Mitä järkeä on käydä Polilla louskuttamassa leukojaan, kun mitään ei uskota, koska on tehty huuhaa diagnoosi? Kaikki puheet ovat kuulemma "ihmiselle itselleen totta". Ja eivät näköjään sitten hoitohenkilökunnalle. Näin jälkeenpäin tajuan, että siellä ei olisi kannattanut avata suutaan ollenkaan, vaan olla mykkänä. Ja kaksi vuotta kävin siellä tietämättä, että minua ei uskota diagnoosin takia. Täyttä ajanhukkaa. Olisin osannut puhua kotona itseksenikin, ja saanut siitä enemmän hyötyä.
Mitä järkeä käydä Polilla?
Anonyymi
9103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sellainen se mielenterveysjärjestelmä on. Stigmaa piisaa, (ja lääkkeitä/huumeita.)Todellisuus hämärretään. Ei se ole mitään apua.
Terapiasta on apua, jos löytää sellaisen joka ei gaslighttaa ja ottaa sut muutenkin vakavasti. Polilla heitä ei ole töissä valitettavasti...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gaslighting
Ihan niinku mulle auttavassa puhelimessa vaikka mulla ei ole mitään uskottavuutta vähentävää diagnoosia, enkä soittanut sinne mielenterveyssyystä., Koko aika hoettiin : "Kyllä mä uskon että susta tuntuu siltä".
Se kyllä tuntu aika hirveelle kuunnella tuommosta manipulointia pidempään.
"poiuytrdfghj"
Ja siis eihän nyt toki kaikki puheet välttis ole ihmiselle itselleen totta, voihan puhua semmostakin mikö ei ole itselleen totta, Mä menin ihan sekasin kun nuo "mietilauseensa" on nähdäkseni filosofisesti ja tieteellisesti aivan paikkansapitämättömiä mutta he vaan pitää kiinni paikkansapitämättömistä mietelauseistaan vaikka hampaat irvessä.
"poiuyfdfghj"
Poiu hyvä, max. 2 kommenttia peräkkäin per ketju! :) muistathan?
Monesti saa sellaisen käsityksen että ammatti-ihmiset pitävät mielenterveysongelmaisia myös tyhminä. Sitähän asia ei oikeasti ole. Potilaasta tuntuu turhauttavalta juuri se kun ei uskota periaatteessa mitään, vaikka suurin osa puheista onkin aivan totta.
Psykoosipotilas tosin saattaa höpötellä ihan omiaan mutta ammattilaisten pitäisi osata suhtautua häneen kuitenkin ihmisenä.
Osastoilla aikoinaan oltuani usein tuntui siltä että henkilökunta halveksi potilaita, asenne oli sellainen että " oma vikasi kun oot sairas ".
Se ei riitä että sanotaan "kyllä mä tiedän...", täytyy myös panostaa siihen että miksi asiat ovat niin ja näin, miksi susta tuntuu niin ja näin...
Kunnallisissa mielisairaaloissa ei edes kunnolla panosteta hoitoon, on enemmänkin säilömistä. Siellä aikansa ollaan osastolla ja kun aika koittaa niin kotiin. Onhan tietty lyhyitä juttutuokioita esim. oman hoitajan kanssa.
Polillakin käynnit riippuvat siitä minkälainen hoitaja siellä on. Jos ei toisen kanssa tule toimeen niin ei tule ( aina ei kaikkien kemiat toimi yhteen ).
Tärkeintä olisi että sieltä saisi hyvän ja toimivan hoitosuhteen, silloin voisi usein välttää myös mahdolliset osastojaksotkin.
Mutta kun on pulaa resursseista, ei olisi pulaa työntekijöistä jos töitä riittäisi eikä jatkuvasti vaan vähennettäisi henkilökuntaa, palkalla pärjäisi ja työyhteisö olisi sellainen jossa viihtyisi.
Vuosikausia on yritetty lisätä avohoidon palveluita mutta miten se onnistuu kun ei ole riittävästi työntekijöitä tai työpaikkoja, mitenpäin vaan.
Polilla olisi ensisijaisen tärkeää että siellä olisi välittävä ja huolehtiva henkilökunta.
Potilaasta /asiakkaasta ei saisi tuntua vastenmieliseltä mennä hakemaan sieltä apua.
On ikävää mennä sellaiseen paikkaan puhumaan huolistaan ja murheistaan jossa tuntuu ettei kukaan usko.
Polit ovat kuitenkin tärkeitä olemassa, onhan se miellyttävämpää potilaallekin olla avohoidossa kuin osastolla.
No minä en ymmärrä yhtään mitä tää tämmönen meininki on että puhutaan puhutaan ja puhutaan mutta kukaan ei mitään usko. Eikö siinä mene aika hukkaan niin puhujalta kuin kuulijalta ? Yksinpuhelu on mun mielestä järkevämpää-
"poiuytfdfghj"
Siitähän se on kiinni että mitä puhutaan. Jos on hyvä työntekijä niin se osaa puhua ja puhuttaa toista. Kyllä ammattitaito merkkaa aika paljon psyk.puolella.
Yksinpuhelu on tietty ihan ok, itse en tosin puhu yksin mutta ajattelen senkin edestä.
Mua on auttanut kun oon lukenut psykologian opuksia ym. Oon alkanut ymmärtää omankin pään sisällä olevia tapahtumia. Se avaa monia asioita joista ei ole ennen tajunnut mitään.
Jokaiselle on se oma juttunsa, kaikki eivät hyödy keskustelusta välttämättä lainkaan.
Pitäisi aina suunnitella hoitotavat tapauskohtaisesti.
Tartun tähän: "Psykoosipotilas tosin saattaa höpötellä ihan omiaan mutta ammattilaisten pitäisi osata suhtautua häneen kuitenkin ihmisenä."
Itselläni ei ole (koputan puuta: vielä!) ollut psykoosidiagnoosia, mutta tuo tuntuu pahalta niiden puolesta joilla on. Nimittäin myös ns. jaetun todellisuuden ulkopuolella elävän ihmisen puheessa on aina järkeä. Psykoottiset puheet ovat merkityksellisiä, se vain ei aina aukene kovin helposti niille jotka ajattelevat psyykkisiä ongelmia biomedikaalisesta sairausnäkökulmasta.
Psykoosissa ihminen käy läpi aiempia vaikeita kokemuksiaan, joita ei ole voinut jakaa kenenkään kanssa, ja jotka ovat tuottaneet niin paljon kärsimystä, että hän on joutunut dissosioimaan ne tietoisuuden ulkopuolelle. Joidenkin kohdalla ne kokemukset voivat juontaa esimerkiksi varhaislapsuuden traumoista ja kaltoinkohtelusta. Tällöin niitä kerrotaan kielellä, joka saattaa kuulostaa käsittämättömältä siansaksalta - koska se on ajalta ennen kuin lapsi oppi puhumaan. Tai sitten henkilö kertoo kokemuksistaan selväkielisesti mutta hyvin vertauskuvallisesti.
Psykoottista puhetta pitäisi yrittää kuunnella ja ymmärtää kärsivällisesti. Mutta valtavirtapsykiatria tukahduttaa sen neurolepteillä. Tämän vuoksi kokemuksia ei koskaan voida terapeuttisesti käsitellä silloin kun ne tulevat akuutisti pintaan, ja tämä on yksi syy miksi psykoottinen reaktio monella pitkittyy skitsofreniaksi.
Googlatkaa "avoin dialogi", se on menetelmä joka on tuottanut tähän asti parhaat tulokset psykoosien/skitsofrenian hoidossa. Ja sopii muihinkin mt-ongelmiin ja henkisiin kriiseihin. Kannattaa googlata myös trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disson sivut .