Eipä ole ollut persuilla uskallusta haukkua presidentti Niinistöä, kun tämä totesi, että Al-Holin leirin lapset tulee tuoda Suomeen. halla-ahokin on kiltisti vikissyt kellarissaan. Pahainen koulukiusaajien puolue, josta ei mihinkään ole.
Pelkuripersut
Anonyymi
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Halla-aho puree kynsiään.
Meinaatko, ettei Niinistö ymmärrä puhetta aiheesta, jota osoitetaan hallitukselle ?
Ei kai se sitä meinannut, vaan sitä, ettei persut ole uskaltaneet arvostella Niinistön kommenttia.
Niin, persut ei vaan uskalla haastaa Niinistöä ihan nimeltä. Eipä ole yllättävää.
Miksi olisi tarpeen osoittaa arvostelua eriksen Niinistön kommenttiin, eihän arvotelua muutenkaan esitetä kuin hallitukselle ja sen toimille ja päätöksiin.
Niin, miksipä persut arvostelisi Niinistöä ihan samasta asiasta kuin hallitusta? No siksi kun eivät uskalla.
Arvostelethan ainakin sinä tällä(kin) palstalla muita kirjoittajiakin:)
Ei ole tarpeen, eikä järkevääkään. Miksi ja mistä olisi pitänyt arvostella ? Eihän Niinistö esittänyt kuin mielipiteensä, eikä Niinistö ole tehnyt mitään päätöstä asiaan liittyen. Miksi siis olisi pitänyt Niinistön kanssa käydä samaa keskustelua kuin hallituksen kanssa. Kuinka helvetin tyhmä oikein olet ? "Uskaltanut", oletpas sinä taas lapsellinen.
Nerokasta ! Varsin nerokasta, ja tuo liittyy taas asiaan miten ??
Niin, persut arvostelee kyllä kun hallituksen jäsen esittää mieleipiteensä, mutteivät uskalla kun suosittu presidentti tekee niin. Ei ole persuilla uskallusta.
Kuinka tyhmä sinä oikein olet ? Hallituksen jäsenen esittäessä omaan hallintoalaansa kuuluvaa asiaa, edustaen hallituksen linjaa - ketäs silloin pitäisi "arvostella", ja siksi toiseksi, useimmiten asia kyllä kohdistuu kollektiivisesti silloinkin hallitukseen joka se on linjannut.
Niinistö pelaa vaan jotai presidenttivaali pelia ja nuoleskelee suvakkeja niinku aina
Niinistö on täys pelle ja homppeli ja isänmaan petturi liberaali. Siinä. Ootko nyt tyytyväinen?
Niin, persuiltakyllä luonnistuu arvostella vaikka koululapsia, mutta kun pitäisi arvostella jotakuta vahvempaa, katoaa persun pää syvälle omaan anukseen. Pelkureita, mitä pelkureita.
No alkoihan sitä uskallust löytyä. Nyt vaan sanot saman Niinistölle suoraan vaikka sähköpostilla.
Niin, osaakos se persu laskea kahteen? Niinistöllä kun tulee sen varran kausia täyteen. Ehkäpä persu tietää mitä se tarkoittaa?
Mikä tuossa nyt oli niin helvetin hankalaa taas, ei ole ollut tarvetta tuon asian tiimoilta Niinistö erikseen arvostella. Se vasta hölmöä olisi, jos arvostelisi siksi, että näyttää jollekin henkisesti jälkeenjääneelle "että uskaltaa".
Niin, eihän se ikinä persuilla ole "tarvetta". Uskallusta puuttuu. Kyllä persu uskaltaa arvostella vaikka Rymättylän kuntapoliitikon siskoa, muttei presidenttiä.
Persuilla ei ole uskallusta arvostella Niinistöä, kun tietävät että se kostautuu.
Voi luoja . . . 👍🙄
Ei persulla ole uskallusta.
Tässä on kyse siitä, onko Hallitus toiminut oikein, kun on tukenut hiljaisella hyväksynnällä Haaviston toimintaa ja suunnitelmia. Haavisto on toiminut väärin ja siitä tässä on kyse. Lapsien palautamiseen kaikki puolueet ovat antaneet. hyväksyntänsä, mutta naisia ei pidä ottaa missään tapauksessa takaisin valtion kyydissä.
Persut pelkäävät muutamaa ja lasta ja naista.Varsinaisia isänmaan sankareita.
Sinä se vaan et ymmärrä, siinä se vasta varsinainen isänmaan toivo onkin 😅
Se on Supon päätös. Ne on likasia Vassareita
Onko Niinistö suomen diktaattori? Oletko sinä joku fasisti?
En, mutta sinä taidat olla.
Persut alkaa olla sarjakuvatasoa..
"Persut alkaa olla sarjakuvatasoa.."
Persut ovat tainneet olla sarjakuvatasoa jo pidemmän aikaa, se on huomattu vasta nyt.
Persuja kannattavia on yli puoli miljoonaa äänestysikäisistä ja nuoret päälle ja kannatus nousee koko ajan. Ruotsidemokraatitkin on jo suurin puolue miesten ja etelä-ruotsalaisten keskuudessa. Ei kai nämä kaikki voi olla väärässä.
Niin, miljardi kärpästä sanoo, että paska maistuu hyvälle. Ei kai ne kaikki voi olla väärässä?
Persujen taholta tulleet kommentit Al-holin kysymykseen liittyen paljastaa persuista heidän henkisen selkärangan puuttumisen.