Eilen muuan minua vanhempi setämies hermostui tuolla kahvilassa. Haukkui hallituksen tekoja rikolliseksi toiminnaksi.
Kun minä sitten kerroin eläkkeeseeni tulevasta, vajaan kahdeksankympin korotuksesta, niin ukko alkoi ihan vapista (ja minä tyrkytin nitroa). Väitti, ettei tämä voi olla mahdollista, koska Rinne valehteli luvatessaan satasen ja minäkin valehtelen, koska en voi saada sellaista korotusta.
Viime maanantaina eli toissapäivänä minä kuitenkin sain verohallinnosta kirjeen jossa 2020 vuosieläkkeen määrä oli n. 900 euroa suurempi kuin tänä vuonna. Tuosta summasta menee veroa n. viisikymppiä - siis koko vuodessa.
Tänään menen näyttämään sille käpyjäärälle sen saamani paperin.
Aika mukava korotus. Kuka teistä saa yli 8% palkankorotuksen ensi vuonna? Äänestän demareita jatkossakin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässäpä teille.. https://www.youtube.com/watch?v=5Fkbw5wFjKA
Hyvä avaus, realismia.
900 suurempi niin