Sanna Marinin hallituksen kolme tärkeintä asiaa!

Anonyymi

Harakka taisi ymmärtää, ettei kolmikantayhteistyö tuota mitään. Otti hatkat.

Kolmikannan toimimattomuus nähtiin jo Sipilän hallituksen aikana, kun yhteistyössä ay-liikkeen kanssa yritettiin löytää ratkaisuja työllisyyden parantamiseksi. SAK käveli ulos työryhmistä ovet paukkuen. Tyyliin 100.000 työntekijää jäi ilman turvaa. Perheiden äitien työaikoja ei voi muuttaa vaikka työnantajilla olisi halua. SAK haluaa, että kaikki sovitaan heidän konttorissa, kiristämällä ja lakoilla uhkaamalla. Rinteen, nykyisin Marinin työllisyystyöryhmät ovat silkkaa rahan ja AJAN tuhlausta. Kello käy.

Marin korostaa, että arvostelkaa tuloksia. Tuloksia tässä odotetaan. Raskausajan päästä, ensi syksynä pitäisi olla todettavissa 30.000 uutta työpaikkaa. Tammikuussa kuukauden päästä on tarkastelu, miten työpaikat toteutetaan. Fjäderin mukaan mitään ei ole valmista. Vanhat mausteita esitetään uutena; palkkatuki ja ensimmäisen työntekijän palkkaamisen tuki ovat jo olemassa. Ne eivät toimi. Jo Anni Sinnemäki ja SAK:n entinen puheenjohtaja Ihalainen omana työministerikautenaan tarjosivat palkkatukea, senssikortteja ties mitä takuuta nuorten työllistämiseen. Yhtä tyhjän kanssa.

Rinteen hallitus heiluttelee käsiään. Pitää panna painetta työryhmiin ja vaatia. Jos kolmikanta ei tuota tulosta, niin Marinin hallituksen on itse päätettävä toimista. Se on sen vastuulla. Vastuuta ei voi pakoilla ulkoistamalla.

Marinin, Ohisalon ja Li Anderssonin ympäristökohkaamisen keskellä on hyvä muistaa, että Rinteen, nykyisin Marinin hallituksen kolme tärkeintä tehtävää ovat:
1) Työllisyyden nosto
2) Työllisyyden nosto
3) Työllisyyden nosto.

Kello käy.

Amen.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ministterin pöksyihin puettiin heppatyttö. Saa edustaa mutta ei aiheuta sekaannusta vakavissa asioissa.

    • Anonyymi

      Tää on niin totta. Haataisella on edes teoreettiset mahdollisuudet tehdä jotain pientä vajaa-kykyisten työllistämiseksi kun kuitenkin sosiaalipuolen koulutusta. Yhtään oikeaa, työllistävää, tekoa tuskin löytyy mutta ehkä vähän myötätuntoista muuminaa kuitenkin.
      Harakalla ei ollut mitään edellytyksiä, varmaan isot tuuletukset päästänyt. LVM:ssä on leppoisaa, Marin kerkesi jo pysäyttää uudet hankkeet joten ei muuta kuin annetaan rutiinien hoitaa työnsä ja ajellaan välillä mustalla autolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3700
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      49
      1608
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1328
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1171
    5. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1031
    6. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      167
      1009
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      78
      852
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      35
      742
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      47
      735
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      699
    Aihe