Uiguurit Kiinan historiassa palkkasotilaita

Uiguurit ovat kaukasialaisia, jotka asettuivat Länsi-Kiinaan, kävivät sotia, kunnes Tang dynastian kiinalainen hallitsiya tarvitsi palkkasotilaita puolustamaan valtakuntansa. Tang keisari palkkasi ratsastavia uiguureja, jotka olivat mitä tehokkain ase. Heitä on käytetty monia kertoja. Palkkioksi Tang keisari antoi kolme päivää aikaa ryövätä valloitetut maakunnan, jotka nousivat kapinaan keisaria vastaan. Uiguurit kuitenkin kävivät ajan myötä itsevarmemmiksi ja röyhkeämmiksi. Kiinalaiset pelkäsivät uiguureja ja vaikka uiguurien valtakunta kaatui, niin Kiina yhä toimitti heille sopimuksen mukaisia lahjoja kuten silkkiä säännöllisesti. Uiguurit pitivät silkkiä korkeassa arvossa. Tang keisari antoi myöhemmin uiguureillle ryöstää jopa viikon valloitetut maaalueet. Kunniaksi uiguurit saivat lisäksi kunniamerkkeja ja valta asemia. Osa turkkilaislähtöisistä kansoista asettui elää Kiinan sisälle, jonne muodostui isohko asutus. He kävivät kauppaa. Uiguurien valtakunta kävi niin isoksi, että he perivät läpikulkumaksua aluidensa halki, mikä oli iso maksu.
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt he ovat ryhtyneet Erdoganin palkkasotilaiksi kuten jalkapalloilija Mesut Özilkin, jolta olisi syytä peruuttaa Saksan kansalaisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uiguurit ovat kaukasialaisia, jotka asettuivat Länsi-Kiinaan, kävivät sotia, kunnes Tang dynastian kiinalainen hallitsiya tarvitsi palkkasotilaita puolustamaan valtakuntansa. Tang keisari palkkasi ratsastavia uiguureja, jotka olivat mitä tehokkain ase. Heitä on käytetty monia kertoja. Palkkioksi Tang keisari antoi kolme päivää aikaa ryövätä valloitetut maakunnan, jotka nousivat kapinaan keisaria vastaan. Uiguurit kuitenkin kävivät ajan myötä itsevarmemmiksi ja röyhkeämmiksi. Kiinalaiset pelkäsivät uiguureja ja vaikka uiguurien valtakunta kaatui, niin Kiina yhä toimitti heille sopimuksen mukaisia lahjoja kuten silkkiä säännöllisesti. Uiguurit pitivät silkkiä korkeassa arvossa. Tang keisari antoi myöhemmin uiguureillle ryöstää jopa viikon valloitetut maaalueet. Kunniaksi uiguurit saivat lisäksi kunniamerkkeja ja valta asemia. Osa turkkilaislähtöisistä kansoista asettui elää Kiinan sisälle, jonne muodostui isohko asutus. He kävivät kauppaa. Uiguurien valtakunta kävi niin isoksi, että he perivät läpikulkumaksua aluidensa halki, mikä oli iso maksu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu