Melko mätä kunta

Jos joku kunta on sisältäpäin mätä niin se on Kangasala. Veroäyriä pidetään keinotekoisesti pienenä ottamalla lisää lainaa. Syrjäkylille ei anneta rakennuslupia kun on "investoitu kasvavaan keskustaan" joka kuoli parkkipirkkojen ilmestyttyä sakottamaan parkkeerauksesta. Keskusta on lähellä Tampereen rajaa, Suoraman takana.

Kunta on nykyaikaiseen tapaan kieltänyt työntekijöiltään autojen lämmtiystolppien käytön, jotta oltaisiin hiilineutraalimpi kunta. Myös kolmivuorotyötä tekeviltä hoitoalan ihmisisltä. Mutta sen verran on epätasa-arvoa että kunnanjohtajalla ja sen kavereilla säilyi okeus käyttää lämpötolppia. No tottakai kun vähänkin enemmän miettii.

Ja kunta yhä edelleen roikkuu Tampere-vetoisessa Tavase-hankkeessa ja tuhlaa sinne vähiä verovaroja. Niitä joilla esim. kunta voisi palkata lisä väkeä hoivatyöhön tai korjata huonokuntoisia asfalttiteitään. Mutta ei, TavaseOy saa rahaa aina kun ne haluaa. Ja kunta kuvittelee että ne joskus sais rahaa "myydystä vedestä" vaikka perustamisasiakairja sanoo selvästi että "Tavase Oy on voittoa tuottamaton yhtiö".

No, saas nähdä mihin jamaan kunta vielä menee kun sen väestö eläköityy lisää. Kai se sitten liitetään miljardivelkaiseen Tampereeseen. Vaikka vanha kansansanonta kuuluu "kaksi köyhää ei saa mennä yhteen".
1147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Erittäin hyvä analyysi Kangasalan nykyisestä menosta. Kerran torikahvilanparlamentissa eräs paikkakuntalainen ihmetteli, että mikä ihmeen magneetti vetää kaikki kusipäiset virkamiehet Kangasalle? Sitä samaa ihmettelen minäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos joku kunta on sisältäpäin mätä niin se on Kangasala. Veroäyriä pidetään keinotekoisesti pienenä ottamalla lisää lainaa. Syrjäkylille ei anneta rakennuslupia kun on "investoitu kasvavaan keskustaan" joka kuoli parkkipirkkojen ilmestyttyä sakottamaan parkkeerauksesta. Keskusta on lähellä Tampereen rajaa, Suoraman takana.

Kunta on nykyaikaiseen tapaan kieltänyt työntekijöiltään autojen lämmtiystolppien käytön, jotta oltaisiin hiilineutraalimpi kunta. Myös kolmivuorotyötä tekeviltä hoitoalan ihmisisltä. Mutta sen verran on epätasa-arvoa että kunnanjohtajalla ja sen kavereilla säilyi okeus käyttää lämpötolppia. No tottakai kun vähänkin enemmän miettii.

Ja kunta yhä edelleen roikkuu Tampere-vetoisessa Tavase-hankkeessa ja tuhlaa sinne vähiä verovaroja. Niitä joilla esim. kunta voisi palkata lisä väkeä hoivatyöhön tai korjata huonokuntoisia asfalttiteitään. Mutta ei, TavaseOy saa rahaa aina kun ne haluaa. Ja kunta kuvittelee että ne joskus sais rahaa "myydystä vedestä" vaikka perustamisasiakairja sanoo selvästi että "Tavase Oy on voittoa tuottamaton yhtiö".

No, saas nähdä mihin jamaan kunta vielä menee kun sen väestö eläköityy lisää. Kai se sitten liitetään miljardivelkaiseen Tampereeseen. Vaikka vanha kansansanonta kuuluu "kaksi köyhää ei saa mennä yhteen".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu