Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kiihottavaa

Erään talon nuori renki on kova naisten mies, jolla on melkein aina pillu mielessä. Eräänä iltana renki nautti hieman pontikkaa isännän kätköstä. Niinpä hän siitä sitten rohkastuneena asteleekin paikallisen ilotalon ovelle, ottaa lompakostaan viisikymppisen ja soittaa kelloa. Kun bordellin pitäjä tulee avaamaan, renki heiluttaa seteliä ja käy suoraan asiaan: - Minun tekee aika tavalla mieli, mutta rahaa on vain tämän verran. Saako tällä mitään? Bordellia pitävä madame vilkaisee renkiin ja sanoo: - Noh, eiköhän sillä jotakin järjesty, ja ottaa setelin parempaan talteen. Hän ohjaa miehen huoneeseen, jossa ei ole muuta kuin yksi kana. Alkuhämmästyksestä toivuttuaan renki kiihottuu kuitenkin ajatuksesta eikä aikaakaan, kun höyhenet pöllyävät ja kiimainen kaakatus täyttää huoneen. Viikon päästä rengillä on taas sama tilanne, mutta tällä kertaa hänellä on tuplasti rahaa törsättävänään kiellettyihin leikkeihin.- Ai että oikein satanen! bordellin pitäjä hämmästelee. Sillä pääseekin jo seuraamaan erityistä showta, hän sanoo ja ohjaa rengin huoneeseen, jossa istuu muitakin. - Nauti esityksestä, madame sanoo ja poistuu hämärästä salista. Pian verhot siirtyvät syrjään. Kaksipuoleisen peilin läpi huoneessa olijat saavat todistaa toisessa huoneessa tapahtuvaa kiihottavaa näytelmää, jossa kaksi nuorta, hehkeää naista riisuvat ja hyväilevät toisiaan, edeten yhä pidemmälle lemmenleikeissään. Rakastavaiset eivät selvästikään tiedä, että heitä tarkkaillaan, tai ainakaan he eivät tunnu siitä välittävän. Renki tuntee saaneensa rahalleen täyden vastineen. Hän kumartuu lähellä istuvan miehen puoleen ja kuiskaa tälle: - Aikamoista hupia satasella, eikö vaan? Mies nojautuu kohti renkiä ja vastaa tietäväinen ilme kasvoillaan: - Joo, mutta ei tämä vielä mitään. Olisitpa nähnyt viikko sitten, kun yksi tyyppi nussis kanaa!
1761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

TOI OLI VITUN HYVÄ!!!!!111

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Renki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu