Gloksinia ja joulukaktus

Anonyymi

Ostinpa molemmat, kun niissä molemmissa oli pieniä nuppuja. Kummastakaan eivät nuput auenneet, gloksiniasta kuihtuivat ruskeiksi ja kaktuksesta nuput tippuivat ihan pieninä pois, Molempia kastelin vain kohtuullisesti juurelle ja laitoin mahd. aurinkoiseen paikkaan ikkunan lähelle. Missähän meni pieleen ?

1

136

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Herkästi joulukaktus nuput pudottaa.
      Oikeastaan kaupasta ostetusta ei kannata suuria toivoakaan, ainakaan ensimmäisenä vuonna. Ne saadaan puutarhoilla optimaalisissa olosuhteissa kukoistamaan. Kotona asiat on toisin. Eikä sitäkään tiedä, miten ja missä niitä on kuljeteltu ja säilytelty, ennen myyntipaikkaa.
      Äitivainaa kertoi jo 50-luvulla, että nupussa olevaa joulukaktusta ei saa töniä, siirrellä, eikä käännellä.
      Itse olen kasvattanut joulukaktukset aina pienistä muutaman lehden oksista. Niin ne ovat tottuneet kulloisiinkin huoneolosuhteisiin. Nyt olevassa joulukaktuspurkissa on useampia kasvamassa. Ja ne kukkivat hieman eri aikaan. Kesän purkki oli parvekkeella ja syksyllä kun otin sisälle, niin se kukki komeasti lokakuulta joulukuulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1383
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      124
      1111
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      872
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      849
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe