myyjäiset ja kuitti

Anonyymi

Mistä tietää, pitääkö myyjän antaa kuitti vai ei?
Myyjäisissä myyjä väitti, ettei tarvi antaa kuittia, kun on niin pieni liikevaihto. Tekee kuitenkin kauppaa säännöllisesti ja niin paljon, että liikevaihtoraja ylittynee jo kuukaudessa. Olisin tarvinnut kuitin yhdistyksen kirjanpitoon.
Osa myynnistä on kirpputorimaista, mutta siinäkin on uutta tavaraa ja useita samanlaisia, kaikki ei voi olla saatuja lahjoja.
Sama kysymys koskien kuusimyyjää, joka myymälän pihassa myy kuusia muutaman viikon yhteen menoon. Siitäkään ei saanut kuittia. Lopulta puolipakosta sponsoroin kuusen yhdistyksen tlílaisuuteen.

2

497

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos myyjä on yksityishenkilö siis ei omista yritystä, ei kuittia tarvitse kaiketi antaa. Yrityksen myymänä tuotteesta pitää antaa kuitti oli liikevaihto sitten mitä tahansa. Yksityishenkilöiden kaupassa voi aina vaatia kauppakirjan ehtona sille, että kaupat yleensä syntyvät. Nuo myyjäiset ja kirpputorit toimivat hämärällä alueella ja veroja jää kyllä niiden tuotoista maksamatta ja verot kasautuvat sitten lainkuuliaisten veronmaksajien maksettavaksi.

    • Anonyymi

      > Nuo myyjäiset ja kirpputorit toimivat hämärällä alueella ja veroja jää
      kyllä niiden tuotoista maksamatta >

      Kyllä tuohon verottajalla säännöt on, mutta kuinka moni myyjä on tällaisista koskaan kuullutkaan. Oman kotinsa kamoja saa myydä kirppareilla vuodessa 5.000 eurolla ilman veroja.
      https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/tulot/ansiotulot/kirpputorimyynti/

      Joulukuusikauppa taitaa mennä torimyynnin kaupan säännöillä, ja torikaupasta kuittia ei tarvitse antaa.

      Käsite "myyjäiset" on aika epämääräinen. Jotkin koululaisten parin päivän piparimyynneistä on turhaa koettaa mankua kuittia. Jos taas joku pitää 100 päivää vuodessa erilaisia "myyjäisiä", on kyse yritystoiminnasta, ja kuittikin pitää antaa.

      Sinne Yhdistyksen kirjanpitoon on simppeleintä tehdä myyntikuitti pienestä toriostosta omalla Wordilla. Täysin validi paperinpalanen, koska mitään ALV-vähennyksiä tms. ei ole tarkoitustakaan tässä hakea tai saada.
      https://kauppakamarilehti.fi/index.php/neuvontapalvelut/apua-kuitti-kadoksissa/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe