. Jostain syystä tunnen aika ajoin vetoa negatiivisiin olotiloihin, varsinkin tuohon täkkiterapiaan ja vetäytymiseen yksinäisyyteen.
Mutta tiedän, että heti kun olen valmis nousemaan sieltä täkin alta, kymppiaskel antaa selvät ohjeet mitä minun pitää tehdä, jotta KIEPutus poistuu.
Tänään ei KIEPuta :-)
P.S. Jossain toisessa threadissa joku kirjoitti, että ensimmäinen askel riittää (pitkälle). Se voi riittää raittiina/kuivilla pysymiseen, mutta ohjelmamme lupaa paljon muuta. Tärkeimmät näistä lupauksista tulevat yhdeksännen ja kymmenennen askeleen kohdalla. Ainakin minä haluan (ja saan) tältä elämäntavalta paljon enemmän kuin vain raittiuden, ja kun kerran pöytä on katettu niin hulluhan olisin jos tyytyisin vain katselemaan ja kuolaamaan... ;-P
Onnistut mutta:...En ole koskaan nähnyt/kuullut että tuolla tavalla kukaan olisi onnistunut pitemmänpäälle...mutta toivottavasti onnistut. Ja mitä toiseen askeleeseen tulee niin omalta kohdaltani voin sanoa että otan sen joka päivä...elikkä tarkoitan sitä että aamumietiskelyssä ja rukouksessa tavallaan toinen askel astuu kuvioihin samoin kuin kolmaskin ja mitä 4-5 askeleet sisältävät niin niitäkin saan tehdä koko elämäni ajan...samoin kuin 8-9...elikkä kuten olen jo kertonut oman näkemyksen toipumisohjelmasta niin minä olen saanut tehnyt sitä useita vuosia ja näin ollen olen saanut säilyttää raittiuteni..toivottavasti en koskaan tule "valmiiksi"..sillä,, jos tulen omasta mielestäni valmiiksi en enään tarvitse AA-ta.
Sip Espresso, pidä todellakin kiinni siitä, mitä olet löytänyt.
Mistä tietää, oletko ottanut jonkun Toipumisohjelman askeleen? Tämä kysymyshän hän meitä työstättää.
Minun oma ajatukseni asiasta on, että kukin askel on otettu silloin, kun on valmius siirtyä seuraavaan.
Jos esimerkiksi en halua jonkun henkilön suhteen ryhtyä 9. Askeleen ehdottamaan hyvitystoimenpiteeseen, mutta asia minua kiusaa, minun on kai hyvä myöntää olleeni väärässä ja peruuttaa: olenko tehnyt listan hyvitettävistä henkilöistä ja sisällyttänyt ko. henkilön listaani?
Jos henkilö on listalla, mutta en halua hyvittää mitään, kysymys voisi olla: löydänkö itsestäni vaikkapa kaunantunteita ko. henkilöä kohtaan? Jos löydän, voi olla hyvä käsitellä asiat itsetutkistelun näkökulmasta, keskustella AA-kummin kanssa ja etsiä näin valmiutta luopua tuosta kaunasta, ja pyytää, että se poistettaisiin.
Jos tämä tökkii, ei kun takaisin askeleisiin 2 ja 3, mahdollisesti jopa ensimmäiseen. Ja sitten eteenpäin.
Toiminnan ohjelmaa voi käyttää päivittäin, kaikkia askeleita. Minusta, siis.
Niin ei se oivalluksen paikka kysy aikaa, eikä paikkaa. Itsellä tuo toinen ja kolmas askel naksahti lenkkipolulla. Oli ollut oikein raskas ja ”paska” viikko. Lähdin purkamaan pahaa oloani lenkille, niin kuin monesti aiemminkin.
Kun siinä sitten hölkätessä mennyttä viikkoa pohdin, niin tuli lopulta tunne, että nyt ahdistaa niin, etten saa henkeä. Siinä tuli mieleen, että josko voisi lopulta lopettaa vastaan pyristelyn ja luovuttaa elämäni KV:lle. Nuo toinen ja kolmas askel oli ollut koko AA:n alkutaipaleeni ajan minulle vaikeat, koska kuvittelin myös olevani kovinkin ateisti.
Siinä sitten itsekseni totesin, että jeesaa nyt minua, jos olet olemassa. Tuli sellainen kevyt olo - helpotuksen tunne, kuin kivi olisi pudonnut sydämen päältä. Vielä pitkään sen jälkeen, suhtauduin hieman varauksella koko asiaan, mutta ”annoin mennä”, koska mitään menetettävää ei minulla silloin ollut.
Enää en mieti vaan KV on jokapäiväinen kaverini, joka aamun ja illan mietiskelyissä.
Noista etelän kirkoista. Olen muutaman kerran käynyt Italiassa työmatkalla. Matkat ovat olleet työn täyteisiä, joten aikaa AA-kokouksille ei ole jäänyt aikaa. Ehkä on pieni rimakauhukin, mennä vieraskieliseen kokoukseen, huonon kielitaidon takia. Tuo kokemuksesi Sip Espresso, antoi rohkeutta myös minulle, kiitos siitä. Ehkä seuraavalla kerralla.
Mutta kokousten sijaan minusta on tullut kirkko-friikki. Italiassa on paljon todella upeita kirkkoja. Usein miten käyn Milanossa, ja siellä pyrin käymään aina Duomon kirkossa, se on todella upea niin ulkoa kuin sisältä. Uutta nähtävää on löytynyt joka kerralla. (jos kiinnostaa kirkkoarkkitehtuuri 1600-1700 luvulta kurkkaa os: http://www.virtourist.com/europe/milan/02.htm ).
Noissa kirkossa kun yksin ajatustensa kanssa istuu, tuntee pienuutensa. Siellä on hyvä rauhoittua, se on auttanut minua useasti noilla matkoilla, vaikka en uskonnollinen olekaan.
On upeaa Sip Espresso, että olet löytänyt ohjelmastamme myös tuon hengellisen puolen. Siitä on hyvä jatkaa. Toivotan menestystä menneisyyden etsimisessä ja inventaarion tekemisessä. Itse olen huomannut, että kun neljännen askeleen tekee huolella, ei siihenkään enää ole tarvetta palata. Ja kummisi varmaan pitää huolen, että se tulee tehtyä hyvin.
Ja ei kun ylös ja eteenpäin, sanoi mummo lumessa….