Huomenna ajattelin mennä ensimmäistä kertaa elämässäni ruokajakeluun. On pieni kynnys kyllä mennä. Katsotaan. Bussikortissa virtaa ja pitäs päästä liikkeelle muutenkin.
huominen ruokajakelu
6
73
Vastaukset
- Anonyymi
Sinne vaan ihan rohkeasti. Aikoinaan minuakin jännitti eka kerta sinne mennä, mutta sinnekun pääsin muiden joukkoon, ei yhtään jännittänyt :) Kannattaa ottaa mukaan tilava kassi/muovikasseja ruokia varten, en tiedä missä jakelussa käyt, mutta täällä meilläpäin joskus on saanut aika paljonkin elintarvikkeita jakeluista.
- Anonyymi
Joo herkkuja ruokapöytään nyt on fyrkka finis ja rotsi kanis.🍀
- Anonyymi
Sieltä EU-ruoka-avun jakelusta saa kyllä muovikassin mukaan, ei tarvitse olla edes omaa kassia. Muista en sitten tiedä, niihin voi olla hyvä ottaa oma keinonahkasalkku mukaan. Jos omalla autolla menee, saa varautua, että parkkipaikkaa on vaikea löytää läheltä.
Diakonit tosin tuo kotiinkin sitä EU-ruoka-apua, jos nolottaa mennä sinne paikan päälle ja ei viitsi alkaa etsimään parkkipaikkaa omalle autolle.
- Anonyymi
Jouluksi hain ruokia,eu ruokia on vielä paljon jemmassa. Lisäksi kirkolta lapselle lahja ja ostokortit,joilla saa muutakin kuin ruokaa ja lisäksi joulumieli keräyksestä ruokaostokortti. Eiköhän näillä jonkinlainen joulu tule. Sitä paitsi joulu on vaan se muutama päivä. Sen jälkeen saa alennushinnoin jouluruokia,kinkkuja ja tammiale alkaa. Tyhmät tuhlaa jouluna. Me muut tammikuussa. Sitä paitsi en nyt paljasta,mutta on näitä pikamuotiliikkeitä,joihin kannattaa hyökätä shoppaamaan tammikuussa. Kivat teille jokaiselle. Järki päähän.
- Anonyymi
Ai niin saa sieltä sossun puolelta lahjan myös lapselle. Ja lapslisä perjantaina tulee. Mikäs hätä tässä😀
- Anonyymi
Parempi ottaa joku apukassi mukaan.
Tai vetokärry.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä792793Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2931610Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461517- 871361
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011329Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381017Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2969Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254822